Koti taiteilijoiden kylässä

Sitä luulisi, että melkein kahden vuosikymmenen jälkeen tuntee kotiseutunsa. Vaikka se toimisi toisella kielellä. Vaikka vain asuisi siellä. Vaikka kohteet eivät olisi cooleja ja vetoavia. Kaikki vain tulisi ilmi, jossain vaiheessa, jotenkin.

Kaivellessani aikanaan aiheita kolumneihin ynnä muihin kirjallisiin projekteihin, huomasin, että sadan metrin päässä on veistospuisto. Kävin kurkistamassa vähän pimeään puutarhaan, jonne pääsi jyrkkiä portaita pitkin. Olin yksin ja mietin, miten hyvin tänne voisi sijoittaa dekkarin. Ruumis metallisen veistoksen vieressä, hoidetun pensaiston kupeessa, uhkaavasti roikkuvien peikkomaisten puiden alla, katveessa, jonne aurinko ei yletä.

Sitten luin kunnan muista merkittävistä paikoista, kulttuurivaikuttajista, kirjailijoista. Mutta koskaan, missään, ei mainittu taiteilijoita. Ja paikkahan on kuhissut taideväkeä!

boscon pensselit
Fritz Boscovitsin pensselit paletilla.

Sata vuotta sitten Zollikon oli pieni kylä maalla, kaukana Zürichistä. Nyt se on iso kunta, kiinni Zürichissä ja parin minuutin junamatkan päässä. Silloin aikanaan zürichiläiset taiteilijat muuttivat Zollikoniin rauhoittumaan kaupungin humuista. Myös Fritz Boscovits pakkasi pensselinsä ja kankaansa ja siirtyi yksinkertaisiin, mutta ach, niin inspiroiviin maisemiin. Samoin tekivät Adolf Meyer, Paul Bodmer, Heini Waser ja Fanny Brügger. (Ai miten niin et tunne nimiä? Ei haittaa – en minäkään). Tämä porukka perusti pienen taiteilijoiden siirtokunnan nykyiselle kultarannikolle, missä nykyisin asuu taatusti enemmän pankkiireja kuin boheemeja taidemaalareita.

boscon kuva zollikonista
Näin metsäinen kylä oli Zollikon sata vuotta sitten. Paikan tunnistaa kirkon tornista.

Boscovits löysi kodin kylän keskustasta, jossa hän viihtyi perheineen 50 vuotta. Nyt rakennus on kunnan museo. Ikkunasta näkyvässä vastapäisessä suuressa talossa asui Boscovitzin veli, joka passitettiin opiskelemaan taloustieteitä ja tienaamaan rahaa, jotta joku perheessä toisi varmasti leivän pöytään.

bosco museo
Lieneekö tämä itse Bosco kotiovellaan?
boscon ikkuna
Siellä se näkyy, Boscon varakkaan veljen talo.
boscon veljen talo
Boscon veli eleli prameasti ja talokin seisoi tekstin mukaan herran kämmenellä.

Boscovits ei kuitenkaan ollut turhan ronkeli töiden suhteen ja tuli ilmeisen mukavasti toimeen. Kadun puoleisessa ateljeehuoneessa syntyi valoisana päivänä öljyvärimaalauksia ja varjoisalla säällä karikatuureja ja grafiikkaa.

bosco karikatyyri
„Chömezi mir jaa nid nhääch Frau Müller!“ Boscovitsin karikatyyri keväthatuista: „Älkääs rouva Müller tulko yhtään lähemmäksi!“

Kun aikanaan saavuin Zollikoniin, se ei ollut mikään rauhan ja maaseudun kehto, kuten Boscovitsin aikaan, vaan tuntui epäkylältä, Zürichin laajentumalta. Keskusta oli mitätön, kaupungin rajaa ei edes huomannut. Vähitellen aloin tunnistaa zollikonilaisen ajattelutavan, senkin, että kyläläisillä tuntuu olevan oma paikallisidentiteetti. – Ja pikkuhiljaa luulen päässeni kuntalaisuuden opinnoissa jo syventäviin asti.

boscon kuva rouva
Boscovitsin karikatyyri, kenties zollikonilaisesta rouvasta. „Ai kato, tuossa olen mie!“

En resúmen: Creí, que sé casi todo lo que hace falta saber de Zollikon. Pero no. Por ejemplo: no tenía ni idea, que Zollikon sea un pueblo de artistas. Pero hace 100 años los artistas pensaron que Zürich era demasiado agobiante y encontraron la tranquilidad en Zollikon, en el campo. Uno de los pintores era Fritz Boscovits, que por cierto vivía 50 años en el edificio, que hoy en día es el museo del pueblo. Eso no sabía tampoco.

Kurzgesagt: Ich dachte, ich weiss schon fast alles wissenswertes über Zollikon. Aber nein. Z.B: ich hatte keine Ahnung, dass Zollikon ein Künstler Dorf ist. Aber vor 100 Jahren haben die Künstler Zürich zu hektisch gefunden und das neue Heim in der zukünftige Goldküste gefunden. Auch Fritz Boscovits, der übrigens in dem Haus vom Ortsmuseum 50 Jahre lang wohnte. Das wusste ich auch nicht.

 

 

 

 

Siperian hönkäys

Tai niin ainakin sanotaan. Että kylmyys, joka Sveitsiä hyytää, tulisi Siperiasta. Vähän on asennoitumisongelmia, sillä mittari näyttää -3,1. Naapureilla pakkasta on aina pari astetta enemmän. Kuten myös sääkartoilla. Mutta alle kymmenestä asteesta on joka tapauksessa kyse.

17-01-23-16-32-23-345_deco

”Scheiss Kälte!” puhistaan kaupungilla. Ei tunnu loppuvan koskaan, onhan sitä jatkunut jo muutaman viikon. Karvahatut ja pipot ovat syvällä päässä. Lunta on kaupunkiseudulla vähän. Harmaita teitä viiruttavat suolaraidat.

17-01-23-16-32-58-005_deco

17-01-23-16-47-30-162_deco

Siellä missä vesi virtaa vapaana, on kylmän yön jälkeen aina uusi talvinen taideteos. Pitsiä, röpelöä, puikkoja, jäätunneleita.

17-01-23-16-38-21-012_deco

17-01-23-16-37-51-412_deco

Metsässä sataa jäähileitä. Pakkanen sumulla huurtaa kaiken, lehdet, hämähäkkien seitit, neulaset, kulmakarvat. Jos on aivan hiljaa, kuuluu helinää. Hileet kilahtelevat toisiinsa.

17-01-23-16-35-37-421_deco

17-01-23-16-36-07-259_deco

En resúmen: Dicen que es el frío de Siberia, que nos sopla en el centro de Europa. Yo me imagino  algo, como -45 en ese caso. Donde nosótros el termómetro es terco y sólo enseña un par de grados bajo cero. Pero sea de donde sea el frío, nos hace  obras de arte en la naturaleza.

Kurzgesagt: Man sagt es sei Sibirische Kälte, was in Mitteleuropa hersscht. Ich würde mir in diesem Fall -45 vorstellen. Unser Thermometer ist stur, es zeigt nie mehr als -3. Aber es ist gleich, woher die Kälte kommt. Es macht Kunst in der Natur.

Alkupaloiksi valokuvia, pääruuaksi meksikolaista

Ensi vuonna sen muistan. Jos haluaa käydä läpi 3200 neliömetrin näyttelytilan verran valokuvia matalilla styroksipöydillä, en käy sitä ennen uimassa. Tuloksena on nimittäin niskakramppi.

photo17-ylakuva

Satojen valokuvien imurointi silmillä käy työstä, mutta addiktoi. Siellä täällä on juomista ja suuressa Photo17 näyttelyn hallissa lettumaakari paistaa suolaista ja makeaa pakettiautossa. Jouluherkkujen jälkeen mielikuva Nutellalla täytetystä letusta herättää ainoastaan kylmyyttä, vaikka mahassa murisee ja jalkoja heikottaa. Lataan patterit espressolla ja maistan tyttären letusta kulman.

photo17-peilikuva

Jään tuijottelemaan katon rajassa aaltolevan peilin näkökulmaa. Niska taipuu toiseen suuntaan ja venytän sitä salaa. En saa näyttelytöistä tätä kautta selvää, mutta nappaan itse kuvan. Kännykällä. Hetken mietin pitäisikö sitä hävetä, kunnes näen sarjan kuvia, jotka on otettu i-phonella. Amatöörien kuvat, pitkän linjan ammattilaisten kuvat, palkittujen kuvat, kaikki vieri vieressä.

photo17-ahdist-laatikko

Mustista laatikoista löytyi ahdistusta. Oli hyvä, että niissä oli kansi.

photo17-pisamat

Muistan ottaneeni Costa Ricassa keittiönpöytäni ääressä, tropiikin valossa, kuvan kortista, argentiinalaisesta novelistista, Julio Cortázarista tupakka suussa. Yritin tehdä symbolikuvaa, mutta eihän siitä mitään tullut, vain intohimo mustavalkoisiin potretteihin.

photo17-installaatio

Tabletin Alppien mies tuskin oli näyttelykuva. Tai ehkä jonkun kuvaajan portfolio. Käänsin selkäni ja vilkaisin takaisin – kuohuviinilasit olivat kadonneet.

pistetalot

Näyttelyssä meni pidempään kuin ikinä olisin kuvitellut ja nyt oltiin jo katastrofaalisen nälän paikkeilla. Hardbrückellä pakkasviima oli jäädyttää ravintoa kaipaavan ihmisen. Hupun alta huomasin, että Zürichin rumimmat pistetalot näyttivät auringonlaskun aikaan lähes kauniilta.

taqueria-ulko

Bussikyyti Alstetteniin, Zürichin 9. kaupunginosaan oli matka uusille maille tietymättömille. Tuntemattomia katuja, kerrostaloja, kauppa- ja liikuntakeskuksia ja sekalaista porukkaa. Virkeää, urbaania ja vähemmän sliipattua, kuin Zürichin kultarannikolla. Muutaman sadan metrin päässä asemalta, kaupunkiasutuksen keskeltä löytyi La Taquería. Meksikolaisen Davidin mukaan täältä saisi kaupungin parhaat tacot. Sisällä tuli selväksi, että Zürichissä oltiin yhä: ei yhtään pöytää vapaana koko iltana.

taqueria-sisa

Meille luvattiin nurkkapöytä puoleksitoista tunniksi. Kyllä siinä ajassa vetäisee burriton ja lisukkeet, jos palvelu pelaa. Ja pelasihan se, annoksia ei tarvinnut odottaa muutamaa minuuttia kauemmin. Kriittinen asiakaskunta katsoi tyrmistyneenä sormusrasian kokoista guacamole-annosta yhdellä tortillan suikaleella. Makukaan ei vakuuttanut; kotona tehdään parempaa.

Burrito de carne asada oli hervoton ja lihaa kuulemma ylenpalttisesti, siihen olisi kaivattu erilaisia kasvislisukkeita. Taquitos de carne -annos näytti rehevältä ja oli muuten ok, paitsi että lihaa ei ollut maustettu juuri lainkaan. Tyytyväisin oli plato de pollo asada -annoksen tilaaja, vaikka lisukkeena tulleet tortillat olivat rakenteeltaan kummallisia, kumisen ja tahnaisen välimaastosta. Vähän naureskeltiin riisin määrälle, sitä oli ruokalusikallinen, ja itsetehdyt papusörsselit maistuvat nekin paremmalta. Mutta kaikenkaikkiaan annos oli runsas ja salaattien osuus suuri. Tulisimme tänne ehkä uudelleen kesällä ja pihalle, hyvässä seurassa ja niitä kehuttuja tacoja maistamaan.

taqueria-safka

En resúmen: Cómo es un buen viernes? De entrada 3500 metros cuadrados de fotos en la exposicion Photo17 y de plato principal comida mexicana. No eramos tan críticones, ya que La Taquería queda en Suiza, pero la porción de guacamole era super chiquitillo y tampoco muy sabroso. El plato de pollo asado en vez nos gustó. (Aunque al tico le dió risa la cantidad de arróz…) En total: en casa se come casi lo mismo, pero más rico.

Kurzgesagt: Wie ist ein guter Freitag? Zur Vorspeise 3500 quadratmeter Photos in Photo17 und zum Hauptgericht mexikanisches Essen. Wir waren nicht so kritisch mit dem Essen, weil  La Taquería  in der Schweiz liegt, aber eine Portion Guacamole war superklein und um ehrlich zu sein, nicht sehr lecker. Aber „plato de pollo asado“ hat geschmeckt und es gab genug Salaten. (Und obwohl der Tico lachte, als er einen Suppenlöffel Reis sah.) Na ja, zum Abwächslung und in Wahnsinnshunger toll, aber bei uns zu Hause kann man fast das gleiche Essen – und es schmeckt besser.

Designia ja omenakakkua

Marraskuut ovat vähän sellaisia, yhtä pullollaan kuin joulukuinen lahjasäkki. Syksy ja talvi sulautuvat toisiinsa, kahviloiden kynttilät kutsuvat sisälle, sumu ja hämärä, kolea räntä potkivat elokuviin, konsertteihin, teatteriin. Kirjoitan muistilappuja tapahtumista puhelimen kalenteriin, pöydälle, paperikalenterin väliin ja sivuille. Silti joku aina unohtuu ja kauan odotetun voittaa yllättävä löytö.

winti-tunnelma-kaupunki

Winterthurin lyhytelokuvapäivät on yksi vakioista listalla, jonne päätyvät „mielenkiintoiset käymättömät“. Nyt oltiin jo melkein siellä, ainakin kaupunki oli oikea, mutta leffojen sijaan haahuiltiin kestävän kulutuksen  Designgut-messuilla. Zürichistä pohjoiseen kukoistaa kaikensorttinen taide, musiikista valokuvaan ja elokuvaan ja myös käsityöläisyys. Messuilla suunnittelijat esittelivät koruja, vaatteita, huonekaluja ja keramiikkaa. Olisi ollut tarjolla vegaanista kynsilakkaa, pitsirinsikoista tehtyjä pussukoita ja taitettavia kortteja, joissa oli kuva sekä etu- että takapuolella. Suomalaista designia edustivat Anna Saarisen tekstiilit ja Zürichissä äskettain avautuneen Helsinki Designin tuotteet.

designgut2

designgut

designgut-anna
Oikealla Anna Saarinen ja taustalla värisuunnitelija Pietarsaaresta (unohdin nimesi, anteeksi!!)

Koko Winterthur vaikutti pieneltä kutsuvalta kahvilalta. Lähes joka korttelissa oli ihmiskerääntymiä, kupit käsissään, menossa sisään, sulkemassa sateenvarjojaan, avaamassa sateenvarjojaan, napittamassa takkejaan. Tie Designgutin pisteestä toiseen, Casino Theaterista Gewerbemuseumiin, kulki vanhankaupunkin korttelista toiseen. Teki mieli sujahtaa vain mukavimpaan kuppilaan ja jäädä sinne koko viikonlopuksi.winti-talo2Löysin itseni myös katselemasta sveitsiläisiä seinäkelloja 1500-luvulta, mitä en todellakaan päivältä olisi odottanut. Designmessujen lipulla pääsi museon muihinkin näyttelyihin. Kellot sopivat messujen teemaan, olivathan ne varmaankin aikansa huippudesignia ja todellakin kulutusta kestävää, sillä ne tikittävät virkeästi yhä vielä.

Huoneellinen seinäkelloja on omiaan uuvuttamaan ihmisen ja Winterthurin kuppiloiden kutsu kaikui yhä vetoavampana. Mutta ei, lähdettiin kotia kohti, käsissä pussillinen kuumia kastanjoita. Oli nimittäin palattava jatkamaan viime viikolla kesken jäänyttä projektia, omenapiirakkaa. Omenat olivat unohtuneet torikauppiaan pöydälle, joten piiraasta ei tullut sillä kertaa mitään. „Ette ole ensimmäinen, jolle näin kävi, ottakaa siitä vihannekset ja hedelmät, sen mitä unohditte, ei tarvitse maksaa,“ kehotti Sätteli ja taipui lopulta 2,5 frangin hintaan, kun sanoin keränneeni pussiin punaposkisia omenoita tupla-annoksen.designgut-kello

Myöhään, mutta vielä saman päivän puolella uunista tuli ehkä parhas ja kaunein Tarte Tatin ikinä. Elstar-omenoista syntyi kaunis oranssinpunertava sävy. Vanilja-kastikekin oli ikkunalaudalla jäähtyneenä sopivan paksua ja pehmitti omenan kirpeyttä ja sokerin makeutta.

Sade rapisi puista pudonneille nurmikkoa peittäville kuiville lehdille. Ulkona oli pimeää. Niin syksyistä. Sisällä niin lämmintä ja omenan tuoksuista.

omena-tarte-tatin

En resúmen: En la tarde de otoño,  el casco viejo de Winterthur parece una sola cafetería que invita a sentarse en la mesa con una candela; calor adentro, frío y hojas cayendo afuera. Paseamos en la zona viendo los productos de artesanos en la feria de design suizo, en el Casino Theater y Gewerbemuseum y cuando ya los zapatos estaban mojados y pies cansados, manejamos devuelta, comiendo castañas calientes en el camino. Después del día de frío y  lluvia, era más que apto concentrarse en casa en un Tarte Tatin de manzana, que salió del horno bastante tarde, pero todavía en el mismo día.

Kurzgesagt: An einem kalten, dunklen und regnerischen Tag, scheint Winterthur ein grosses Café zu sein. Über all gibt es schöne Lokale mit Kerzenlicht. Wir haben aber Designgut, schweizer Designmesse für nachhaltige Produkte besucht. Und erst zu Hause einen Tarte Tatin aus eigenen Backofen genossen.

Megalomaaninen taidepläjäys kurpitsaburgerilla

Pyörittelen ruudulla aina vain kasvavaa kuvamäärää ja uutistoimittaja korvan takana tai ehkä päänahkan alla koputtelee rystysillään ja hoputtaa, hopihopi. Päivän kamerassa ummehtuneet kuvat ovat jo vanhoja, kun on kaikki ne kanavat, joissa julkaista heti koettu materiaali. Mutta onneksi nämä eivät ole uutisia, onneksi voin ripotella kuvia ja hetkien palasia milloin huvittaa. Eikä pelkästään myöhässä, vaan myös ajallisesti sekaisin. Eikä se haittaa.

manifesta3-cabaret-voltaire
Stairway to Dadaism.

 

manifesta1
Dadaa hameessa?

Mutta Manifesta loppui 100 päivän jälkeen nyt viikonloppuna (eikä joskus kauan sitten keskikesällä) ja päivää ennen juoksin läpi jättinäyttelyn muutaman pisteen. ”What People Do for Money: Some Joint Ventures” oli mottona. Näyttely järjestetään parin vuoden välein ja on vieraana milloin missäkin eurooppalaisissa kaupungeissa. Sitä miten Löwenbräun tiloihin roudatut brownies-kakkusilta näyttävät palaset, jotka todellisuudessa olivat sitä itteään eli zürichläisten ulostetta kuivattuna, liittyi näyttelyn teemaan, jäi vähän hataraksi. Haju sen sijaan oli konkreettinen, siitä kertoi myös näyttelyvieraiden hermostuneet nauruntirskahdukset.

manifesta4-kyltti

manifesta-4-zurich-load
Vesileimasta huolimatta nämä eivät ole suklaapaloja.

Sen mitä ehdin nähdä jäi suurelta osin tajuamatta ja monen edessä seisoin äimistyneenä, pelkkänä kysymysmerkkinä. Mitä tämä mitä katson ylipäätään on? Miksi joku haluaa, että näen tämän? Onko tällä joku viesti? Onko teoksella joku esteettinen viesti? Merkitys? Mitä xxx:n pitäisi aiheuttaa minussa? Hauskoja ideoita oli useita, mutta niiden taiteellisuudesta en kykene sanomaan mitään. Löwenbräun tiloissa oli teos, jota olisin veikannut pohjoismaalaiseksi, nimittäin pyöreä sauna. Kiuas lämmitti ja keskellä seisoi pakastin, jonka sisällä olisi pitänyt olla jo kertaalleen sulanutta jäätä. Se oli kuitenkin tyhjää täynnä. Ehkä teos luovutti, olihan jo melkein viimeinen päivä. Tai ehkä jää olikin jo haihtunut ilmaan?manifesta5-seitit

Kuudelta illalla oli pakko luovuttaa, jalat kaipasivat levähdystaukoa ja vatsassa murisi tyhjyys. 250 näytteilleasettajan töistä nähtiin vain murusia, mutta minkäs teet. Laahauduttiin Escher Wyss Platzin kautta Hardbrückelle ja radan toiselle puolen. Zürichin Street Food Festivalkin veteli viimeisiään tältä vuodelta, viimeistä kertaa ratapihalla. Hämärtyvässä illassa maistelin luomukurpitsaburgeria. Punaiset paperilamput heilahtelivat tuulessa ja zürichiläiset kääriytyivät syvemmälle takkeihinsa; syksy häivähteli ja kaipasin kaulaliinaa.

street-food-fest-yleisk

street-food-kurpitsaburgeri

 

En resúmen: Manifesta es una exposición enorme, que visita diferentes ciudades de Europa, esta vez Zurich y tengo que decir, que me quedé con muchas preguntas. Qué es arte? Qué es lo que vi? Por qué tengo que ver esto? Tiene algún significado? Qué es que el artista quiere que yo vea?

Kurzgesagt: Manifesta, ein riesen Kunstausstellung, die verschiedene Städte Europas besucht, diesmal in Züri, ist zu gross für einen Besuch von einigen Stunden und ich bin mit vielen Fragen geblieben. Was habe ich gesehen? Warum muss ich das schauen? Hat das eine Bedeutung? Was ist Kunst? Was möchte Künstler das ich da erlebe?

 

Yö museoissa

Viikko alkoi notkahduksella; kosteutta oli sisällä asti, ulkona etanat surffasivat laineilla. Hämmentävintä oli se, että aamupala piti syödä sisällä. Tätäkö tämä nyt sitten olisi? Syksy? Ulko-olohuoneemme sulkeutuisi ja ovet pitäisi pitää kiinni, ettei hyhmä rantautuisi luihin ja ytimiin. Jalat verhoiltaisiin jälleen vaatteisiin, eivätkä uikkarit roikkuisi jatkuvasti pihatuolin karmilla kuivumassa.

Säätiedotuksessa meteorologi kertoi kulmat kurtussa tilanteen vakavuudesta, kyllä, syksyyn ollaan menossa, sadetta ja viileitä lämpötiloja. Siis kaksi päivää harmailla pilvillä ja reilu 20 astetta. Siitä eteenpäin ollaan takaisin kesähelteissä. Oi tätä sveitsiläistä syksyä.

20160903_202204
Zürichin ilta

 

Lauantaina Zürich oli eteläinen lomakeskus. Ilta hämärtyi, valot ja kynttilät nousivat esiin pimeydessä. Kadulla aaltoili ruokien tuoksuja, järven sivulla nurmikoilla keräiltiin kamoja, pyyhkeitä, eväiden rippeitä. Sirkat säksättivät ja ilma tuoksui lämpöiseltä kesäyöltä. Jokaisella mahdollisella terassilla oli juhlia; häitä, kihlajaisia, improvisoituja grillibileitä, skandinaavien rapujuhlia. Kaiken lomassa vielä zürichiläinen versio taiteiden yöstä, Lange Nacht der Museen, pitkä museoyö.

20160903_191709

Järven tietämillä Sukkulenten Sammlung lupasi klassisen hetken. En ollut aivan varma minne olin menossa, museo se ei varmaankaan ollut. Ympärillä oli puistoaluetta, etsin siis jotain kasvihuonetta muistuttavaa. Ovesta näkyi jättimäinen rivistö kaktuksia. Oboe, kitara ja huilu -trio soitti klassisia sävelmiä mehikasvikokoelman Amerikka-osastolla, metrin päässä aloeverasta. Oboistin housunpunttiin tarttui piikikäs lonkero. Onneksi ei ollut tunkua. Ihmisten väistely olisi saattanut tuottaa kivuliaita vammoja.

20160903_211000
Tämä bändi on Panama. Sen jäsenet tosin ovat Perusta, Kolumbiasta, Argentiinasta ja Saksasta.

Useiden näyttelyiden läpi juokseminen tuntui mahdottomalta, siksi bongailtiin lisää museoita musiikilla. Völkerurkundemuseumissa soi salsa ja bolerot, Helmausissa jonkinlainen folkjazz ja Landesmuseumissa erittäin coolien nuorten muusikoiden pipappadipappaduu jazz. Jälkimmäisen juuri valmistunut uusi osa peittää Zürichiin tunnelin kautta saapuvilta kauniin linnamaisen profiilin, jota aina olin ihaillut. Pikkuhiljaa olen alkanut silti lämmetä myös uudelle seinämälle, jota alunperin luulin vain rakennussuojaksi pyöreillä rei´illä. Sisältäkäsin tila on valtava, Kiasman tyyliin yhtä valoa ja avaruutta. Rappuset ovat ehkä kaupungin korkeimmat, mutta ovat näköjään monikäyttöiset ja soveltuvat myös tanssiesityksien näyttämöksi.

laakonki-eth-zurich
Ponttooni-installaatio juuri valmistuneena alkukesästä
20160903_202019
Ponttooni-installaatio iltasella

Museoiden välillä sahaaminen on hikistä puuhaa kesäyössä ja välietappii huilihetkeen löytyi siitä, missä Limmat-joki ja Zürichinjärvi kohtaavat. Huojuva silta johtaa vedessä kelluvaan Manifesto-taidetapahtuman installaatiolle. Ponttoonilta pääsee uimaan, myös pyörätuolissa istuville on systeemi, jonka avulla voi pulahtaa virkistäytymään. Seinällä oleva taideteos näyttää vähän sarjalta puhelimia, mutta ne ovatkin hiustenkuivaajia. Kelluvalla saarekkeella oleiltiin, osa uikkareissa pyyhkeeseen kääriytyneinä, toiset korkkareissa ja juhlamekoissa. Joku oli käärinyt housunpuntit ylös ja liotti pimeydessä jalkojaan järvivedessä. Joku toinen haki lisää leipää olkikoriin salaatin kaveriksi. Baarista sai pientä syötävää ja valtavalla screenillä pyöri lyhytelokuvia. Olimme kaupungin keskellä, mutta sittenkin vähän ulkopuolella. Pieni keinahtelu rauhoitti, ei ollut kiirettä mihinkään.

20160903_203519_hdr
Ponttooni-installaatio yöllä

 En resúmen: El sábado era la noche larga de museos en Zürich. Ya que es imposible ver varias exposiciones una después de otra, nos concentramos en los pequeños conciertos que ofrecieron en los museos. El primer lugar- que definitivamente no era un museo – era en total un jardín de suculentas. Y si, tuve que buscar de un diccionario que son las suculentas. El pontón tampoco es exactamente un museo, sino que una instalación, donde se puede ver cortometrajes, tomar alguito del bar o tirarse al agua a un nadadito.

Kurzgesagt: Samstag die Stimmung in Zürich war wie im Süden; parties am Ufer, mehr Leute als während des Tages, Kerzen, drinks – und dazu noch Kultur. In der  Lange Nacht der Museen gibts nur ein Problem: zu viel zu sehen.

Sarjakuvitettu Luzern

fumetto ulko

Istuin Zürichin Hauptbahnohfin laituri 8:lta lähtevässä junassa ja ärisin hetken. Hyvin hiljaa kylläkin, sillä en halunnut säikyttää lähellä olevia turisteja. Viereisellä raiteella oli nimittäin juna Milano Centraleen. Sillä sekunnilla, kun huomasin kyltin vaunun kyljessä, tajusin että Milano olisikin se paras matkakohde. Aurinkoa, pastaa ja gelatoa! Ja minulla oli kädessäni lippu sateiseen Luzerniin.

fumetto yl kuva1

fumetto kornchuttelle

Pureskelin pähkinöitä ja katselin junan ikkunasta niittyjä, pitkäkarvaisia lehmiä, kyliä, tunneleiden mustaa, Suojelusenkelin (Schutzengel) ja Punaisen ristin (Rotkreutz) asemia. Perillä kymmenet bussilliset aasialaisturisteja todistivat päätökseni oikeaksi. Tämä oli sittenkin se paikka, mihin tulla. Vaikka vuorista näkyi vain haamuja ja järvi näytti viluiselta.

fumetto hylly1
Max (Es)

Itse luzernilaiset olivat varmaan paenneet sinne aurinkoiseen Milanoon, sillä turistien lisäksi kaduilla harhaili vain puoliboheemeja vaihtoehtoharrastajia, luonnosvihkot kainaloissaan, ranteissa Fumetto-rannekkeet ja katseet hiukan harhailevina. Aamusta iltaan sarjakuvaa, viivoja, linjoja, ruutuja ja kuplia. Askeleita läpi kaupungin, näyttelystä sarjakuvafestivaalin satelliittiin ja sieltä seuraavaan. Kuvat vilisivät silmissä sarjana; jossain vaiheessa luovutin ja katsoin enää kokonaisuuksia, värejä, tyyliä ja kerronnan etenemistä.

 

fumetto selkäreppu2

fumetto selkäreppu
Condadin Wahl (CH)

Kornschütten festivaalikeskuksessa Kutikuti-sarjakuvayhdistyksen pöydällä kävi kuhina; siellä missä on sarjakuvia, on myös suomalaisia, eikä nyt puhuta Muumeista. Hipelöin kaikkea ja yritin pitää mielessä etten tavitse mitään, eikä seinille mahdu yhtäkään piirrosta. Samalla halusin kannattaa kaikkia eri puolilta Eurooppaa matkustaneita sarjakuvataiteilijoita ja viedä kotiin kassilliseen katseltavaa.

 

fumetto kornschutte2fumetto suomal

Koska maha murisi, päätinkin antaa tukeni tapahtumalle syömällä. Jonotin Food Pointilla vihreää kasviscurryannosta ja napsin siinä samalla kuvia sarjakuvaväestä. Mies edessäni totesi englanniksi, ranskan aksentilla, että onpa kiva nähdä jonkun käyttävän vanhoja kännyköitä. Ylistin luuriani vuolaasti, sen voi heittää liukuportaista alas ja vielä toimii, kamera on mahtava ja muutenkin näpsäkkä vehje. Otin ruoka-annokseni, kävelin pöytään, maistoin currya, näin kuvallisen tilanteen, nappasin kännyni, osoitin sillä kohdetta, katsoin ruutuun – ja järkytyin. Nokia N79 oli lopussa. Näyttö oli jakautunut kulmasta kulmaan kahtia ja yläosa siitä oli kuin musteen tahraama.

fumetto sarjis
Caroline Sury (Fr)

Räpsin silti kuvia, sokkona. Paluujunassa tajusin, että olin ilman tekemistä. Ei kännykkää, ei puheluita, ei tekstareita, ei kuvia. Eikä edes mitään paperista luettavaa tai syötävää. Mutta vihko oli ja kynä, jolla piirrellä. Kunnioituksesta näkemiäni loistokkaita sarjakuvia kohtaan pysyttelin tikku-ukkeleissa. Kännykän kamerakin alkoi huolestuttavasti takkuilla, mutta suostui lopulta ottamaan tuotoksestani kuvan, viimeistä kertaa.

 

oma fumettosarjis2

En resumen: En Fumetto, el festival de caricaturas en Lucerna, a mi celular de casi antiguedades, le apareció una mancha negra. Y solamente unos minutos después, de que un señor había hecho un comentario admirando el teléfono, tan viejo, pero funcionando, como si nada.(Los acontecimientos se puede ver en mi caricatura encima de este párrafo).

Kurzgesagt: Fumetto, internationals Comix-Festival, füllt den Kopf mit Bilder, Farben und Zeichnungen, aber trotzdem möchte man Fotos nehmen. Und genau dann ist es passiert, mein Handy, das quasi antik ist, hatte plötzlich eine diagonale schwarze Flecke. Im Zug nach Hause hatte ich also kein Spielzeug, konnte keine SMS schreiben oder die Fotos schauen. Aber Papier und einen Stift zum zeichnen schon. Das resultat ist oberhalb zu sehen.