Monet Karhulassa

Syksy uhittelee, puhaltaa ja vihmoo, mutta riehukoon, me tiedämme, että se on sen olemus. Lämmitän kaakaota ja mietin olisiko omenakakulle tarvetta. Miten turhaa mietintää; totta kai sille on tarvetta.

jokipuisto 1

Kaivelen kuvia kesältä ja muistan lämmön ja kirkkauden. Tuurimoottorin kyydissä olin siellä missä pitääkin, merilevän tuoksuisen tuulen pyöriteltävänä. Mikä tuuri, kysyt ehkä. Hyvä tuuri, että mahduimme tuuriin – jota muut kuin kotkalaiset ehkä siis vuoroveneeksi tai vuoroyhteysalukseksi (mitä kauheaa kirjainten tuhlausta!) kutsuisivat.

Sapokan venesatamasta livuimme kantasataman sivulta Summan ohi kohti mangrovea ja krokotiilejä tai siltä se ainakin näytti. Kellertävän vihreä matto veden yllä rajoitti vesitietä niin, että epäilin matkan päättyvän tähän.

jokipuisto 4 vastaantulija
Koht myö mennää sillan alta! Sitä ennen moikattiin vastaantulevan meriläismallisen veneen kipparia.
jokipuisto 5 perillä
Täs on meijän tuurin turistikokoelma. Kaik haluttii tulla kattoo et milt tääl nyt sit oikeest näyttää. Oltiihan myö jo lehest luettu, et hianoo on ja et taas se puutarhuri Laaksonen oli pistänyt parastaan.

Kotka on puhjennut kukkaan, puistoja on siellä täällä, kaunista kaupungin keskellä ja nyt Karhulassakin.  Kierrämme sujauksessa jokipuiston ja harmittelemme, ettei mukana ole evästä, sillä pöydät ja penkit kutsuvat istahtamaan. Käsittämätöntä, että moottoritie kulkee kivenheiton päässä.

Matka pysähtyy taulun eteen ja se on joku Claude Monet´n lumme-aiheisista teoksista. Vaaleanpunaiset vesililjat, valkoiset kaarisillat ja ryöppyävät pajut (kai ne ovat pajuja?) olisivat Monet´n mieleen. Tänne näkisin iltapäiväkävelylle herraskaisia pariskuntia, pitsivarjoin, korissa leivonnaisia, viinirypäleitä ja viltti.

jokipuisto 8 kelt kukat

jokipuisto 7 lumpeet

jokipuisto 10 yleis

jokipuisto 9 kiviputous

Merellä istun täkillä ja syön jäätelöä kananlihalla, tytär kainalossa. Esittelen, kuinka äiti vietti lapsuutensa. Laineilla keinuen, tukka tuulessa liehuen. Tuon saarimaiseman tuntisin missä vain. Kaunissaari, Tuohipöllö, Lehmä.

jokipuisto 13 ulappa
Ulapalla.
jokipuisto 14 kotkan profiili
Ja tämä kaupunki on…?
jokipuisto 12 melkein sapokassa
No et sie sitä tiiä, sehän on tiätyst Kotka!

Ja tuon kaupunkiprofiilin tunnistaisin kaukaakin. Kolme pistetaloa ja oikealla piippu. Se on Kotka.

En resumen: En el verano salimos del centro de Kotka en bote o será barco, tal vez algo en el medio, pasámos entre las islas y por el río a ver algúno de los cuadros de nenúfares de Claude Monet – un parque chiquitillo.

Kurzgesagt: Wir sind im Sommer mit dem kleinen Schiff von Kotka zwischen den Inseln, den Fluss entlang nach Karhula gefahren. Da gab es ein Bild von den vielen mit Wasserlilien von Claude Monet – ein kleiner Park.

 

 

 

Advertisements

„Pahin patikkapolku ikinä“ eli Walenpfad

„Ikinä ei olla kävelty näin pahassa paikassa“, oli jotakuinkin tyttären sanat, kun olimme päässeet Waleggiin asti  (1943 m) ja laaksoa avautui joka suuntaan. Vuoristopolku oli nimensä mukaisesti kapea, välillä parin kengän levyinen, kivinen ja savinen, toisinaan vähän leveämpi. Kylmää hikeä pukkasi vierestä lähtevä pudotus alas.

Oppaiden mukaan Walenpfadin reitti Chrüzhütte-Ristis sopii varmalle tallaajalle, jota ei ihan joka kielekkeellä huippaa, mutta myös pienemmille patikoijille, sillä poluilla on tiukoissa paikoissa vaijerit laakson puolella. Mutta juuri siinä, missä oli kosteaa, vierivää kiveä ja kapein polku ylös/alas, oli päätetty, että jätetäänpä tähän aukko. Olen jo kokeillut luiskahdusta muilla reiteillä, tiedän kuinka se tapahtuu: juuri silloin kun luulet, että kenkä tarraa hienosti maastoon. Tässä kohtaa siihen, „oho, hups“-tilanteeseen ei ollut varaa. Askeleen oli pidettävä.

walenpfad 1 bussi
Postibussilla pääse kuplahissille. Kuskia ei hermostuta kapeat kurvit, pakittaminen tai matkustajat, jotka haluavat rotkon reunalla yllättäin jäädä pois.

Reitti on normaalikuntoiselle päivän reissuksi kiva. Saattaisin ottaa mukaan ainakin yhden sauvan per henkilö, vaikka niiden käytöstä ollaan monta mieltä. Tutkimusten mukaan osa onnettomuuksista vuorilla on tapahtunut juuri sauvojen takia, ne ovat joko pettäneet tai niihin on kompastuttu.

walenpfad 6 bannalpsee
Tähän pisteeseen olimme tallanneet jostain tuolta vasemmanpuoleiselta kukkulalta.

Ajoituksessa on pientä haastetta, ellei satu tulemaan lähiseuduilta, sillä reitin molemmissa päissä, käveli sen suuntaan tai toiseen, on kuplahissi ja viimeinen lähtee laaksoon viiden paikkeilla. Jos siis ei halua kävellä alas ja lisätä matkaan toista tuntia lisäpatikkaa, niin pausseilla täytyy katsoa kelloa. Vuoret ja stressi eivät sovi yhteen ja kiireessä kävely rotkon reunalla on aivan järjetöntä ja sitäpaitsi epämiellyttävää.

Tein siksi meille minuuttiaikataulun aamuksi, aamiaisvoileivät laatikkoon autossa nakerrettavaksi ja eväät muutenkin valmiiksi jääkaappin. Mutta tyypilliseen tapaan puolet matkasta meni hermostuneeseen kellonkyttäykseen. Apua, taas on ruuhkaa! Me ei ikinä keritä junaan! Enää kymmenen minuuttia junan lähtöön! Siinä vaiheessa. kun Engelbergin asema oli jo vieressä, jakauduimme kahteen ryhmään, yksi juoksi ostamaan liput ja toinen parkkeerasi auton. Kolme minuuttia myöhemmin minä ja tytär hyppäsimme junaan, mies laukkasi kuin hirvi paljain jaloin vaelluskengät yhdessä ja reppu toisessa kädessä kondutoorin yrittäessä pitää naamaa peruslukemilla. Juna lähti ajallaan ja me kuin ihmeen kautta kyydissä.

walenpfad 3 im oberfeld

walenpfad 4 im oberfeld beizli
Taukopiste. Juustokaupoilla luomutilalla.
walenpfad 5 juusto
Yrttistä juustoa tältä alpilta.

Ideana oli jättää kulkuneuvo reitin viimeiseen pisteeseen Engelbergiin, ajaa junalla Wolfenschiesseniin, ajaa kiemurtelevaa tietä postibussilla Oberrickenbachiin ja nousta kuplahissillä Chrüzhüttelle, kävellä polku Ristisiin ja tulla alas kabiinilla takaisin Engelbergiin.

Lähtö kotoa oli aamun sarastaessa ja aikataulullisesti oltiin polun alkupisteessä viimeisellä hetkellä. Yhtä junaa myöhemmin olisi koko aikataulu romuttunut kuin korttitalo ja retken pitänyt muuttua pienemmäksi lenkiksi.

walenpfad 7 polku harjanteella
Matka jatkuu muutama metri ennen polun edessä näkyvää nypyä vasemmalle alaspäin.
walenpfad 8 levähdyspaikka smog
Walegg. Horisontissa näkyvä raja lienee sitä saastaista ilmaa, jota me alavalla maalla elävät hengitämme.

Im Oberfeld tarjosi hengähdyspaikan nousujen välillä. Pienessä mökissä olisi ollut välipalaa, mutta koska olin täyttänyt repun voileivillä, kananmunilla, porkkanatikuilla ja oman puskan pikkutomaateilla, ostettiin vain mukaan yrttinen luomualppijuusto, joka oli tuotettu viereisen niityn heinää syöneen lehmän maidosta.

Vähän ylempänä istahdettiin kirpakkaan aamuaurinkoon syömään eväitä. Tauko kannatti pitää, sillä haastavimmat pätkät olivat edessä. Sateen jälkeen en tälle reitille lähtisi, enkä edes pienellä liukkaudella. En ole niitä, jotka lähtevät vuorille köysien ja kypärän kanssa ja nousevat tikkaita huipulla, kiipeävät minne vain, mutta toisaalta en myöskään panikoi entiseen tyyliin pudotuksesta, niin kauan kun polku on hyvä.

walenpfad 9 portaat yli piikkilangan
Mikä on tuo hökötys? No nehän on portaat piikkilanka-aidan yli. Huom. punavalkoinen vuoristopolkumerkki.

Tein pikakyselyn viidelle eri-ikäiselle sveitsiläiselle ja kukaan heistä ei pidä patikoimista riskialttiina. Mukava vaellus kauniissa säässä perheen kera saisi minusta olla enintään 25% jännitystä ja loput huoletonta askellusta tai adrenaliinin määrä alkaa nousta turhan korkeaksi ja tärinä kintuissa väsyttää, mikä taas lisää onnettomuusriskiä. Walenpfad on juuri näissä rajoissa. Vuoristopolkujen peruskauraa. Tosin se sveitsiläispariskunta, joka ohitti meidät valokuvauspaussilla yhdessä kapeimmista ja korkeimmista kohdasta, puhisi, että nyt kyllä riitti, eihän tätä enää kestä. Se lohduttaa myös saaristossa syntynyttä.

Vuoristopolut, myös Walenpfad on hyvin merkitty. Loppuvaiheessa ideana oli heittää sydänjärven, Härzliseen, kautta, mutta se kyltti jäi kai huomaamatta ja loppuvaiheen paussi pidettiinkin viimeisen kuplahissiaseman terassilla. Reittivastaavaa hiukan otti pattiin, mutta toisaalta, patikointia kertyi lopulta päivälle yli neljä tuntia ja perheen mielestä siinä oli enemmän kuin tarpeeksi.

walenpfad 10 engelberg
Ihan perillä. Engelberg ja sen luostari.

Jälkeenpäin tytär otti vähän sanojaan takaisin. Reitti ei kuulemma ollutkaan niin kamala, mutta silti ehdottamasti tähänastisista stressaavin.

Jos joku siellä nyt pakkailee kamoja ja olisi lähdössä tallaamaan tätä reittiä, niin halt! Walenpfad on tämän kauden osalta suljettu. Lumi tuli pari päivää meidän retken jälkeen ja polku avautuu patikoijille joskus kesemmällä.

REITTI: Bannalp/Fell-Chrüzhütte 1713m – Urnerstaffel 1690m –  Alp Oberfeld 1861m – Walegg 1943m – Walenalp 1671m – Steinig Stalden 1695m – Rosenbold 1863m – Brunnihütte  1860m – Ristis 1600m

En resumen: Nunca hemos hecho un caminito tan terrible, pensaba la hija, cuando llegamos al punto más alto de una vuelta de 4 horas. El comienzo era angosto, a veces resbaloso y de piedras – y a la par del precipicio. Walenpfad no es fisicamente muy exigente, pero hay que tener un paso firme y andar sin miedo de las alturas. En todo caso, disfrutamos el paseito y era uno de los mejores que hemos hecho: todo tipo de paisajes desde las montañas nevadas hasta bosque de piedras.

Kurzgesagt: Walenpfad war mein Ziel seit langem und endlich haben wir es geschafft. Etwa 4 Std. Marschzeit, ein bisschen Nervosität wegen des Bergwanderwegs und super Aussicht. Es war der letzte Moment – jetzt ist der Weg geschlossen bis nächsten Sommer.

Aurinkoa tänne, mulle, heti

Zürichiläiset ajoivat letkassa kohti aurinkoa, sillä kotona olisi saattanut joutua odottamaan muutaman tunnin sumun hälvenemistä – eihän sitä kukaan kestä! Lauantaina! Mekin olimme autossa, aurinkorasvaa iholla ja aurinkolasit toiveikkaana otsalla odottamassa käyttöä.

glarus 1 kaupunki
Glarusin kaupunki

Suunnitelmassa oli vain se vika, että aurinko oli auton ulkopuolella, me sisällä ja auto ruuhkassa. Olisi pitänyt mennä junalla, kuten kunnon ekologiset reippailijat tapaavat. Mutta maailmanmatkaaja piti noutaa illalla bussiasemalta matkalaukun kanssa; kyllä auto oli nyt ihan perusteltu juttu, ajattelin. Seuraavassa ruuhkakohdassa en enää ollut varma. Ja kun olimme patikkareissun aloituspisteessä Braundwaldissa vasta puoliltapäivin, alkoi iskeä stressi.

glarus 4 kivinen tie
Siellä se polku jossain menee.

Kiire ja vuorilla taivallus eivät oikein sovi yhteen. Ainut mistä yleensä on pidettävä huolta, on mahdollinen viimeinen kuplahissin tai vuoristojunan vuoro, joka saattaa olla yllättävän aikaisin. Mutta sekään ei ole ongelma, jos mukana on hammasharja ja vähän käteistä. Vuoriston kuppilat ovat usein myös Gasthauseja, jotka tarjoavat edulliseen hintaan yösijaa kulkijoille. Jalkapatikka tulee vieläkin halvemmaksi.

glarus 5 gumen merkki
Punavalkoista vuoristopatikkapolkua seuraten kohti Gumenia. Aivan tuoreet merkit.

Meidän kahden hengen ryhmän toinen jäsen halusi kiertää reitin vastapäivään, rankemman kautta, tiukemmalla nousulla. Kaikenkaikkiaan ylämäkeä oli 490 m ja alamäkeä 720 m, väittää Suunto, tosin tiedoista on kadonnut puolen tunnin pätkä, joten luvut on arvioita. Mutta kinttumittari kertoo, että nousua oli ihan riittävästi ja se näkyi myös vesipulloissa. Reipas tahti ja tiukka syysaurinko vaativat kaksi pulloa nestettä per nenä pelkästään ylöspäin mennessä.

glarus 6 kyparatyypit polulla
Silmiä siristäen näkyy kuvan keskipaikkeilla kulkeva polku. Ja jokunen ihminenkin.

Panoramapolku oli juuri sitä mitä luvattiin, yleisnäkymää Glarusin Alpeille, yläkerran naapurin kotiseuduille, ja muille kantonin kukkuloille sekä Oberblegijärvelle. Lunta oli niukasti näkyvissä ja hyvä niin. Polkua riitti ajoittain juuri ja juuri molempien kenkien alle ja se oli kivistä, soraista, toisaalla taas leveää lähes tietä. Kauniiseen kirjottuun villahameeseen sonnustautunut mummeli talsi kivikossa hienostuneen rivakasti mokkasaapikkaissa. Matalissa, mutta sittenkin. Toisentyyppistä varustusta oli kuvan tyypeillä, jotka olivat köysineen ja kypärineen varmaankin matkalla kiipeilemään lähikukkuloille.

glarus 9 hieno vuori
Tää on Glarusin kukkula. Mikä niistä, sen tietäisi naapuri.
glarus 8 luola
Luolan suullakin on reittimerkintä. Hyvä tietää, ettei ole eksynyt tunnelissa.

Matkalle osui myös luola, jossa tuli testattua vaelluskenkien vedenpitävyys. Hyvin toimi, eikä lätäkkö ollut vartta syvempi.

Lähtö oli sen verran äkkipuserrus, ettei matkaan tullut muuta evästä kuin pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä ja pari omenaa, mutta jos tulisin toisen kerran samaan paikkaan, pysähtyisin Kneugratin kohdalla ehdottomasti sytyttämään tulet grillipaikalle. Näkymät on samat kuin tältä valkoiselta penkiltä. Oberblegijärvi kimmeltelee sinisenä alhaalla ja vuoret on niin muhkeat! Järvelle ei tällä reissulla menty, mutta sielläkin on käyty uimassa.

glarus 10 hieno paikka penkille
On aivan juuri maalattu penkki. Hyvässä kohdassa.

Ei-sveitsiläinen patikkamaija tai -jorma saattaa raapia päätään muutamaan otteeseen yrittäessään yhdistää polkujen viittojen ja kartan nimiä. Braundwaldin panoramareitin Kneugrat (kartta)- Chneugrat (kyltti) on arvattavimmasta päästä. Kirjoitusasut vaihtelevat, mutta yleensä ääneen lukeminen valaisee, mistä on kysymys.

Reissun ruokapuoli jäi vähän laihaksi, sillä Gumenin keittiö oli aurinkoisen päivän loppupuolella selvästikin voipuneessa tilassa. Kokki hiihteli viimeisillä voimillaan ja jaksoi tuoda leipä koriin kaksi palaa leipää, yksi minulle keiton kaveriksi, yksi kaikille lopuille jonossa seisoville. Kahvissa sen sijaan oli tarvittava määrä kofeiinia ja sillä päästin perille lähtöpisteeseen. Ja ihan ajoissa noutamaan matkalaukku ja matkailija.

glarus 11 syysvärit
Alas laskeutuessa näkyy myös syksyn värejä.

En resumen: Encontrámos el lugar perfecto de hacer un barbecue en el camino panoramico en Braunwald. Una vista increible a un laguito alpino. Pero sólo nueces y fruta seca en la mochila.

Kurzgesagt: Auf dem Panoramaweg in Braunwald haben wir wahrscheinlich den schönsten Ort zum grillieren gefunden, beim Kneugrat. Schade, dass ich nur nüsse und getrocknete Früchte im Rucksack hatte.

Herra Herra ja hänen kirjansa

„Mitä teit ennenkuin sinusta tuli enkeli?“ „Toitko nuo silmät mukanasi vai ostitko ne täältä?“ „Ovatko ne lasuurikiveä?“ „Ja tuo hymy…Eikö olisi hyvä, että hymyjä markkinoitaisiin ja myytäisiin, niitä kun on niin vähän tässä maailmassa!“ Eräs kuubalainen kirjailija-toimittaja oli istahtanut viereeni ja suolsi kaunopuheisia flirttifraaseja kuin liukuhihnalta.

Sitä ennen hän kyseli samalla penkkirivillä istuvalta naiselta mikä hän oli. „Lihansyöjä? Uskovainen? Pidät muurahaisten syömisestä? Yöihminen?“ Luulin, että costaricalaiset olivat mestareita iskurepliikeissään, mutta ehkä se ei rajoittunutkaan yhteen kansaan, vaan liittyikin kieleen. Tai Latinalaiseen Amerikkaan.

ra herra 12

ra herra 4

 

Nämä puheenparret olin kirjoittanut päiväkirjaani silloin kauan sitten. Pudistelin kirjasta pölyt, sillä oikeastaan etsin kohtaa kohtaa, jossa tapasin costaricalaisen kirjailija-filosofin Rafael Angel Herran, mutta löysin sitä ennen monta unohtunutta anekdoottia. Halusin kirkastaa kuvaa menneestä, sillä sain postipaketin, jossa oli kolme Herran kirjaa. Ne pääsivät kirjahyllyyni kahden edellisen viereen, sinne lähelle Hermann Hesseä ja Liisa Helve-Sibajaa.

Olimme kirjallisuusseminaarissa Costa Ricassa San Joséssa; minä, Rafael Angel Herra ja se kuubalainen kaunopuheinen kirjailija. Päädyin tapahtumaan kuvittajana, mikä oli mielestäni hilpeää, sillä itse tiesin, etten osaa piirtää edes kissaa. Toinen kuubalainen kirjailija-toimittaja, Antonio Orlando Rodríquez, opetti silloin costaricalaisessa La Universidad Nacionalissa, jossa minä opiskelin ja piirustukseni huomattuaan halusi, että osallistuisin lastenkirjallisuusjulkaisun kuvitukseen. Hänen äitinsä oli lukenut lapsille Muumeja ja sympatiat Suomeen olivat melkoiset. Ja niin olin tapahtumassa keskellä kuvittajia ja kirjailijoita.

ra herra 2
Tämä ei ole Rafael Angel Herran tuotantoa, vaan päiväkirjani menneisyydestä.

ra herra 3

Rafael Angel Herran kanssa satuimme samaan pöytään. „Ai olet Suomesta. Frankfurtin kirjamessuilla näin suomalaisilla kirjoja, joissa luki herra ja kun kerroin sen olevan nimeni, heistä se oli niin hauskaa, että sain kirjan lahjaksi.“

Seminaarin jälkeen en tavannut Herraa enää, mutta sain myöhemmin Suomeen kaksi kirjaa. Ja Facebookin ihmeellisen maailmaa yhdistävän ominaisuuden vuoksi nyt, vuosikymmeniä myöhemmin muutaman lisää.

Yritin miettiä, mikä olisi ollut kirja, joka olisi ollut kirjamessuilla, luultavasti -80 ja -90 luvun taitteessa, ja otsikossa „herra“. Löysin vain Herra Hakkaraisen tarinoita, mutta ne on julkaistu paljon myöhemmin.

Señor Herran kaunokirjalliseen tuotantoon kuuluu novelleja, runoja ja tarinoita. Ajattelin lukea kaikki, muistin virkistykseksi, vanhimmasta uusimpaan. Mutta La divina chusma kuulosti hauskalta ja kansi kutsuvalta, että tartuinkin siihen. Ja huomasin, että espanjani kaipaa päivittämistä. Heti aluksi on myönnettävä, että vaikka se on toinen kotikieleni, kirjan nimi oli hauska vain sillä perusteella, miltä se kuulostaa; „chusma“ oli haettava sanakirjasta. Kuubalaista perää oleva sana tarkoittaa siis roskaväkeä. Ja kirjan nimi jumalaista roskaväkeä. (Se on myös ilmestynyt saksaksi, Das göttliche Lumpenpack.)

Kirjan kertoja on papukaija ja kertomukset eläintarinoita, jotkut vain yhden kappaleen, kahden lauseen mittaisia. En tiedä ovatko nykyajan eläintarinat aikuisyleisölle vain Latinalaisen Amerikan ilmiö, mutta suomalaisessa nykykirjallisuudessa ei tämäntyyppistä genreä mielestäni ole. Saatan olla kyllä väärässäkin. Herran kertomukset alkavat jonkun eläimen näkökulmasta ja lopussa on enemmän tai vähemmän brutaali kliimaksi. Kuten kolme hämähäkkiä, jotka saalistaessaan lopulta köyttäytyvät omiin verkkohinsa. Tai etana, joka nähdessään oman kuvansa peilistä liukuu kuvan yli kerta toisensa jälkeen yrittäessään peittää niin ällöttävän ilmestyksen.

Palaan jälleen seminaariin päiväkirjan sivuille. Näköjään eniten vaikutuksen teki se, että eräällä lounaalla tarjoiltiin perunamuussia. Tropiikissa! Siis Keski-Amerikassa!  Nuori minä oli siitä hyvin onnellinen.

Ja sitten se tapaaminen yhden Costa Rican kuuluisimmista kirjailijoista, Joaquín Gutiérrezin kanssa (1918-2000). Me olimme jo istuneet kahvilla aiemmin, sillä hän sattui olemaan vuokraemäntäni veli. Seminaariyleisö kiersi meitä kuin kissa kuumaa puuroa. Puhuimme vuokraemännän kissasta, Joaquín näytti minulle pilapiirroksiaan yleisöstä valitsemistaan ihmisistä, kerroin meidän saarista eteläisessä Suomessa, hän matkoistaan Tortugueron kanaaleissa. „Olen lukenut kaikki teidän kirjanne,“ joku fani yritti väliin. „Niin, ahaa. Mutta jos arvaatte, mistä maasta tämä tyttö on, saatte lahjaksi Cocorín.“ Nainen jäi ilman palkittua lastenkirjaa.

Seminaarista sain kolme ystävää ja muutaman tuttavuuden. Mietin olisiko päiväkirjat pitänyt tuikata jo aikaa sitten juhannuskokkoon. Mutta näitäkään päiviä en olisi muistanut yhtä kirkkaasti ilman epäselvällä käsialalla kirjoitettuja muistiinpanojani.

En resumen: Me llegó un sobre lleno de libros del escritor costarrisense Rafael Angel Herra. Y ya por la segunda vez. Los primeros recibí hace algunas decadas, después de un Coloquio Internacional de Promoción de Literatura. Yo no sabía exactamente que hacía yo allá, pero estaba entre los ilustradores, aunque para mi era claro que no hubiera podido dibujar ni un gato. Pero el escritor cubano Antonio Orlando Rodríguez pensaba que eran algo que publicar. En el seminario oí los mejores pirópos de mi vida (Qué hiciste antes de ser un anglel? Trajiste esos ojos contigo o los compraste aquí?), causé envidia entre los participantes conversando con el escritor famoso tico, Joaquín Gutierrez. (Y de que conversamos? De nuestras islas en Finlandia, del gato de la dueña de mi casa, que era la hermana de don Joaquín). Y hice varias amistades, como con Rafael Angel Herra.

Kurzgesagt: 5 Bücher von dem costaricanischer Schriftsteller Rafael Angel Herra habe ich jetzt in meinem Bücherregal. Ich habe ihn kennengelernt in einem Seminar von Literatur in Costa Rica, vor vielen, vielen Jahren. Er erzählte mir, dass er in Frankfurter Buchmesse Bücher mit einem Titel mit „Herra“ gesehen hatte. Die Finnen haben es lustig gefunden, das sein Name auf Finnisch „ein Herr“ bedeutet und haben ihn den Buch geschenkt. Nach dem Seminar hat er mir einige von seinen Büchern nach Finnland geschickt und jetzt – danke soziale Medien – haben wir schon wieder kontakt – und ich 3 neue Bücher zum lesen.

 

Kuvakertomus Walenseen Rivieralta

Tänne jää auto. Murgiin. Pitää ottaa kuva siltä varalta, ettei väsymykseltä myöhemmin muistettaisi mikä järven kaikista kylistä olikaan se, jonne uskollinen ajokkimme jäi odottelemaan. Tässä paikassa ei kyllä ole mitään nähtävää. Paitsi sen edustalla oleva järvi ja sitä reunustava seinämä. Ikinä en uskoisi, että pystysuoralla olisi joku polku. Ainakaan paikassa, jonne pääsisi ilman hakkua ja turvaköyttä.

riviera murg 1

Murgista junaillaan Walendstadtiin ja huomaan paikallisten kulkevan toppatakeissa ja pipoissa. Lieneekö ihme, kun lämpötila on romahtanut 15 astetta parissa päivässä. Pilvet roikkuvat uhkaavina ja palelee. Walenstadt näyttää aika ankealta harmaassa säässä. Käynnistän Suuntoni reittinavigoinnin ja aloin seurata kellossa näkyvää matoa.

 

riviera walenstadt 2
Walenstadt

riviera kartta

Tässä vaiheessa ei enää palele. Ollaan laitettu vaelluskenkää toisen eteen rivakkaan tahtiin ja noustu puolisen kilometriä. Ja turha väittää vastaan, tämä on aivan selvästi sademetsää. Kosteaa ja rehevää.

walenstadtberg 3 sademetsä

Pysähdymme syömään nopeasti kotona kasatut sandwichit ja tomaatit. Ensin ihmettelen, miksi penkki on selkä opaalin vihreää järveä kohti. Sitten pilvien rakosista vilahtaa jylhä huippu. Olemme lähempänä lumirajaa kuin kuvittelinkaan.

riviera walenstadtberg 2

Yritän laittaa tauon ajaksi Suunnonkin paussille. Ei onnistu, koska en halua laittaa navigointia pois päältä. Lopussa huomaan, ettei vehje rekisteröinyt ollenkaan kuljetun matkan pituutta tai hulluna hakkaavan pulssin lukemia. Mutta tien se näytti hyvinkin luotettavasti.

riviera 8 suunto

Alun nousu on leveää tietä metsässä; huipulla maisemat muuttuvat. Tänne voisin tulla Heidiksi kesäisin. Ketään ei ole missään, vain runsas luomutila ja kyynisinä meitä tutkailevia vuohia ja kenestäkään piittaamattomia kanoja.

riviera 7 puutarha vuorella

riviera 5 puutarha vuorella

riviera 6 puutarha vuorella

Ensimmäinen putous tulee niin korkealta, ettei siitä näy kuin osa täällä metsässä. Olemme alkaneet laskeutua ja polku on muuttunut kiviseksi ja mutaiseksi. Monin paikoin satoi syyskuun koko sademäärä jo kuun ensimmäisinä päivinä. Ajattelen Bondoa, kylää, jonka päälle on romahtanut huipulta kahdesti tonneittain kivimurskaa ja muuta maa-ainesta.

riviera 9 putouksen ylitys

Onneksi on metallinen köysi johon tarttua, etten lipsahda veden mukana rotkoon. Veden voima on valtava, mutta se katoaa kuvassa jonnekin.

riviera 10 putouksen päällä

Alempana ohitamme kivan taukopaikan – taukoa pitämättä. Pitäisi päästä kallioisen niemen toiselle puolen. Niin että miten? ajattelen.

riviera 11 kallioniemi

Mutta tässä kohtaa ollaankin jo ihan sivilisaation parissa. Niemeä reunustaa asvalttitie.

riviera 12 kallioniemen tie

Kun olemme taivaltaneet kolmisen tuntia oppaan arvioimista 4, 5 tunnista, häämöttää määränpää, Quinten. Olemme tallanneet 10.22 km, nousseet noin 600 metriä ja laskeutuneet 560. Lähdimme kylmästä, lähes sateesta, ohitimme syksyvyöhykkeen, näimme keltaisia lehtiä. Ja täällä Quintenissä on kesä.

riviera 13 quinten
Quinten

Kylää mainostetaan itä-Sveitsin Rivierana, sillä täällä kasvavat viikunat, banaani ja palmut. Heti ensimmäisen puutarhan muurilta löydämme pienen kylmälaatikon, josta voi ostaa juustoa. Kopassa vieressä on hilloja. Maksamme 10 frangia ruusunlehtihillosta ja karhunvattuhillosta metalliseen laatikkoon. Toisessa paikassa on kellari täynnä herkkuja, viiniä omista köynnöksistä, sinappia, hunajaa, lisää hilloja.

riviera 15 nätti talo

riviera 14 palmu

riveira 19 talot

riviera 16 kurpitsat ja tyttö

Parin talon kylässä on kirkko ja kaksi ravintolaa. Kuljemme pergolan alta, siitä roikkuu sinisenmustia, vihreitä ja punaisia viinirypäleitä. Vuori nousee kylän takaa suojaavaksi seinäksi. Ellei sitten romahda. Mietin kuinka on talvella.

Kuvan annos on sveitsiläinen palautusruoka. Sisältää proteiinia ja reilusti hiilihydraattia ja saa auringossa paahtuneen, taivalluksella voipuneen patikoijan pystyyn kuin nuutuneen kukan.

riviera 17 jätski

Quinteniin on turha lähteä autolla. Sinne ei nimittäin vie yksikään autotie. Monet tulevat patikoiden, toiset laivalla tai veneellä. Me pääsimme Alvierin kyydillä takaisin toiselle puolelle Murgiin.

riviera 18 vene

riviera 20 laiva ja kylä

Äitinsä kanssa Quintenissä piipahtanut sveitsiläismies kyselee, että mistäs sitä ollaan, Espanjastako. Hän arvaa meidän kävelleen Quinteniin ja toteaa reitin olevan jyrkkä. Ehkä näytämme voipuneilta, sillä hän tarjoaa ystävällisesti kyytiä Walenstadtiin.

riviera 21 quinten kaukaa

Kaukaa katsottuna Quinten näyttää hädin tuskin kylältä, vain muutamalta talolta viiniviljelysten välissä. Pieni helmi.

En resumen: Caminamos la ruta que se ve en el mapa en la rivera de Walensee. Saliendo hacia frío, pareció otoño y llegando era verano puro. Quinten es un pueblo sin carros y lo llaman Riviera de este de Suiza. Allá crecen higos, banano y palmeras. 10,22 km, más o menos 3 horas , ascendiendo 600 m y descendiendo 560 m.

Kurzgesagt: Seit langem wollte ich von Walenstadt nach Quinten laufen und jetzt war das Wetter perfekt: kühl und dunkel beim Bergauf laufen, sonnig und warm in Quinten. Nach dem vielen Regen war der Weg herunter ein bisschen rutschig, aber sonst einfach zum laufen. 10,22 km, etwa 3 Std., asc. 600 m und desc. 560 m. 

 

Pikajuna Milanoon

Aerodynaamisessa sukkulassa on kaikki kohdallaan, matkantekoa ja kuvia Sveitsin Alpeilta voi seurata ruudulta, istuimet ovat mukavat, on siistiä, tilaakin reilusti, paikkanumeroiden varaukset näkyvät digitaalisesti. Mutta palelee. „Eikö lämpötilalle voi siis oikeasti tehdä joitain, minä jo tärisen!“ vaahtoaa pöydän toisella puolen istunut mies, määränpäänään Rooma. Konnari saa aikaan pari astetta lämpöä, sen jälkeen kylmä puhaltaa taas paljaisiin kinttuihin. Me kaikki olemme pukeutuneet lämpöön.

1 milano katu ratikka
Milanolaista liikennettä. Ratikat vaikuttavat museovempeleiltä.

Milano on kuten ennenkin, luulen. Siis silloin kauan sitten, jolloin rullasin usein näitä katuja rattaiden kera ja lapsestani tuli kädenkäänteessä spagetinpalvoja. Käymme esittelemässä nykyiselle teinille leikkipuiston, siellä junan, tutut kadut. Häivähdyksen lailla hän muistaa spagettilautasen ison kirkon katveessa. Mutta Milano ei sittenkään ole kuten ennen. Meitä varoitetaan kahdesti, pyytämättä, lorvehtimasta aseman läheisyydessä. „Todella vaarallista,“ sanotaan vakavasti.

15 milano arco zeus iskee
Rauhankaari on iso. Puhuri pisti kääntämään sille selän hyvin nopeasti.

Olemme paossa Zürichin sadepäiviä, jotka muuttivat vaellussuunnitelmat yhden yön kaupunkilomailuksi. Milanon yllä roikkuvat tummaakin massiivisemmat vesipatjat, mutta kuulemme niiden tyhjentyneen vasta lähtömme jälkeen.

Kurkistamme Castello Sforzescon vallihautaan, ei ole vettä, vaan laskujen mukaan kolmisenkymmentä kissaa. Arco della Pace puistoalueen päässä vaikuttaa nimensä vastaisesti uhkaavalta. Kävelemme ripeästi takaisin päin, sillä hiekkatie nousee ilmaan tornadon lailla. Hampaissa narskuu. Epäilemme Zeuksen olevan huonolla tuulella ja räväyttävän ukkosella.

7 milano lehti hotelli
Tavailin Il Gazzettinoa.
19 milano leivos ja kahvi
Tykkään näistä pienistä leivonnaisista ja kahvista.
17 milano leivos
Mutta söin kuitenkin tämän. Pikkuruinen hiukopala ja taas jaksoi.

Retkestä tulee kulinaarisesti laiha. Kaikilla kolmella on oma mielikuvansa parhaasta italialaisesta ateriasta, yhdellä mielessä kaikenkattava pastavalikoima, toisella merenelävät, kolmannella spagetti aglio, olio e peperoncino. Mikään näistä ei toteudu.

Naviglin aluella on kaunista. Valitsemme ravintolan umpimähkää, emmekä mene sinne, jonka tarjoomukset tiedän maukkaiksi, mutta jossa kerran sain vain puolet tilatuista annoksista. Vieressämme ja takana istuukin suomalaisia, toiselle puolen tulee sveitsiläisiä. Ruoka on pettymys. Jälleen yritämme muistaa niiden entisten suosikkiravintoloiden nimiä tai ainakin sijaintia; mikään kello ei kilkata.

5 milano tyttö ja pulut
Tämä nuori nainen ei selvästikään ole pulujen ystävä, sen verran oli inhoa kavahduksessa, kun siipityyppi tuli liian lähelle.
3 milano arco duomo aukio
Turistikerääntymä Duomon edustalla. Yhtäältä kirkkoon, toisaalta ostoksille.
6 milano galleria vittorio emmanuelle
Hirveä surppu. Kaikki haluaa kuvia itsestään Galleria Vittorio Emanuele II:ssa. Ja jätskiä.

Toisella aterialla kävelykadun varrella pudotan paidalleni – tapani mukaan – jotain punaista. Ravintolan isäntä kiiruhtaa paikalle spray-pullon kera. Pantomiimilla hän näyttää kuinka läikästä päästään eroon, eikä selvästikään ensimmäistä kertaa.  „Älä koske siihen vielä“. „Anna kuivaa.“ „Ei servetillä“. Saan harjan, jolla huiskautan läiskän pölynä ilmaan. Olen vaikuttunut palvelualttiudesta, joka sisältää ensiavun asiakkaan turhamaiseen tuskaan astella kotiin paita likaisena.

12 milano navigli 5
Naviglin kanavalla värit olivat kuin renessanssimaalauksesta suoraan.
13 milano navigli 6
Täällä ei laineet lyö.

Kävelemme jalat tunnottomiksi. Elokuu ei sittenkään ole huono aika mennä Milanoon. Kaduilla on rauhallisempaa ja entistä useampi ravintola pitää ovensa lomaakuukautenakin auki.

18 milano koristeltu talo
Ne joilla ei ole maalauksia, on kasveja.
19 milano fasaadia
Massiivisia ja koristeellisia rakennuksia, jotka näin sveitsiläisnäkökulmasta kaipaisivat pientä puleerausta. Ensihätään vaikkapa vain pesua.

Omalla kylällä ihmettelemme kuinka kaikki on muuttunut, kasvit kasvaneet, paikat näyttävät jotenkin erilaisilta ja onpa kiva taas tulla pitkästä aikaa kotiin. Käsittämätöntä, että lähdimme matkaan vasta eilen.

En resumen: Sólo una noche en Milano – y parece como si hubieramos estado en unas vacaciones de semanas.

Kurzgesagt: Nur eine Nacht in Milano – und man hat das Gefühl, es waren Wochen, dass wir in Italien verbrachten.

Julkinen salaisuus: helmi Nidwaldenissa

Onneksi meidän perheemme ole innostunut vapaaehtoisvoimin pyörivän Zollikonin palokunnan toiminnasta. Nopeat lähdöt eivät nimittäin kuulu meidän vahvuuksiin.

Oltiin olevinaan jo ajoissa hereillä, reppu mielessä ja määränpääkin melkein kartalla. Bensaa oli kyllä tankattu, mutta kun aamupalaa on kiva syödä pihalla rauhassa ja sen jälkeen tulee mieleen, että pitäisi käydä suihkussa, etsiä evästä, pakata eväät, roudata kilokaupalla sanomalehtiä kadunvarteen kierrätykseen, kastella nuupahtaneet kukat kuumalla seinustalla, sulkea ikkunaluukut, ai niin ja etsiä vaelluskengät ja missäs ne sortsitkin on, lähtee auto – taas kerran – liikkeelle pari tuntia aiottua myöhemmin.

17-07-10-15-49-03-732_deco

Noh, siinä vaiheessa, kun löysimme oikean lähtöpisteen, kuplahissin Nidwaldenin kantonista, alkoi lähtöhiki olla jo kuivaa. Hissejä on kaksi lähes vierekkäin, ensimmäinen (Fell) nousee Chrüzhüttelle ja toinen (Fellboden) suoraan Bannalpseelle, joka oli määränpäämme. Tai lähtöpisteemme. Suunnitelmat olivat vähän auki ja joka suuntaan levällään. Näin helteellä en jaksanut ajatella asiaa ihan loppuun; tärkeintä oli lähteä.

Köysirataa hoitaa pyörittää paikallinen Verein, yhdistys, joten mistään isosta bisneksestä tuskin on kyse. Kotikutoisuudesta johtuen näille seuduille kannattaa tulla seteleiden kera, sillä kortilla ei voi maksaa ja ainut automaatti matkalta löytyi moottoritien bensa-asemalta.

Fellin sininen hissikoppi on pieni, ajattelimme, kunnes näimme sen toisen. Fellbodenin minikabiiniin mahtuu hyvällä säkällä neljä ihmistä. Automatia on myös minimoitu, ovi ei ylhäällä perillä avaudu, ellei itse käännä kahvasta. Hätäiselle voi tulla paniikkihetki, sillä ovi ei lähde välittömästi auki.

Polkuja risteilee joka suuntaan, joten opastekylteistä voi valita reittien pituuden kinttujen keston ja mielen mukaan. Me olimme tulleet kaupungista hellettä pakoon tai pikemminkin etsimään happea alavan maan smogin keskellä sakkaaville keuhkoille ja virkistävää uimapaikkaa.

 

17-07-10-15-51-50-046_deco
Nyrhättyä maisemaa. Maatalossa on majapaikkoja.
17-07-10-15-52-29-585_deco
Kivat maisemat kappelilla. Tämä on Bannalpsee.

Pastelliportista lähti lapsille suunnattu polku, jonka varrella on pieniä mukavia tekemisiä ja alppitonttuja. Me löysimme jättikokoisia muurahaisia ja pesästä kasvavia päivänkakkaroita, lehmiä puiden alta sekä padotun järven.

17-07-10-15-53-50-415_deco
Tässä mie teppasen.

En tiedä kumpi on raikasti sielua enemmän, opaalin väreissä kimmeltelevä vesi vai sen viileys, kun sujahdin kalastajien siimoja vältellen uimaan. Järvessä parveili miljoonia pikkukaloja, jotka näykkivät varpaita. Ja varmaankin myös isompia vonkaleita, koska virvelöijiä oli joka puolella.

17-07-10-15-56-40-271_deco
Vasemmalla kulkee polku ja näkyypä siellä muutama ihminenkin.

Bannalpsee ei ole mikään suuri turistipaikka, mutta selvästikin lapsiperheiden suosiossa. Hurlumhei keskittyy nuotiopaikalle, joka kuvassa kätkeytyy kokonaan pienen niemen taa.

17-07-10-15-57-09-138_deco

17-07-10-15-57-27-675_deco

17-07-10-15-58-06-091_deco

17-07-12-09-39-06-721_deco

Jos omat eväät loppuu, on järven rannalla myös kuppila ja jos tuntuu, ettei maisemista saa päivän aikana tarpeeksi, löytyy sieltä myös maijoitustiloja. Alaspäin tallatessa iltasella vastaan tuli kolmen hengen porukka, joka varmaankin aikoi yöpyä Bannalpseellä ja jatkaa sieltä patikointia aamusella uusin voimin.

 

17-07-10-15-59-58-067_deco

Polku alas Bannalpseeltä Oberrickenbachiin ja sieltä Fellin kuplahissin parkkipaikalle on alku kolmanneksen isoa kivimurskaa, osittain nyrkin kokoisia kimpaleita, joten hyvät nilkkaa tukevat ja sorassa pitävät kengät ovat asiaa. Ja jos suunta on vastakkainen, kuvittelisin, että tilanne on sama.

17-07-10-16-02-45-281_deco

Perillä kuplahissin lähtöpisteessä kipaisin vielä tuliaisostoksille vihreälle kaapille. Mansikkahillo ja vadelmaetikka lähtivät mukaan, voikukkahunajaa vähän mietin, mutta kolikot loppuivat kesken. Hilloa testattiin melkein heti lettujen kanssa ja se oli kyllä parasta mansikkahilloa aikoihin. Etikalle pitäisi vielä löytää joku resepti, mutta puteli saa toimia ensialkuun koristeena keittiössä.

 

 

 

En resumen: Bannalpsee es un laguito artificial en los Alpes, cerca de Engelberg. Un lugar bonito y tranquilo para un picknick y para un nadadito refrescante o para seguir por las montañas hasta el infinito. Y si se devuelve a Fell, en la estación de la gondola se puede conseguir alguito, productos locales, para llevar a casa. Las jaleas, miel, jugos, suspiros y tajaditas secas de manzana están en un closet abierta afuera y la plata se pone en una cajita. Nosótros llevamos jalea de fresa para las crepas y una botellita de vinagre de frambuesa para dar sabor a las ensaladas.

Kurzgesagt: Die heisse Luft war in Zürich so schwer zum atmen, dass wir in den Bergen wollten. Irgendwohin und, bitte, mit einem See. Bannalp war die Antwort. Dort ist es schön, ruhig und erfrischend. Dazu haben wir Himberressig und Erdbeer Konfitüre von der Region gekriegt. Die Konfitüre war so fein, das ich unbedingt zurück möchte. Auch zum wandern.