Aurinkoa tänne, mulle, heti

Zürichiläiset ajoivat letkassa kohti aurinkoa, sillä kotona olisi saattanut joutua odottamaan muutaman tunnin sumun hälvenemistä – eihän sitä kukaan kestä! Lauantaina! Mekin olimme autossa, aurinkorasvaa iholla ja aurinkolasit toiveikkaana otsalla odottamassa käyttöä.

glarus 1 kaupunki
Glarusin kaupunki

Suunnitelmassa oli vain se vika, että aurinko oli auton ulkopuolella, me sisällä ja auto ruuhkassa. Olisi pitänyt mennä junalla, kuten kunnon ekologiset reippailijat tapaavat. Mutta maailmanmatkaaja piti noutaa illalla bussiasemalta matkalaukun kanssa; kyllä auto oli nyt ihan perusteltu juttu, ajattelin. Seuraavassa ruuhkakohdassa en enää ollut varma. Ja kun olimme patikkareissun aloituspisteessä Braundwaldissa vasta puoliltapäivin, alkoi iskeä stressi.

glarus 4 kivinen tie
Siellä se polku jossain menee.

Kiire ja vuorilla taivallus eivät oikein sovi yhteen. Ainut mistä yleensä on pidettävä huolta, on mahdollinen viimeinen kuplahissin tai vuoristojunan vuoro, joka saattaa olla yllättävän aikaisin. Mutta sekään ei ole ongelma, jos mukana on hammasharja ja vähän käteistä. Vuoriston kuppilat ovat usein myös Gasthauseja, jotka tarjoavat edulliseen hintaan yösijaa kulkijoille. Jalkapatikka tulee vieläkin halvemmaksi.

glarus 5 gumen merkki
Punavalkoista vuoristopatikkapolkua seuraten kohti Gumenia. Aivan tuoreet merkit.

Meidän kahden hengen ryhmän toinen jäsen halusi kiertää reitin vastapäivään, rankemman kautta, tiukemmalla nousulla. Kaikenkaikkiaan ylämäkeä oli 490 m ja alamäkeä 720 m, väittää Suunto, tosin tiedoista on kadonnut puolen tunnin pätkä, joten luvut on arvioita. Mutta kinttumittari kertoo, että nousua oli ihan riittävästi ja se näkyi myös vesipulloissa. Reipas tahti ja tiukka syysaurinko vaativat kaksi pulloa nestettä per nenä pelkästään ylöspäin mennessä.

glarus 6 kyparatyypit polulla
Silmiä siristäen näkyy kuvan keskipaikkeilla kulkeva polku. Ja jokunen ihminenkin.

Panoramapolku oli juuri sitä mitä luvattiin, yleisnäkymää Glarusin Alpeille, yläkerran naapurin kotiseuduille, ja muille kantonin kukkuloille sekä Oberblegijärvelle. Lunta oli niukasti näkyvissä ja hyvä niin. Polkua riitti ajoittain juuri ja juuri molempien kenkien alle ja se oli kivistä, soraista, toisaalla taas leveää lähes tietä. Kauniiseen kirjottuun villahameeseen sonnustautunut mummeli talsi kivikossa hienostuneen rivakasti mokkasaapikkaissa. Matalissa, mutta sittenkin. Toisentyyppistä varustusta oli kuvan tyypeillä, jotka olivat köysineen ja kypärineen varmaankin matkalla kiipeilemään lähikukkuloille.

glarus 9 hieno vuori
Tää on Glarusin kukkula. Mikä niistä, sen tietäisi naapuri.
glarus 8 luola
Luolan suullakin on reittimerkintä. Hyvä tietää, ettei ole eksynyt tunnelissa.

Matkalle osui myös luola, jossa tuli testattua vaelluskenkien vedenpitävyys. Hyvin toimi, eikä lätäkkö ollut vartta syvempi.

Lähtö oli sen verran äkkipuserrus, ettei matkaan tullut muuta evästä kuin pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä ja pari omenaa, mutta jos tulisin toisen kerran samaan paikkaan, pysähtyisin Kneugratin kohdalla ehdottomasti sytyttämään tulet grillipaikalle. Näkymät on samat kuin tältä valkoiselta penkiltä. Oberblegijärvi kimmeltelee sinisenä alhaalla ja vuoret on niin muhkeat! Järvelle ei tällä reissulla menty, mutta sielläkin on käyty uimassa.

glarus 10 hieno paikka penkille
On aivan juuri maalattu penkki. Hyvässä kohdassa.

Ei-sveitsiläinen patikkamaija tai -jorma saattaa raapia päätään muutamaan otteeseen yrittäessään yhdistää polkujen viittojen ja kartan nimiä. Braundwaldin panoramareitin Kneugrat (kartta)- Chneugrat (kyltti) on arvattavimmasta päästä. Kirjoitusasut vaihtelevat, mutta yleensä ääneen lukeminen valaisee, mistä on kysymys.

Reissun ruokapuoli jäi vähän laihaksi, sillä Gumenin keittiö oli aurinkoisen päivän loppupuolella selvästikin voipuneessa tilassa. Kokki hiihteli viimeisillä voimillaan ja jaksoi tuoda leipä koriin kaksi palaa leipää, yksi minulle keiton kaveriksi, yksi kaikille lopuille jonossa seisoville. Kahvissa sen sijaan oli tarvittava määrä kofeiinia ja sillä päästin perille lähtöpisteeseen. Ja ihan ajoissa noutamaan matkalaukku ja matkailija.

glarus 11 syysvärit
Alas laskeutuessa näkyy myös syksyn värejä.

En resumen: Encontrámos el lugar perfecto de hacer un barbecue en el camino panoramico en Braunwald. Una vista increible a un laguito alpino. Pero sólo nueces y fruta seca en la mochila.

Kurzgesagt: Auf dem Panoramaweg in Braunwald haben wir wahrscheinlich den schönsten Ort zum grillieren gefunden, beim Kneugrat. Schade, dass ich nur nüsse und getrocknete Früchte im Rucksack hatte.

Advertisements

Herra Herra ja hänen kirjansa

„Mitä teit ennenkuin sinusta tuli enkeli?“ „Toitko nuo silmät mukanasi vai ostitko ne täältä?“ „Ovatko ne lasuurikiveä?“ „Ja tuo hymy…Eikö olisi hyvä, että hymyjä markkinoitaisiin ja myytäisiin, niitä kun on niin vähän tässä maailmassa!“ Eräs kuubalainen kirjailija-toimittaja oli istahtanut viereeni ja suolsi kaunopuheisia flirttifraaseja kuin liukuhihnalta.

Sitä ennen hän kyseli samalla penkkirivillä istuvalta naiselta mikä hän oli. „Lihansyöjä? Uskovainen? Pidät muurahaisten syömisestä? Yöihminen?“ Luulin, että costaricalaiset olivat mestareita iskurepliikeissään, mutta ehkä se ei rajoittunutkaan yhteen kansaan, vaan liittyikin kieleen. Tai Latinalaiseen Amerikkaan.

ra herra 12

ra herra 4

 

Nämä puheenparret olin kirjoittanut päiväkirjaani silloin kauan sitten. Pudistelin kirjasta pölyt, sillä oikeastaan etsin kohtaa kohtaa, jossa tapasin costaricalaisen kirjailija-filosofin Rafael Angel Herran, mutta löysin sitä ennen monta unohtunutta anekdoottia. Halusin kirkastaa kuvaa menneestä, sillä sain postipaketin, jossa oli kolme Herran kirjaa. Ne pääsivät kirjahyllyyni kahden edellisen viereen, sinne lähelle Hermann Hesseä ja Liisa Helve-Sibajaa.

Olimme kirjallisuusseminaarissa Costa Ricassa San Joséssa; minä, Rafael Angel Herra ja se kuubalainen kaunopuheinen kirjailija. Päädyin tapahtumaan kuvittajana, mikä oli mielestäni hilpeää, sillä itse tiesin, etten osaa piirtää edes kissaa. Toinen kuubalainen kirjailija-toimittaja, Antonio Orlando Rodríquez, opetti silloin costaricalaisessa La Universidad Nacionalissa, jossa minä opiskelin ja piirustukseni huomattuaan halusi, että osallistuisin lastenkirjallisuusjulkaisun kuvitukseen. Hänen äitinsä oli lukenut lapsille Muumeja ja sympatiat Suomeen olivat melkoiset. Ja niin olin tapahtumassa keskellä kuvittajia ja kirjailijoita.

ra herra 2
Tämä ei ole Rafael Angel Herran tuotantoa, vaan päiväkirjani menneisyydestä.

ra herra 3

Rafael Angel Herran kanssa satuimme samaan pöytään. „Ai olet Suomesta. Frankfurtin kirjamessuilla näin suomalaisilla kirjoja, joissa luki herra ja kun kerroin sen olevan nimeni, heistä se oli niin hauskaa, että sain kirjan lahjaksi.“

Seminaarin jälkeen en tavannut Herraa enää, mutta sain myöhemmin Suomeen kaksi kirjaa. Ja Facebookin ihmeellisen maailmaa yhdistävän ominaisuuden vuoksi nyt, vuosikymmeniä myöhemmin muutaman lisää.

Yritin miettiä, mikä olisi ollut kirja, joka olisi ollut kirjamessuilla, luultavasti -80 ja -90 luvun taitteessa, ja otsikossa „herra“. Löysin vain Herra Hakkaraisen tarinoita, mutta ne on julkaistu paljon myöhemmin.

Señor Herran kaunokirjalliseen tuotantoon kuuluu novelleja, runoja ja tarinoita. Ajattelin lukea kaikki, muistin virkistykseksi, vanhimmasta uusimpaan. Mutta La divina chusma kuulosti hauskalta ja kansi kutsuvalta, että tartuinkin siihen. Ja huomasin, että espanjani kaipaa päivittämistä. Heti aluksi on myönnettävä, että vaikka se on toinen kotikieleni, kirjan nimi oli hauska vain sillä perusteella, miltä se kuulostaa; „chusma“ oli haettava sanakirjasta. Kuubalaista perää oleva sana tarkoittaa siis roskaväkeä. Ja kirjan nimi jumalaista roskaväkeä. (Se on myös ilmestynyt saksaksi, Das göttliche Lumpenpack.)

Kirjan kertoja on papukaija ja kertomukset eläintarinoita, jotkut vain yhden kappaleen, kahden lauseen mittaisia. En tiedä ovatko nykyajan eläintarinat aikuisyleisölle vain Latinalaisen Amerikan ilmiö, mutta suomalaisessa nykykirjallisuudessa ei tämäntyyppistä genreä mielestäni ole. Saatan olla kyllä väärässäkin. Herran kertomukset alkavat jonkun eläimen näkökulmasta ja lopussa on enemmän tai vähemmän brutaali kliimaksi. Kuten kolme hämähäkkiä, jotka saalistaessaan lopulta köyttäytyvät omiin verkkohinsa. Tai etana, joka nähdessään oman kuvansa peilistä liukuu kuvan yli kerta toisensa jälkeen yrittäessään peittää niin ällöttävän ilmestyksen.

Palaan jälleen seminaariin päiväkirjan sivuille. Näköjään eniten vaikutuksen teki se, että eräällä lounaalla tarjoiltiin perunamuussia. Tropiikissa! Siis Keski-Amerikassa!  Nuori minä oli siitä hyvin onnellinen.

Ja sitten se tapaaminen yhden Costa Rican kuuluisimmista kirjailijoista, Joaquín Gutiérrezin kanssa (1918-2000). Me olimme jo istuneet kahvilla aiemmin, sillä hän sattui olemaan vuokraemäntäni veli. Seminaariyleisö kiersi meitä kuin kissa kuumaa puuroa. Puhuimme vuokraemännän kissasta, Joaquín näytti minulle pilapiirroksiaan yleisöstä valitsemistaan ihmisistä, kerroin meidän saarista eteläisessä Suomessa, hän matkoistaan Tortugueron kanaaleissa. „Olen lukenut kaikki teidän kirjanne,“ joku fani yritti väliin. „Niin, ahaa. Mutta jos arvaatte, mistä maasta tämä tyttö on, saatte lahjaksi Cocorín.“ Nainen jäi ilman palkittua lastenkirjaa.

Seminaarista sain kolme ystävää ja muutaman tuttavuuden. Mietin olisiko päiväkirjat pitänyt tuikata jo aikaa sitten juhannuskokkoon. Mutta näitäkään päiviä en olisi muistanut yhtä kirkkaasti ilman epäselvällä käsialalla kirjoitettuja muistiinpanojani.

En resumen: Me llegó un sobre lleno de libros del escritor costarrisense Rafael Angel Herra. Y ya por la segunda vez. Los primeros recibí hace algunas decadas, después de un Coloquio Internacional de Promoción de Literatura. Yo no sabía exactamente que hacía yo allá, pero estaba entre los ilustradores, aunque para mi era claro que no hubiera podido dibujar ni un gato. Pero el escritor cubano Antonio Orlando Rodríguez pensaba que eran algo que publicar. En el seminario oí los mejores pirópos de mi vida (Qué hiciste antes de ser un anglel? Trajiste esos ojos contigo o los compraste aquí?), causé envidia entre los participantes conversando con el escritor famoso tico, Joaquín Gutierrez. (Y de que conversamos? De nuestras islas en Finlandia, del gato de la dueña de mi casa, que era la hermana de don Joaquín). Y hice varias amistades, como con Rafael Angel Herra.

Kurzgesagt: 5 Bücher von dem costaricanischer Schriftsteller Rafael Angel Herra habe ich jetzt in meinem Bücherregal. Ich habe ihn kennengelernt in einem Seminar von Literatur in Costa Rica, vor vielen, vielen Jahren. Er erzählte mir, dass er in Frankfurter Buchmesse Bücher mit einem Titel mit „Herra“ gesehen hatte. Die Finnen haben es lustig gefunden, das sein Name auf Finnisch „ein Herr“ bedeutet und haben ihn den Buch geschenkt. Nach dem Seminar hat er mir einige von seinen Büchern nach Finnland geschickt und jetzt – danke soziale Medien – haben wir schon wieder kontakt – und ich 3 neue Bücher zum lesen.

 

Kuvakertomus Walenseen Rivieralta

Tänne jää auto. Murgiin. Pitää ottaa kuva siltä varalta, ettei väsymykseltä myöhemmin muistettaisi mikä järven kaikista kylistä olikaan se, jonne uskollinen ajokkimme jäi odottelemaan. Tässä paikassa ei kyllä ole mitään nähtävää. Paitsi sen edustalla oleva järvi ja sitä reunustava seinämä. Ikinä en uskoisi, että pystysuoralla olisi joku polku. Ainakaan paikassa, jonne pääsisi ilman hakkua ja turvaköyttä.

riviera murg 1

Murgista junaillaan Walendstadtiin ja huomaan paikallisten kulkevan toppatakeissa ja pipoissa. Lieneekö ihme, kun lämpötila on romahtanut 15 astetta parissa päivässä. Pilvet roikkuvat uhkaavina ja palelee. Walenstadt näyttää aika ankealta harmaassa säässä. Käynnistän Suuntoni reittinavigoinnin ja aloin seurata kellossa näkyvää matoa.

 

riviera walenstadt 2
Walenstadt

riviera kartta

Tässä vaiheessa ei enää palele. Ollaan laitettu vaelluskenkää toisen eteen rivakkaan tahtiin ja noustu puolisen kilometriä. Ja turha väittää vastaan, tämä on aivan selvästi sademetsää. Kosteaa ja rehevää.

walenstadtberg 3 sademetsä

Pysähdymme syömään nopeasti kotona kasatut sandwichit ja tomaatit. Ensin ihmettelen, miksi penkki on selkä opaalin vihreää järveä kohti. Sitten pilvien rakosista vilahtaa jylhä huippu. Olemme lähempänä lumirajaa kuin kuvittelinkaan.

riviera walenstadtberg 2

Yritän laittaa tauon ajaksi Suunnonkin paussille. Ei onnistu, koska en halua laittaa navigointia pois päältä. Lopussa huomaan, ettei vehje rekisteröinyt ollenkaan kuljetun matkan pituutta tai hulluna hakkaavan pulssin lukemia. Mutta tien se näytti hyvinkin luotettavasti.

riviera 8 suunto

Alun nousu on leveää tietä metsässä; huipulla maisemat muuttuvat. Tänne voisin tulla Heidiksi kesäisin. Ketään ei ole missään, vain runsas luomutila ja kyynisinä meitä tutkailevia vuohia ja kenestäkään piittaamattomia kanoja.

riviera 7 puutarha vuorella

riviera 5 puutarha vuorella

riviera 6 puutarha vuorella

Ensimmäinen putous tulee niin korkealta, ettei siitä näy kuin osa täällä metsässä. Olemme alkaneet laskeutua ja polku on muuttunut kiviseksi ja mutaiseksi. Monin paikoin satoi syyskuun koko sademäärä jo kuun ensimmäisinä päivinä. Ajattelen Bondoa, kylää, jonka päälle on romahtanut huipulta kahdesti tonneittain kivimurskaa ja muuta maa-ainesta.

riviera 9 putouksen ylitys

Onneksi on metallinen köysi johon tarttua, etten lipsahda veden mukana rotkoon. Veden voima on valtava, mutta se katoaa kuvassa jonnekin.

riviera 10 putouksen päällä

Alempana ohitamme kivan taukopaikan – taukoa pitämättä. Pitäisi päästä kallioisen niemen toiselle puolen. Niin että miten? ajattelen.

riviera 11 kallioniemi

Mutta tässä kohtaa ollaankin jo ihan sivilisaation parissa. Niemeä reunustaa asvalttitie.

riviera 12 kallioniemen tie

Kun olemme taivaltaneet kolmisen tuntia oppaan arvioimista 4, 5 tunnista, häämöttää määränpää, Quinten. Olemme tallanneet 10.22 km, nousseet noin 600 metriä ja laskeutuneet 560. Lähdimme kylmästä, lähes sateesta, ohitimme syksyvyöhykkeen, näimme keltaisia lehtiä. Ja täällä Quintenissä on kesä.

riviera 13 quinten
Quinten

Kylää mainostetaan itä-Sveitsin Rivierana, sillä täällä kasvavat viikunat, banaani ja palmut. Heti ensimmäisen puutarhan muurilta löydämme pienen kylmälaatikon, josta voi ostaa juustoa. Kopassa vieressä on hilloja. Maksamme 10 frangia ruusunlehtihillosta ja karhunvattuhillosta metalliseen laatikkoon. Toisessa paikassa on kellari täynnä herkkuja, viiniä omista köynnöksistä, sinappia, hunajaa, lisää hilloja.

riviera 15 nätti talo

riviera 14 palmu

riveira 19 talot

riviera 16 kurpitsat ja tyttö

Parin talon kylässä on kirkko ja kaksi ravintolaa. Kuljemme pergolan alta, siitä roikkuu sinisenmustia, vihreitä ja punaisia viinirypäleitä. Vuori nousee kylän takaa suojaavaksi seinäksi. Ellei sitten romahda. Mietin kuinka on talvella.

Kuvan annos on sveitsiläinen palautusruoka. Sisältää proteiinia ja reilusti hiilihydraattia ja saa auringossa paahtuneen, taivalluksella voipuneen patikoijan pystyyn kuin nuutuneen kukan.

riviera 17 jätski

Quinteniin on turha lähteä autolla. Sinne ei nimittäin vie yksikään autotie. Monet tulevat patikoiden, toiset laivalla tai veneellä. Me pääsimme Alvierin kyydillä takaisin toiselle puolelle Murgiin.

riviera 18 vene

riviera 20 laiva ja kylä

Äitinsä kanssa Quintenissä piipahtanut sveitsiläismies kyselee, että mistäs sitä ollaan, Espanjastako. Hän arvaa meidän kävelleen Quinteniin ja toteaa reitin olevan jyrkkä. Ehkä näytämme voipuneilta, sillä hän tarjoaa ystävällisesti kyytiä Walenstadtiin.

riviera 21 quinten kaukaa

Kaukaa katsottuna Quinten näyttää hädin tuskin kylältä, vain muutamalta talolta viiniviljelysten välissä. Pieni helmi.

En resumen: Caminamos la ruta que se ve en el mapa en la rivera de Walensee. Saliendo hacia frío, pareció otoño y llegando era verano puro. Quinten es un pueblo sin carros y lo llaman Riviera de este de Suiza. Allá crecen higos, banano y palmeras. 10,22 km, más o menos 3 horas , ascendiendo 600 m y descendiendo 560 m.

Kurzgesagt: Seit langem wollte ich von Walenstadt nach Quinten laufen und jetzt war das Wetter perfekt: kühl und dunkel beim Bergauf laufen, sonnig und warm in Quinten. Nach dem vielen Regen war der Weg herunter ein bisschen rutschig, aber sonst einfach zum laufen. 10,22 km, etwa 3 Std., asc. 600 m und desc. 560 m. 

 

Pikajuna Milanoon

Aerodynaamisessa sukkulassa on kaikki kohdallaan, matkantekoa ja kuvia Sveitsin Alpeilta voi seurata ruudulta, istuimet ovat mukavat, on siistiä, tilaakin reilusti, paikkanumeroiden varaukset näkyvät digitaalisesti. Mutta palelee. „Eikö lämpötilalle voi siis oikeasti tehdä joitain, minä jo tärisen!“ vaahtoaa pöydän toisella puolen istunut mies, määränpäänään Rooma. Konnari saa aikaan pari astetta lämpöä, sen jälkeen kylmä puhaltaa taas paljaisiin kinttuihin. Me kaikki olemme pukeutuneet lämpöön.

1 milano katu ratikka
Milanolaista liikennettä. Ratikat vaikuttavat museovempeleiltä.

Milano on kuten ennenkin, luulen. Siis silloin kauan sitten, jolloin rullasin usein näitä katuja rattaiden kera ja lapsestani tuli kädenkäänteessä spagetinpalvoja. Käymme esittelemässä nykyiselle teinille leikkipuiston, siellä junan, tutut kadut. Häivähdyksen lailla hän muistaa spagettilautasen ison kirkon katveessa. Mutta Milano ei sittenkään ole kuten ennen. Meitä varoitetaan kahdesti, pyytämättä, lorvehtimasta aseman läheisyydessä. „Todella vaarallista,“ sanotaan vakavasti.

15 milano arco zeus iskee
Rauhankaari on iso. Puhuri pisti kääntämään sille selän hyvin nopeasti.

Olemme paossa Zürichin sadepäiviä, jotka muuttivat vaellussuunnitelmat yhden yön kaupunkilomailuksi. Milanon yllä roikkuvat tummaakin massiivisemmat vesipatjat, mutta kuulemme niiden tyhjentyneen vasta lähtömme jälkeen.

Kurkistamme Castello Sforzescon vallihautaan, ei ole vettä, vaan laskujen mukaan kolmisenkymmentä kissaa. Arco della Pace puistoalueen päässä vaikuttaa nimensä vastaisesti uhkaavalta. Kävelemme ripeästi takaisin päin, sillä hiekkatie nousee ilmaan tornadon lailla. Hampaissa narskuu. Epäilemme Zeuksen olevan huonolla tuulella ja räväyttävän ukkosella.

7 milano lehti hotelli
Tavailin Il Gazzettinoa.
19 milano leivos ja kahvi
Tykkään näistä pienistä leivonnaisista ja kahvista.
17 milano leivos
Mutta söin kuitenkin tämän. Pikkuruinen hiukopala ja taas jaksoi.

Retkestä tulee kulinaarisesti laiha. Kaikilla kolmella on oma mielikuvansa parhaasta italialaisesta ateriasta, yhdellä mielessä kaikenkattava pastavalikoima, toisella merenelävät, kolmannella spagetti aglio, olio e peperoncino. Mikään näistä ei toteudu.

Naviglin aluella on kaunista. Valitsemme ravintolan umpimähkää, emmekä mene sinne, jonka tarjoomukset tiedän maukkaiksi, mutta jossa kerran sain vain puolet tilatuista annoksista. Vieressämme ja takana istuukin suomalaisia, toiselle puolen tulee sveitsiläisiä. Ruoka on pettymys. Jälleen yritämme muistaa niiden entisten suosikkiravintoloiden nimiä tai ainakin sijaintia; mikään kello ei kilkata.

5 milano tyttö ja pulut
Tämä nuori nainen ei selvästikään ole pulujen ystävä, sen verran oli inhoa kavahduksessa, kun siipityyppi tuli liian lähelle.
3 milano arco duomo aukio
Turistikerääntymä Duomon edustalla. Yhtäältä kirkkoon, toisaalta ostoksille.
6 milano galleria vittorio emmanuelle
Hirveä surppu. Kaikki haluaa kuvia itsestään Galleria Vittorio Emanuele II:ssa. Ja jätskiä.

Toisella aterialla kävelykadun varrella pudotan paidalleni – tapani mukaan – jotain punaista. Ravintolan isäntä kiiruhtaa paikalle spray-pullon kera. Pantomiimilla hän näyttää kuinka läikästä päästään eroon, eikä selvästikään ensimmäistä kertaa.  „Älä koske siihen vielä“. „Anna kuivaa.“ „Ei servetillä“. Saan harjan, jolla huiskautan läiskän pölynä ilmaan. Olen vaikuttunut palvelualttiudesta, joka sisältää ensiavun asiakkaan turhamaiseen tuskaan astella kotiin paita likaisena.

12 milano navigli 5
Naviglin kanavalla värit olivat kuin renessanssimaalauksesta suoraan.
13 milano navigli 6
Täällä ei laineet lyö.

Kävelemme jalat tunnottomiksi. Elokuu ei sittenkään ole huono aika mennä Milanoon. Kaduilla on rauhallisempaa ja entistä useampi ravintola pitää ovensa lomaakuukautenakin auki.

18 milano koristeltu talo
Ne joilla ei ole maalauksia, on kasveja.
19 milano fasaadia
Massiivisia ja koristeellisia rakennuksia, jotka näin sveitsiläisnäkökulmasta kaipaisivat pientä puleerausta. Ensihätään vaikkapa vain pesua.

Omalla kylällä ihmettelemme kuinka kaikki on muuttunut, kasvit kasvaneet, paikat näyttävät jotenkin erilaisilta ja onpa kiva taas tulla pitkästä aikaa kotiin. Käsittämätöntä, että lähdimme matkaan vasta eilen.

En resumen: Sólo una noche en Milano – y parece como si hubieramos estado en unas vacaciones de semanas.

Kurzgesagt: Nur eine Nacht in Milano – und man hat das Gefühl, es waren Wochen, dass wir in Italien verbrachten.

Julkinen salaisuus: helmi Nidwaldenissa

Onneksi meidän perheemme ole innostunut vapaaehtoisvoimin pyörivän Zollikonin palokunnan toiminnasta. Nopeat lähdöt eivät nimittäin kuulu meidän vahvuuksiin.

Oltiin olevinaan jo ajoissa hereillä, reppu mielessä ja määränpääkin melkein kartalla. Bensaa oli kyllä tankattu, mutta kun aamupalaa on kiva syödä pihalla rauhassa ja sen jälkeen tulee mieleen, että pitäisi käydä suihkussa, etsiä evästä, pakata eväät, roudata kilokaupalla sanomalehtiä kadunvarteen kierrätykseen, kastella nuupahtaneet kukat kuumalla seinustalla, sulkea ikkunaluukut, ai niin ja etsiä vaelluskengät ja missäs ne sortsitkin on, lähtee auto – taas kerran – liikkeelle pari tuntia aiottua myöhemmin.

17-07-10-15-49-03-732_deco

Noh, siinä vaiheessa, kun löysimme oikean lähtöpisteen, kuplahissin Nidwaldenin kantonista, alkoi lähtöhiki olla jo kuivaa. Hissejä on kaksi lähes vierekkäin, ensimmäinen (Fell) nousee Chrüzhüttelle ja toinen (Fellboden) suoraan Bannalpseelle, joka oli määränpäämme. Tai lähtöpisteemme. Suunnitelmat olivat vähän auki ja joka suuntaan levällään. Näin helteellä en jaksanut ajatella asiaa ihan loppuun; tärkeintä oli lähteä.

Köysirataa hoitaa pyörittää paikallinen Verein, yhdistys, joten mistään isosta bisneksestä tuskin on kyse. Kotikutoisuudesta johtuen näille seuduille kannattaa tulla seteleiden kera, sillä kortilla ei voi maksaa ja ainut automaatti matkalta löytyi moottoritien bensa-asemalta.

Fellin sininen hissikoppi on pieni, ajattelimme, kunnes näimme sen toisen. Fellbodenin minikabiiniin mahtuu hyvällä säkällä neljä ihmistä. Automatia on myös minimoitu, ovi ei ylhäällä perillä avaudu, ellei itse käännä kahvasta. Hätäiselle voi tulla paniikkihetki, sillä ovi ei lähde välittömästi auki.

Polkuja risteilee joka suuntaan, joten opastekylteistä voi valita reittien pituuden kinttujen keston ja mielen mukaan. Me olimme tulleet kaupungista hellettä pakoon tai pikemminkin etsimään happea alavan maan smogin keskellä sakkaaville keuhkoille ja virkistävää uimapaikkaa.

 

17-07-10-15-51-50-046_deco
Nyrhättyä maisemaa. Maatalossa on majapaikkoja.
17-07-10-15-52-29-585_deco
Kivat maisemat kappelilla. Tämä on Bannalpsee.

Pastelliportista lähti lapsille suunnattu polku, jonka varrella on pieniä mukavia tekemisiä ja alppitonttuja. Me löysimme jättikokoisia muurahaisia ja pesästä kasvavia päivänkakkaroita, lehmiä puiden alta sekä padotun järven.

17-07-10-15-53-50-415_deco
Tässä mie teppasen.

En tiedä kumpi on raikasti sielua enemmän, opaalin väreissä kimmeltelevä vesi vai sen viileys, kun sujahdin kalastajien siimoja vältellen uimaan. Järvessä parveili miljoonia pikkukaloja, jotka näykkivät varpaita. Ja varmaankin myös isompia vonkaleita, koska virvelöijiä oli joka puolella.

17-07-10-15-56-40-271_deco
Vasemmalla kulkee polku ja näkyypä siellä muutama ihminenkin.

Bannalpsee ei ole mikään suuri turistipaikka, mutta selvästikin lapsiperheiden suosiossa. Hurlumhei keskittyy nuotiopaikalle, joka kuvassa kätkeytyy kokonaan pienen niemen taa.

17-07-10-15-57-09-138_deco

17-07-10-15-57-27-675_deco

17-07-10-15-58-06-091_deco

17-07-12-09-39-06-721_deco

Jos omat eväät loppuu, on järven rannalla myös kuppila ja jos tuntuu, ettei maisemista saa päivän aikana tarpeeksi, löytyy sieltä myös maijoitustiloja. Alaspäin tallatessa iltasella vastaan tuli kolmen hengen porukka, joka varmaankin aikoi yöpyä Bannalpseellä ja jatkaa sieltä patikointia aamusella uusin voimin.

 

17-07-10-15-59-58-067_deco

Polku alas Bannalpseeltä Oberrickenbachiin ja sieltä Fellin kuplahissin parkkipaikalle on alku kolmanneksen isoa kivimurskaa, osittain nyrkin kokoisia kimpaleita, joten hyvät nilkkaa tukevat ja sorassa pitävät kengät ovat asiaa. Ja jos suunta on vastakkainen, kuvittelisin, että tilanne on sama.

17-07-10-16-02-45-281_deco

Perillä kuplahissin lähtöpisteessä kipaisin vielä tuliaisostoksille vihreälle kaapille. Mansikkahillo ja vadelmaetikka lähtivät mukaan, voikukkahunajaa vähän mietin, mutta kolikot loppuivat kesken. Hilloa testattiin melkein heti lettujen kanssa ja se oli kyllä parasta mansikkahilloa aikoihin. Etikalle pitäisi vielä löytää joku resepti, mutta puteli saa toimia ensialkuun koristeena keittiössä.

 

 

 

En resumen: Bannalpsee es un laguito artificial en los Alpes, cerca de Engelberg. Un lugar bonito y tranquilo para un picknick y para un nadadito refrescante o para seguir por las montañas hasta el infinito. Y si se devuelve a Fell, en la estación de la gondola se puede conseguir alguito, productos locales, para llevar a casa. Las jaleas, miel, jugos, suspiros y tajaditas secas de manzana están en un closet abierta afuera y la plata se pone en una cajita. Nosótros llevamos jalea de fresa para las crepas y una botellita de vinagre de frambuesa para dar sabor a las ensaladas.

Kurzgesagt: Die heisse Luft war in Zürich so schwer zum atmen, dass wir in den Bergen wollten. Irgendwohin und, bitte, mit einem See. Bannalp war die Antwort. Dort ist es schön, ruhig und erfrischend. Dazu haben wir Himberressig und Erdbeer Konfitüre von der Region gekriegt. Die Konfitüre war so fein, das ich unbedingt zurück möchte. Auch zum wandern.

 

Koti ulkomailla x 3: Honduras, Norja ja Costa Rica

Istun nostalgiahuuruissa, kuuntelen ikivanhoja biisejä ja Sveitsi on jossain todella kaukana (jos avaisin ikkunan, hengittäisin kyllä sveitsiläistä ilmaa). Olen saanut peruskoulun loppuun, käynyt Eastbournessa englannin kielikurssilla kaverini Anun kanssa (Sussekin oli siellä, mutta toisessa perheessä), Helsingissä viikon espanjankurssilla ja nyt koulussa Hondurasissa. Isän työt ovat viikolla Karibian puolella, minä, äiti ja veli asumme pääkaupungissa Tegucigalpassa. Tässä olen pirteänä odottelemassa puoli seitsemältä Escuela Americanan koulubussia, joka pysähtyy oven edessä. Päälle olen vetänyt toisen kahdesta koulupuvusta, valittavana on housut tai mekko. Sen kanssa on pojilla ja tytöillä samanlainen paita, vaaleansininen tai valkoinen, jonka hihassa on koulun logo. Minua viluttaa tropiikissa ja olen kiskonut puseron päälle sääntöjen mukaisen sinisen villatakin. Koululaukkuja ei käytä kukaan, kirjat viedään käsissä, pienessä pussukassa on välipalaleivät.

honduras koulupuku

Tämä on filmirullien aikaa, kuvia on vähän, ne ovat laadultaan mitä ovat, eikä niitä ole kovin monta. Koulussa napsin pari kuvaa viimeisenä päivänä. Gladys, jota biologian tunnilla laajentuneen sanavaraston myötä kutsuimme nimellä Epigladys (Epiglottis: kurkun kansi), ei ilahdu kamerasta. Geometrian opettaja Justa, piiloutuu kirjojen taakse, kuulemma muhkean kokonsa vuoksi.

honduras geom

Tegucigalpan kuvat ovat muuten vähissä. Torilta stadionin kupeesta käydään ehkä etsimässä saviruukkuja. Joku on työntänyt auton lukkoon tikkuja. Emme ehkä antaneet ympärillä pyörivien poikien pitää autoa silmällä torikäynnin ajan. Tällä stadionilla juoksen 400 m ja hyppään pituutta. Tulen koulujen välisissä kolmanneksi ja opettaja suuttuu niin, että antaa alimman mahdollisen arvosanan urheilusta.

honduras feria estadio

Palmusaarelta Utilasta lähdetään pienenpienelle Edon luodolle, pitkällä puusta kaiverretulla veneellä. Tämän kuvan pointti lienee laituri, jolla kuivataan kalaa.

honduras utila

Hondurasissa radiossa soivat näinä aikoina Rhigeiran Vamos a la playa, Irene Caran Flashdance ja UB40:n Red Red Wine.

Välissä on ehkä kolme-neljä vuotta ja alan ihan välttämättä haluta taas ulkomaille, mieluiten töihin. Kirjallisuuden opiskelijalle ei ole kovin särmikkäitä töitä tarjolla. Saan pestin Oslon Ikean infoon Nordjobbarena. Kun selviää, etten ymmärräkään norjaa, pääsen perushommiin, en sentään siivoamaan, vaan keittiöön tiskaamaan parin norjalaisen koulupojan kanssa. Opin laajan sanaston kirosanoja, myös tanskaksi, sillä sikäläinen pomo on kova täti huutamaan ja sättimään alaisiaan, sätkän polton lomassa. Opin myös mikä on askebeger, tuhkakuppi.

Siinä se on, Ikea. Silloisessa väriasussaan. En vielä ymmärrä työpaikkani hittiyttä, käyn pari kertaa kiertelemässä ja haukottelemassa kaupan puolella, mutta kiinnostavaa löytyy vasta työpaikkakahvilasta: valtavia rapuleipiä ja kookospalloja, joita saa syödä niin paljon kuin sielu sietää.

norja ikea

norja ikea sis'

Asun Holmenkollenilla vanhan suomalais-norjalaisen pariskunnan alakerrassa parin muun tytön kanssa. Kotikukkulalle noustaan turistijunalla; päivittäistä luksusta. Keskustasta pääsen töihin Ikea-bussilla.

norja holmenkollen juna

Henkilökunnassa on 40:ä eri kansallisuutta, joten kyllähän sitä yhden kesän tässä joukossa tiskaa. Rientoja on riittävästi ja kavereita myös. Lopussa junailemme suomalaisen kämppäkaverin kanssa Bergeniin ja bongaamme yhden vuoden ainoista sateettomista päivistä. Minä olen kuvassa oikealla.

norja suomityttö ja minä

Oslon kämpässä ei ollut radiota, eikä silloin ollut vielä kännyköitä, joilla kuunnella musiikkia, joten ainut missä kuulin kesän hittejä oli baarit. Yksi joka paikassa soinut biisi oli Midnight Oilin Beds are Burning.

Norjan jälkeen aloin suunnitella paluuta espanjankieliseen ympäristöön, jonne ajattelin sujahtavani kielellisesti helpommin. Olihan takana vuosi Hondurasissa, vähäiset lisäopinnot lukiossa (roudasin nykyisestä Kotkan opistosta espanjaa opettavan sähkömiehen pitämään meille kolmelle Hondurasin kävijälle tunteja) ja espanjalaisen filologian appro.

Perillä Costa Ricassa huomaan supermarketissa, etten löydä haluamaani tuotetta, enkä myöskään osaa kysyä mistä se löytyisi. Yhtään ei auta, että osaan taivuttaa verbejä muinaisespanjaksi.

Asun 100 vuotta vanhassa adobe-tiilistä rakennetussa talossa (jonka päälle on nykyisin rakennettu huoltoasema). Piha on valtava, täynnä bougainvilleja ja valtavan korkeita palmuja. Puutarhoidosta ja kaikista muista huoltohommista vastaa Beto. Hän perehdyttää minut myös Keski-Amerikan keittiön perusjuttuihin ja tuo kasvimaalta yrttien yrtin: korianterin. Hän lähettää myös alle kymmenvuotiaan tyttärensä oppaakseni lauantaitorille.

Tässä poseeraan basaarimekko yllä oman hyönteisoveni edessä. Lienen lähdössä juhliin? Beto harvoi kuivia lehtiä.

costa rica beto ja min'

La UNA, Universidad Nacional de Costa Rica, yliopisto, jonne olen tullut opiskelemaan, on pääkaupungin lähellä Heredian pikkukaupungissa. Kaupunki on kuvassa vuoren (ovatko nämä kenties ne Tres Marías -kukkulat? Vai tulivuori Poas?) ja jaliskentän välissä. Herediassa syön maan parhaat papusandwichit mansikkapirtelön kera. Yliopistossa on paljon opiskelijoita maaseudulta ja varattomista olosuhteista. Moni tyttö luokassa odottaa enemmän naimisiinmenoa kuin valmistumista.

costa rica heredia

Kokeilen mustavalkoista kuvaamista ja tähän hetkeen osuu yliopiston lakko. Edessä kirjallisuuden laitoksen väki protestoi ja vasemmalla haastatellaan Teletican uutisiin yliopiston rehtoria. Kuvat on kehitetty pahvimaiselle A-5 paperille.

costa rica koulu lakko

Pääkaupungissa San Joséssa kuljen yleensä vähin koruin, lompakko visusti jemmassa ja ilman kameraa. Mutta kerran käyn nappaamassa pari yleisnäkymää. San José ei ole kaunis kaupunki, mutta elokuvat, iso ruokakauppa ja turistiputiikit vetävät sen kaduille aina silloin tällöin. Niin, ja dollareita saan nostettua vain San Josén pankista.

costa rica san jose

Playa Grandelle päädyn Suen ja Jimin kanssa, amerikkalaisen pariskunnan, joka asuu jouluun asti samassa talossa kuin minä. Jim on urheilulääketieteen vierailevana professorina La UNA:ssa. Lähdemme pitkänä viikonloppuna Tyynenmeren rannalle ja hikisen ajomatkan jälkeen ajamme melkeinpä kinttupolkua rantaan asti. Vasemmalla näkyvä Las Tortugas on ainut hotelli näillä main. Rannalle tulee öisin puolentoista metrin merikilpikonnia munimaan. Odottelemme niitä istuen rannalla lähes täydessä pimeydessä. Koskaan en ole nähnyt yhtä paljon tähtiä. Nyt sinne vie suuri päällystetty autotie, rannan tuntumassa on yksityisiä taloja ja hotelleja ja oikealla näkyvästä Tamarindon rannasta on kasvanut suuri turistikeskus. Merikilpikonnien määrä on vähentynyt muutamaan.

costa rica playa grande

Costa Ricassa -90 -luvulla soivat Gloria Trevin Pelo Suelto, Gloria Estefanin Mi buen amor ja Euroopasta kantautunut REMin Losing My Religion.

En resumen: 3 x casa en el extranjero, en Honduras en los -80´s, en Noruega y en Costa Rica en los -90´. En Honduras estuve en la Escuela Americana, en Noruega lavando platos en Ikea y en Costa Rica en La Una. Abajo de las fotos encontrás algunos hits musicales de cada epoca. Que nostalgia!

Kurzgesagt: 3 x zu Hause im Ausland. In Honduras war ich in Escuela Americana, in Norwegen habe ich teller in Ikea gewaschen und in Costa Rica literatur in der Universität studiert. Mit den Songs (schaue die Links im Text) fliege ich zurück in die Vergangenheit; ach, Nostalgie..

Tervetuloa Teehüsliin

Olen vouhkannut Teehüslistä Zürchin kotivuorella Uetlibergillä useasti, sillä se on ehdottomasti yksi mukavimmista taukopaikoista kaupungin lähistöllä. Ja järkyttyneenä luin lehdestä, että sen toiminta loppuu. Miten voi olla! Miten niin pistetään kiinni 80 vuoden jälkeen?!

albis näkymä vuorille
Helteellä ilman on sameaa, mutta ei niin paksua, etteivätkö Zürichinjärven taustalla häämöttävät Alpit näkyisi.

Noustiin sitten päivänä eräänä jälleen seinämää ylös ja syötiin kielekkeellä loputkin eväät. Katseltiin vastakkaiselle niemimäiselle harjanteelle ja ihmeteltiin sitä, että teemökki oli rakennettu juuri sortumakohtaan. Lippu liehui tangossa ja terassilla näkyi liikettä. Häh? Ehkä se oli nyt yksityiskäytössä. Ehkä joku oli pistänyt omat eväät terassin pöydälle. Ehkä se olikin auki!

teehusli sortuma
Teehüsli on vasemmalla hiekkaisen läikän yläpuolella. Koti taas vastarannalla.

Tallaamme risteymäkohtaan, josta polku lähtee alaspäin, muuttuu portaiksi, harjanne kapenee reilun metrin levyiseksi, ohitamme lähteen, jossa sanko kerää vettä ja tulemme ruokalistan luo. Kyllä, teehüsli on erittäin auki.

teehusli kyltti
Ruokalista.
teehusli ja savua
Ihan kuin mökillä. Tulet on uunissa ja ulkona kesä. Pönitsässä ikkunalaudalla kuivamakkaroita.

Mökin piipusta tulee savua ja sisällä hääräilee kaksi miestä, terassilla juoksentelee jomman kumman pieni poika. Suomessa poika olisi varmaankin kiinnitetty valjailla kaiteeseen, ollaanhan rotkon reunalla. Parista pöydästä kuuluu vaimeaa puheensorinaa, muuten on hiljaista. Aldo oli haaveillut koko matkan porkkanakakusta ja tyrmään toiveet; Teehüslissä ei koskaan ollut porkkanakakkua. Ja täällä on turha kysellä jätskiä, kahvia tai limskoja. Sen sijaan puualustalla kuivasalamia, juustoa ja leipää. Tai biberlejä, marsipaanilla täytettyjä lebkuchen -tyyppisiä äkkimakeuksia yksittäispakattuina. Juomaksi hellalla höyrävästä kattilasta seljankukkateetä tai lihalientä.

teehusli ja hilja
Tältä suunnalta ei pääse kovin kauas ottamaan mökistä kuvaa. Yksikin askel ja ollaan rotkossa.
näkymä teehusli
Terassiltakin on kivat näkymät.

Mutta niin se vain on, pöydällä on juuri aloitettu porkkanakakku. Valikoimaa on siis laajennettu. Kovin suuria muutoksia ruokalistaan tuskin tehdään, sillä tarjottavat tuodaan repussa alhaalta laaksosta. Teemökki toimii vapaaehtoisvoimin ja sitä pyörittää Alpenklub zur Steilen Wand. Joka sunnuntai ja muina pyhäpäivinä pari vuorossa olevaa pakkaa repun ja lähtee nousemaan jyrkännettä ylös. Vaikka ollaan vain pari kilometriä kaupungista, seinämällä on Alppien jyrkkyyttä.

Lämpöä on ulkona yli 30  astetta, tulet on silti sytytetty uuniin. Vesi haetaan puuämpärillä lähteestä ja mökin vieressä on puunhakkuupaikka. Pöytien pikkumaljakoihin on kerätty metsäkukkia.

teehusli terassi
Tämä kuva demonstroi katoamista. Kaiteen toisella puolen oli aiemmin vasemmalle avautuva terassi. Nykyisin jyrkänteessä kasvavia kuusia.

Terassi on pienentynyt roimasti alkuajoista. Mökkiä ei olekaan tehty sortuman ylle, vaan sortuma on syntynyt mökin siinä jo ollessa – ja vienyt ison osan terassia. Kosteina vuosina vuoren rinteeseen tulee uusia raapaisulta näyttäviä viiruja. Metsä on romahtanut juurineen alemmas laaksoon. Alppikerholaiset tekevät viikoittain (!) mittauksia, joilla tarkistetaan maaperän vakaus. Luotamme alppikerholaisten tarkkaan silmään ja istahdamme terassille siemailemaan lähteessä viilennettyä omenamehua.

Kotona kaivoin esille lehtijuttuja ja kyllä, Teehüsliä oltiin sulkemassa pari vuotta sitten. Se vain oli se toinen, kioski nimeltä Teehüsli, toisella puolen vuorta. Ja sekin on avattu uudelleen.

uetliberg
Teehüsliltä jatkettiin tallaamista kohti Uetlibergin turistirysää, Utokulmia.

En resumen: En la montaña de Zürich hay una cabañita un poco escondida. Yo ya creí que lo habían cerrado, pero en total – y por dicha- no. El Club de Alpinismo lo mantiene abierto y todos los domingos llenan la mochila con comida, suben al monte, parten leña, encienden el fuego en la cocina para calentar el té y traen agua de la fuente. Y revisan, que el terreno está estable, ya que una parte de la terraza ya se derrumbó al valle.

Kurzgesagt: Ich dachte, dass Teehüsli war am Ende. Aber anscheinend war es nicht dieses Teehüsli und das andere ist auch schon wieder geöffnet. Teehüsli Fallätsche ist wirklich eine Perle und speziell für eine Finnin die Mökki-Stimmung einfach wunderschön. Das Wasser wird vom Brunnen getragen, die Bouillon auf dem Holzofen aufgewärmt und Käse, Biberli und Trockenwürste vom Tal im Rücksack hingebracht. Da braucht man schon ein bisschen Engagement. Zum Glück gibt es Alpenklub zur Steilen Wand.