„Pahin patikkapolku ikinä“ eli Walenpfad

„Ikinä ei olla kävelty näin pahassa paikassa“, oli jotakuinkin tyttären sanat, kun olimme päässeet Waleggiin asti  (1943 m) ja laaksoa avautui joka suuntaan. Vuoristopolku oli nimensä mukaisesti kapea, välillä parin kengän levyinen, kivinen ja savinen, toisinaan vähän leveämpi. Kylmää hikeä pukkasi vierestä lähtevä pudotus alas.

Oppaiden mukaan Walenpfadin reitti Chrüzhütte-Ristis sopii varmalle tallaajalle, jota ei ihan joka kielekkeellä huippaa, mutta myös pienemmille patikoijille, sillä poluilla on tiukoissa paikoissa vaijerit laakson puolella. Mutta juuri siinä, missä oli kosteaa, vierivää kiveä ja kapein polku ylös/alas, oli päätetty, että jätetäänpä tähän aukko. Olen jo kokeillut luiskahdusta muilla reiteillä, tiedän kuinka se tapahtuu: juuri silloin kun luulet, että kenkä tarraa hienosti maastoon. Tässä kohtaa siihen, „oho, hups“-tilanteeseen ei ollut varaa. Askeleen oli pidettävä.

walenpfad 1 bussi
Postibussilla pääse kuplahissille. Kuskia ei hermostuta kapeat kurvit, pakittaminen tai matkustajat, jotka haluavat rotkon reunalla yllättäin jäädä pois.

Reitti on normaalikuntoiselle päivän reissuksi kiva. Saattaisin ottaa mukaan ainakin yhden sauvan per henkilö, vaikka niiden käytöstä ollaan monta mieltä. Tutkimusten mukaan osa onnettomuuksista vuorilla on tapahtunut juuri sauvojen takia, ne ovat joko pettäneet tai niihin on kompastuttu.

walenpfad 6 bannalpsee
Tähän pisteeseen olimme tallanneet jostain tuolta vasemmanpuoleiselta kukkulalta.

Ajoituksessa on pientä haastetta, ellei satu tulemaan lähiseuduilta, sillä reitin molemmissa päissä, käveli sen suuntaan tai toiseen, on kuplahissi ja viimeinen lähtee laaksoon viiden paikkeilla. Jos siis ei halua kävellä alas ja lisätä matkaan toista tuntia lisäpatikkaa, niin pausseilla täytyy katsoa kelloa. Vuoret ja stressi eivät sovi yhteen ja kiireessä kävely rotkon reunalla on aivan järjetöntä ja sitäpaitsi epämiellyttävää.

Tein siksi meille minuuttiaikataulun aamuksi, aamiaisvoileivät laatikkoon autossa nakerrettavaksi ja eväät muutenkin valmiiksi jääkaappin. Mutta tyypilliseen tapaan puolet matkasta meni hermostuneeseen kellonkyttäykseen. Apua, taas on ruuhkaa! Me ei ikinä keritä junaan! Enää kymmenen minuuttia junan lähtöön! Siinä vaiheessa. kun Engelbergin asema oli jo vieressä, jakauduimme kahteen ryhmään, yksi juoksi ostamaan liput ja toinen parkkeerasi auton. Kolme minuuttia myöhemmin minä ja tytär hyppäsimme junaan, mies laukkasi kuin hirvi paljain jaloin vaelluskengät yhdessä ja reppu toisessa kädessä kondutoorin yrittäessä pitää naamaa peruslukemilla. Juna lähti ajallaan ja me kuin ihmeen kautta kyydissä.

walenpfad 3 im oberfeld

walenpfad 4 im oberfeld beizli
Taukopiste. Juustokaupoilla luomutilalla.
walenpfad 5 juusto
Yrttistä juustoa tältä alpilta.

Ideana oli jättää kulkuneuvo reitin viimeiseen pisteeseen Engelbergiin, ajaa junalla Wolfenschiesseniin, ajaa kiemurtelevaa tietä postibussilla Oberrickenbachiin ja nousta kuplahissillä Chrüzhüttelle, kävellä polku Ristisiin ja tulla alas kabiinilla takaisin Engelbergiin.

Lähtö kotoa oli aamun sarastaessa ja aikataulullisesti oltiin polun alkupisteessä viimeisellä hetkellä. Yhtä junaa myöhemmin olisi koko aikataulu romuttunut kuin korttitalo ja retken pitänyt muuttua pienemmäksi lenkiksi.

walenpfad 7 polku harjanteella
Matka jatkuu muutama metri ennen polun edessä näkyvää nypyä vasemmalle alaspäin.
walenpfad 8 levähdyspaikka smog
Walegg. Horisontissa näkyvä raja lienee sitä saastaista ilmaa, jota me alavalla maalla elävät hengitämme.

Im Oberfeld tarjosi hengähdyspaikan nousujen välillä. Pienessä mökissä olisi ollut välipalaa, mutta koska olin täyttänyt repun voileivillä, kananmunilla, porkkanatikuilla ja oman puskan pikkutomaateilla, ostettiin vain mukaan yrttinen luomualppijuusto, joka oli tuotettu viereisen niityn heinää syöneen lehmän maidosta.

Vähän ylempänä istahdettiin kirpakkaan aamuaurinkoon syömään eväitä. Tauko kannatti pitää, sillä haastavimmat pätkät olivat edessä. Sateen jälkeen en tälle reitille lähtisi, enkä edes pienellä liukkaudella. En ole niitä, jotka lähtevät vuorille köysien ja kypärän kanssa ja nousevat tikkaita huipulla, kiipeävät minne vain, mutta toisaalta en myöskään panikoi entiseen tyyliin pudotuksesta, niin kauan kun polku on hyvä.

walenpfad 9 portaat yli piikkilangan
Mikä on tuo hökötys? No nehän on portaat piikkilanka-aidan yli. Huom. punavalkoinen vuoristopolkumerkki.

Tein pikakyselyn viidelle eri-ikäiselle sveitsiläiselle ja kukaan heistä ei pidä patikoimista riskialttiina. Mukava vaellus kauniissa säässä perheen kera saisi minusta olla enintään 25% jännitystä ja loput huoletonta askellusta tai adrenaliinin määrä alkaa nousta turhan korkeaksi ja tärinä kintuissa väsyttää, mikä taas lisää onnettomuusriskiä. Walenpfad on juuri näissä rajoissa. Vuoristopolkujen peruskauraa. Tosin se sveitsiläispariskunta, joka ohitti meidät valokuvauspaussilla yhdessä kapeimmista ja korkeimmista kohdasta, puhisi, että nyt kyllä riitti, eihän tätä enää kestä. Se lohduttaa myös saaristossa syntynyttä.

Vuoristopolut, myös Walenpfad on hyvin merkitty. Loppuvaiheessa ideana oli heittää sydänjärven, Härzliseen, kautta, mutta se kyltti jäi kai huomaamatta ja loppuvaiheen paussi pidettiinkin viimeisen kuplahissiaseman terassilla. Reittivastaavaa hiukan otti pattiin, mutta toisaalta, patikointia kertyi lopulta päivälle yli neljä tuntia ja perheen mielestä siinä oli enemmän kuin tarpeeksi.

walenpfad 10 engelberg
Ihan perillä. Engelberg ja sen luostari.

Jälkeenpäin tytär otti vähän sanojaan takaisin. Reitti ei kuulemma ollutkaan niin kamala, mutta silti ehdottamasti tähänastisista stressaavin.

Jos joku siellä nyt pakkailee kamoja ja olisi lähdössä tallaamaan tätä reittiä, niin halt! Walenpfad on tämän kauden osalta suljettu. Lumi tuli pari päivää meidän retken jälkeen ja polku avautuu patikoijille joskus kesemmällä.

REITTI: Bannalp/Fell-Chrüzhütte 1713m – Urnerstaffel 1690m –  Alp Oberfeld 1861m – Walegg 1943m – Walenalp 1671m – Steinig Stalden 1695m – Rosenbold 1863m – Brunnihütte  1860m – Ristis 1600m

En resumen: Nunca hemos hecho un caminito tan terrible, pensaba la hija, cuando llegamos al punto más alto de una vuelta de 4 horas. El comienzo era angosto, a veces resbaloso y de piedras – y a la par del precipicio. Walenpfad no es fisicamente muy exigente, pero hay que tener un paso firme y andar sin miedo de las alturas. En todo caso, disfrutamos el paseito y era uno de los mejores que hemos hecho: todo tipo de paisajes desde las montañas nevadas hasta bosque de piedras.

Kurzgesagt: Walenpfad war mein Ziel seit langem und endlich haben wir es geschafft. Etwa 4 Std. Marschzeit, ein bisschen Nervosität wegen des Bergwanderwegs und super Aussicht. Es war der letzte Moment – jetzt ist der Weg geschlossen bis nächsten Sommer.

Advertisements

Aurinkoa, kurpitsoita ja kastanjapyrettä

Syyspäivät on ihan mahtavia, ajattelin ja hyppäsin junaan, ajoin Pfäffikoniin, kaupunkiin, jossa en koskaan ole käynyt. Kaupunki oli vain välietappi, koska siellä oli juna-asema. Halusin järvelle ja kiertää sen ympäri, tuntea auringon lämmön, mutta nähdä kellertävää luonnossa.

psee 1 pfaffikon
Löysin järven. Pfäffikersee.

Rantatiellä taivalsin syysmekon helmat heiluen. Lenkkivaatteisiin tai farkkuihin sonnustautuneiden kävelijöiden joukossa olin todellinen outolintu keltapohjaisessa vaatteessani. „Nätti mekko!“ totesi nainen toiselle takanani. „Erikoinen,“ kuului diplomaattinen vastaus. „Minä kyllä tykkään,“ vahvisti edellinen.

psee 2 haikaran pesä
Haikaran vino pesäpaikka.
psee 15 järvi
Kaisloissa on syksyä.

Sen sijaan kahvipaikassa katosin kuvaan anonyymiksi kulkijaksi. Kelta-oranssien, vihertävänharmaiden ja muiden kukertavien köynnöskasvien hedelmien joukossa olin vain yksi vähän suurempi kurpitsa.

psee 6 jucker farm

psee 8 marronileivos
Väittävät leivokseksi. Kastanjapyrettä taikinakupposessa kerman kera.

Istahdin aurinkoon tuplaespressolle ja kastanjaleivokselle, juuri sellaiselle, joita ennen inhosin. En voinut ymmärtää kastanjapyrettä ylipäätään ja vielä vähemmän, sitä, että sitä myytiin herkkuna. Ruskealta spagetilta näyttävä läjä ei mielestäni parantunut kermasta. Mauton ja outo, oli tuomioni. Kunnes muutama vuosi sitten huomasin kaipaavani kastanjoita leivoksen muodossa, sen ilahduttavaa, lempeää syksyn makua.

psee 10 hirvi ja pupu kurpisoista
Kurpitsojen inspiroimaa taidetta. Tai ainakin silmäniloa.
psee 4 raevaurioiset kurpitsat
Rakeiden aiheuttamia rupia.
psee 3 kurpitsoita
Monenmoista kurpitsaa.

Juckerfarmin pelloille iski kesällä kova raekuuro ja puolet sadosta menetettiin. Osa kurpitsoista selvisi jäisestä hyökkäyksestä rokonarvin ja kasvoi kunnioitettavaan kokoon ja myyntilaariin. Olisin ostanut jokusen mukaani, mutta nämä eivät mahtuneet käsilaukkuun.

Järven toisesta ääripäästä löysin suon, joka näytti erehdyttävän kotimaiselta.  Ja sen saunan, jonka lämmössä monet täällä asuvat suomalaiset tuntevat olevansa oikeassa paikassa.

psee 12 seegräben vastarannalta
Seegräben, kurpitsafarmin kotipaikka.
psee 11 suota
Suo.

Lenkin saldo oli vähintäänkin tyydyttävä: seitsemän harmaahaikaraa yhdellä pläntillä, polun vieressä syyskrookuksia, kuumailmapalloja ja liitokoneita taivaan täydeltä, arapapukaija miehen olkapäällä, kovasti aurinkoa, leivoskahvit ja lopuksi vielä roomalaisen linnakkeen rauniot.

psee 14 kyltit
Niin että mihinkäs sitä lähtisi?
psee 13 linna
Siinä se on, roomalainen linnake.
psee 14 meditoija linnan muurilla
Hän keskittyy.

Linnakkeen keskeltä nousi savun huitula. Tällä kukkulalla roomalaiset ehkä grillasivat aikanaan villisikoja tai kaurista iltapalaksi, hörppäsivät punaviiniä saviruukusta. Nyt 2017 isovanhemmat lapsenlapsineen olivat paistaneet retkensä päätteeksi makkaraa. Katselin hetken auringon vetäytymistä ilta-asentoon. Joku nainen meditoi muurilla. Mieleni teki jäädä tuijottelemaan Pfäffikerseen yli, mutta hämärän lähetystyminen muistutti, ettei tiellä ole lamppuja ja matkaa oli vielä jonkin verran.

En resumen: En un día de otoño hice un paseíto por Pfäffikersee, el lago de Pfäffikon, y encontré un pantano, calabazas, siete garcas reales en un campo, un guacamaya en el hombro de un señor, un espresso doble con un quequito de castaña, una fuerte romano, un montón de sol y tranquilidad.

Kurzgesagt: In einem Rundgang um den Pfäffikersee habe ich einen Sumpf, viele Kürbisse, sieben Graureiher auf einem Feld, einen Espresso doble mit Vermicellen, ein Römerkastell, viel Sonne und Ruhe gefunden.

Kuvakertomus Walenseen Rivieralta

Tänne jää auto. Murgiin. Pitää ottaa kuva siltä varalta, ettei väsymykseltä myöhemmin muistettaisi mikä järven kaikista kylistä olikaan se, jonne uskollinen ajokkimme jäi odottelemaan. Tässä paikassa ei kyllä ole mitään nähtävää. Paitsi sen edustalla oleva järvi ja sitä reunustava seinämä. Ikinä en uskoisi, että pystysuoralla olisi joku polku. Ainakaan paikassa, jonne pääsisi ilman hakkua ja turvaköyttä.

riviera murg 1

Murgista junaillaan Walendstadtiin ja huomaan paikallisten kulkevan toppatakeissa ja pipoissa. Lieneekö ihme, kun lämpötila on romahtanut 15 astetta parissa päivässä. Pilvet roikkuvat uhkaavina ja palelee. Walenstadt näyttää aika ankealta harmaassa säässä. Käynnistän Suuntoni reittinavigoinnin ja aloin seurata kellossa näkyvää matoa.

 

riviera walenstadt 2
Walenstadt

riviera kartta

Tässä vaiheessa ei enää palele. Ollaan laitettu vaelluskenkää toisen eteen rivakkaan tahtiin ja noustu puolisen kilometriä. Ja turha väittää vastaan, tämä on aivan selvästi sademetsää. Kosteaa ja rehevää.

walenstadtberg 3 sademetsä

Pysähdymme syömään nopeasti kotona kasatut sandwichit ja tomaatit. Ensin ihmettelen, miksi penkki on selkä opaalin vihreää järveä kohti. Sitten pilvien rakosista vilahtaa jylhä huippu. Olemme lähempänä lumirajaa kuin kuvittelinkaan.

riviera walenstadtberg 2

Yritän laittaa tauon ajaksi Suunnonkin paussille. Ei onnistu, koska en halua laittaa navigointia pois päältä. Lopussa huomaan, ettei vehje rekisteröinyt ollenkaan kuljetun matkan pituutta tai hulluna hakkaavan pulssin lukemia. Mutta tien se näytti hyvinkin luotettavasti.

riviera 8 suunto

Alun nousu on leveää tietä metsässä; huipulla maisemat muuttuvat. Tänne voisin tulla Heidiksi kesäisin. Ketään ei ole missään, vain runsas luomutila ja kyynisinä meitä tutkailevia vuohia ja kenestäkään piittaamattomia kanoja.

riviera 7 puutarha vuorella

riviera 5 puutarha vuorella

riviera 6 puutarha vuorella

Ensimmäinen putous tulee niin korkealta, ettei siitä näy kuin osa täällä metsässä. Olemme alkaneet laskeutua ja polku on muuttunut kiviseksi ja mutaiseksi. Monin paikoin satoi syyskuun koko sademäärä jo kuun ensimmäisinä päivinä. Ajattelen Bondoa, kylää, jonka päälle on romahtanut huipulta kahdesti tonneittain kivimurskaa ja muuta maa-ainesta.

riviera 9 putouksen ylitys

Onneksi on metallinen köysi johon tarttua, etten lipsahda veden mukana rotkoon. Veden voima on valtava, mutta se katoaa kuvassa jonnekin.

riviera 10 putouksen päällä

Alempana ohitamme kivan taukopaikan – taukoa pitämättä. Pitäisi päästä kallioisen niemen toiselle puolen. Niin että miten? ajattelen.

riviera 11 kallioniemi

Mutta tässä kohtaa ollaankin jo ihan sivilisaation parissa. Niemeä reunustaa asvalttitie.

riviera 12 kallioniemen tie

Kun olemme taivaltaneet kolmisen tuntia oppaan arvioimista 4, 5 tunnista, häämöttää määränpää, Quinten. Olemme tallanneet 10.22 km, nousseet noin 600 metriä ja laskeutuneet 560. Lähdimme kylmästä, lähes sateesta, ohitimme syksyvyöhykkeen, näimme keltaisia lehtiä. Ja täällä Quintenissä on kesä.

riviera 13 quinten
Quinten

Kylää mainostetaan itä-Sveitsin Rivierana, sillä täällä kasvavat viikunat, banaani ja palmut. Heti ensimmäisen puutarhan muurilta löydämme pienen kylmälaatikon, josta voi ostaa juustoa. Kopassa vieressä on hilloja. Maksamme 10 frangia ruusunlehtihillosta ja karhunvattuhillosta metalliseen laatikkoon. Toisessa paikassa on kellari täynnä herkkuja, viiniä omista köynnöksistä, sinappia, hunajaa, lisää hilloja.

riviera 15 nätti talo

riviera 14 palmu

riveira 19 talot

riviera 16 kurpitsat ja tyttö

Parin talon kylässä on kirkko ja kaksi ravintolaa. Kuljemme pergolan alta, siitä roikkuu sinisenmustia, vihreitä ja punaisia viinirypäleitä. Vuori nousee kylän takaa suojaavaksi seinäksi. Ellei sitten romahda. Mietin kuinka on talvella.

Kuvan annos on sveitsiläinen palautusruoka. Sisältää proteiinia ja reilusti hiilihydraattia ja saa auringossa paahtuneen, taivalluksella voipuneen patikoijan pystyyn kuin nuutuneen kukan.

riviera 17 jätski

Quinteniin on turha lähteä autolla. Sinne ei nimittäin vie yksikään autotie. Monet tulevat patikoiden, toiset laivalla tai veneellä. Me pääsimme Alvierin kyydillä takaisin toiselle puolelle Murgiin.

riviera 18 vene

riviera 20 laiva ja kylä

Äitinsä kanssa Quintenissä piipahtanut sveitsiläismies kyselee, että mistäs sitä ollaan, Espanjastako. Hän arvaa meidän kävelleen Quinteniin ja toteaa reitin olevan jyrkkä. Ehkä näytämme voipuneilta, sillä hän tarjoaa ystävällisesti kyytiä Walenstadtiin.

riviera 21 quinten kaukaa

Kaukaa katsottuna Quinten näyttää hädin tuskin kylältä, vain muutamalta talolta viiniviljelysten välissä. Pieni helmi.

En resumen: Caminamos la ruta que se ve en el mapa en la rivera de Walensee. Saliendo hacia frío, pareció otoño y llegando era verano puro. Quinten es un pueblo sin carros y lo llaman Riviera de este de Suiza. Allá crecen higos, banano y palmeras. 10,22 km, más o menos 3 horas , ascendiendo 600 m y descendiendo 560 m.

Kurzgesagt: Seit langem wollte ich von Walenstadt nach Quinten laufen und jetzt war das Wetter perfekt: kühl und dunkel beim Bergauf laufen, sonnig und warm in Quinten. Nach dem vielen Regen war der Weg herunter ein bisschen rutschig, aber sonst einfach zum laufen. 10,22 km, etwa 3 Std., asc. 600 m und desc. 560 m. 

 

Kotivuoren huiputus

Näen jo sieluni silmillä, kuinka Matille syntyy otsikosta ironisen lakoninen virnistys. Ne on ne toiset, jotka kiipeävät Elbrusille ja yrittävät huiputtaa Euroopan korkeimman vuoren. Ja ne muut nousevat pienemmille nyppylöille. Kuten Üetlibergille. Ja aina vain uudelleen. Mutta onhan kirjailijoitakin, joiden sanotaan kirjoittavan koko uransa samaa teosta aina uudelleen. Vain uusia versioita. Üetlibergillekin voi nousta varioiden, uudesta pisteestä ja uusin ambitioin.

screenshot uetliberg suunto2

Päivä oli oikeastaan täydellinen kunnon vuoristovaellukselle, jalat kuopsuttivat lähtökuopissa, selasin karttoja ja reittejä läppäri kuumana. Kaikelle oli vaihtoehto, oli lyhyttä, pitkää, korkeaa, kaunista, vuoria ja vähemmän korkeita vuoria. Mutta joukkue romahti. Yksi sairastui, toiselle pukkasi töitä. Pohdin riittäisivätkö reppu ja paperinen ohjeistus netistä kavereiksi. Mutta Aloisin kokemukset olivat tuoreena mielessä. Otti askeleen, iski pään kielekkeeseen, lensi taaksepäin, hajotti kyynärpäänsä ja päätyi selälleen rautatangon viereen, piirun verran rotkosta. Hänellä oli mukana paikkaaja ja auttaja.

uetliberg 4

Huokaisin ja suljin vaellussuunnitelmat tällä erää. Sama ikuinen reitti salille metsän poikki kuulosti kaikkein huonoimmalta idealta, halusin äristä, nousta vähintäänkin Elbrusin sveitsiläiselle vastineelle; onhan ympärilläni kilometreittäin rinteitä, oikeita vuoristoja. Loin katseeni ikkunasta järven toiselle puolen. Siellä se oli, lähin vastine alpille. Üetliberg, jolle muut sveitsiläiset nauravat, kun puhumme vuoresta.

Junassa päätin sivuuttaa vaellukset, vuorikiipeilyn ja piknikretket. Tänään olin matkassa lenkkiasenteella. Unohtakaa ne juoksut urheilukentän tasaista rataa ympäri, tämä vasta on kunnon treeniä, uhosin istuessani pehmeällä junan penkillä ja tankatessani vettä pullosta. Triemlin asemalta ensimmäisessä nousussa pulssi nousi reippaasti kohti toista sataa; ei tästä tule taas mitään, enhän voi hyytyä jo nyt, ajattelin. Metsä suojasi auringolta ja kyltissä ennustettiin 1 h 10 minuutin taivallusta. Pistin nelivedon mielessäni päälle ja jalka nousi kuten pitikin, reippaasti ja hyväntuulisesti.

maisema uetliberg 2
Tuolla alhaalla se on; järven alkupäätä reunustaa Zürich
maisema uetliberg1
Ja ne maisemat joita tulin katsomaan löytyvät toisesta suunnasta.

Üetlibergin huipulla, 869 m, seisoin 40 minuuttia myöhemmin. Maisemapisteessä oli muitakin maastopyöräilijöitä ja pari lenkkeilijää; turistilaumat tulisivat kuitenkin vähän myöhemmin. Täällä porotti ja tyhjensin vesipullon, etsin katseellani kotikylän vihreän kirkontornin ja yritin ottaa kuvaa lumihuippuisista vuorista. Lumet oli vähissä ja vuoret katosivat hellesumuun.

„Alamäkijuoksu ei paranna kuntoa“ luin suomalaisesta lehdestä. Jarrutin minkä kykenin ja olin eri mieltä. Pito väheni ja polvet notkuvat, kaarroin kuin ralliautoilija jokaisessa kurvissa ja vedin kaarteet ulkokautta, sillä muuhun en kyennyt. Tunsin olevani lapsi, joka kaartelee täysillä uudella pyörällään.

Kun taas seisoin junassa ja puskin hikeä, kelluin aurinkoisena tyytyväisyydessä. Olin noussut mäkeä, nähnyt maisemia ja kulkenut jonkun matkaa uutta polkuakin, täydellisissä olosuhteissa, upeana päivänä.

triemli uetliberg 6
Lähtö- ja paluupaikka.

venyttely uetliberg 5

screenshot uetliberg suunto

En resumen: Un día perfecto para subir en la montaña de casa, Uetliberg. Este no era ni muy duro, ni un viaje de picnic, sino que un paseito deportivo – sudando, con buena vista y felicidad.

Kurzgesagt: Naturlich wollte ich (schönes Wetter, viel Energie) auf einen Berg steigen. Und das ist Üetliberg auch. (Nicht lachen!!) Dieses Mal vom Bahnhof Triemli bis Utokulm. Und das Ziel wurde erreicht: die Beine waren zitterig, ich habe viel geschwitzt und die Bergen habe ich auch gesehen.

 

Kultarannikon reitti 66

Viimeinen Luciferin sääkartalle pyyhkäisemä hellepäivä aiheutti paineita. Nyt kun vielä on kuuma, mitä kaikkea halusinkaan tehdä? Sen verran paiste lämmitti ajattelukykyä, ettei mieleen tullut enää mitään uusia ideoita. Ovet, luukut ja verhot kiinni ja kirja auki?

Aldo ehdotti pyöräilyä ja myönnyin omaksikin yllätyksekseni. Viikkojen helletreeni on tuottanut tulosta. Kolmessakymmenessäkin jaksaa ja voi.

meilen viiniviljelysten luota
Alhaalla siintää Zürichinjärvi

Rapperswilistä Badeniin kulkeva pyöräreitti numero 66 on kuulemma se, mitä pitkin jokaisen zürichiläisen pitäisi joskus ajaa, sanovat ne jotka tietävät. 60 kilometria jokivartta, Kultarannikon villojen välissä kumpuilevaa tietä, mahtavia näkymiä Zürichinjärvelle. Reilu 300 metriä nousuja.

meilen viiniviljelykset

meilen niittyä

meilen villa ja järvi
Hulppea arkkitehtuurin tuotos häiritsee maisemakuvaani.

Me sahaamme yleensä sitä yhtä ja samaa pätkää, kahdenkymmenen kilometrin reittiä, jossa on nousua sen verran riittävästi, että tuntee jotain tehneensä. Huviajelulla helteessä pituudella ei ole merkitystä, vaan kohteella. Uimapaikalla.

Tänään livahdimme varsinaiselta reitiltä hiekkatielle omenapuiden ja viiniviljelysten väliin. Tuoksui alpilta.

meilen laivalaituri
Meilenin laivalaituri. Kukkasin koristeltu.
meilen uimapaikka
Tästä pääsisi lautalla toiselle puolen. Ja uimaan ihan mihin suuntaan huvittaa.

Meilenin laivalaiturin ja lauttalaiturin välissä polskutteli lauma lapsia. Veden päälle rakennettu terassimainen lava toimi saunan lauteina. Puu poltti reisiä. Laineet roiskauttivat löylyä alakautta lankkujen välistä.

Pulahdus veteen ja hetki lauteilla. Kun iho oli kuiva, oli jatkettava matkaa. Helvetia-laiva teki välipysähdyksen ja hetken ajattelin pyörien taluttamista kannelle ja raikasta laivamatkaa, järvituulta hiuksissa. Mutta ei nyt sentään. Emme jääneet rantaan edes kahville. Täytimme vain vesipullot ja aloimme polkea mäkeä ylös kohti viiniviljelyksiä.

meilen laiva helvetia
Helvetia-laiva lähdössä kohti Zürichiä.

En resumen: El camino de bici número 66 entre Zürich y Baden es algo, que todos Züriquitos alguna vez deberían hacer, dijo alguien, quien sabe. Nósotros anduvimos sólo una vuelta de 20 km en la Costa de Oro, entre los viñedos, casas grandes y subiendo así que se podía ver hasta el final del lago. Los 30 grados no era un problema, cuando por todo lado hay la posibilidad bajar al lago y hecharse en el agua.

Kurzgesagt: Der Veloveg 66, Limmat-Goldküste, sollten alle Zürcher irgendwann kennenlernen, hat jemand, wer weiss, gesagt. 60 km, etwa 300 m Höhendifferenz und wunderbare aussicht auf dem Zürisee. Wir haben einen Teil zwischen den Weinreben und Apfelbäumen gefahren, eigentlich ausser 66, und dann eine Pause in Meilen zwischen den Schiffsteg und Fähresteg gegönnt und ins Wasser gesprungen. Es kann sein, dass Zürisee nicht eine von den grössten Seen ist, aber es wird enorm und überall genossen.

Julkinen salaisuus: helmi Nidwaldenissa

Onneksi meidän perheemme ole innostunut vapaaehtoisvoimin pyörivän Zollikonin palokunnan toiminnasta. Nopeat lähdöt eivät nimittäin kuulu meidän vahvuuksiin.

Oltiin olevinaan jo ajoissa hereillä, reppu mielessä ja määränpääkin melkein kartalla. Bensaa oli kyllä tankattu, mutta kun aamupalaa on kiva syödä pihalla rauhassa ja sen jälkeen tulee mieleen, että pitäisi käydä suihkussa, etsiä evästä, pakata eväät, roudata kilokaupalla sanomalehtiä kadunvarteen kierrätykseen, kastella nuupahtaneet kukat kuumalla seinustalla, sulkea ikkunaluukut, ai niin ja etsiä vaelluskengät ja missäs ne sortsitkin on, lähtee auto – taas kerran – liikkeelle pari tuntia aiottua myöhemmin.

17-07-10-15-49-03-732_deco

Noh, siinä vaiheessa, kun löysimme oikean lähtöpisteen, kuplahissin Nidwaldenin kantonista, alkoi lähtöhiki olla jo kuivaa. Hissejä on kaksi lähes vierekkäin, ensimmäinen (Fell) nousee Chrüzhüttelle ja toinen (Fellboden) suoraan Bannalpseelle, joka oli määränpäämme. Tai lähtöpisteemme. Suunnitelmat olivat vähän auki ja joka suuntaan levällään. Näin helteellä en jaksanut ajatella asiaa ihan loppuun; tärkeintä oli lähteä.

Köysirataa hoitaa pyörittää paikallinen Verein, yhdistys, joten mistään isosta bisneksestä tuskin on kyse. Kotikutoisuudesta johtuen näille seuduille kannattaa tulla seteleiden kera, sillä kortilla ei voi maksaa ja ainut automaatti matkalta löytyi moottoritien bensa-asemalta.

Fellin sininen hissikoppi on pieni, ajattelimme, kunnes näimme sen toisen. Fellbodenin minikabiiniin mahtuu hyvällä säkällä neljä ihmistä. Automatia on myös minimoitu, ovi ei ylhäällä perillä avaudu, ellei itse käännä kahvasta. Hätäiselle voi tulla paniikkihetki, sillä ovi ei lähde välittömästi auki.

Polkuja risteilee joka suuntaan, joten opastekylteistä voi valita reittien pituuden kinttujen keston ja mielen mukaan. Me olimme tulleet kaupungista hellettä pakoon tai pikemminkin etsimään happea alavan maan smogin keskellä sakkaaville keuhkoille ja virkistävää uimapaikkaa.

 

17-07-10-15-51-50-046_deco
Nyrhättyä maisemaa. Maatalossa on majapaikkoja.
17-07-10-15-52-29-585_deco
Kivat maisemat kappelilla. Tämä on Bannalpsee.

Pastelliportista lähti lapsille suunnattu polku, jonka varrella on pieniä mukavia tekemisiä ja alppitonttuja. Me löysimme jättikokoisia muurahaisia ja pesästä kasvavia päivänkakkaroita, lehmiä puiden alta sekä padotun järven.

17-07-10-15-53-50-415_deco
Tässä mie teppasen.

En tiedä kumpi on raikasti sielua enemmän, opaalin väreissä kimmeltelevä vesi vai sen viileys, kun sujahdin kalastajien siimoja vältellen uimaan. Järvessä parveili miljoonia pikkukaloja, jotka näykkivät varpaita. Ja varmaankin myös isompia vonkaleita, koska virvelöijiä oli joka puolella.

17-07-10-15-56-40-271_deco
Vasemmalla kulkee polku ja näkyypä siellä muutama ihminenkin.

Bannalpsee ei ole mikään suuri turistipaikka, mutta selvästikin lapsiperheiden suosiossa. Hurlumhei keskittyy nuotiopaikalle, joka kuvassa kätkeytyy kokonaan pienen niemen taa.

17-07-10-15-57-09-138_deco

17-07-10-15-57-27-675_deco

17-07-10-15-58-06-091_deco

17-07-12-09-39-06-721_deco

Jos omat eväät loppuu, on järven rannalla myös kuppila ja jos tuntuu, ettei maisemista saa päivän aikana tarpeeksi, löytyy sieltä myös maijoitustiloja. Alaspäin tallatessa iltasella vastaan tuli kolmen hengen porukka, joka varmaankin aikoi yöpyä Bannalpseellä ja jatkaa sieltä patikointia aamusella uusin voimin.

 

17-07-10-15-59-58-067_deco

Polku alas Bannalpseeltä Oberrickenbachiin ja sieltä Fellin kuplahissin parkkipaikalle on alku kolmanneksen isoa kivimurskaa, osittain nyrkin kokoisia kimpaleita, joten hyvät nilkkaa tukevat ja sorassa pitävät kengät ovat asiaa. Ja jos suunta on vastakkainen, kuvittelisin, että tilanne on sama.

17-07-10-16-02-45-281_deco

Perillä kuplahissin lähtöpisteessä kipaisin vielä tuliaisostoksille vihreälle kaapille. Mansikkahillo ja vadelmaetikka lähtivät mukaan, voikukkahunajaa vähän mietin, mutta kolikot loppuivat kesken. Hilloa testattiin melkein heti lettujen kanssa ja se oli kyllä parasta mansikkahilloa aikoihin. Etikalle pitäisi vielä löytää joku resepti, mutta puteli saa toimia ensialkuun koristeena keittiössä.

 

 

 

En resumen: Bannalpsee es un laguito artificial en los Alpes, cerca de Engelberg. Un lugar bonito y tranquilo para un picknick y para un nadadito refrescante o para seguir por las montañas hasta el infinito. Y si se devuelve a Fell, en la estación de la gondola se puede conseguir alguito, productos locales, para llevar a casa. Las jaleas, miel, jugos, suspiros y tajaditas secas de manzana están en un closet abierta afuera y la plata se pone en una cajita. Nosótros llevamos jalea de fresa para las crepas y una botellita de vinagre de frambuesa para dar sabor a las ensaladas.

Kurzgesagt: Die heisse Luft war in Zürich so schwer zum atmen, dass wir in den Bergen wollten. Irgendwohin und, bitte, mit einem See. Bannalp war die Antwort. Dort ist es schön, ruhig und erfrischend. Dazu haben wir Himberressig und Erdbeer Konfitüre von der Region gekriegt. Die Konfitüre war so fein, das ich unbedingt zurück möchte. Auch zum wandern.

 

Tervetuloa Teehüsliin

Olen vouhkannut Teehüslistä Zürchin kotivuorella Uetlibergillä useasti, sillä se on ehdottomasti yksi mukavimmista taukopaikoista kaupungin lähistöllä. Ja järkyttyneenä luin lehdestä, että sen toiminta loppuu. Miten voi olla! Miten niin pistetään kiinni 80 vuoden jälkeen?!

albis näkymä vuorille
Helteellä ilman on sameaa, mutta ei niin paksua, etteivätkö Zürichinjärven taustalla häämöttävät Alpit näkyisi.

Noustiin sitten päivänä eräänä jälleen seinämää ylös ja syötiin kielekkeellä loputkin eväät. Katseltiin vastakkaiselle niemimäiselle harjanteelle ja ihmeteltiin sitä, että teemökki oli rakennettu juuri sortumakohtaan. Lippu liehui tangossa ja terassilla näkyi liikettä. Häh? Ehkä se oli nyt yksityiskäytössä. Ehkä joku oli pistänyt omat eväät terassin pöydälle. Ehkä se olikin auki!

teehusli sortuma
Teehüsli on vasemmalla hiekkaisen läikän yläpuolella. Koti taas vastarannalla.

Tallaamme risteymäkohtaan, josta polku lähtee alaspäin, muuttuu portaiksi, harjanne kapenee reilun metrin levyiseksi, ohitamme lähteen, jossa sanko kerää vettä ja tulemme ruokalistan luo. Kyllä, teehüsli on erittäin auki.

teehusli kyltti
Ruokalista.
teehusli ja savua
Ihan kuin mökillä. Tulet on uunissa ja ulkona kesä. Pönitsässä ikkunalaudalla kuivamakkaroita.

Mökin piipusta tulee savua ja sisällä hääräilee kaksi miestä, terassilla juoksentelee jomman kumman pieni poika. Suomessa poika olisi varmaankin kiinnitetty valjailla kaiteeseen, ollaanhan rotkon reunalla. Parista pöydästä kuuluu vaimeaa puheensorinaa, muuten on hiljaista. Aldo oli haaveillut koko matkan porkkanakakusta ja tyrmään toiveet; Teehüslissä ei koskaan ollut porkkanakakkua. Ja täällä on turha kysellä jätskiä, kahvia tai limskoja. Sen sijaan puualustalla kuivasalamia, juustoa ja leipää. Tai biberlejä, marsipaanilla täytettyjä lebkuchen -tyyppisiä äkkimakeuksia yksittäispakattuina. Juomaksi hellalla höyrävästä kattilasta seljankukkateetä tai lihalientä.

teehusli ja hilja
Tältä suunnalta ei pääse kovin kauas ottamaan mökistä kuvaa. Yksikin askel ja ollaan rotkossa.
näkymä teehusli
Terassiltakin on kivat näkymät.

Mutta niin se vain on, pöydällä on juuri aloitettu porkkanakakku. Valikoimaa on siis laajennettu. Kovin suuria muutoksia ruokalistaan tuskin tehdään, sillä tarjottavat tuodaan repussa alhaalta laaksosta. Teemökki toimii vapaaehtoisvoimin ja sitä pyörittää Alpenklub zur Steilen Wand. Joka sunnuntai ja muina pyhäpäivinä pari vuorossa olevaa pakkaa repun ja lähtee nousemaan jyrkännettä ylös. Vaikka ollaan vain pari kilometriä kaupungista, seinämällä on Alppien jyrkkyyttä.

Lämpöä on ulkona yli 30  astetta, tulet on silti sytytetty uuniin. Vesi haetaan puuämpärillä lähteestä ja mökin vieressä on puunhakkuupaikka. Pöytien pikkumaljakoihin on kerätty metsäkukkia.

teehusli terassi
Tämä kuva demonstroi katoamista. Kaiteen toisella puolen oli aiemmin vasemmalle avautuva terassi. Nykyisin jyrkänteessä kasvavia kuusia.

Terassi on pienentynyt roimasti alkuajoista. Mökkiä ei olekaan tehty sortuman ylle, vaan sortuma on syntynyt mökin siinä jo ollessa – ja vienyt ison osan terassia. Kosteina vuosina vuoren rinteeseen tulee uusia raapaisulta näyttäviä viiruja. Metsä on romahtanut juurineen alemmas laaksoon. Alppikerholaiset tekevät viikoittain (!) mittauksia, joilla tarkistetaan maaperän vakaus. Luotamme alppikerholaisten tarkkaan silmään ja istahdamme terassille siemailemaan lähteessä viilennettyä omenamehua.

Kotona kaivoin esille lehtijuttuja ja kyllä, Teehüsliä oltiin sulkemassa pari vuotta sitten. Se vain oli se toinen, kioski nimeltä Teehüsli, toisella puolen vuorta. Ja sekin on avattu uudelleen.

uetliberg
Teehüsliltä jatkettiin tallaamista kohti Uetlibergin turistirysää, Utokulmia.

En resumen: En la montaña de Zürich hay una cabañita un poco escondida. Yo ya creí que lo habían cerrado, pero en total – y por dicha- no. El Club de Alpinismo lo mantiene abierto y todos los domingos llenan la mochila con comida, suben al monte, parten leña, encienden el fuego en la cocina para calentar el té y traen agua de la fuente. Y revisan, que el terreno está estable, ya que una parte de la terraza ya se derrumbó al valle.

Kurzgesagt: Ich dachte, dass Teehüsli war am Ende. Aber anscheinend war es nicht dieses Teehüsli und das andere ist auch schon wieder geöffnet. Teehüsli Fallätsche ist wirklich eine Perle und speziell für eine Finnin die Mökki-Stimmung einfach wunderschön. Das Wasser wird vom Brunnen getragen, die Bouillon auf dem Holzofen aufgewärmt und Käse, Biberli und Trockenwürste vom Tal im Rücksack hingebracht. Da braucht man schon ein bisschen Engagement. Zum Glück gibt es Alpenklub zur Steilen Wand.