Herkkuja kirjoista – illuusio vai oikeasti maistuvaa?

 

Nenä pölyssä selailen hyllyni kirjoja ja yritän muistaa missä ne sylkirauhasia aktivoivat ja mahassa kurinaa aiheuttavat teokset ovatkaan. Monista kirjoista muistan vain muutaman kohdan ja ne kaikki liittyvät ruokaan. Se kertonee herkkusuun luonteesta tai ruokaeskapismista. Tai sitten kirjailijasta, joka kirjoittaa kirjojaan joko nälkäisenä tai dietillä ja tarjoilee lukijalle fantasiansa siitä kuinka lempiherkun samettinen maku leviää suussa kuin lämmin peitto sielulle.

Ne kohdat eivät löydy välttämättä minulle tärkeimmistä kirjoista, mutta kuitenkin tarinoista, joista olen nauttinut. Ja jotka olen muuten kokonaan unohtanut. Kuten komisario Maigretin tutkimukset Pariisissa, hämyisillä kaduilla, kapakoissa ja rikoksentekijöiden perässä. Hyllyssäni on Georges Simenonin tuotoksia vain yksi ja sekin espanjaksi, „Maigret y el ladrón perezoso„, enkä löydä pettymyksekseni sen sivuilta montakaan ruokailuun liittyvää tilannetta. Kun Maigret istuu pöytään rouvansa kanssa, hetki ja sen tunnelma on tärkeä ja sitä kuvataan yksityiskohtaisesti. Silti, ruokaa ei välttämättä edes mainita, ainoastaan syöminen.

kirjaherkku sändwich
Tuskin ranskalainen sandwich, mutta hyvää silti

Quai des Orfevresilla, poliisiasemalla, juodaan mustaa kahvia, syödään tuoreita croissanteja ja briosseja.  Varsin elävästi näen Maigretin tilaavan rikostapauksen selvityksen keskellä kylmää olutta ja maukkaita voileipiä. Kylminä iltoina Maigret nappaa luumuviinaa, vadelmasnapseja, liköörejä, grogeja ja ruuan kanssa Beaujalois viiniä.

Andalusialaiset sitruunat -kirjassa (Chris Stewart) Pedro valmistaa köyhän perunoita, papas a lo pobre. Ja niin herkulliselta kuvaus kuulostaa, että näitä oli pakko kokeilla tehdä itsekin. Pannulle lorautetaan pari kahvikupillista öljyä, ei siis mitään pihistelyä, sipulia, valkosipulia, perunanpaloja ja punaisia paprikoita. Chilejä ja oliiveja sekä leipää lisukkeeksi, kenties myös vähän ilmakuivattua kinkkua, ja aterian kaveriksi viiniä. Tätä Pedro söi aamiaiseksi, lounaaksi ja illalliseksi.

 

kirjaherkut papas a lo pobre
Tästä syntyy perunat köyhälle.

Dekkareissa ruoka ei ole yleensä mitään gourmeta, eikä se sitä ole Sue Graftonin aakkossarjassakaan. Päähenkilö, yksityisetsivä Kinsey Milhone syö unkarilaisen Rosien kuppilassa epämääräisiä ruokia, joiden sattumat voivat olla mitä tahansa sisäelimiä, ja huuhtelee ne keskinkertaisella chardonnayllä. Toisinaan hän tukeutuu pikaruokalan quarterpounderiin juustolla, jopa niin usein, että epäilin McDonaldsin sponsoroivan kirjailijaa. En ole Mäkkäri-fani, mutta Graftoneita lukiessa koin lähes vastustamatonta halua syöksyä hampurilaiselle.

Kotona Kinsey keskittyy vain kestämään hengissä, mahdollisimman pienellä vaivalla. Murokupposellinen aamulla, päivällä ehkä voileipiä tai grahamkeksejä maapähkinävoilla sekä – suolakurkuilla. Tästä tuli ehdoton välipalaherkku myös minulle, jo useampi dekkari sitten. (Uusimmassa kirjassa olen muuten päässyt jo huolestuttavan pitkälle ilman ainuttakaan viitettä ruokailuun.)

20171209_161340 (2)
Ei tämä ihan gourmet´lta näytä. Eikä ole. Mutta maistuu. Ja sisältää sekä proteiinia, että kokojyvää.

Merri Vikin nuortenkirjat, Lotat, ovat niitä, joita aikanaan luin kuola valuen ja nyt pikaselatessa tajusin miksi. Teksti on täynnä ruokareferenssejä. Lotta ja kaverinsa Giggi käyvät vähän väliä kahviloissa ja nauttivat muffinseja, vaniljasydämiä, kaakaota kuohukermalla, suklaaleivoksia. Kotona syödään omenakohokasta marengilla ja mantelileivoksia. Mutta parhaiten jäivät mieleen suklaanappi-lakritsasekoitus paperipussissa, joka on muuten myös jo testattu ja todettu maistuvaksi, sekä kookospallot, joiden kuvittelin maistuvan joltain taivaalliselta hötöltä. Nolo juttu, Lotta kirjasta löytyy kokonainen luku (Älä ikinä syö kookospalloa ulkona), joka pyörii herkun ympärillä.

– Saattaa olla, että lähden nyt joulumarkkinoille. Ja kenties ostan yhden kookoshiutaleilla koristellun herkun. Ja kuvittelen sen olevan Lotan kookospallo.

kirjaherkku suklaa ja lakritsa
Suklaa ja lakritsa yhdessä on niin hyvää. Tumma vai vaalea, se on makuasia.

En resumen: En los libros a veces hay descripciones tan deliciosas de comidas o momentos de comer, que hace falta probar si es cierto. Mis favoritos son las galletas con mantequilla de maní y pepinos agrios (Sue Grafton), chocolate con regaliz (Merri Vik), papas a lo pobre (Chris Stewart) y sandwiches con cerveza (Georges Simenon).

Kurzgesagt: In den Büchern gibt es manchmal so köstliche Beschreibungen vom Essen, dass man probieren muss, ob es stimmt. Meine Favoriten sind vollkorn Kekse (ohne Zucker) mit Erdnussbutter und hris StewGewürzgurken (Sue Grafton), Schokolade mit Lakritz (Merri Vik), papas a lo pobre (Chris Stewart) und Sandwich mit kaltes Bier (Georges Simenon).

Advertisements

Suomalainen rikosromaani Portugalista

Harvoin koukkuunnun kirjaan heti ensimmäisestä kappaleesta lähtien, mutta Anu Patrakan rikosromaani Huomenna sinä kuolet (Myllylahti, 2017) herätti välittömästi hersyvällä kielellään lukemisen ilon.

Kiinnostuksen pohjana oli myös kirjoittajan tausta, josta löydän yhteneväisyyksiä omaani. Patrakka downshiftaa pohjois-Portugalin maaseudulla, minä puuhastelen keskemmällä Eurooppaa, elämme romaanisen kielen todellisuutta, monikulttuurisessa parisuhteessa ja kirjallisin aktiviteetein. Ehkä vielä ei voi puhua buumista, mutta ulkosuomalaiset kirjoittavat ahkerasti,dekkareita, lastenkirjoja, romaaneja ja muitakin kirjoja.

patrakan oma kuva

Pohjoismaisten dekkareiden synkkä ja väkivaltainen nordic noir -maailma ei yllä Portugalin maaseudulle, mutta pienessä kylässä on omat jännitteensä, jotka alkavat paljastua, kun suomalainen Johanna löytyy kotinsa läheltä kuolleena. Suomalaisuus on kirjassa lähinnä mausteena, pohjoisena henkäyksenä.

Patrakan romaanin päähenkilö on rikosetsivä Rui Santos. Mies on sympaattinen, komea, pyöräilevä, naissuhteissa kömpelö ja rakastaa portviiniä. Mietin miksi Patrakka on kirjoittanut miehen näkökulmasta. Se tuntuu kuitenkin toimivan, sillä huomaan ajattelevani, että lukisin mielelläni etsivän edesottamuksista vastakin.

ote 3 patrakka_LIRomaani lähestyy jossain määrin cozy crime fictionia; väkivallalla ei mässäillä ylenpalttisesti ja tapahtumien näyttämönä on pieni eristynyt yhteisö. Tosin rikosta ei tutki harrastelija, vaan ammattilainen. Kieli on värikästä, hauskaakin ja kuvailu herkullista, se vie mukanaan Portugalin maaseudulle, mutta välillä siitä muodostuu tekstin kompastuskivi; eteneminen takertuu kiemuroihin. Cozy crime -romaaneille tyypillistä on myös se, että etsivä on fiksumpi kuin lukija. Leppoisuuden keskelle olisin ehkä kaivannut murhakuvion jännitteen tiivistymistä.ote patrakka_LISelvästikin pidän viihdekirjallisuuden suuntaan menevistä dekkareista, vaikkakaan en pidä murhia viihteenä. Yöpöydälläni on neljä rikosromaania, joita olen lukenut samanaikaisesti. Neljän naisen tuotokset, neljä hyvin erilaista tapaa kirjoittaa murhista ja etsivän työstä. Donna Leon, Sue Grafton ja Leena Lehtolainen ovat pitkän uran kulkijoita rikoskirjailijoina. Anu Patrakka on alkumeterillä. Sarja on jo ilmeisesti syntymässä, sillä uusi Rui Santos -kirja on tuloillaan.

 

(Täällä lisää Anu Patrakasta: http://myllylahti.fi/kirjailijat/manufacturers/patrakka-anu Ja Anun blogi taas löytyy täältä: http://normaali-irtiotto.blogspot.fi/ )

 Kiitokset kustantamolle mahdollisuudesta lukea kirja!

En resumen: Tengo en mi mesa un libro detective finlandés de Portugal. Y cómo es eso? La escritora finlandesa vive en el norte de Portugal y escribió de un asesinato en un pueblo chiquitillo en el campo. Y de dónde es la victima? Que lean el libro. En finlandés.

Kurzgesagt: Ich habe ein Krimi finlandés aus Portugal auf meinem Schreibtisch. Wie ist das möglich? Die finnische Schriftstellerin wohnt in Portugal und hat über einen Mord in einem kleinen Dorf geschrieben. Und woher ist der Opfer? Sie müssen das Buch lesen. Auf Finnisch.

 

Suomalainen Sveitsissä: Marika Rosenius

Sihl-joen toisella puolen, kasarmialueesta koilliseen, kieli vaihtuu saksasta espanjaksi. Dienerstrassella myydään kolumbialaisia vaatteita ja baarin ulkopuolella seinään nojailevat miehet tuijottavat tulijoita ryhmänä estoitta.

Korttelin sisäpihalla, japanilaisen liikkeen vastapäätä Wood Factoryssä meidät vastaanotetaan suomeksi. Tummien nahkasohvien ja massiivisten puuhuonekalujen ylle on ripustettu maisemia, joissa on jotain utuisesti tuttua, herkkää, mutta kuitenkin vahvaa.

Marika Rosenius, suomalainen kuvataiteilija, työstää teoksensa puulle, sahalla ja taltoilla viiltäen ja maalaa rosoiselle, muutaman millin levyisten lastujen ja suikaleiden elävöittämälle pinnalle akryylivärein.

Kiertelemme liikkeessä, juttelemme toista tuntia ja mietin kuinka kotoisaa täällä olisi asua, keskellä sitä karkeampaa Zürichiä, suojassa korttelin sisällä.

marika rosenius 6
Marika Rosenius

 

Marika, miten olet päätynyt Sveitsiin? Suomalaisen mieheni työn vuoksi.

Kuinka kauan olet asunut Sveitsissä? 18 vuotta.

Onko tämä pääteasema vai suunnitteletko muuttoa Suomeen tai muualle? Taitaa olla pääasema, joskin välillä täytyy päästä „hengittämään“ rajojen ulkopuolelle.

marika rosenius 4

marika rosenius 5

Miten vietät arkesi? Olen taidemaalari ja olen joka päivä ateljeessani, illat menevät usein markkinoinnin merkeissä.

Entä minkälaisena näet suomalaisen aseman tai osan, Sveitsissä? Ulkomaalaisista suomalaiset ja muut pohjoismaalaiset ovat varmaankin kaikkein hyväksytyimmät.

marika rosenius 1

Kolmen kärki Sveitsistä? Luonto, sijainti ja kansainvälisyys.

Mitä haluaisit tuoda kotimaasta Sveitsin elämääsi? Tietyt ystävät ja sukulaiset, huumorin ja koulujärjestelmän.

marika rosenius 3

 

marika rosenius 2
Marika koivumetsänsä keskellä.

En resumen: Me topé con Marika Rosenius, una pintora finlandesa, que vive en Zurich y tiene ahora su exposición en Wood Factory. Trabaja con cierras y con formónes para alistar la superficie de la madera y pinta después con colóres acrílicos. Los abedules son un tema muy finlandes, en algúnas otras pintúras lo nordico está más en el átmosfera del cuadro.

Kurzgesagt: Ich habe mit der Künstlerin Marika Rosenius in zürcher Wood Fabric getroffen. Die Finnin arbeitet mit den Sägen und Meisseln um die Oberfläche zu vorbereiten und malt danach mit Akrylfarben. Die Birken sind ein finnisches Thema, aber in den anderen Gemälden das Nördliche findet man eher in der Stimmung.

Väri: okrankeltainen

Keltaisen eri sävyiset loppukesän kukat ja kurpitsat muuttuvat auringonvalossa okrankeltaiseksi peitoksi. Kun illalla laitan silmät kiinni, näen hehkua, keltaiset ja oranssit ovat kietoutunneet valoksi, joka pehmenee unen tullen.

kurprisotto 2
Jutun juoni alkaa tästä: kuoreton kurpitsa palasiksi.

Okrankeltaisina päivinä illat ovat pidempiä ja tummia, mutta kaupungilla on  valopisteitä. Pimeän läpi kipaisin Punaiseen tehtaaseen, Rote Fabrik, ja näin Taneli Törmän tanssivan koreografiansa punapartaisena, pienet rastat niskassa heiluen, iloisin tontun silmin, isona ja vähän kömpelönä pienten balleriinojen keskellä.

Ja Zadie Smith. Brittikirjailija Zürichin Schauspielhausissa! Niin intellektuelli ja hauskakin! Ehdoton valopiste synkeässä ja kosteassa illassa.

 

Samettisen punaisessa teatterisalissa Zadie Smith erottui yhtä punaisesta nojatuolista vihreän kukertavassa leningissään ja älykkään ihmisen hehkullaan. Zürich ei ole kaupunki, joka tunnetaan väreistään, mutta tänä iltana ne kaikki olivat paikalla. Kuten sekin mies, joka näytti kirjallisuuskriitikolta, pitkäksi kasvaneen tukkansa, viiksiensä ja silmälasiensa kera. Harmaa bleiseri ja paljaat jalat.

kurp risotto 1
Tarinan päähenkilöt: sipuli ja myskikurpitsa.

Tai ne, jotka eläytyivät tapahtumaan turbaanien kautta. Zadie Smithiä oli vaikea ajatella ilman hiukset sisälleen kietovaa turbaania, joka korostaa hänen hienostuneisuuttaan. Lapsena muistan turbaanien olleen mummojen päähine, viehättävä, mutta vähän vanhahtava ja vieras. Simone de Beauvoir taisi olla se, jonka päässä turbaani alkoi yhtäkkiä näyttää kultivoituneelta.

Turbaaneissa ei näkynyt okraa, Zadien oli ruskea, edessäni lila, jollain toisella vaalean keltainen. Mutta näistäkin illan väreistä syntyi valo, jonka jälleen näin unen tullen.

kurp risotto 3
Päähenkilö on luonteeltaan monikerroksinen ja muuntautumiskykyinen.

Sitä ennen loin lisää väriä keittiössä. Okra oli hiipinyt sisälle, kuoreltaan vaalea, vähän rypelöinen ja ihottumainen, myskikurpitsa avautui myös oranssina. Painoin veitsen sen lihaan ja pilkoin, kuten aina, vähän liikaa. Okran värinen risotto on syksyn aurinko pöydässä. Riisiä ja kurpitsaa jotakuinkin samassa suhteessa, sanoi resepti, mutta iloisesti surruttelin raastetta ainakin tuplamäärän. Loraus hyvää viiniä, suullinen itselle, parmesania, mustapippuria ja lopuksi kevätsipulin renkaita.

kurprisotto 4
Kertomuksen kliimaksi: viini sihahtaa kuumalle pannulle. Hedelmäistä happamuutta ateriaan.

Nyt siis olin sulkemassa niitä silmiäni, haarukoituani aimo annoksen okranväristä aurinkoa vatsaan. Ja jälleen kerran ihailin hehkuvaa keltaoranssia valoa miettien toiveikkaana, kuinka pitkälle syksyyn tätä mahtaakaan riittää.

En resumen: el otoño es del color ocre. Eso es lo que veo, cuando cierro los ojos en la noche oscura. Ocre de flores, ocre del atardecer, ocre de calabazas, ocre de risotto de calabaza. Ojalá dure mucho, la luz del ocre, hasta que nos llegue la luz de la navidad.

Kurzgesagt: Ocker ist die Farbe des Herbsts. Das ist was ich sehe beim einschlafen, in einer dunklen Nacht. Ocker von den Blumen, Ocker von der Sonnenuntergang, Ocker von den Kürbissen, Ocker von der Kürbisrisotto. Hoffentlich dauert das dunkelgelbe Licht lange – bis das Licht vom Weihnachten uns erreicht.

Herra Herra ja hänen kirjansa

„Mitä teit ennenkuin sinusta tuli enkeli?“ „Toitko nuo silmät mukanasi vai ostitko ne täältä?“ „Ovatko ne lasuurikiveä?“ „Ja tuo hymy…Eikö olisi hyvä, että hymyjä markkinoitaisiin ja myytäisiin, niitä kun on niin vähän tässä maailmassa!“ Eräs kuubalainen kirjailija-toimittaja oli istahtanut viereeni ja suolsi kaunopuheisia flirttifraaseja kuin liukuhihnalta.

Sitä ennen hän kyseli samalla penkkirivillä istuvalta naiselta mikä hän oli. „Lihansyöjä? Uskovainen? Pidät muurahaisten syömisestä? Yöihminen?“ Luulin, että costaricalaiset olivat mestareita iskurepliikeissään, mutta ehkä se ei rajoittunutkaan yhteen kansaan, vaan liittyikin kieleen. Tai Latinalaiseen Amerikkaan.

ra herra 12

ra herra 4

 

Nämä puheenparret olin kirjoittanut päiväkirjaani silloin kauan sitten. Pudistelin kirjasta pölyt, sillä oikeastaan etsin kohtaa kohtaa, jossa tapasin costaricalaisen kirjailija-filosofin Rafael Angel Herran, mutta löysin sitä ennen monta unohtunutta anekdoottia. Halusin kirkastaa kuvaa menneestä, sillä sain postipaketin, jossa oli kolme Herran kirjaa. Ne pääsivät kirjahyllyyni kahden edellisen viereen, sinne lähelle Hermann Hesseä ja Liisa Helve-Sibajaa.

Olimme kirjallisuusseminaarissa Costa Ricassa San Joséssa; minä, Rafael Angel Herra ja se kuubalainen kaunopuheinen kirjailija. Päädyin tapahtumaan kuvittajana, mikä oli mielestäni hilpeää, sillä itse tiesin, etten osaa piirtää edes kissaa. Toinen kuubalainen kirjailija-toimittaja, Antonio Orlando Rodríquez, opetti silloin costaricalaisessa La Universidad Nacionalissa, jossa minä opiskelin ja piirustukseni huomattuaan halusi, että osallistuisin lastenkirjallisuusjulkaisun kuvitukseen. Hänen äitinsä oli lukenut lapsille Muumeja ja sympatiat Suomeen olivat melkoiset. Ja niin olin tapahtumassa keskellä kuvittajia ja kirjailijoita.

ra herra 2
Tämä ei ole Rafael Angel Herran tuotantoa, vaan päiväkirjani menneisyydestä.

ra herra 3

Rafael Angel Herran kanssa satuimme samaan pöytään. „Ai olet Suomesta. Frankfurtin kirjamessuilla näin suomalaisilla kirjoja, joissa luki herra ja kun kerroin sen olevan nimeni, heistä se oli niin hauskaa, että sain kirjan lahjaksi.“

Seminaarin jälkeen en tavannut Herraa enää, mutta sain myöhemmin Suomeen kaksi kirjaa. Ja Facebookin ihmeellisen maailmaa yhdistävän ominaisuuden vuoksi nyt, vuosikymmeniä myöhemmin muutaman lisää.

Yritin miettiä, mikä olisi ollut kirja, joka olisi ollut kirjamessuilla, luultavasti -80 ja -90 luvun taitteessa, ja otsikossa „herra“. Löysin vain Herra Hakkaraisen tarinoita, mutta ne on julkaistu paljon myöhemmin.

Señor Herran kaunokirjalliseen tuotantoon kuuluu novelleja, runoja ja tarinoita. Ajattelin lukea kaikki, muistin virkistykseksi, vanhimmasta uusimpaan. Mutta La divina chusma kuulosti hauskalta ja kansi kutsuvalta, että tartuinkin siihen. Ja huomasin, että espanjani kaipaa päivittämistä. Heti aluksi on myönnettävä, että vaikka se on toinen kotikieleni, kirjan nimi oli hauska vain sillä perusteella, miltä se kuulostaa; „chusma“ oli haettava sanakirjasta. Kuubalaista perää oleva sana tarkoittaa siis roskaväkeä. Ja kirjan nimi jumalaista roskaväkeä. (Se on myös ilmestynyt saksaksi, Das göttliche Lumpenpack.)

Kirjan kertoja on papukaija ja kertomukset eläintarinoita, jotkut vain yhden kappaleen, kahden lauseen mittaisia. En tiedä ovatko nykyajan eläintarinat aikuisyleisölle vain Latinalaisen Amerikan ilmiö, mutta suomalaisessa nykykirjallisuudessa ei tämäntyyppistä genreä mielestäni ole. Saatan olla kyllä väärässäkin. Herran kertomukset alkavat jonkun eläimen näkökulmasta ja lopussa on enemmän tai vähemmän brutaali kliimaksi. Kuten kolme hämähäkkiä, jotka saalistaessaan lopulta köyttäytyvät omiin verkkohinsa. Tai etana, joka nähdessään oman kuvansa peilistä liukuu kuvan yli kerta toisensa jälkeen yrittäessään peittää niin ällöttävän ilmestyksen.

Palaan jälleen seminaariin päiväkirjan sivuille. Näköjään eniten vaikutuksen teki se, että eräällä lounaalla tarjoiltiin perunamuussia. Tropiikissa! Siis Keski-Amerikassa!  Nuori minä oli siitä hyvin onnellinen.

Ja sitten se tapaaminen yhden Costa Rican kuuluisimmista kirjailijoista, Joaquín Gutiérrezin kanssa (1918-2000). Me olimme jo istuneet kahvilla aiemmin, sillä hän sattui olemaan vuokraemäntäni veli. Seminaariyleisö kiersi meitä kuin kissa kuumaa puuroa. Puhuimme vuokraemännän kissasta, Joaquín näytti minulle pilapiirroksiaan yleisöstä valitsemistaan ihmisistä, kerroin meidän saarista eteläisessä Suomessa, hän matkoistaan Tortugueron kanaaleissa. „Olen lukenut kaikki teidän kirjanne,“ joku fani yritti väliin. „Niin, ahaa. Mutta jos arvaatte, mistä maasta tämä tyttö on, saatte lahjaksi Cocorín.“ Nainen jäi ilman palkittua lastenkirjaa.

Seminaarista sain kolme ystävää ja muutaman tuttavuuden. Mietin olisiko päiväkirjat pitänyt tuikata jo aikaa sitten juhannuskokkoon. Mutta näitäkään päiviä en olisi muistanut yhtä kirkkaasti ilman epäselvällä käsialalla kirjoitettuja muistiinpanojani.

En resumen: Me llegó un sobre lleno de libros del escritor costarrisense Rafael Angel Herra. Y ya por la segunda vez. Los primeros recibí hace algunas decadas, después de un Coloquio Internacional de Promoción de Literatura. Yo no sabía exactamente que hacía yo allá, pero estaba entre los ilustradores, aunque para mi era claro que no hubiera podido dibujar ni un gato. Pero el escritor cubano Antonio Orlando Rodríguez pensaba que eran algo que publicar. En el seminario oí los mejores pirópos de mi vida (Qué hiciste antes de ser un anglel? Trajiste esos ojos contigo o los compraste aquí?), causé envidia entre los participantes conversando con el escritor famoso tico, Joaquín Gutierrez. (Y de que conversamos? De nuestras islas en Finlandia, del gato de la dueña de mi casa, que era la hermana de don Joaquín). Y hice varias amistades, como con Rafael Angel Herra.

Kurzgesagt: 5 Bücher von dem costaricanischer Schriftsteller Rafael Angel Herra habe ich jetzt in meinem Bücherregal. Ich habe ihn kennengelernt in einem Seminar von Literatur in Costa Rica, vor vielen, vielen Jahren. Er erzählte mir, dass er in Frankfurter Buchmesse Bücher mit einem Titel mit „Herra“ gesehen hatte. Die Finnen haben es lustig gefunden, das sein Name auf Finnisch „ein Herr“ bedeutet und haben ihn den Buch geschenkt. Nach dem Seminar hat er mir einige von seinen Büchern nach Finnland geschickt und jetzt – danke soziale Medien – haben wir schon wieder kontakt – und ich 3 neue Bücher zum lesen.

 

Yksi lämmin ilta elokuussa

Siirryin sekavan viikonlopun ja vielä sekavamman yön jälkeen pihatoimistoon. Kaadan lisää kahvia kuppiin ja toivon sen aktivoivan synapsit, sillä juuri nyt päässä on vain mytty matoja, sinne tänne luikertelevia ajatutusten lankoja.

Taivas on pilvetön, järvi kimmeltää vihertävänä ja lähes tyynenä, lämpötila kohdallaan, harmaahaikara narskahtelee ja etsii kaarrellen otsaansa, siis tarkoitan oksaansa johon istahtaa. Toivon puutarhapöydän olevan ekonomisempi, ekumeenisempi, äh, ergonomisempi kuin kirjoituspöytäni, joka on menneiltä ajoilta, jolloin ei tunnettu tietokoneita ja näyttöjä.

Sillä niskaa viilsi yöllä, ilman ja tyynyn kanssa. Saan saman aikaan treenaamatta kuten myös treenaamalla. Ehkä Wirbel on jumissa. Mikä Wirbel onkaan suomeksi? Niin juuri, nikama. Niillä paikkein kun olin mytännyt tyynyn seinän ja sängyn väliin, tyytynyt helteiseen yöhön ja makasin kuin Kleopatra sarkofagissa, alkoi laahaus. Ehkä naapuri jälkikasvuineen vetää patoja sisältä pihalle, koska ei saa unta kuumassa? Ehkä varas laahaa löytämiään aarteita säkissä pakoautoon? Ehkä murhaaja hinaa ruumiita puiden kätköön?

happening 8 winti
Näillä rokkasi. Winterthurilainen bändi, nimestä ei tietoa.

Ja sitten se nosturi. Piippausta ja kitinää, rakennusääniä. Kello oli kahden ja kolmen välillä, kaikkialla pilkkopimeää. Kymmenen jälkeen romuajien perään voisi usuttaa poliisin. Mutta mihin usutat, kun yhtäällä haukkuvat hermostuneet koirat, toisaalla (niin missä?) metelöi se nimetön joku ja tekemällä jotain, jolle ei sillekään ole nimeä.

happening winti mummeli ja muut
Winterthurilaisen bändin yleisöä. Kaikki sukupolvet edustettuina.

Viikonlopun epäjärjestys oli oikeastaan hallittua kaaosta. Piti varmistaa, että jälkikasvu lähtisi Berliiniin pensseleiden ja piirustusvihkojensa kera ynnä muiden kamppeiden kera, ja se vaati tiettyä suunnittelua. Ja sitten se kesän loppu. Elo-syyskuussa tamburiinin rytmi alkaa paukuttaa entistä nopeammin, tapahtumaa lykkää joka kulmalta, on festivaalia, kaupunkijuhlaa, korttelipirskeitä, kujajuhlia ja taidetapahtumaa.

happening 9 winti
Katufestivaalieväs:possuvarras.

Jos lähtisimme ajoissa, ennättäisimme kolmiin juhliin, pohdin silloin ja niistin nenää. Flunssa on siinä vaiheessa, että koti kyllästyttää ja ajatus tungoksesta 30 asteessa laittaa palaamaan viileiden lakanoiden väliin. Iltasella laskeskelen viikonloppuja, mietin elokuun lämpimiä, melkein trooppisia öitä ja niiden hiipumista. Päättäväisesti tuuppaan nenäliinat laatikkoon ja kipaisemme junalle. Jos ei muuta, niin Sannan Suomi-kuvat käyn katsomassa, sitten saan tulla kotiin, puhelen itselleni. Heikintalon Sanna on Sveitsiin asettunut valokuvaaja, se, joka otti myös minusta kuvat kirjaani varten.

happening 7 wc
Vessavuoro odotellessa voi ehkä taiteilla?

Huomaan olevani toista kertaa lyhyen ajan sisällä Winterthurissa. Korttelijuhlissa on kotoinen meininki, selvästi talojen asukkaita ja lähiporukkaa. Kaupungista puuttuu Zürichin cooliutta tavoitteleva ilmapiiri ja turistit. Winterthuriin ovat kerääntyneet kuvataiteilijat, muusikot ja valokuvaajat. Pirskeiden julkinen vessa onkin taideateljee. Myös se kertoo paikasta.

happening 13 zuri (2)
Zürichissä pirskeet olivat seuraavalla tasolla. Enemmän ääntä, juotavaa ja porukkaa.
happening 11 zuri
Niederdorf ja Dörflifest.

Junassa Zürichiin en todellakaan jaksa enää mennä muualle kuin kotiin. Mutta asemalla virkistyn, ehkä sittenkin käymme katsomassa Niederdorfin Dörflifestiä. Aukiolla pulloista kaadetaan juomia puolihuolimattomasti, melkein lasiin. Musiikki osuu tärykalvoon ja tungokseen ei mahdu. Rosenhofin sisäpihalla soittaa kolmen miehen bändi suoraan New Yorkista, laulajalla punaiset kiiltonahkaiset teräväkärkiset kengät, joista Leningrad Cowboyskin olisi ylpeä. Tyypeillä on musiikki ja eläytyminen hanskassa, mutta kuka olisi lainannut äänimiehen tai edes toimivat vahvistimet?

Kaduilla on enemmän ihmisiä kuin päivällä harvoin. Istahdimme tyveneen ja sivustan rauhaan katselemaan kaupungin profiilia. Kolmannet juhlat saivat jäädä. Tämäkin riitti, kaksi kaupunkia, kaksi erilaista tunnelmaa. Yksi lämmin ilta elokuussa.

happening 10 zuri
Kyllä. Tämä on Zürich.

En resumen: En agosto viene el momento de entender que ahorita se acaba. El verano. Y de pronto hay fiestas por todo lado. Cada barrio, ciudad, festival, hasta calles tienen sus fiestas. Tratámos de ir a tres de una vez. Logramos visitar uno en Winterthur, vimos las fotos de Finlandia de Heikintalon Sanna y tomámos el zarpe en Zürich, pero el tercero tuvimos que dejar para otro día. O para otro año.

Kurzgesagt: Im August kommt das Moment der Realität. Es sind die letzten Tagen des Sommers. Alle wollen noch feiern, es gibt Dörflifest hier, Gassenfest da, Chilbi und Festivales, überall ein Fest. Wir haben versucht 3 auf einem Tag zu besuchen. In Winterthur sind wir durch den Strassenfest gelaufen um die Fotos aus Finnland von Heikintalon Sanna zu sehen und dann noch in Zürich durch Dörflifest gewandert, aber das dritte mussten wir für einen anderen Tag lassen. Oder für nächstes Jahr.

Chilero, kesälautasen piristys

Tropiikissakin harrastetaan pikkelsejä! Vaikka vihanneksia kasvaa vuoden ympäri! Sitä äimistelin, kun Bettina toi meille kerran purkillisen vihanneksia purkissa, jota koristivat kirkkaat värit ja joku mausteoksa, kenties rosmariini.

Seivästin paprikaa ja chiliä haarukkaan, maistoin ja yllätys oli hapan – mutta positiivinen. Suu muikeana sekä yllätyksestä posket punaisina yritin prosessoida koko lastin. Suomalaiset pikkelsit ovat mehevöityneet makeaa ja suolaista lientä imien, costaricalainen pikkelsi yhtä chilistä happamuutta.

17-07-17-13-10-02-392_deco

Varsinkin hellepäivän aterialle chilero on makuhermoja ilahduttava lisuke. Eikä valmistukseen mene kuin vihannesten kuorimiseen ja pilkkomiseen kuluva aika.

Purkki kannattaa huuhdella ensin kiehuvalla vedellä. Kaapista löytyi oransseja ja punaisia paprikoita ja pari porkkanaa, letistä ikkunalta irroitin punasipulin ja lautaselta kuivahtaneen tiukan chilin. Kuorin sipulit, pilkoin ne ja paprikat lohkoiksi, viipaloin porkkanat, karistelin chilin siemenet kompostiin ja purkki alkoi olla täynnä.

17-07-17-13-11-13-721_deco

Perään heitin laakerinlehden ja kolme neilikkaa. Päälle kaadetaan väkiviinaetikkaa puoleen väliin ja jotain muuta etikkaa niin, että vihannekset jäävät nesteen alle. Välillä olen täydentänyt makua omenaviinietikalla, toisinaan valkoviinietikalla ja kerran punaviinietikalla. – Ja se on siinä. Ei keittämistä, ei sokeria, ei suolaa. Sitä rosmariinia ehkä oksa. Lisuke on seuraavana päivänä valmis maisteluun.

17-07-17-13-13-21-194_deco

En resumen: el chilero tico es un hit en el verano caliente, cuando hace falta algo rico para la comida, pero no hay muchas ganas de cocinar. Cebolla, chile dulce, chile y zanahoria, vinagre y especias. Buenísimo, no importa con que.

Kurzgesagt:  Costarrikanische Chilero ist super Beilage im Sommer, wenn man nicht so viel Lust zum Kochen hat und noch etwas für das Essen gern hätte. Man braucht nur Gemüse (z.B. Rüebli, Zwiebel, Peperoni, Chili), Essig und Gewürze. Am nächsten Tag ist chilero fertig zum probieren!