Chilero, kesälautasen piristys

Tropiikissakin harrastetaan pikkelsejä! Vaikka vihanneksia kasvaa vuoden ympäri! Sitä äimistelin, kun Bettina toi meille kerran purkillisen vihanneksia purkissa, jota koristivat kirkkaat värit ja joku mausteoksa, kenties rosmariini.

Seivästin paprikaa ja chiliä haarukkaan, maistoin ja yllätys oli hapan – mutta positiivinen. Suu muikeana sekä yllätyksestä posket punaisina yritin prosessoida koko lastin. Suomalaiset pikkelsit ovat mehevöityneet makeaa ja suolaista lientä imien, costaricalainen pikkelsi yhtä chilistä happamuutta.

17-07-17-13-10-02-392_deco

Varsinkin hellepäivän aterialle chilero on makuhermoja ilahduttava lisuke. Eikä valmistukseen mene kuin vihannesten kuorimiseen ja pilkkomiseen kuluva aika.

Purkki kannattaa huuhdella ensin kiehuvalla vedellä. Kaapista löytyi oransseja ja punaisia paprikoita ja pari porkkanaa, letistä ikkunalta irroitin punasipulin ja lautaselta kuivahtaneen tiukan chilin. Kuorin sipulit, pilkoin ne ja paprikat lohkoiksi, viipaloin porkkanat, karistelin chilin siemenet kompostiin ja purkki alkoi olla täynnä.

17-07-17-13-11-13-721_deco

Perään heitin laakerinlehden ja kolme neilikkaa. Päälle kaadetaan väkiviinaetikkaa puoleen väliin ja jotain muuta etikkaa niin, että vihannekset jäävät nesteen alle. Välillä olen täydentänyt makua omenaviinietikalla, toisinaan valkoviinietikalla ja kerran punaviinietikalla. – Ja se on siinä. Ei keittämistä, ei sokeria, ei suolaa. Sitä rosmariinia ehkä oksa. Lisuke on seuraavana päivänä valmis maisteluun.

17-07-17-13-13-21-194_deco

En resumen: el chilero tico es un hit en el verano caliente, cuando hace falta algo rico para la comida, pero no hay muchas ganas de cocinar. Cebolla, chile dulce, chile y zanahoria, vinagre y especias. Buenísimo, no importa con que.

Kurzgesagt:  Costarrikanische Chilero ist super Beilage im Sommer, wenn man nicht so viel Lust zum Kochen hat und noch etwas für das Essen gern hätte. Man braucht nur Gemüse (z.B. Rüebli, Zwiebel, Peperoni, Chili), Essig und Gewürze. Am nächsten Tag ist chilero fertig zum probieren!

Elämäni aamupalat

Otsikko ei viittaa paksuun proosateokseen, jossa kuvaillaan tuhannella sivulla maalauksellista elämää, kesäisessä kuumuudessa ja uneliaassa raukeudessa syntyvällä draamalla höystettynä, vaan ihan arkipäiväisestä aamupalasta. Minun aamupalastani.

17-07-17-13-16-44-472_deco
Birchermüesli mustikoilla, punaviinimarjoilla, mansikoilla ja karhuvatuilla. Hyvää.
17-07-19-09-08-50-178_deco
Kahvila, jonka nimi on politically incorrect, Mohrenkopf, tarjoaa erittäin perinteistä sveitsiläistä aamupalaa. Sarvia, kahvia, kananmunia, Birchermüesliä.

17-07-17-13-20-28-224_deco

Pistelin juuri hyvällä ruokahalulla omalla pihalla järven puolella bagelin neljänneksiä. Yhdessä oli lohta, kananmunaa ja salaattia, toisessa kuivakinkkua, salaattia ja suolakurkkua ja kolmannessa brietä, salaattia ja kurkkua. Kombinaatio oli aika tömäkkä aamun aloitukseksi, joten tasapainotin oloani kupillisella jugurttia, seassa musta- ja punaviinimarjoja sekä mustikoita, kauran leseitä ja pellavansiemenrouhetta. Ja jottei olo olisi heikko vähäisestä ravinnosta, viimeistelin aterian costaricalaiseen tyyliin kananmunalla ja ruokalusikallisella frijoleksia tai kuten purkissa lukee, refried biens.

Ei ihan normiaamupala, muttei niin outokaan. Tavallisesti se rajoittuu tosin vain jugurttiin, hedelmiin ja leipään. Tai kananmunaan ja höysteisiin. Bagelit olivat jäljellejäänyttä sormiruokaa tapahtumasta ja vähän turhan ruokaisia aamumakuuni.

Aamupalojen ihannointikulttuuri hehkuttaa suuria aamiaisia, toinen toistaan runsaampaa, banaaniletuista shampanjalasilliseen, on kasoittain hedelmiä, piirakoita, puuroja, chiavanukkaita. Joissakin puhutaan brunssista, toisissa vain aamiaisesta. Se on suuri ja näyttävä, mutta kuka oikeasti jaksaa vetää aamulla sen seitsemää sorttia ja päälle jälkkärit plus kuoharit? Minä?

17-07-17-16-55-02-959_deco
Kafi Dihei on erittäin mukava aamupalapaikka ja muutenkin kiva kuppila.

 

17-07-17-16-51-34-210_deco
Kakkua muistuttava siemenleipä on maukasta. Ja jugurtti niin pieni, ettei siitä ainakaan tule liian täyteen.

Kahlasin läpi makumuistojani ja yritin valita kolmen kärkeen aamupaloja. Huomaan, ettei mieluisimmat muistot olekaan pelkästään ruuasta, vaan positiivisuus ja miellyttävyys syntyy tilanteesta, ihmisistä ja viihtymisestä – yhdistettynä maukkaaseen aamupalaan, kahvin tuoksuun.

Aamiaiset mökillä ovat aina parhaita, oli pöydässä mitä tahansa, koska ollaan saaressa. Kenties puuroa ja Reittisen ruisleipää. Lokkien kailotus, moottoriveneen säksätys, laineiden liplatus, hellaan sytytetyn tulen ja kahvin tuoksu; niistä syntyy maukas aamupala.

Costa Ricassa miehen kotitalon pihalla, mangopuun alla taas on ehkä vähän kuuma, tuolit on asetettava pöydän ympärille niin, ettei mango putoa päähän tai mehulasiin, kukot kiekuvat, ohi menee porukkaa ja autoja ja kaikki metelöivät. Istumme tuntikausia syömässä riisiä ja papuja, höttöistä patonkia, kahvin ja appelsiinimehun kera. Ja jutellaan. Niitä näitä, tutuista, heidän perheistään ja tuttavistaan, aina löytyy linkki johonkin seuraavaan ihmiseen tai tapaukseen. Ja kaikkien kuulumiset käydään läpi.

17-07-17-16-51-10-301_deco
Hilloa espressokupista.
17-07-17-16-50-34-278_deco
Kafi Dihei on viehättävä ja yllättävintä on ehkä ystävällinen ja rento palvelu. Ei kovin yleistä Zürichissä.

Costa Ricassa oli sekin, kun istuimme vielä pienessä Tamarindon kylässä, joka nykyisin on kaupunki, rantahiekalla pöydässä. Saimme eteemme avocado-tomaattimunakkaan. Se oli pehmeä, mehukas, maukas; yksinkertaisesti herkullinen. Viereiseen pöytään tuli ranskalainen, ehkä 17-18 -vuotias tyttö, lyhyessä kukkamekossaan ja korkokengissään. Hänen eteensä tuotiin makea muffinssi ja kahvi. Hän puraisi kaksi kertaa muffinssia, joi kahvin ja lähti kevyin askelin hotellille päin. Mietin mikä onni, etten ole makeiden aamupalojen ihminen, sillä se tuskin jäisi muffinssin puolikkaaseen. Kuva tytöstä jäi mieleen osana aamupalaani, kuin ote ranskalaisesta elokuvasta.

Mutta ehkä kaikkein tärkeintä aamupalassa on lopulta hetken rauha, keskittyminen kahviin ja herääminen päivään.

17-07-17-16-49-51-810_deco
Kafi Diheissa kannattaa käydä puuteroimassa nenä. Tämä ei ole mikä tahansa toiletti, vaan koristeltu kiiltokuvin! Ehkä Zürchin koristeellisin. Ja sisään astuessa vanhanajan radio alkaa soittaa musiikkia.

En resumen: He desayunado en muchas partes, como en estos dos cafés en Zürich, pero los mejores desayunos no tienen que ver sólo con la comida. La situación, companía y átmosfera son los que crean un buen desayuno. Como aquella vez hace unas decadas en Tamarindo, cuando todavía era un pueblo y comimos en la playa un omelet de tomate y aguacate, en el sol de la mañana, arena entre los dedos de los pies.  A la par vino una muchacha francesa y mordió un par de pedazos de un muffin, tomó media taza de café. Pareció una toma de una película francesa. Y yo no podía imaginarme desayunar solamente algo dulce. Pero todo eso se hizo una memoria bonita del desayuno en el Tamarindo.

Kurzgesagt: Frühstück ist wichtig, das ist klar, aber wie gross soll es sein, wie schön, wie üppig? Das schönste Frühstück war einmal in Tamarindo, in Costa Rica, nicht nur weil die Omelette mit Avokado und Tomaten perfekt und fein war, sondern weil der Morgen besonders schön war. Am Strand, Sand zwischen den Zehen, in der Sonne. Ein französisches Mädchen, mit Blumenkleid und Absatzschuhen, hatte einen Muffin und Kaffee, und hat nur die Hälfte vom Gebäck gegessen. Es war wie eine Szene von einem französischen Film. Ich dachte vielleicht, dass ich nie nur etwas Süsses frühstücken könnte, aber ganz sicher weiss ich nicht mehr. Aber das alles ist als einen schönen Frühstück in meinem Erinnerung geblieben.

Kesänautintoja

Street Food Festivalille, kohti myrskyä ja ukkosta, vaikka tornado imaisisi nuudelit ja jäätelöä koristaisi rakeet, ajattelimme ja päätimme olla kokonaan huomioimatta ylle vyöryvää säätä.

17-07-05-08-30-24-365_deco
Festivaali löysi uuden kodin Hardturmin alueelta.

Suunnittelin täyttäväni blogin kauniilla iltakuvilla, joissa eriväriset pyöreät lamppuketjut koristavat helminauhana sirkusmaista, satumaista aluetta, pienet metallihäkkyröihin tehdyt nuotiot lämmittävät palelevia käsiä (koska on enää parikymmentä lämmintä helteen jälkeen), ihmiset rupattelevat raukean rauhaisina, vatsat täynnä moninaisia makuja ympäri maailman. Mutta ennen auringonlaskua mustat pilvet räväyttivät sen koko illan uhkaavana leijuneen sisältönsä syöjien päälle. Ison katoksen alle mahtui suurin osa; sade tuskin kestäisi kauan. Sitä en tiedä, mitä yhdelle reunalle kyhätyille harsokattoisille ja patjallisille lepolavereille, kuin trooppisille oaaseille, tapahtui. Ehkä niistä tuli vesisänkyjä?

17-07-03-15-59-54-784_deco

Onneksi siinä vaiheessa olimme jo valmiita tallustelemaan hitaasti, ruokaa sulatellen kohti ratikkaa. Vähän jäi kaivelemaan, että nachojen guacamole oli loppunut jo alkuillasta. Avocadosalsaa oli sentään jäljellä. Ja ne chilikastikkeet! Habanero oli todellakin sitä mitä piti, eikä säälistä laimennettu. Sitruunamarinoitu kala, Ceviche, oli perulaiseen tapaan tarjoiltu, perunoiden ja bataatin kera.

17-07-03-15-59-18-400_deco

Olisin halunnut japanilaisia annoksia, joissa oli kaikissa jotain pyöryköitä, en tiedä mitä, mutta silti tuli tarve maistaa niitä; ehkä ensi kerralla. Samalle listalle jäi myös ceviche-kojun musta kasvisburgeri. Kamerunilaisten kohdalla tuoksui niin vetoavasti, että tarvitsin välittömästi alkupaloja, näitä ei lykättäisi toiseen kertaan.

Kasvissamosat eivät olleet niitä esteettisimpiä, vähän muhkuisia ja paperilautasella värittömiä uppopaistoksia, mutta niin hyviä! Taikinassakin oli rutkasti mausteita, eikä selvästikään ollut käytetty mitään puolivalmisteita. Olisi ehkä pitänyt maista myös kokonaista grillattua kalaa, tilapiaa, sekin tuoksui herkulliselta. Nämä tyypit selvästi osasivat asiansa ja sitäpaitsi kojussa oli torin paras meininki, annokset syntyivät musiikin ja tanssin lomassa.

Kupillinen vietnamilaista nuudelikeittoa katosi alta aikayksikön, samoin kreikkalainen kasvispita. Pita oli pehmeä ja ainekset kirkkaan raikkaita. Pieni kommunikaatio-ongelma oli syntyä, kun sipulit jäivät puuttumaan, eikä Zwiebel ollut kreikkalaiskokille tuttu sana. Elekielellä sain renkaat annoksen päälle.

Jälkkäriosastolla teki mieli maistaa kaikkea, rullajäätelöä, mustaa jäätelöä, myös perinteiset leivonnaiset, éclair ja macarones houkuttelivat. Lopulta päädyttiin espanjalaiseen churros con chocolate annokseen, joka oli hervoton. Se jäi kahdelta syöjältä kesken, vaikka churrot olivat rapeita ja suklaa ihanan paksua. Dippaus muuten on vaativa laji; paidasta näki, että oltiin käyty ruokafestareilla.

17-07-03-15-55-35-781_deco
Epäilen, että churrojen paistaja on oikeasti flamencotanssija.

17-07-03-15-54-51-510_deco

17-07-03-15-54-16-563_deco
Moni kuppikakku päältä kaunis.

Näitä kuppikakkujakin oli lopulta pakko vielä maistaa, mutta ikiaikuinen sanonta piti paikkansa. Todella viehättäviä – ja tylsän makuisia. Pohja oli tavallinen voilla tehty vaniljamuffinsi, raskas ja tympeä. Ja päällä jonkinlainen voikreemi, josta puuttui tuorejuuston kirpeys.

Vaikka lauantaina oli vatsa täytetty, sunnuntain koittaessa nälkä närästi jo aika tavalla ja olimme valmiita seuraavaan herkuttelusessioon. Tähän kohtaan oli tarkoitus laittaa kuvia kesäisen lounaskonsertin runsaasta ja värikkäästä buffetista, ikäänkuin sinetiksi parin päivän herkuttelusta, mutta ilmeisesti ahneus teki tepposet. Yhtään kuvaa ei ole, edes itse viemästäni kakusta. Kuvaamisen sijaan keskityin huolella ja antaumuksella täyttämään lautasta ja saaliin syömiseen.

Viulunrakentajan kesäkonsertin buffetin tarjosi ateljee, jälkkärit toivat vieraat. Ohjeeksi sain vain, että kakku saisi mieluusti olla neliömetrin kokoinen. Pellillinen omenarahkakakkua sai täyttää tämän tehtävän. Muuten tarjolla oli läjäpäin juustoja, melonia, mozzarella-tomaatti -vartaita, kuivakinkkuja, salamia, couscous-salaattia, leipiä, meloneja, mansikoita ja kirsikoita, kokonaisia porkkanoita ja vihannestikkuja.

Mutta siis, aperoa edelsi musikaalisia herkkuja. Itse konsertti joutui siirtymään surkean sään vuoksi puutarhasta sisälle. Vanhan myllyn pihakatoskaan ei riittänyt; kosteus oli liikaa jousisoittimille.

17-07-03-15-53-16-758_decoKesäisen ulkokonsertin viehättävyys on juuri se paikka lammaskarsinan läheisyydessä, joten vinttisali latisti hiukkasen tunnelmaa. Kvartetti soitti paletillisen klassista, Elgaria, renessanssimusiikkia ja argentiinalaisia tangoja. Siinä vaiheessa kukaan tuskin enää muisti kaivata puutarhaa. Viulunrakentajan koira on selvästi konserttikoira, se paukutti lattiaan hännällä tahtia ja lauloi tangon loppuun oman unisen soolonsa.

17-07-03-15-52-30-471_deco
Miele nauttii musiikista. Vieressä isäntä, joka aina pukeutuu sukkia myöten Marimekkoon.

En resumen: Un fin de semana de muchos sabores, para el oído y para el paladar. (Street Food Festival y un concierto de verano donde el luthier.)

Kurzgesagt: Eine Wochenende mit vielen Aromen, für das Ohr und für die Zunge. (Street Food Festival und ein Sommerkonzert beim Geigenbauer.)

 

Ulkoilmaoopperan tärkeimmät elementit: viini, piknikkori ja aurinko

Ulkona +30 ja risat, sisällä ehkä pari astetta vähemmän. Ikkunaluukut kiinni istun läppärin edessä ja varustaudun Oopperaa kaikille -tapahtumaan. Varmuuden vuoksi kävin tätä ennen dippaamassa itseni kolmesti järveen. Valitettavasti ylämäki kotiin aiheutti putousmaisen hikoilukohtauksen ja kotona turvassa ajattelin jo, etten enää lähde ulos. Tai ehkä sittenkin, mutta vasta lokakuussa.

En ole käynyt Zürichin oopperassa yhtä monta kertaa kuin olisin halunnut, sillä liput perheelle ovat samaa luokkaa kuin lento Suomeen ja vaakakupissa kyllä jälkimmäinen voittaa. Mutta nyt, kansanjuhla yhdistettynä Verdin oopperaan, tällä kertaa olisin tikkana paikalla.

Oopperassa ollaan tietoisia, että sen edustalle kerääntynyt väki ei ehkä ole kaikkein sivistyneintä oopperamielessä. Facebookiin ilmestyy tiedonhaluisille simppeli versio Naamiohuvien, Un ballo in maschera, juonesta. Playmobilhahmoilla leikitystä versiosta ymmärrän, että kyse on Ruotsin kuninkaasta Kustaa kolmannesta, Ulrikasta ja Renatosta. Kolmiodraamaa siis.

un ballo in maschera facebook

Olen mielestäni varustautunut koitokseen hyvin, kun läksytkin on tehty. Puen housut joilla on hyvä istua maassa ja sujautan kassiin vesipullon, puhelimen ja rahapussin. Ohelma alkaa puoli kuusi. Kymmenen minuttia sitä ennen marssin Sechseläuten aukiolle oopperan eteen. Kaksi kolmannesta aukiosta on täynnä. Osa porukasta istuu niiden muutaman äärimmäisellä laidalla olevan puun alla, loput sivelevät aurinkorasvaa ja asettelevat aurinkohattuja.

Paikalle valuu kokonaisia perheitä vauvasta vaariin, piknikkorien ja ruokakassien kera, viininjäähdyttimet käsissään, kylmän valkoviinin kaula ulos kurkottaen. Lähes kaikilla on jo edellisvuosilta oopperan taiteltavat tuolit pussukassa olkapäällä. Niitä saa ostaa viidellätoista frangilla. Vaihtoehtona on oopperan viltti, 5 Fr.

oper für alle sechseläutenplatz1
Valkoinen rakennus taustalla: Zürichin ooppera

Tajuan, että olen liian aikaisin paikalla. Varsinainen ooppera alkaa vasta pari tuntia myöhemmin. Aukiolla on sietämättömän kuuma ja käyn viereisessä marketissa ostamassa jätskin. Kuten varmaan puolet niistä, jotka ovat tulossa ulkoilmaoopperaan. Seison varmaan vartin kassajonossa ja ihmettelemme edessäni olevan naisen kanssa yhtä tyhjää kassaa. Eikö siihen löydy ketään rahastamaan vaikka vain jätskiostoksilla olevia? Lopulta nainen pääsee maksuhommiin ja kassa tervehtii yleismaailmallisella „Hallo“:lla. Minulle sama kassa sanoo „Bonsoir!“ Häh? Vastaan „grüezibonsoir“. Ihme etten lisää vielä „moi!“ Painelen vauhdikkaasti sähköportaita ylös painostavaan ulkoilmaan.

Käyn jätskin kera tarkastamassa tilanteen. Aukio täyttyy. Ja lähden seuraavalla junalla kotiin.

oper für alle sechseläutenplatz2

Kotona yritän käyttää odotteluajan tehokkaasti ja pesen kylpyammeen. Tajuan, etteivät varusteluni koitokseen olleet sittenkään normimittaiset, tyylikkyydestä puhumattakaan. Päätän sivuuttaa tyylin ja pakkaan marimekon kangaskassiin peiton, jolla on ennenkin istuttu maassa, evääksi suolaisia kokojyväpipareita ja Gruyere-lohkoja. Surrautan vielä smoothiepurkkiin juoman vesimeloonista, hamppuproteiinipulverista ja limetistä. Maistuu karmealle ja väri on erehdyttävästi hometta muistuttava. Mutta kylmää ja virkistävää iltapalaksi helteellä.

Otto kaksi: jälleen kymmenen minuttia ennen alkua olen paikalla. Mietin monta litraa tämä ihmismassa on hikoillut sillä aikaa, kun olin kotona suhteellisen viileässä.

Poliisi on myös paikalla. Ja ambulanssit. En pidä itseäni hysteerisenä, kun mietin mistä suunnasta mahdollinen väkijoukkoon ajaja tulisi. Päätän etsiä istumapaikan vastakkaiselta puolelta. Enkä halua 10 000 ihmisen väkijoukon keskelle.

Ei silti että pääsisinkään. Kävelen massan reunaan ja totean, ettei tässä ole juuri valinnan ongelmaa. Aukio on täynnä ja sitä rajoittaa yhdeltä puolen kulkevat raitiokiskot, toisaalla autotie. Istun toiseen ääripäähän, ainoaan kohtaan minne mahdun ja näkymä on tämä:

oper für alle sechseläutenplatz3

Minä täällä, missä ooppera? Avaan eväsboksini ja narskuttelen juustoa. Hörppään smoothiani ja päätän juoda sen kokonaan, niin pääsen siitäkin tuskasta ja saan nesteytytettyä itseni. Vieressä lapsiperheen vaippaikäiset silmäterät kuopsuttavat puita ympäröivää hiekkamaata tehokkaasti. Aivastan ja ihmettelen, miten oopperan laulu ei ylitä hiekan rahinaa. Toisaalta vieressä eteeni availlaan tehokkaasti klappituoleja ja järjestellään mukavuuksia, viinipullo on avattu ja heitä naurattaa tilanne, jossa itse tapahtumaa ei näe ja siksi he jatkavat juttelua. Istun jalkakäytävän reunalla ja päätän kirjoitella kaupungin toisella puolen olevalle tyttärelleni. Välillä nousen katsomaan mitä skriinillä tapahtuu. En saa mitään tolkkua.

oper für alle sechseläutenplatz4

Volyymi ympärillä kasvaa, poliisi tarkistaa jonkun nuoren miehen papereita, autot huristelevat ja ohikulkevat iloiset tyypit ottavat osaa oopperaan kiekumalla. Varttia myöhemmin tytär on vieressäni ja lähdemme kotiin. Seuraavana päivänä luen lehdestä miten mahtava tapahtuma oli, kuinka oopperaa seurattiin Luganossakin ja kuinka tähdet tulivat parvekkeelle tervehtimään ulkona näytöstä seuraavia.

Kenelle ulkoilmaooppera oli sitten tarkoitettu? Köyhille? Piheille? Kansalle? Ohikulkijoille? Niille jotka eivät koskaan muuten tulisi oopperaan? Epäilen, että kaikkia näitä oli paikalla ja varmaan myös niitä, joista tulee uusi oopperasukupolvi. Ja varmaan myös niitä, jotka periaatteessa pitävät oopperasta, mutta käyvät harvoin. Mutta väitän, että ulko-ooppera vaatii enemmän omistautumista asialle kuin lippujen osto sisänäytökseen. Kaiken pitää natsata: ajoituksen, sään, nesteytyksen ja ravinnon. Mutta Oper für alle ei ehkä sittenkään ole oopperaa kaikille.

En resumen: Opera para todos, así se llama en Zürich el evento en Sechseläutenplatz. Transmitieron la opera de Verdi, Un ballo in maschera, abajo del cielo azul y que llegó a ser? Una fiesta de verano. Vinieron familias desde bebés hasta los abuelos con canastas de picnic, con botellas de vino, cobijitas y sillas plegables de opera de los años anteriores. La plaza se llenó tanto, que cuando yo vine, ya no había campo en ningún otro lado que en el otro extremo. Había estudiado el complot en facebook, donde la opera de Zürich había hecho un videillo jugado por los muñequitos de Playmobil. Un triángulo amoroso iba ser. Por dicha sabía al menos eso ya que no vi la pantalla, ni oí la música. La próxima vez voy a ver opera adentro en la opera y de mi propia silla, preferiblemente cerca del escenario.

Kurzgesagt: Opern für alle, so heisst es. Ich hatte meine Uftzgi gemacht, das Playmobil-video von dem Opernhaus über Un ballo in maschera in Facebook geschaut, das heisst, optimal vorbereitet. Das Wetter war fast zu perfekt, die Leute mit piknik-Körbli und Zürich Opernhaus -Klappstühlen wanderten Richtung Sechseläutenplatz. Zwei Stunden später, nach dem Vorproggram, war der Platz voll und ich am Rand, sitzend auf dem Trottoir. Leider konnte man weder Musik hören noch Bildschirm sehen. Das nächste Mal Oper lieber im Opernhaus. Mit reserviertem Platz.

 

 

Zürichin kahvilat osa 1: vietnamilaista kahvia ja sconesit japanilaisittain

Yleensä se menee niin, että kun kintut on löperöinä ja pakko saada kahvia ja heti, ei mitään kivaa paikkaa tunnu olevan missään. Tai kun vieraiden kanssa pitäisi löytää se täydellinen paikka, jossa a) olisi kaupungin parhaat maisemat, b) joka tarjoaisi sataprosenttisen makunautinnon paikallisen kulttuurin ja henkilökohtaiset preferenssit yhdistäen, ja c) vastaisi „kivan paikan“ kriteereihin, käy muisti aivan tyhjillä. Yhtäkkiä ei mieleen tule muuta kuin ne ketjukuppilat, jos sitäkään. Siksi uusi projekti: kategorisoin käymäni kahvilat ja listaan ne puhelimeen. Sieltä sitten näppärästi valitsen, kun kofeiinitaso on päässyt laskemaan uhkaavan alhaiseksi ja aivotoiminta on nollilla.

cranh caphe terassi
Granh Caphên katuterassi ei jää jalankulkijoiden jalkoihin.

Zürichin kauppakadun Bahnhofstrassen luksusmerkkien päässä eli lähellä järveä on vuosikaudet ollut hiljaista. Paradeplatzin perinteistä ja aina tupaten täynnä olevaa Sprüngliä lukuunottamatta, Jimmy Choon, Diorin ja Tiffanyn ympäristössä ovat perinteisesti kukoistaneet pankit, eivät kahvilat. Toukokuussa ovensa avasi kuitenkin Granh Caphê. Aasialaistyyppisiä ravintoloita on joka kulmalla, mutta väittäisin, että tämä on kaupungin ensimmäinen vietnamilainen kahvila. Jota nimestä huolimatta kutsutaan myös deliksi.

cranh caphe filtterikahvi
Tämä on vietnamilainen filtterikahvi.

Granh Caphên edustalla on zürichiläisittäin harvinaisen leveä jalkakäytävä ja reilusti tilaa pöydille. Iltapäivän helteessä varjoisalla katuterassilla istuu enemmän porukkaa kuin sisällä. Ohi römistelee ratikoita, muuten paikka on rauhallinen ottaen huomioon, että ollaan kaupungin ytimessä.

cranh caphe ikkuna2
Ikkunasta voi pitää silmällä ratikkaliikennettä ja turistilaumoja.
cranh caphe rainbowrolls
Rainbowrolls. Ilo silmälle.

Kahvila on pop-up -tyyppinen, sillä on kaksi vuotta aikaa kukoistaa, sen jälkeen rakennus menee täysremonttiin. Väliaikaisuus näkyy ehkä siinä, että kaupan toisesta päästä avautuu lasiseinä ja ovi Gross Couture -liikkeeseen. Kahvia siemaillessa voi samalla valita ikkunassa roikkuvista iltapuvuista mieleisensä. Kätevää.

cranh caphe yleis sisä
Kuppilassa oli tilaa.

Iltapäivällä ruokalistasta löytyy pientä syötävää, joista osa on vasta „tulossa“. Nyt kahvin seuraksi tarjottiin joko sandwichiä tai rainbowrolls. Valitsin jälkimmäisen ravuilla ja kokeeksi vietnamilaisen kahvin kondensoidulla maidolla. Kahvi oli kuin karkki, voimakas ja todella makea. Hinta sen sijaan oli suolainen; 6 frangia desin juomasta, mikä on kallis jopa Bahnhofstrassella. Rullien 9 Fr sen sijaan on normaalin rajoissa.

cranh caphe hylly
Vietnamilaista kotiin vietävää.
cranh caphe kallopullot
Näissä ei olekaan vietnamilaista, vaan meksikolaista juomaa. Arvannette mitä.

Aivan toiselta puolen kaupunkia, Beckenhofstrasselta, löytyy japanilaishenkinen Miyuko, jonka myös laittaisin aasialaisten kahviloiden sarjaan. Oikeastaan Les gourmandises de Miyuko on kulttuurien sekamelska. Nimessä on ranskaa ja japanilainen nimi, joka ilmeisesti viittaa mangaan, sisustuksessa japanilaista söpöilyä, kahvilan perustaja on sinertävätukkainen saksankielinen sveitsiläinen ja toinen Miyuko-kahvila on avattu – minnekäs muualle – muodikkaaseen Reykjavikiin, Islantiin.

miyuko ulko2
Siinä niin nätisti vierekkäin: sveitsiläinen Wirtschaft ja Japanila.

miyuko taulut kukatZürichissä varaus on avainsana. Ihan kaikessa. Leffaliput, pöydät ravintoloihin, kinkku jouluksi ja ystäväni Pian mukaan myös ruokakaupasta ruodot ja päät kalakeittoon – tai jäät ilman. Miyukoon on turha yrittää ilman pöytävarausta, varsinkaan viikonloppuna. Torstaina niitä oli lauantaille jäljellä „muutama“. Varauksen voi tehdä netin kautta, kunhan ensin hyväksyy tiukat säännöt myöhästymisestä ja valitsee valmiiksi menú-vaihtoehdon. Jo edellisellä kerralla kaikesta ulkoisesta herttaisuudesta huolimatta kahvilassa leijui jonkinlainen ankaruus. Seurani mielestä tarjoilijat olivat pelottavia.

miyuko kakku
Laktoositon mutta graafinen kaakku.
miyuko cappuccino
Ihan tavallinen capuccino.

miyuko taulu

Edellisestä kerrasta viisastuneena päädyin nyt ihan tavalliseen capuccinoon. Miyukon plussaksi on laskettava se, että kakkuja saa myös vegaanisena ja laktoosittomina, kuten myös kaikkia juomia. Tällä kertaa sconesit (brittiläistä alkuperää) olivat uunissa liian kauan ja pieni pettymys. Sortteja oli myös yksi vähemmän. Kahvi tuotiin sveitsiläiseen tapaan ensin ja syötävät myöhemmin. Kuiva scones olisi vaatinut huuhteluksi toisen kupin kahvia. Kahvista ja syötävästä pulitettiin noin 16 Fr.

miyuko scone annos
Teelusikallinen hilloa ja kuivahtaneet sconesit, mutta kermaa on riittävästi.
miyuko syöty
Valituksesta huolimatta kaik´mäni.

En resúmen: Nunca se me ocurre donde podría haber una buena cafetería (bonita, con algo rico de comer y con una buena vista) en Zürich, cuando urgentemente haga falta. Entonces, ahora hago una lista en categorías en mi teléfono. Las dos primeras son en alguna manera asiaticos: la cafetería vietnamita, Granh Caphê,  y la cafetería en el estilo manga japonés, Les gourmandises de Miyuko.

Kurzgesagt: Es fällt mir nie in Züri ein Café ein, wenn es notfallsmässig nötig wäre. Deswegen mache ich mir jetzt eine Liste auf dem Handy. In der Kategorie „praktisch asiatisch“ gibt es jetzt zwei: contemporary Vietnam Deli Granh Caphê und Les gourmandises de Miyuko mit Japan-Flair.

„Being at home in the post-migratory society“

Koti vaikuttaa päivänselvältä asialta – sitä kuitenkaan olematta. Jäin miettimään omaa käsitystäni kodista sen jälkeen, kun Zürichissä pidetyssä paneelikeskustelussa käsiteltiin asiaa. Tai oikeastaan olen miettinyt sitä useasti ja varsinkin silloin, kun yritin tiivistää identiteettiäni itselleni Hausfrau – kotona Sveitsissä -kirjaa hahmotellessani. Olen nimittäin muuttanut muistikuvani mukaan 17 kertaa. Koillisesta itään, idästä länteen, lännestä kaakkoon, kaakosta Hondurasiin, Hondurasista takaisin Suomen kaakkoon, koillisesta Hämeeseen, piipahdus Norjassa, sen jälkeen Hämeestä Costa Ricaan, Costa Ricasta Hämeeseen, Hämeestä Kaakkoon, Kaakosta Helsinkiin ja sieltä Sveitsiin. Ja näissä eri asuinpaikoissa asunnoista toisiin.

17-05-07-20-27-07-054_deco
Koti.

Opiskelijana – ja siis kirjallisuuden opiskelijana – pidin oikeana todeta, että kotini on siellä missä kirjani. Nyt kypsemmällä iällä koti ei ole enää mikään jämähtänyt kohta tai yksi asia, vaan perusmuodoltaan se muistuttaa mehiläisparven aaltoilua itseni ja rakkaiden ihmisten ympärillä ja kulkee mukanani, vähän samantyyppisenä kokoonpanona kuin etana kotiloineen, kun siirrän itseäni kohdasta toiseen. Se on se paikka, jonne olen asettanut hammasharjani, josta löydän aamupalani, jossa on sänkyni. Se on myös se paikka, jossa tiedän tärkeimmät arkipäivän koordinaatit: ruokakaupan, postin, lenkkipolut ja kuntosalin.

17-05-07-20-30-48-646_deco
Koti.

Koti yhdistetään yleensä turvallisuudentunteeseen. Mutta monelle se on myös paikka josta on paettava. Meidän perheemme on etuoikeutettu, sillä olemme luksussiirtolaisia ja voimme sanoa, että koteja ei ole vain yksi, vaan peräti kolme. Mehiläisparvesta on syntynyt ja lähtenyt liikkeelle sisarparvia. Olemme kotona Sveitsissä, Suomessa ja Costa Ricassa. Jokaisesta näistä kolmesta maasta löytyy koti, jossa on tärkeitä ihmisiä ja kodikas olo. Vaikkemme ole aina läsnä.

17-05-07-20-25-06-081_deco
Koti

Koti nähdään myös mielentilana. Se missä voit olla oma itsesi ja tuntea olevasi perillä. Yhteiskunnassa sen pitäisi olla paikka, jossa oikeutesi tunnustetaan. Tässä kohtaa olen kodistani hieman epävarma. Olen virallisesti oman kyläni ja kantonini asukas, maksan veroja, mutta olen ilman äänioikeutta. En voi vaikuttaa siihen mihin veroni käytetään. Enkä ilmaista mielipidettäni, kun asioista päätetään. Mutta koska olen tässä yhdessä pisteessä viettänyt jo melkein kaksikymmentä vuotta (huh!), pidän sitkeästi kiinni oikeudestani sanoa että tämäkin on – koti.

17-05-07-20-25-43-086_deco
Koti.

 

“Being at home in the post-migratory society” -paneelikeskustelu, vetäjänä Laura Hirvi (Director, Finnland-Institut Berlin), keskustelijoina Katharina Morawek (Artistic director, Shedhalle Zürich) ja Ahmed Al-Nawas (Art Curator, Helsinki)

17-05-10-09-31-32-730_deco

 

En resúmen: En una discusión en Zürich hablaron del tema casa. Yo soy suertero, tengo tres. En Finlandia, en Costa Rica y en Suiza. En todos estos países tengo gente querida y me siento segura – o sea, en casa.

Kurzgesagt: En un Podiumsdiskussion in Zürich hat man über das Thema „das Zuhause“ gesprochen. Ich habe Glück, weil ich drei habe, in Finnland, in Costa Rica und in der Schweiz. In diesen Ländern habe ich für mich wichtige Leute und in denen fühle ich mich sicher – also, zu Hause.

Mikä suomalainen ruoka olisit?

Aki Kaurismäen Toivon tuolla puolen zürichiläisessä teatterissa, ilmeisen sveitsiläisen yleisön joukossa, sekoitti hetkeksi todellisuustasot. Kun on parin tunnin ajan katsonut valkokankaalla siniasuisia, joilla lukee selässä ”POLIISI”, kuunnellut Tuomari Nurmiota ja nähnyt kavalkaadin vanhoja tuttuja suomalaisia näyttelijöitä, vaikuttaa oma kieli elokuvateatterin ovesta ulos astuttaessa hypänneen leffasta kadulle, väärän lavastuksen keskelle.

Niin ilmeisesti ympärillä seisovienkin mielestä, mutta jatkoimme silti keskustelua elokuvasta kotkaksi, välillä espanjaksi, kuten perheessä on tapana, luovia kielestä toiseen. Muistin Kaurismäen lausahduksen Hesarin taannoisessa haastattelussa, jossa hän kertoi suomen kielen olevan hänen isänmaansa ja olevansa Berliinissä kuin lenkkimakkara katukeittiössä. Alkuosa kommentista on selvä, mutta lopusta en saa tolkkua. Kaurismäki tuntee olevansa Saksassa kuin lenkkimakkara Brat- ja Currywurstien seurassa? Vähempiarvoinen, koska vähälihainen, kenties jauhoinen? Hyvin suomalainen? Retro? Kaurismäkeläinen?

17-04-18-20-31-59-419_deco

Ei siinä mitään, makkaralla on oma paikkansa keittiössä, eikä kukaan pakota olemaan gourmet-makkara, jos ei halua. Mietin sitä hetken. Suomalaisten on usein vaikea olla gourmeta. Mieluusti tukeudutaan perusruokaan. Mikä suomalainen ruoka minä itse sitten olisin? Tai miksi itseni tunnen Zürichissä? Tuskin olisin mikään tryffeli, pikemminkin jotain kotisapuskaa.

Lista pitämistäni ruuista ei toimi, sillä se mikä maistuu, ei kuvasta itseäni. Kuten pasha. Kermaisen maistuvaa, ravitsevaakin, sattumilla rikastettu, hapokkailla kuiva-aprikoosin paloilla ja rusinoilla, purutuntumaa taas manteleista. Ongelmana on se, etten ole makea – en siis missään tapauksessa, enkä ikinä. Sitä paitsi pasha on tuontituote idästä, joten aivan suomalaiseksi sitä on paha mennä väittämään. Vai onko? Missä vaiheessa ruuasta tulee jonkun maan oma? Kenelle kuuluvat lihapullat? Ikealle? Olenhan minäkin tuontituote idästä länteen, Kotkasta Sveitsiin.

17-04-18-20-31-31-486_deco

Kävin läpi laatikoita. Makaroni-, kaali- ja lohilaatikoita. Josko sieltä löytyisi suomalainen ruokaidentiteettini. Mutta ei. Makaronilaatikko on liian simppeli, ellei peräti kahtia jakautunut, lihaa ja pastaa. Liian tylsä makumaailma. Lohilaatikko kenties, sillä se on herkkuani. Mutta jotain siitäkin jää uupumaan. Osatekijä, jota en osa nimetä. Ehkä se kuvastaa sisäistä mutkikuuttani; en vain voi olla kahden pääraaka-aineen ruoka.

Kaalilaatikko sen sijaan kuulostaa yllättäin aika hyvältä. Ehkä kasviksen ja jauhelihan täydellinen yhteys, joka pitkään haudutettaessa vain paranee ja suolaisen makean kruunaa kirpeä puolukkahillo, on juuri se mitä olen etsinyt. Makukokemus joka kasvaa. Mutta ehkä sittenkin olen savulohi. Mehevä, suolainen, lohta parhaimmillaan, kalaruokien aatelia. Tai ainakin haluaisin olla.

Sitten huomaan, että ajatuksestani jäi uupumaan jotain. Ehkä Suomessa tunnen olevani savulohi, mutta entä Zürichissä? Savulohi sveitsiläisten rakastamien uppopaistettujen ahvenfileiden keskellä? No ei nyt aivan, pikemminkin paistettu silakka kaviaarin keskellä. – Siinä se onkin, se vastaus. Olen selvästikin pannulla voissa paistettu silakka. Ruskea ja rapea, sisältä maukas, mutta hiukkasen varottava, sillä se rouskutetaan ruotoineen.

En resúmen: El director de cine Aki Kaurismäki, dijo en una entrevista, que se siente en Berlin como un salchichón finlandés en una cocina de la calle. No tengo ni idea, que quería en total decir con eso, pero empezé a buscarme una identidad de comida. Y el resultado es, que si yo fuera comida finlandesa, sería un arenque del Báltico frito en la mantequilla. Crujiente y sabroso, pero hay que tener cuidado por las espinas.

Kurzgesagt: Der finnische Regisseur Aki Kaurismäki hat in einem Interview gesagt, er fühle sich wie ein finnischer Wurst in der Strassenküche. Was das bedeutet, keine Ahnung, aber dann habe ich angefangen für mich eine Gerichtidentität zu suchen. Wenn ich ein finnisches Gericht wäre, wäre ich ein Ostseehering, im Butter gebraten. Aber aufpassen, es hat gräten.