Jos olisin prinsessa ja asuisin linnassa…

…niin Lenzburg olisi yksi varteenotettava vaihtoehto. Paitsi että tajusin liian myöhään prinsessaelämän ongelmat. Kyllähän siitä varoitettiin kutsussa; linnaan olisi turha tulla stilettikoroilla ja sen ymmärsin. Lankkulattialla tulisi lento ja kupsahdus, jos korko jäisi väliin ja toisaalta, kenkäkaapistani ei piikkikorkoja edes löydy. Siksi varustauduin kengillä, joissa oli korkeutta, mutta myös tarttumapintaa.

linnanjuhl 2 linna (3)
Linna näyttää hämäävän pieneltä tältä suunnalta ja sitäpaitsi remonttityömaalta.

Linnaan piti kuitenkin kivuta, sillä tottahan se sijaitsee kukkulalla, josta näkee valtakunnan tai ainakin läänin. Vaelluskenkiin verrattuna taivaltaminen vaati varovaista askellusta ja kaiken tietämyksen pilateksesta, keskivartalon tuen ja kokonaisvaltaisen kontrollin.

linnanjuhl 3 kaariholvi (2)
Kauanko tätä tietä siis jatkuu?
linnanjuhlat 5 linna (3)
Ei enää mukulaa, vain soraa.

 

 

Ensimmäisellä kaariholvella huomasin, että autolla olisi saattanut päästä vähän pitemmällekin. Tie oli mukulakiveä ja kaikenlainen muhkura toisi haastetta pimeässä takaisin tullessa. Enkä edes osannut aavistaa, miltä tuntuu kävellä alamäkeä korkkareissa. Puhumattakaan seuraavan päivän hapotuksesta lihaksistossa. Pitäisi varmaan arkisin joskus pitää jalassa muitakin kuin lenkkareita.

linnanjuhl 8 sisäpiha
Juhlakansaa soljuu kohti ritarisalia.
linnanjuhlat 6myö
Myö. Äiti, joka ei vielä visajännitykseltään oikein kykene hymyyn, ja tytär. Oikean olkapääni takana valokuvaaja Sanna Heikintalo.

Mutta Suomi juhli tänään sataa vuottaan monta kertaa vanhemmassa linnassa. Ensin portaita ylös, laskusillan toiselle puolen, kauniille sisäpihalle ja ritarisaliin. Vahvojen seinien sisällä oli turvallinen olo; näille juhlille sopiva näyttämö. Sopivan karua, jämäkkää ja periksiantamatonta, vähän niinkuin me itsekin.

linnanjuhl 10 venlat
Venlat kansallispuvuissaan.
linnanjuhl 9 suurlähettiläs
Suurlähettiläs Timo Rajakangas
linnanjuhl 12 pepe
Matti Hussi (piano), Reeta Aho (viulu), Pepe Willberg (kaipaako selityksiä?), Joonas Pitkänen (sello), Sofia Ahjoniemi, (harmonikka)

Näissä linnanjuhlissa ei ollut kuningasta, mutta sentään aivan tuore suurlähettiläs, joka pääsi tapaamaan meitä maanmiehiään ja -naisiaan samantein ja tusinakaupalla.  Ja kuten kunnon pitoihin kuuluu, kannettiin pöytään villisikoja, ääh, siis vasikkaa, puronieriää tai ratatouillea preferenssien mukaan.

Trubaduurin rooli lankesi Pepe Willbergille ja Sofia Ahjoniemi Ensemblelle. Jossain niillä paikkein, Venlojen kansantanssien, „Aamun“ ja „Elämältä kaiken sain“ jälkimainingeissa vajosin jonnekin menneeseen Suomeen. Sinne missä keittiössä avattiin radio napista pyörittämällä ja kanavia oli kaksi, keittiössä räsymatto ja lehtenä Etelä-Suomi.

linnanjuhl 15 ohjelma

Paluu tähän hetkeen tapahtui sillä hetkellä, kun marssin yleisön eteen lukemaan Suomi-visan vastauksia. Jotenkin kummallisesti olin sotkeutunut juhlan ohjelmaan. Minä, joka luistan aina kaikista kilpailuista ja visoista. Onneksi työ oli tehty jo aiemmin, nyt oli aika vain julistaa voittajat ja keskittyä jälkiruokaan.

linnanjuhl 8 pöytäkoriste

 

 

linnanjuhl 14 jällkkäri

En resumen: Finlandia cumple 6.12 100 años y nosótros, los finlandeses en Suiza, lo celebramos ahora en el castillo de Lenzburg. Con mucha comida, música en vivo con los hits de mi niñes y bailes tipicos.

Kurzgesagt: Wie feiert man in einem Schloss? 100 Jahre Jubileum Finnlands im Schloss Lenzburg zumindest mit gutem Essen, Musikhits vom Kindheit und Volkstänzen.

Advertisements

Yksi lämmin ilta elokuussa

Siirryin sekavan viikonlopun ja vielä sekavamman yön jälkeen pihatoimistoon. Kaadan lisää kahvia kuppiin ja toivon sen aktivoivan synapsit, sillä juuri nyt päässä on vain mytty matoja, sinne tänne luikertelevia ajatutusten lankoja.

Taivas on pilvetön, järvi kimmeltää vihertävänä ja lähes tyynenä, lämpötila kohdallaan, harmaahaikara narskahtelee ja etsii kaarrellen otsaansa, siis tarkoitan oksaansa johon istahtaa. Toivon puutarhapöydän olevan ekonomisempi, ekumeenisempi, äh, ergonomisempi kuin kirjoituspöytäni, joka on menneiltä ajoilta, jolloin ei tunnettu tietokoneita ja näyttöjä.

Sillä niskaa viilsi yöllä, ilman ja tyynyn kanssa. Saan saman aikaan treenaamatta kuten myös treenaamalla. Ehkä Wirbel on jumissa. Mikä Wirbel onkaan suomeksi? Niin juuri, nikama. Niillä paikkein kun olin mytännyt tyynyn seinän ja sängyn väliin, tyytynyt helteiseen yöhön ja makasin kuin Kleopatra sarkofagissa, alkoi laahaus. Ehkä naapuri jälkikasvuineen vetää patoja sisältä pihalle, koska ei saa unta kuumassa? Ehkä varas laahaa löytämiään aarteita säkissä pakoautoon? Ehkä murhaaja hinaa ruumiita puiden kätköön?

happening 8 winti
Näillä rokkasi. Winterthurilainen bändi, nimestä ei tietoa.

Ja sitten se nosturi. Piippausta ja kitinää, rakennusääniä. Kello oli kahden ja kolmen välillä, kaikkialla pilkkopimeää. Kymmenen jälkeen romuajien perään voisi usuttaa poliisin. Mutta mihin usutat, kun yhtäällä haukkuvat hermostuneet koirat, toisaalla (niin missä?) metelöi se nimetön joku ja tekemällä jotain, jolle ei sillekään ole nimeä.

happening winti mummeli ja muut
Winterthurilaisen bändin yleisöä. Kaikki sukupolvet edustettuina.

Viikonlopun epäjärjestys oli oikeastaan hallittua kaaosta. Piti varmistaa, että jälkikasvu lähtisi Berliiniin pensseleiden ja piirustusvihkojensa kera ynnä muiden kamppeiden kera, ja se vaati tiettyä suunnittelua. Ja sitten se kesän loppu. Elo-syyskuussa tamburiinin rytmi alkaa paukuttaa entistä nopeammin, tapahtumaa lykkää joka kulmalta, on festivaalia, kaupunkijuhlaa, korttelipirskeitä, kujajuhlia ja taidetapahtumaa.

happening 9 winti
Katufestivaalieväs:possuvarras.

Jos lähtisimme ajoissa, ennättäisimme kolmiin juhliin, pohdin silloin ja niistin nenää. Flunssa on siinä vaiheessa, että koti kyllästyttää ja ajatus tungoksesta 30 asteessa laittaa palaamaan viileiden lakanoiden väliin. Iltasella laskeskelen viikonloppuja, mietin elokuun lämpimiä, melkein trooppisia öitä ja niiden hiipumista. Päättäväisesti tuuppaan nenäliinat laatikkoon ja kipaisemme junalle. Jos ei muuta, niin Sannan Suomi-kuvat käyn katsomassa, sitten saan tulla kotiin, puhelen itselleni. Heikintalon Sanna on Sveitsiin asettunut valokuvaaja, se, joka otti myös minusta kuvat kirjaani varten.

happening 7 wc
Vessavuoro odotellessa voi ehkä taiteilla?

Huomaan olevani toista kertaa lyhyen ajan sisällä Winterthurissa. Korttelijuhlissa on kotoinen meininki, selvästi talojen asukkaita ja lähiporukkaa. Kaupungista puuttuu Zürichin cooliutta tavoitteleva ilmapiiri ja turistit. Winterthuriin ovat kerääntyneet kuvataiteilijat, muusikot ja valokuvaajat. Pirskeiden julkinen vessa onkin taideateljee. Myös se kertoo paikasta.

happening 13 zuri (2)
Zürichissä pirskeet olivat seuraavalla tasolla. Enemmän ääntä, juotavaa ja porukkaa.
happening 11 zuri
Niederdorf ja Dörflifest.

Junassa Zürichiin en todellakaan jaksa enää mennä muualle kuin kotiin. Mutta asemalla virkistyn, ehkä sittenkin käymme katsomassa Niederdorfin Dörflifestiä. Aukiolla pulloista kaadetaan juomia puolihuolimattomasti, melkein lasiin. Musiikki osuu tärykalvoon ja tungokseen ei mahdu. Rosenhofin sisäpihalla soittaa kolmen miehen bändi suoraan New Yorkista, laulajalla punaiset kiiltonahkaiset teräväkärkiset kengät, joista Leningrad Cowboyskin olisi ylpeä. Tyypeillä on musiikki ja eläytyminen hanskassa, mutta kuka olisi lainannut äänimiehen tai edes toimivat vahvistimet?

Kaduilla on enemmän ihmisiä kuin päivällä harvoin. Istahdimme tyveneen ja sivustan rauhaan katselemaan kaupungin profiilia. Kolmannet juhlat saivat jäädä. Tämäkin riitti, kaksi kaupunkia, kaksi erilaista tunnelmaa. Yksi lämmin ilta elokuussa.

happening 10 zuri
Kyllä. Tämä on Zürich.

En resumen: En agosto viene el momento de entender que ahorita se acaba. El verano. Y de pronto hay fiestas por todo lado. Cada barrio, ciudad, festival, hasta calles tienen sus fiestas. Tratámos de ir a tres de una vez. Logramos visitar uno en Winterthur, vimos las fotos de Finlandia de Heikintalon Sanna y tomámos el zarpe en Zürich, pero el tercero tuvimos que dejar para otro día. O para otro año.

Kurzgesagt: Im August kommt das Moment der Realität. Es sind die letzten Tagen des Sommers. Alle wollen noch feiern, es gibt Dörflifest hier, Gassenfest da, Chilbi und Festivales, überall ein Fest. Wir haben versucht 3 auf einem Tag zu besuchen. In Winterthur sind wir durch den Strassenfest gelaufen um die Fotos aus Finnland von Heikintalon Sanna zu sehen und dann noch in Zürich durch Dörflifest gewandert, aber das dritte mussten wir für einen anderen Tag lassen. Oder für nächstes Jahr.

Kesänautintoja

Street Food Festivalille, kohti myrskyä ja ukkosta, vaikka tornado imaisisi nuudelit ja jäätelöä koristaisi rakeet, ajattelimme ja päätimme olla kokonaan huomioimatta ylle vyöryvää säätä.

17-07-05-08-30-24-365_deco
Festivaali löysi uuden kodin Hardturmin alueelta.

Suunnittelin täyttäväni blogin kauniilla iltakuvilla, joissa eriväriset pyöreät lamppuketjut koristavat helminauhana sirkusmaista, satumaista aluetta, pienet metallihäkkyröihin tehdyt nuotiot lämmittävät palelevia käsiä (koska on enää parikymmentä lämmintä helteen jälkeen), ihmiset rupattelevat raukean rauhaisina, vatsat täynnä moninaisia makuja ympäri maailman. Mutta ennen auringonlaskua mustat pilvet räväyttivät sen koko illan uhkaavana leijuneen sisältönsä syöjien päälle. Ison katoksen alle mahtui suurin osa; sade tuskin kestäisi kauan. Sitä en tiedä, mitä yhdelle reunalle kyhätyille harsokattoisille ja patjallisille lepolavereille, kuin trooppisille oaaseille, tapahtui. Ehkä niistä tuli vesisänkyjä?

17-07-03-15-59-54-784_deco

Onneksi siinä vaiheessa olimme jo valmiita tallustelemaan hitaasti, ruokaa sulatellen kohti ratikkaa. Vähän jäi kaivelemaan, että nachojen guacamole oli loppunut jo alkuillasta. Avocadosalsaa oli sentään jäljellä. Ja ne chilikastikkeet! Habanero oli todellakin sitä mitä piti, eikä säälistä laimennettu. Sitruunamarinoitu kala, Ceviche, oli perulaiseen tapaan tarjoiltu, perunoiden ja bataatin kera.

17-07-03-15-59-18-400_deco

Olisin halunnut japanilaisia annoksia, joissa oli kaikissa jotain pyöryköitä, en tiedä mitä, mutta silti tuli tarve maistaa niitä; ehkä ensi kerralla. Samalle listalle jäi myös ceviche-kojun musta kasvisburgeri. Kamerunilaisten kohdalla tuoksui niin vetoavasti, että tarvitsin välittömästi alkupaloja, näitä ei lykättäisi toiseen kertaan.

Kasvissamosat eivät olleet niitä esteettisimpiä, vähän muhkuisia ja paperilautasella värittömiä uppopaistoksia, mutta niin hyviä! Taikinassakin oli rutkasti mausteita, eikä selvästikään ollut käytetty mitään puolivalmisteita. Olisi ehkä pitänyt maista myös kokonaista grillattua kalaa, tilapiaa, sekin tuoksui herkulliselta. Nämä tyypit selvästi osasivat asiansa ja sitäpaitsi kojussa oli torin paras meininki, annokset syntyivät musiikin ja tanssin lomassa.

Kupillinen vietnamilaista nuudelikeittoa katosi alta aikayksikön, samoin kreikkalainen kasvispita. Pita oli pehmeä ja ainekset kirkkaan raikkaita. Pieni kommunikaatio-ongelma oli syntyä, kun sipulit jäivät puuttumaan, eikä Zwiebel ollut kreikkalaiskokille tuttu sana. Elekielellä sain renkaat annoksen päälle.

Jälkkäriosastolla teki mieli maistaa kaikkea, rullajäätelöä, mustaa jäätelöä, myös perinteiset leivonnaiset, éclair ja macarones houkuttelivat. Lopulta päädyttiin espanjalaiseen churros con chocolate annokseen, joka oli hervoton. Se jäi kahdelta syöjältä kesken, vaikka churrot olivat rapeita ja suklaa ihanan paksua. Dippaus muuten on vaativa laji; paidasta näki, että oltiin käyty ruokafestareilla.

17-07-03-15-55-35-781_deco
Epäilen, että churrojen paistaja on oikeasti flamencotanssija.

17-07-03-15-54-51-510_deco

17-07-03-15-54-16-563_deco
Moni kuppikakku päältä kaunis.

Näitä kuppikakkujakin oli lopulta pakko vielä maistaa, mutta ikiaikuinen sanonta piti paikkansa. Todella viehättäviä – ja tylsän makuisia. Pohja oli tavallinen voilla tehty vaniljamuffinsi, raskas ja tympeä. Ja päällä jonkinlainen voikreemi, josta puuttui tuorejuuston kirpeys.

Vaikka lauantaina oli vatsa täytetty, sunnuntain koittaessa nälkä närästi jo aika tavalla ja olimme valmiita seuraavaan herkuttelusessioon. Tähän kohtaan oli tarkoitus laittaa kuvia kesäisen lounaskonsertin runsaasta ja värikkäästä buffetista, ikäänkuin sinetiksi parin päivän herkuttelusta, mutta ilmeisesti ahneus teki tepposet. Yhtään kuvaa ei ole, edes itse viemästäni kakusta. Kuvaamisen sijaan keskityin huolella ja antaumuksella täyttämään lautasta ja saaliin syömiseen.

Viulunrakentajan kesäkonsertin buffetin tarjosi ateljee, jälkkärit toivat vieraat. Ohjeeksi sain vain, että kakku saisi mieluusti olla neliömetrin kokoinen. Pellillinen omenarahkakakkua sai täyttää tämän tehtävän. Muuten tarjolla oli läjäpäin juustoja, melonia, mozzarella-tomaatti -vartaita, kuivakinkkuja, salamia, couscous-salaattia, leipiä, meloneja, mansikoita ja kirsikoita, kokonaisia porkkanoita ja vihannestikkuja.

Mutta siis, aperoa edelsi musikaalisia herkkuja. Itse konsertti joutui siirtymään surkean sään vuoksi puutarhasta sisälle. Vanhan myllyn pihakatoskaan ei riittänyt; kosteus oli liikaa jousisoittimille.

17-07-03-15-53-16-758_decoKesäisen ulkokonsertin viehättävyys on juuri se paikka lammaskarsinan läheisyydessä, joten vinttisali latisti hiukkasen tunnelmaa. Kvartetti soitti paletillisen klassista, Elgaria, renessanssimusiikkia ja argentiinalaisia tangoja. Siinä vaiheessa kukaan tuskin enää muisti kaivata puutarhaa. Viulunrakentajan koira on selvästi konserttikoira, se paukutti lattiaan hännällä tahtia ja lauloi tangon loppuun oman unisen soolonsa.

17-07-03-15-52-30-471_deco
Miele nauttii musiikista. Vieressä isäntä, joka aina pukeutuu sukkia myöten Marimekkoon.

En resumen: Un fin de semana de muchos sabores, para el oído y para el paladar. (Street Food Festival y un concierto de verano donde el luthier.)

Kurzgesagt: Eine Wochenende mit vielen Aromen, für das Ohr und für die Zunge. (Street Food Festival und ein Sommerkonzert beim Geigenbauer.)

 

Raportti suomalaiselta joulutorilta Zürichistä

Päivien viiveellä toimitan katsauksen meille Zürichin ympäristössä asuville suomalaisille tärkeästä, ehkä tärkeimmästä, tapahtumasta. Vanhoja uutisia, ajattelette, ohimennyttä ja unohtunutta. Mutta ei, joulutorista alkaa jatkumo, kanelin, glögin ja suklaan tuoksu, vana, joka johdattaa kohti joulukuuta.

tori-ulkoa
Ensimmäinen piste: Zürichin Suomi-koulun glögi- ja herkkupöytä ulkoterassilla.

Jo parkkihallissa vaikutti epäilyttävän täydeltä. Sinivalkoisella lipulla tai hirvi-/porovaara-tarroilla varustettuja autoja oli enemmän kuin koskaan. Olin kirjannut mielessäni listaan ruispalat, sinappi, joulusuklaa, Tupla, hernekeittoa ja flunssapotilaalle jotain herkkua. Harpoimme Migrationskirchen raput ennätysvauhdilla; porukkaa oli jo lähdössä poispäin suurten kassien kera, vaikka aukioloaikaa oli ollut vasta tunti. Pelkäsin leipäni puolesta ja epäilin tuottavani potilaallekin pettymyksen.

lasti-torilta

Mutta Zürichin Suomi-koulun pöytä oli varustautunut yleisöryntäykseen: leipäpusseja oli vuorellinen ja kotimaisia makeita herkkuja vieressä. Glögipisteellä ja pullan luona jonotettiin. Sadattelin pientä pakastinta kotona ja tyydyin kahteen pussiin. Kyllä Sveitsistä ruisleipää tehdään, mutta sitä kirpeää happamuutta, jota meikäläisessä leivässä on, saa etsiä. Tänä vuonna etsinnät johtivat omaan taikinakuppiin ja hyväähän lämmin leipä oli, mutta arkipäivänä olisi mahtavaa, jos sen leipaisisi joku muu.

Latasimme kotimaisia marmeladeja laatikkokaupalla ostoskassiin, naapureille joulutervehdykseksi, ja jatkoimme sisätiloihin helpottuneina. Tärkeimmät oli hoidettu ja tyttären toivomat perunalaatikotkin varasin jo etukäteen Winterthurin Suomi-koulun Riikalta. Lanttulaatikot tekisin tänä vuonna itse, sillä innostuin kauniista ja suurista lantuista kylän lauantaitorilla niin, että ostin ne kaikki neljä. Torikauppias osaa jo varautua. Se outo pohjoisen nainen tulee aina näihin aikoihin ja vaatii punajuuria ja lanttuja – ja vielä raakoina. joulutori-sisalta

kakkupoyta2

kakkupoyta
Suomalaisen seurakunnan kahvipöydässä on sen seitsemää sorttia.

Ulkona oli harmaata, sumuista, kosteaa. Puissa vielä lehtiä, vihreitä ja monenkirjavia punakeltaisia. Ei vika säässä ollut, mutta mieli oli aamulla vielä kovin kaukana joulusta. Onneksi se oli lähellä, tässä salissa, joka oli tupaten täynnä porukkaa. Torille tullaan kaukaakin, eteläisestä Tessiinistä asti, tapaamaan tuttuja, maistelemaan lapsuuden makuja ja hakemaan joulumieltä.

joulutori-tiimi-ruoka
Keittössä on vauhti päällä, sillä nälkäisten jono on pitkä.
joulutori-tiimi-raija
Linjaston viimeisen silauksen aterialle antaa Raija.
ruokalautanen
Siinä se nyt on: lautasellinen jouluperinnettä.

Se samainen kotona kuumeileva potilas oli unelmoinut varhaisesta syksystä alkaen jouluateriasta suomalaistorilla. Tai ainakin osasta, sillä täytyyhän porkkana- ja lanttulaatikkohimon olla geeneissä, ehkä nyt vielä piilevänä. Mutta mehevää kinkkua perunoiden ja rosollin kera, sitä hän odotti. Ja Sirkku Tengvallin tiimi täytti toiveen pakkaamalla tuomani laatikot annoksella joulumakuja. Varmuuden vuoksi latasin mukaan myös lohileipiä ja vadelmasuklaakakkua. Ostoskassi oli täynnä, samoin vatsa. Torstaina, viritellessäni erittäin suomalaista lounasta pannukakun kera, huomasin mitä oli unohtunut. Se hernekeitto.

En resúmen: Estas fotos son de la feria finlandesa de navidad en Zürich. En la lista está siempre la mostaza, pan de centeno, chocolate, algunos confites (claro, de Finlandia), tal vez rollos de canela y siempre comemos un par de pancitos con salmón y por su puesto, un plato navideño con pierna de cerdo. Pero lo más importante es ir a respirar átmosfera navideña para comenzar la epoca. Y por su puesto, toparse con los amigos.

Kurzgesagt: Die Bilder sind von dem Finnischen Weihnachtsmarkt in Zürich. Auf meinem Einkaufsliste gibts immer Roggenbrot, Senf, Schoggi und andere Süssigkeiten (natürilich aus Finnland), manchmal auch Zimtschnecken und ohne Lachsbrötli mit Kaffee kann man nicht nach Hause. Und um ehrlich zu sein, dazu geniesse ich immer auch das Finnische Weihnachtsessen. Aber das wichtigste im Markt ist ein bisschen Weihnachtsstimmung einzuatmen und klar, mit den Freunden zu treffen.

 

1. elokuuta

20160801_123547_HDR

Meillä pisteltiin aamulla amerikkalaisia pannukakkuja vaahterasiirapin kera Sveitsin kansallispäivän kunniaksi.Lounaalla ranskalaistyyppistä piirasta ja edellisten epäpatrioottisten ruokien jälkeen huonon omaatuntoa paikaten – punavalkoista jälkkäriä. Ehkä tarpeetonta mainita, mutta jälkkärin  värit, natsasivat siis Sveitsin lippuun.

Kylässä on helteen jälkeinen raukea tunnelma, kaduilla vain muutama laiska kissa. Kaikki kynnelle kykenevät ovat lomailemassa Italiassa, Balilla, Suomessa tai vuoristossa. Aktiivisuutta tai ylipäätään ihmisiä, näkyy vain jalkapallo- ja tenniskentillä. Järvellä lilluu pari venettä. Seerettungsdienst, järvipelastuspartio, on tikkana ja tekee veneellään syöksylähtöjä satamasta, ehkä lähimmälle jäätelökioskille tai vain tylsistyksissään.

Iltaa kohti keittiötuotannon sveitsiläisyysastetta on tarkoitus nostaa ja kuten suurimmalla osalla kansaa, joka ei ole paenut kaukaiseen lomakohteeseen, meilläkin kuumenee pihalla grilli. Paukkupommit posahtelevat jo nyt, mutta auringonlaskun jälkeen kukin kaivaa kätköistään ilotulitusarsenaalin ja järven ympärillä sytytellään suuria kokkoja. Jos ne siis ylipäätään syttyvät eilisen, lähes infernaalisen rankkasateen jälkeen. Paikoin voi olla myös kyseenalaista, onko viikon varrella kasatuissa kokoissa enää puitakaan. Joka tapauksessa, viritymme tunnelmaan ja kilistämme Sveitsille.

20160801_142433

En resúmen: Para celebrar el día nacional de Suiza, hicimos pancakes americanos para el desayuno. En el almuerzo comimos un quiche tipo francés y ya me vinieron remordimientos por no tener algo más suizo. Con el postre ya arreglamos el asunto, ya que era blanco y rojo, como la bandera de Suiza. Y para la cena vamos a encender el barbecue, como la mayoría de los suizos.

Kurzgesagt: Zum Frühstück , um den 1. August zu feiern, hatten wir amerikanische pancakes. Zum Mittagessen eine französische Quiche und ein bisschen schlechtes Gewissen: man sollte doch etwas schweizerisches essen. Das Dessert war wenigstens rot und Weiss. Und zum Abendessen werden wir grillieren, wie fast alle in der Schweiz.

P.S.

elokuun kokko

Lumiukko roviolle

sechsel1Tietoisuus maanantaista yrittää herätellä. Sanon sille, ettei huvita.

Vasen silmä kurkistaa varovasti luomen alta ja sanoo sitten: ”Ei huvita.” Oikea ei ole niin vastentahtoinen ja avautuu sen verran, että suljettujen varhojen takaa kumottava valo pääsee häikäisemään – ja sekin toteaa, ettei huvita.

Laittaisinko villasukat jalkaan, jottei kylmä lattia tuntuisi ikävältä unilämpöiselle jalalle? Ei, ei huvita. Sen sijaan haluan pysytellä ihmistoukkana peiton sisällä.

Keittäisinkö kahvit? Eeii…tai kyllä, kahvin tuoksua huvittaisi kyllä haistella.

sechsel3

Huvittaisiko lähteä ulos? Eipä juuri. Tai ehkä sittenkin. Kaupungissa karkotetaan pahaa, pahaa talvea, melkein kyllä aiheettomasti, sillä paha, paha talvi kävi kyläilemässä tänä vuonna vain kahtena viikkona. Silti lumiukko, lumesta ja kylmästä vastuullinen, joutuu tänään roviolle. Sen ympärillä laukkaavat ratsut ja kansa hurraa kun piippusuisen ukon päästä räjähtää ilmoille ilotulitteita.

böög1
Lumiukolla, Bööggillä, on seuranaan vain turvamiehiä.

Huvittaisiko maistaa sadepisaroiden koristelemaa jäätelöä ja katsella kulkuetta? Tai lämmittää sormia Glühwein-kupillisella, kylmän tihkun maustamana? Ehkäpä.

Diese Diashow benötigt JavaScript.

Mutta sitä ennen mietin peiton alla kevätasioita. Puihin ilmestyi vastikään tuoreen vihreät lehdet. (Kevät toi samalla viikolla aivan uuden 50 Frangin setelin, sekin kirkkaan vihreä.) Puutarhoissa kukoistaa kaikkien vihreiden kirjo; lisänä paletillinen kevätkukkien värejä. Ilmakin tuoksuu keväälle, sateen jälkeen kostealle maalle ja hiukkasen kastemadolle.

uutta vihreää 3

Työnnan jalat peiton alta tunnustelemaan tilannetta. Ne ovat vielä hieman voimattomat, uniraukeat. Heiluttelen isovarpaita. Ne innostuvat ajatuksesta lähteä kevääseen.

 

 

 

 

Sapuskaa Zollikonin tapaan

Siis meidän kylällä on oma keittokirja! Todella hämmästyttävää, sillä ensinnäkään kylä ei oikeastaan ole mikään kylä. Kunta, jota kyläksi nimitän, jakautuu kahteen osaan, kylään (Dorf) ja vuori (Berg). Zürichin niemimäisestä puistosta katsottuna Zollikon on pieni alppikylä vihreätornisen kirkon ympärillä, takana kumottavat lumihuiput. Maastosta käsin se on yhtä urbaania levinnäisyyttä, josta kaupungin muuttumisen kyläksi huomaa vain nimikyltistä rajalla. Omaa identitettiä vaalitaan kyläkekkereillä ja harrastusyhdistyksillä, mutta jos kysyttäisiin, mikä on zollikonilaista, en todellakaan osaisi vastata siihen. Mutta kotikokkien reseptit on kerätty kansien sisään ja otsikkona on ”Zollliker Kochbuch (1970)”.

zolliker kochbuch1

”Mitenkäs se teidän keittokirjanne on myynyt?” kysyi yli yhdeksänkymppinen naapurin rouva. Selvitin, ettei se kyllä mikään keittokirja ollut (Hausfrau – kotona Sveitsissä, Atena, 2015), mutta kukaan ei kuunnellut. Talon väki oli pääsiäisbrunssilla alapihalla; tärkeämpää oli iskeä keitetyt kananmunat yhteen ja katsoa kenen muna säilyisi pisimpään ehjänä. Samainen rouva totesi saaneensa kivettyneen munan ja pisti sen takaisin laatikkoon, valitsi toisen ja pirskoitti puraistessaan pehmeää keltuaista mustalle takilleen. Toinen, melkein yhdeksänkymppinen rouva oli tuonut 18 värjättyä kananmunaa. Kuoria koristivat pihan kasvien jättämät kuviot. (Munan ympärille laitetaan varovasti kukkia ja lehtiä, ne kiedotaan tiukkaan kangasnyyttiin ts. sukkahousuun ja upotetaan värjäysliemeen.) Hän oli myös paistanut porkkanapiiraan. Kaikki kehuivat erityisesti sen pohjan maukkautta. Hän otti vastaan kehut ja kun kerran oltiin keittokirjateemassa, viittasi hyvänsuovasti vierssä istuvaan yli yhdeksänkymppiseen rouvaan todeten, että hänkin on oiva kokki. Reseptit ovat jopa päätynyt Zollikonin keittokirjaan. Se oli ensimmäinen kerta, kun kuulin, että sellainen on olemassa.

Melkein yhdeksänkymppinen kiikutti kirjan minulle tutkittavaksi, samoin toisen sveitsiläisen kulinaarisen katsauksen. Ja kyllä, Zollikonin keittokirjan ohjeista löytyy yli yhdeksänkymppisen rouvan reseptejä, Grapefruitschnizli kandiert, sokeroidut greipinkuoret, lisämaininnalla ”Eine exquisite Nascherei”, erinomaista naposteltavaa sekä Rum-Cornets, rommi-tötteröt. ”Poikiani hemmottelen Nescafella maustetuilla kermatötteröillä, raavaille miehille taas tarjoilen rommi-tötteröitä” kerrottiin ohjeen alussa.

290220162580
Wallisin piirakka Cholera ei ole kirjasta, mutta sitäkin Zollikonissa kokkaillaan. Pitää heikommankin tiellä, sillä sisällä on purjon lisäksi perunaa, juustoa, omenaa ja välillä pekoniakin.

Kirjasessa on zollikonilaisten perheiden omia reseptejä, eikä siis niinkään paikallisia perinneruokia. Lehteily kertoo, että naapureiden keittiöissä, kautta Zollikonin, on aikojen kuluessa tehty ainakin sunnuntaiperunoita, sipulipiirakkaa, lettipullaa, vasikanleikettä Irman tapaan, basilikaspagettia ja Isabellan salaattia. Siihen lisäisin, että tätä nykyä ilmassa tuoksuu myös suomalainen lohikeitto ja costaricalainen gallo pinto.

 

En resumen: No tenía ni idea, que existe un libro de cocina de Zollikon. Y parece, que hasta incluye unas recetas de nuestra vecina. Cuenta de las comidas, que se ha cocinado en las familias de este pueblo. Lo que falta, es que hoy en día de vez en cuando huele también a la sopa de salmon y en las mañanas a gallo pinto.

Kurzgesagt: Ich wusste nicht, das so was existiert: ein Zolliker Kochbuch.Es sind nicht unbedingt zolliker Gerichte, sondern Essen das man in den zolliker Familien kocht. Heuzutage kann man auch ab und zu finnische Lachssuppe in Zollikon riechen und manchmal auch costaricanische gallo pinto.