Raportti suomalaiselta joulutorilta Zürichistä

Päivien viiveellä toimitan katsauksen meille Zürichin ympäristössä asuville suomalaisille tärkeästä, ehkä tärkeimmästä, tapahtumasta. Vanhoja uutisia, ajattelette, ohimennyttä ja unohtunutta. Mutta ei, joulutorista alkaa jatkumo, kanelin, glögin ja suklaan tuoksu, vana, joka johdattaa kohti joulukuuta.

tori-ulkoa
Ensimmäinen piste: Zürichin Suomi-koulun glögi- ja herkkupöytä ulkoterassilla.

Jo parkkihallissa vaikutti epäilyttävän täydeltä. Sinivalkoisella lipulla tai hirvi-/porovaara-tarroilla varustettuja autoja oli enemmän kuin koskaan. Olin kirjannut mielessäni listaan ruispalat, sinappi, joulusuklaa, Tupla, hernekeittoa ja flunssapotilaalle jotain herkkua. Harpoimme Migrationskirchen raput ennätysvauhdilla; porukkaa oli jo lähdössä poispäin suurten kassien kera, vaikka aukioloaikaa oli ollut vasta tunti. Pelkäsin leipäni puolesta ja epäilin tuottavani potilaallekin pettymyksen.

lasti-torilta

Mutta Zürichin Suomi-koulun pöytä oli varustautunut yleisöryntäykseen: leipäpusseja oli vuorellinen ja kotimaisia makeita herkkuja vieressä. Glögipisteellä ja pullan luona jonotettiin. Sadattelin pientä pakastinta kotona ja tyydyin kahteen pussiin. Kyllä Sveitsistä ruisleipää tehdään, mutta sitä kirpeää happamuutta, jota meikäläisessä leivässä on, saa etsiä. Tänä vuonna etsinnät johtivat omaan taikinakuppiin ja hyväähän lämmin leipä oli, mutta arkipäivänä olisi mahtavaa, jos sen leipaisisi joku muu.

Latasimme kotimaisia marmeladeja laatikkokaupalla ostoskassiin, naapureille joulutervehdykseksi, ja jatkoimme sisätiloihin helpottuneina. Tärkeimmät oli hoidettu ja tyttären toivomat perunalaatikotkin varasin jo etukäteen Winterthurin Suomi-koulun Riikalta. Lanttulaatikot tekisin tänä vuonna itse, sillä innostuin kauniista ja suurista lantuista kylän lauantaitorilla niin, että ostin ne kaikki neljä. Torikauppias osaa jo varautua. Se outo pohjoisen nainen tulee aina näihin aikoihin ja vaatii punajuuria ja lanttuja – ja vielä raakoina. joulutori-sisalta

kakkupoyta2

kakkupoyta
Suomalaisen seurakunnan kahvipöydässä on sen seitsemää sorttia.

Ulkona oli harmaata, sumuista, kosteaa. Puissa vielä lehtiä, vihreitä ja monenkirjavia punakeltaisia. Ei vika säässä ollut, mutta mieli oli aamulla vielä kovin kaukana joulusta. Onneksi se oli lähellä, tässä salissa, joka oli tupaten täynnä porukkaa. Torille tullaan kaukaakin, eteläisestä Tessiinistä asti, tapaamaan tuttuja, maistelemaan lapsuuden makuja ja hakemaan joulumieltä.

joulutori-tiimi-ruoka
Keittössä on vauhti päällä, sillä nälkäisten jono on pitkä.
joulutori-tiimi-raija
Linjaston viimeisen silauksen aterialle antaa Raija.
ruokalautanen
Siinä se nyt on: lautasellinen jouluperinnettä.

Se samainen kotona kuumeileva potilas oli unelmoinut varhaisesta syksystä alkaen jouluateriasta suomalaistorilla. Tai ainakin osasta, sillä täytyyhän porkkana- ja lanttulaatikkohimon olla geeneissä, ehkä nyt vielä piilevänä. Mutta mehevää kinkkua perunoiden ja rosollin kera, sitä hän odotti. Ja Sirkku Tengvallin tiimi täytti toiveen pakkaamalla tuomani laatikot annoksella joulumakuja. Varmuuden vuoksi latasin mukaan myös lohileipiä ja vadelmasuklaakakkua. Ostoskassi oli täynnä, samoin vatsa. Torstaina, viritellessäni erittäin suomalaista lounasta pannukakun kera, huomasin mitä oli unohtunut. Se hernekeitto.

En resúmen: Estas fotos son de la feria finlandesa de navidad en Zürich. En la lista está siempre la mostaza, pan de centeno, chocolate, algunos confites (claro, de Finlandia), tal vez rollos de canela y siempre comemos un par de pancitos con salmón y por su puesto, un plato navideño con pierna de cerdo. Pero lo más importante es ir a respirar átmosfera navideña para comenzar la epoca. Y por su puesto, toparse con los amigos.

Kurzgesagt: Die Bilder sind von dem Finnischen Weihnachtsmarkt in Zürich. Auf meinem Einkaufsliste gibts immer Roggenbrot, Senf, Schoggi und andere Süssigkeiten (natürilich aus Finnland), manchmal auch Zimtschnecken und ohne Lachsbrötli mit Kaffee kann man nicht nach Hause. Und um ehrlich zu sein, dazu geniesse ich immer auch das Finnische Weihnachtsessen. Aber das wichtigste im Markt ist ein bisschen Weihnachtsstimmung einzuatmen und klar, mit den Freunden zu treffen.

 

1. elokuuta

20160801_123547_HDR

Meillä pisteltiin aamulla amerikkalaisia pannukakkuja vaahterasiirapin kera Sveitsin kansallispäivän kunniaksi.Lounaalla ranskalaistyyppistä piirasta ja edellisten epäpatrioottisten ruokien jälkeen huonon omaatuntoa paikaten – punavalkoista jälkkäriä. Ehkä tarpeetonta mainita, mutta jälkkärin  värit, natsasivat siis Sveitsin lippuun.

Kylässä on helteen jälkeinen raukea tunnelma, kaduilla vain muutama laiska kissa. Kaikki kynnelle kykenevät ovat lomailemassa Italiassa, Balilla, Suomessa tai vuoristossa. Aktiivisuutta tai ylipäätään ihmisiä, näkyy vain jalkapallo- ja tenniskentillä. Järvellä lilluu pari venettä. Seerettungsdienst, järvipelastuspartio, on tikkana ja tekee veneellään syöksylähtöjä satamasta, ehkä lähimmälle jäätelökioskille tai vain tylsistyksissään.

Iltaa kohti keittiötuotannon sveitsiläisyysastetta on tarkoitus nostaa ja kuten suurimmalla osalla kansaa, joka ei ole paenut kaukaiseen lomakohteeseen, meilläkin kuumenee pihalla grilli. Paukkupommit posahtelevat jo nyt, mutta auringonlaskun jälkeen kukin kaivaa kätköistään ilotulitusarsenaalin ja järven ympärillä sytytellään suuria kokkoja. Jos ne siis ylipäätään syttyvät eilisen, lähes infernaalisen rankkasateen jälkeen. Paikoin voi olla myös kyseenalaista, onko viikon varrella kasatuissa kokoissa enää puitakaan. Joka tapauksessa, viritymme tunnelmaan ja kilistämme Sveitsille.

20160801_142433

En resúmen: Para celebrar el día nacional de Suiza, hicimos pancakes americanos para el desayuno. En el almuerzo comimos un quiche tipo francés y ya me vinieron remordimientos por no tener algo más suizo. Con el postre ya arreglamos el asunto, ya que era blanco y rojo, como la bandera de Suiza. Y para la cena vamos a encender el barbecue, como la mayoría de los suizos.

Kurzgesagt: Zum Frühstück , um den 1. August zu feiern, hatten wir amerikanische pancakes. Zum Mittagessen eine französische Quiche und ein bisschen schlechtes Gewissen: man sollte doch etwas schweizerisches essen. Das Dessert war wenigstens rot und Weiss. Und zum Abendessen werden wir grillieren, wie fast alle in der Schweiz.

P.S.

elokuun kokko

Lumiukko roviolle

sechsel1Tietoisuus maanantaista yrittää herätellä. Sanon sille, ettei huvita.

Vasen silmä kurkistaa varovasti luomen alta ja sanoo sitten: ”Ei huvita.” Oikea ei ole niin vastentahtoinen ja avautuu sen verran, että suljettujen varhojen takaa kumottava valo pääsee häikäisemään – ja sekin toteaa, ettei huvita.

Laittaisinko villasukat jalkaan, jottei kylmä lattia tuntuisi ikävältä unilämpöiselle jalalle? Ei, ei huvita. Sen sijaan haluan pysytellä ihmistoukkana peiton sisällä.

Keittäisinkö kahvit? Eeii…tai kyllä, kahvin tuoksua huvittaisi kyllä haistella.

sechsel3

Huvittaisiko lähteä ulos? Eipä juuri. Tai ehkä sittenkin. Kaupungissa karkotetaan pahaa, pahaa talvea, melkein kyllä aiheettomasti, sillä paha, paha talvi kävi kyläilemässä tänä vuonna vain kahtena viikkona. Silti lumiukko, lumesta ja kylmästä vastuullinen, joutuu tänään roviolle. Sen ympärillä laukkaavat ratsut ja kansa hurraa kun piippusuisen ukon päästä räjähtää ilmoille ilotulitteita.

böög1
Lumiukolla, Bööggillä, on seuranaan vain turvamiehiä.

Huvittaisiko maistaa sadepisaroiden koristelemaa jäätelöä ja katsella kulkuetta? Tai lämmittää sormia Glühwein-kupillisella, kylmän tihkun maustamana? Ehkäpä.

Diese Diashow benötigt JavaScript.

Mutta sitä ennen mietin peiton alla kevätasioita. Puihin ilmestyi vastikään tuoreen vihreät lehdet. (Kevät toi samalla viikolla aivan uuden 50 Frangin setelin, sekin kirkkaan vihreä.) Puutarhoissa kukoistaa kaikkien vihreiden kirjo; lisänä paletillinen kevätkukkien värejä. Ilmakin tuoksuu keväälle, sateen jälkeen kostealle maalle ja hiukkasen kastemadolle.

uutta vihreää 3

Työnnan jalat peiton alta tunnustelemaan tilannetta. Ne ovat vielä hieman voimattomat, uniraukeat. Heiluttelen isovarpaita. Ne innostuvat ajatuksesta lähteä kevääseen.

 

 

 

 

Sapuskaa Zollikonin tapaan

Siis meidän kylällä on oma keittokirja! Todella hämmästyttävää, sillä ensinnäkään kylä ei oikeastaan ole mikään kylä. Kunta, jota kyläksi nimitän, jakautuu kahteen osaan, kylään (Dorf) ja vuori (Berg). Zürichin niemimäisestä puistosta katsottuna Zollikon on pieni alppikylä vihreätornisen kirkon ympärillä, takana kumottavat lumihuiput. Maastosta käsin se on yhtä urbaania levinnäisyyttä, josta kaupungin muuttumisen kyläksi huomaa vain nimikyltistä rajalla. Omaa identitettiä vaalitaan kyläkekkereillä ja harrastusyhdistyksillä, mutta jos kysyttäisiin, mikä on zollikonilaista, en todellakaan osaisi vastata siihen. Mutta kotikokkien reseptit on kerätty kansien sisään ja otsikkona on ”Zollliker Kochbuch (1970)”.

zolliker kochbuch1

”Mitenkäs se teidän keittokirjanne on myynyt?” kysyi yli yhdeksänkymppinen naapurin rouva. Selvitin, ettei se kyllä mikään keittokirja ollut (Hausfrau – kotona Sveitsissä, Atena, 2015), mutta kukaan ei kuunnellut. Talon väki oli pääsiäisbrunssilla alapihalla; tärkeämpää oli iskeä keitetyt kananmunat yhteen ja katsoa kenen muna säilyisi pisimpään ehjänä. Samainen rouva totesi saaneensa kivettyneen munan ja pisti sen takaisin laatikkoon, valitsi toisen ja pirskoitti puraistessaan pehmeää keltuaista mustalle takilleen. Toinen, melkein yhdeksänkymppinen rouva oli tuonut 18 värjättyä kananmunaa. Kuoria koristivat pihan kasvien jättämät kuviot. (Munan ympärille laitetaan varovasti kukkia ja lehtiä, ne kiedotaan tiukkaan kangasnyyttiin ts. sukkahousuun ja upotetaan värjäysliemeen.) Hän oli myös paistanut porkkanapiiraan. Kaikki kehuivat erityisesti sen pohjan maukkautta. Hän otti vastaan kehut ja kun kerran oltiin keittokirjateemassa, viittasi hyvänsuovasti vierssä istuvaan yli yhdeksänkymppiseen rouvaan todeten, että hänkin on oiva kokki. Reseptit ovat jopa päätynyt Zollikonin keittokirjaan. Se oli ensimmäinen kerta, kun kuulin, että sellainen on olemassa.

Melkein yhdeksänkymppinen kiikutti kirjan minulle tutkittavaksi, samoin toisen sveitsiläisen kulinaarisen katsauksen. Ja kyllä, Zollikonin keittokirjan ohjeista löytyy yli yhdeksänkymppisen rouvan reseptejä, Grapefruitschnizli kandiert, sokeroidut greipinkuoret, lisämaininnalla ”Eine exquisite Nascherei”, erinomaista naposteltavaa sekä Rum-Cornets, rommi-tötteröt. ”Poikiani hemmottelen Nescafella maustetuilla kermatötteröillä, raavaille miehille taas tarjoilen rommi-tötteröitä” kerrottiin ohjeen alussa.

290220162580
Wallisin piirakka Cholera ei ole kirjasta, mutta sitäkin Zollikonissa kokkaillaan. Pitää heikommankin tiellä, sillä sisällä on purjon lisäksi perunaa, juustoa, omenaa ja välillä pekoniakin.

Kirjasessa on zollikonilaisten perheiden omia reseptejä, eikä siis niinkään paikallisia perinneruokia. Lehteily kertoo, että naapureiden keittiöissä, kautta Zollikonin, on aikojen kuluessa tehty ainakin sunnuntaiperunoita, sipulipiirakkaa, lettipullaa, vasikanleikettä Irman tapaan, basilikaspagettia ja Isabellan salaattia. Siihen lisäisin, että tätä nykyä ilmassa tuoksuu myös suomalainen lohikeitto ja costaricalainen gallo pinto.

 

En resumen: No tenía ni idea, que existe un libro de cocina de Zollikon. Y parece, que hasta incluye unas recetas de nuestra vecina. Cuenta de las comidas, que se ha cocinado en las familias de este pueblo. Lo que falta, es que hoy en día de vez en cuando huele también a la sopa de salmon y en las mañanas a gallo pinto.

Kurzgesagt: Ich wusste nicht, das so was existiert: ein Zolliker Kochbuch.Es sind nicht unbedingt zolliker Gerichte, sondern Essen das man in den zolliker Familien kocht. Heuzutage kann man auch ab und zu finnische Lachssuppe in Zollikon riechen und manchmal auch costaricanische gallo pinto.

Yverdon-les-Bains

260320162671

Pitkäperjantaina kelasin paikkoja tutkanomaisesti, minne mennä, mennäkö jonnekin, vuorille ja lumeen? Muualle? Mihin? Pääsiäisenä olisi vain yksi kaunis päivä ja se olisi huomenna. Carpe diem leijui ilmassa kovaäänisenä ja vaativana ja jopa television metorologi ihan selvästi painosti liikkeelle, kun kerran nyt voisi ja seuraavasta poutapäivästä ei taaskaan olisi takuuta. Pitkän surffailun jälkeen totesin lopulta voipuneena, ettei tässä synny mitään päätöstä ja menin nukkumaan.

Lauantai-aamu valkeni harmaana ja märkänä. Istuttiin rauhassa ja juotiin kahvia luovutusmentaliteetilla. Ylipitkistä unista unista johtuvan pysähtyneisyyden syrjäytti kuitenkin äkillinen ja voimakas retkitarve ja tuntia myöhemmin istuttiin autossa, hiukset suittuina ja muutenkin suhteellisen ojennuksessa.

Vielä lähtömainingeissa, keskellä kaupunkia, kaksikaistaisella tiellä viereen ilmestyi auto, josta tapitti ihmisten lisäksi vuohi. Pidimme merkkiä hyvänä, sillä pääsiäisretki, joka alkaa kohtaamisella vuohen kanssa ei voi olla huono. Ja siis Zürichissä, Sveitsin wanna-be-metropolissa.

260320162695

Heti sen jälkeen mietittiin, onko tässä sittenkään mitään järkeä ja päädyttiin toteamaan, että ei. Kaunista päivää olisi pitänyt kunnioittaa reippailulla jollain rinteellä ja me istuimme autossa. Mutta muistimme joka kerta ihailla vuoria, kun valkoisia, auringossa uhmakkaana kohoavia, lähes liian täydellisiä tapettimaisia kuvia ilmestyi eteemme.

Päämäärä, Yverdon-les-Bains, nimi jota en yritä lausua, koska tiedän saavani jälkipolvelta huomautuksen todella suomalaisesta lausumisesta, löytyi 2,5 h ajomatkan jälkeen, Neuchatelinjärven eteläkärjestä. Lähellä, järven länsipuolella, on pari tuttua kylää, Bonvillar ja Champagne. Viinintuottaja-alueella taisteltiin aikanaan EU:ta vastaan, sillä Ranska piti kiinni yksinoikeudestaan sampanjaan, vaikka sveitsiläisen Champagnen tuottamaa champange oli valkoviiniä.

260320162694

Yverdon-les-Bainsin keskusta-aukio on lupaava. Reunassa kohoaa hiekkalinnan mallinen linna (neliö, joka kulmassa torni) ja toisella laidalla pari muuta sävähdyttävää historiallista rakennusta. Arkkitehtuurissa ja värityksessä on ranskalaista vivahdetta ja ravintoloiden ja kahvilan edustalla puheensorinaa, aurinkoa, syöminkejä. Tilaan lounaaksi pesuvadillisen salaattia ja aamun määrittämää teemaa seuraten vuohenjuuston kera. Kuulemma paikallista tuotantoa.

Keskusaukiolta lähtee säteiden lailla muutama kutsuvan näköinen katu, mutta niiden ulkopuolella on rönttöistä, aseman ympärillä epämääräistä ja epämääräisiä tyyppejä ja hankala pääsy kovasti odotettuun rantaan. Zürichiläiset rakastavat rantaviivaa, sitä on niukasti, se on kallista ja kansoitettua, mutta myös huolella hoidettua. Yverdonissa taas ei. Ehkä yverdonilaiset ovat suurpiirteisemipä. Tai rannalla ei viihdytä, koska iltapäivän aurinko on selän takana. Tai kenties sen vuoksi, että kaislaista rantaviivaa ja ulappaa riittää kilometritolkulla?

260320162690

Mutta kaupungista viis, matkan tarkoitus on täyttynyt, kun pääsen kauhomaan ilmassa leijuvia, kimmeltäviä pisteitä, tähtiä ja kirjaimia Euroopan ainoassa Science Fiction museossa. Maison d´ailleur:n Jules Verne –salissa mennään ajassa taaksepäin, siellä tuoksuu vanhoille nahkakantisille kirjoille, aikamatkoille ja historialle. Toisenlaiselle reissulle virtuaalitodellisuuteen pääsee ”oculus rift”-lasien kanssa. Näen selkeän yhteneväisyyden myös itseni ja avaruusolion välillä, kun heijastuin seinälle notkeana luikerona.

260320162688

En resumen: Yverdon-les-Bains en el lago de Neuchatel tiene un castillo, una plaza bonita y el único museo de ciencia ficción de Europa. Ahora tengo una mejor imagen de mi misma como un extraterrestre.

Kurzgesagt: Yverdon-les Bains hat meine Augen geöffnet. In Maison d´ailleur habe ich verstanden, das ich auch eine Ausserirdische bin. 

Hetkiä kujilla

 

zuri

Toinenkin päivä tammikuuta oli vapaata, miten hieno idea juhlia Berchtoldia. En tiedä kuka Berchtold on, kirjoitan ensin Brechthold, sitten Berthold. Valkenee, ettei sitä oikein tiedä kukaan mukaan. Pyhimys ei ainakaan, kenties joku lordi, mytologian hahmo tai ehkä päivä on saanut nimensä sanaan sisältyvästä verbistä, ”kuljeksia etsimässä ruokaa”. Joka tapauksessa, vuodenvaihteen juhlien jälkeen on hetki vielä toipua, lähdetään liikkeelle, tavataan ystäviä ja syödään kenties jotain.

zuri detalji 10

Kaupungilla oli tummia ihmisryppäitä kuin jättimäisiä sieniä, kaipasivat ainakin pientä välipalaa, kahvia, hetkeä lämpimässä kuppilassa, mutta seisoivat neuvottomina ja katselivat sateenvarjojen alta ympärilleen. Paleli, varpaat olivat kosteat. Monet paikat olivat pimeinä, tuolit pöytien päällä. Sen sijaan kaupat, joiden olisi kuvitellut olevan kiinni, olivat auki. Osa seurasi ALE-kylttejä, osa jatkoi epämääräistä hampparointia Zürichin sateisilla kaduilla, toiveenaan löytää turvaisa keidas. Kasvisravintolassa oli lihaisten juhlaruokien, paistien ja fondue chinoisen, jälkeen suurin tungos, hätäisimmät ja nälkäisimmät seisoivat buffettilautasineen ulkona. Mutta makkarakioskillakin jonotettiin.

zuri detalji4

Olimme siirtyneet joulun ja uuden vuoden läpi vanhalta, suttuiselta ja täydeltä kalenterin sivulta, kokonaan uuteen almanakkaan, puhtoiselle aukeamalle. Zürich oli raikas, niin myös sade, joka pirskottui kasvoille. Annoin sen kihartaa hiukset. (Kunnes raikkautta oli liikaa ja se valui kaulaa pitkin. Silloin avasin sateenvarjon.)

zuri detalji8

111120152183

 

Kaupunki näyttäytyi erilaisena. Oli lauantai, mutta pyhä. Talvi, mutta syksy. Ei enää loppu, vaan alku. Pilvistä, harmaata, märkää, rojua juhlista, silti kaunista. Kohdalle osui talo, jossa Goethen (tiedätte kai kuka) ja Lavaterin (sveitsiläinen runoilija) ystävätär Barbara Schultess-Wolf (tärkeä persoona) oli asunut nuoruutensa ja viimeiset vuotensa. Kylttejä on siellä täällä, ovien päällä, ikkunoiden alla. Menneiden aikojen kuuluisuuksien asumuksia. Erään talon oven yllä näin kiemurtelevan käärmeen, jolla oli sormus suussaan. Sivukaduilta löytyi rauhaa ja todella monta kaunista lyhtyä. Vähän kauempaa, missä moderni valtaa vanhaa, nuorten taiteilijoiden veistoksia. Kurkkasin veistoksen läpi ja näin kaksi raamitettua kuvaa.

zuri detalji1zuri detalji3

4. ADVENTIN LUUKKU: TAIKALIINA

Kylällä puhuttiin hiljattain pieneen punaiseen mökkiin muuttaneesta pitkäkarvaisesta kissasta, jolla oli vihreät silmät. Ja sen isännästä, ukosta, joka oli ihan tavallisen oloinen, tervehti ohi mennessään, touhusi mitä touhusi, sen enempää hämminkiä aiheuttamatta. Silti jokin hänessä sai kyläläiset pähkäilemään. Kun kylän saunassa äijät heittivät kilvan kipakoita löylyjä ja kärvistelivät ylälauteilla, tuli ukko vasta jälkilöylyihin, kun lämpö oli pehmentynyt. Pihalle hän istutti kitukasvuisimmat puuntaimet. Ja kahviin hän pisti vain puolikkaan sokeripalan. -Kumma äijä, tuumivat muut.

Kaupasta hän haki jouluksi vain pienen kinkunpalan ja porkkanoita, eikä pistänyt niitä reppuun, kuten kylällä oli tapana, vaan veti vähäisiä ostoksiaan perässään kelkassa. – On se perin outo, pähkäilivät kyläläiset raitilla, kun kelkka sujahti niiden jalkojen edestä, huis-suih. Ihan kuin ukko olisi halunnut esitellä vaatimattomia ostoksiaan, jotka kiikkuivat puukelkassa sinne tänne, lumihankea lähestyen. – No, eipä ole rohmuamassa kaikkia herkkuja, ne pohtivat edelleen. Kyläkauppa oli pieni ja juhlapäiviä ennen oli kisaa siitä, kuka ehtisi saada komeimman kimpaleen juustoa, parhaimmat paakelsit ja herkullisimmat sapuskat omaan pöytäänsä ja oven edessä jonotettiin jo aamusta. Ukon tyytymistä vähään pidettiin, niin, no, merkillisenä. Juhlaksi piti kyläläisten mielestä olla parasta ja reilusti. Ja saaliilla rehvasteltiin viikkokausia. Se raukka, joka sai viimeisen juustonkannikan, rupisimmat ja pienimmät perunat ja sen leivän, mitä kukaan ei olisi halunnut, sääliteltiin kovaäänisesti. Ukko ei halunnut ottaa osaa kilpaan, kukaan ei silti tiirannut häntä pahasti, ainoastaan kummeksuen. Hän teki asiat omalla tyylillään, eikä näyttänyt välittävän kylän tavoista.

hbjoulu3

Päästyään mökkiinsä ukko haki kaapista punavalkoruudullisen liinan ja laittoi pöydälle kynttilän. Kinkkupaketista avautui mehukas tuoksu. Porkkanat kiehuivat kattilassa ja sen vieressä lämpeni glögi, jonka hän oli keittänyt jo edellisenä päivänä valmiiksi.

Ukko silitteli kissaansa ja hörppäsi mausteista juomaa odottaessaan porkkanoiden kypsymistä. – Saapa nähdä toimiiko minun viritykseni, äijä hihitteli. Aina se oli kuitenkin tuottanut tulosta. Kaikissa kylissä, missä hän kissansa kanssa oli asunut, niissäkin, missä kateus, ylpeys ja kyräily olivat edenneet aina vihanpidon asteelle.

Kyläläiset seisoskelivat torilla ja miettivät. – Mitä jos käytäisiin katsomassa miten ukolla siellä mökissä menee, ehdotti joku. Ukon pitäytyminen omissaan ja tyytyminen vähään oli alkanut huolestuttaa väkeä. Eihän siitä kunnon joulua syntyisi, parilla porkkanalla ja kinkun viipaleella, he pohtivat. Ja niin alkoi ukon mökkiä lähestyä pieniä lyhtyjä kantava retkue, lumihiutaleiden leijaillessa maahan .

hbjoulu4

Ukko oli laittanut lautaselleen kinkun ja porkkanoiden päälle lorauksen öljyä. Hän istui selkä ikkunaan, mutta tunsi sieltä tiiraavat katseet. Ukko virnisti ja otti käsiinsä punavalkoruudullisen liinan, jota hän ei ollut levittänyt pöydälle, vaan jättänyt sen viikattuna odottamaan oikeaa hetkeä. Ukko kääntyi sivuttain ikkunaa kohti, levitti liinan, laittoi lautasensa sen sisään, käänsi jokaisen kulman huolellisesti liinan keskelle, keskittyi hetkeksi silmät kiinni ja avasi sitten kulmat uudelleen. Hän vilkaisi ikkunaan ja näki ymmyrkäisiä katseita ja kuuli ihmetyksen huokauksia. Liinalla oli kokonainen kinkku, kannullinen kastiketta, laatikoita, sinappia, hillosipuleita, herneitä, perunoita, luumutorttuja, joulukakkua ja pipareita. Kyläläiset katselivat kykenemättä sanomaan sanaakaan.

Ukko meni avaamaan oven ja patisti lämpimästi väkeä astumaan sisään. Kun kaikki olivat saaneet täpötäydet lautaset käsiinsä ja puheensorina täytti huoneen, uskalsi joku kysyä ukolta, että mitä se kaikki vähään tyytyminen oikein tarkoitti, jos kotona vallitsi yltäkylläisyys. – Jos olisin tullut kylälle kilpailemaan parhaista herkuista ja vienyt isoimmat kinkun kimpaleet mukanani, olisitteko te nyt täällä nauttimassa illallisesta kanssani? Kyläläiset mutustelivat aivan hiljaa ja hörppäsivät joulukaljaa. – Porkkanat ja kinkku riittävät minulle hyvin, kahviin en tarvitse enempää sokeria kuin puolikkaan, pienestä taimesta se kuusikin kasvaa ja ylälauteilla saunassa nahkani kärventyy, mutta seurasta nautin. Mitä enemmän, sen mukavampaa, ukko myhäili. Puheensorina alkoi jälleen porista ja kyläläiset nyökyttelivät hyväksyvästi. Kissa kiersi sylistä syliin, kaikki halusivat silittää sen pehmeää turkkia ja tuntea sen kehräävän. Näin kaunista kissaa ei kylässä ollut koskaan nähty. Sen smaragdinvihreät silmät lupsahtelivat kiinni. – Kyllä me ihan vain kahvillekin oltaisiin tultu, joku sanoi ujosti. – Selväähän se, totesi ukko. – Mutta kun kerran koko kylä tuli tänne asti ja vielä jouluna, niin täytyyhän sitä juhlia!

hbjoulu

Jostain liinan helman liepeestä löytyi vielä suklaakonvehteja ja marmeladeja. Eikä kukaan tullut kahmineeksi parhaita ja suurimpia päältä. Tai ihmetelleeksi, että mistä niitä herkkuja oikein riitti.

¤¤¤

(Erittäin hyvällä tarkkuudella, lähes summamutikassa hyllystä valittu kirja: Sven Nordqvist, Viiru ja Pesonen saavat jouluvieraita. Ja täysin summamutikassa valitut sanat, joiden varaan tarina on kudottu (Nordqvistin Pesosta lämpimästi ajatellen): ukosta, alimmille, päästyään, kinkunpalan, porkkanoita, perässään, rohmuamassa, pahasti, katselivat, lumihiutaleiden)

(Kuvat: Zürich Hauptbahnhof, Christkindlimarkt)