Elämäni aamupalat

Otsikko ei viittaa paksuun proosateokseen, jossa kuvaillaan tuhannella sivulla maalauksellista elämää, kesäisessä kuumuudessa ja uneliaassa raukeudessa syntyvällä draamalla höystettynä, vaan ihan arkipäiväisestä aamupalasta. Minun aamupalastani.

17-07-17-13-16-44-472_deco
Birchermüesli mustikoilla, punaviinimarjoilla, mansikoilla ja karhuvatuilla. Hyvää.
17-07-19-09-08-50-178_deco
Kahvila, jonka nimi on politically incorrect, Mohrenkopf, tarjoaa erittäin perinteistä sveitsiläistä aamupalaa. Sarvia, kahvia, kananmunia, Birchermüesliä.

17-07-17-13-20-28-224_deco

Pistelin juuri hyvällä ruokahalulla omalla pihalla järven puolella bagelin neljänneksiä. Yhdessä oli lohta, kananmunaa ja salaattia, toisessa kuivakinkkua, salaattia ja suolakurkkua ja kolmannessa brietä, salaattia ja kurkkua. Kombinaatio oli aika tömäkkä aamun aloitukseksi, joten tasapainotin oloani kupillisella jugurttia, seassa musta- ja punaviinimarjoja sekä mustikoita, kauran leseitä ja pellavansiemenrouhetta. Ja jottei olo olisi heikko vähäisestä ravinnosta, viimeistelin aterian costaricalaiseen tyyliin kananmunalla ja ruokalusikallisella frijoleksia tai kuten purkissa lukee, refried biens.

Ei ihan normiaamupala, muttei niin outokaan. Tavallisesti se rajoittuu tosin vain jugurttiin, hedelmiin ja leipään. Tai kananmunaan ja höysteisiin. Bagelit olivat jäljellejäänyttä sormiruokaa tapahtumasta ja vähän turhan ruokaisia aamumakuuni.

Aamupalojen ihannointikulttuuri hehkuttaa suuria aamiaisia, toinen toistaan runsaampaa, banaaniletuista shampanjalasilliseen, on kasoittain hedelmiä, piirakoita, puuroja, chiavanukkaita. Joissakin puhutaan brunssista, toisissa vain aamiaisesta. Se on suuri ja näyttävä, mutta kuka oikeasti jaksaa vetää aamulla sen seitsemää sorttia ja päälle jälkkärit plus kuoharit? Minä?

17-07-17-16-55-02-959_deco
Kafi Dihei on erittäin mukava aamupalapaikka ja muutenkin kiva kuppila.

 

17-07-17-16-51-34-210_deco
Kakkua muistuttava siemenleipä on maukasta. Ja jugurtti niin pieni, ettei siitä ainakaan tule liian täyteen.

Kahlasin läpi makumuistojani ja yritin valita kolmen kärkeen aamupaloja. Huomaan, ettei mieluisimmat muistot olekaan pelkästään ruuasta, vaan positiivisuus ja miellyttävyys syntyy tilanteesta, ihmisistä ja viihtymisestä – yhdistettynä maukkaaseen aamupalaan, kahvin tuoksuun.

Aamiaiset mökillä ovat aina parhaita, oli pöydässä mitä tahansa, koska ollaan saaressa. Kenties puuroa ja Reittisen ruisleipää. Lokkien kailotus, moottoriveneen säksätys, laineiden liplatus, hellaan sytytetyn tulen ja kahvin tuoksu; niistä syntyy maukas aamupala.

Costa Ricassa miehen kotitalon pihalla, mangopuun alla taas on ehkä vähän kuuma, tuolit on asetettava pöydän ympärille niin, ettei mango putoa päähän tai mehulasiin, kukot kiekuvat, ohi menee porukkaa ja autoja ja kaikki metelöivät. Istumme tuntikausia syömässä riisiä ja papuja, höttöistä patonkia, kahvin ja appelsiinimehun kera. Ja jutellaan. Niitä näitä, tutuista, heidän perheistään ja tuttavistaan, aina löytyy linkki johonkin seuraavaan ihmiseen tai tapaukseen. Ja kaikkien kuulumiset käydään läpi.

17-07-17-16-51-10-301_deco
Hilloa espressokupista.
17-07-17-16-50-34-278_deco
Kafi Dihei on viehättävä ja yllättävintä on ehkä ystävällinen ja rento palvelu. Ei kovin yleistä Zürichissä.

Costa Ricassa oli sekin, kun istuimme vielä pienessä Tamarindon kylässä, joka nykyisin on kaupunki, rantahiekalla pöydässä. Saimme eteemme avocado-tomaattimunakkaan. Se oli pehmeä, mehukas, maukas; yksinkertaisesti herkullinen. Viereiseen pöytään tuli ranskalainen, ehkä 17-18 -vuotias tyttö, lyhyessä kukkamekossaan ja korkokengissään. Hänen eteensä tuotiin makea muffinssi ja kahvi. Hän puraisi kaksi kertaa muffinssia, joi kahvin ja lähti kevyin askelin hotellille päin. Mietin mikä onni, etten ole makeiden aamupalojen ihminen, sillä se tuskin jäisi muffinssin puolikkaaseen. Kuva tytöstä jäi mieleen osana aamupalaani, kuin ote ranskalaisesta elokuvasta.

Mutta ehkä kaikkein tärkeintä aamupalassa on lopulta hetken rauha, keskittyminen kahviin ja herääminen päivään.

17-07-17-16-49-51-810_deco
Kafi Diheissa kannattaa käydä puuteroimassa nenä. Tämä ei ole mikä tahansa toiletti, vaan koristeltu kiiltokuvin! Ehkä Zürchin koristeellisin. Ja sisään astuessa vanhanajan radio alkaa soittaa musiikkia.

En resumen: He desayunado en muchas partes, como en estos dos cafés en Zürich, pero los mejores desayunos no tienen que ver sólo con la comida. La situación, companía y átmosfera son los que crean un buen desayuno. Como aquella vez hace unas decadas en Tamarindo, cuando todavía era un pueblo y comimos en la playa un omelet de tomate y aguacate, en el sol de la mañana, arena entre los dedos de los pies.  A la par vino una muchacha francesa y mordió un par de pedazos de un muffin, tomó media taza de café. Pareció una toma de una película francesa. Y yo no podía imaginarme desayunar solamente algo dulce. Pero todo eso se hizo una memoria bonita del desayuno en el Tamarindo.

Kurzgesagt: Frühstück ist wichtig, das ist klar, aber wie gross soll es sein, wie schön, wie üppig? Das schönste Frühstück war einmal in Tamarindo, in Costa Rica, nicht nur weil die Omelette mit Avokado und Tomaten perfekt und fein war, sondern weil der Morgen besonders schön war. Am Strand, Sand zwischen den Zehen, in der Sonne. Ein französisches Mädchen, mit Blumenkleid und Absatzschuhen, hatte einen Muffin und Kaffee, und hat nur die Hälfte vom Gebäck gegessen. Es war wie eine Szene von einem französischen Film. Ich dachte vielleicht, dass ich nie nur etwas Süsses frühstücken könnte, aber ganz sicher weiss ich nicht mehr. Aber das alles ist als einen schönen Frühstück in meinem Erinnerung geblieben.

Koti ulkomailla x 3: Honduras, Norja ja Costa Rica

Istun nostalgiahuuruissa, kuuntelen ikivanhoja biisejä ja Sveitsi on jossain todella kaukana (jos avaisin ikkunan, hengittäisin kyllä sveitsiläistä ilmaa). Olen saanut peruskoulun loppuun, käynyt Eastbournessa englannin kielikurssilla kaverini Anun kanssa (Sussekin oli siellä, mutta toisessa perheessä), Helsingissä viikon espanjankurssilla ja nyt koulussa Hondurasissa. Isän työt ovat viikolla Karibian puolella, minä, äiti ja veli asumme pääkaupungissa Tegucigalpassa. Tässä olen pirteänä odottelemassa puoli seitsemältä Escuela Americanan koulubussia, joka pysähtyy oven edessä. Päälle olen vetänyt toisen kahdesta koulupuvusta, valittavana on housut tai mekko. Sen kanssa on pojilla ja tytöillä samanlainen paita, vaaleansininen tai valkoinen, jonka hihassa on koulun logo. Minua viluttaa tropiikissa ja olen kiskonut puseron päälle sääntöjen mukaisen sinisen villatakin. Koululaukkuja ei käytä kukaan, kirjat viedään käsissä, pienessä pussukassa on välipalaleivät.

honduras koulupuku

Tämä on filmirullien aikaa, kuvia on vähän, ne ovat laadultaan mitä ovat, eikä niitä ole kovin monta. Koulussa napsin pari kuvaa viimeisenä päivänä. Gladys, jota biologian tunnilla laajentuneen sanavaraston myötä kutsuimme nimellä Epigladys (Epiglottis: kurkun kansi), ei ilahdu kamerasta. Geometrian opettaja Justa, piiloutuu kirjojen taakse, kuulemma muhkean kokonsa vuoksi.

honduras geom

Tegucigalpan kuvat ovat muuten vähissä. Torilta stadionin kupeesta käydään ehkä etsimässä saviruukkuja. Joku on työntänyt auton lukkoon tikkuja. Emme ehkä antaneet ympärillä pyörivien poikien pitää autoa silmällä torikäynnin ajan. Tällä stadionilla juoksen 400 m ja hyppään pituutta. Tulen koulujen välisissä kolmanneksi ja opettaja suuttuu niin, että antaa alimman mahdollisen arvosanan urheilusta.

honduras feria estadio

Palmusaarelta Utilasta lähdetään pienenpienelle Edon luodolle, pitkällä puusta kaiverretulla veneellä. Tämän kuvan pointti lienee laituri, jolla kuivataan kalaa.

honduras utila

Hondurasissa radiossa soivat näinä aikoina Rhigeiran Vamos a la playa, Irene Caran Flashdance ja UB40:n Red Red Wine.

Välissä on ehkä kolme-neljä vuotta ja alan ihan välttämättä haluta taas ulkomaille, mieluiten töihin. Kirjallisuuden opiskelijalle ei ole kovin särmikkäitä töitä tarjolla. Saan pestin Oslon Ikean infoon Nordjobbarena. Kun selviää, etten ymmärräkään norjaa, pääsen perushommiin, en sentään siivoamaan, vaan keittiöön tiskaamaan parin norjalaisen koulupojan kanssa. Opin laajan sanaston kirosanoja, myös tanskaksi, sillä sikäläinen pomo on kova täti huutamaan ja sättimään alaisiaan, sätkän polton lomassa. Opin myös mikä on askebeger, tuhkakuppi.

Siinä se on, Ikea. Silloisessa väriasussaan. En vielä ymmärrä työpaikkani hittiyttä, käyn pari kertaa kiertelemässä ja haukottelemassa kaupan puolella, mutta kiinnostavaa löytyy vasta työpaikkakahvilasta: valtavia rapuleipiä ja kookospalloja, joita saa syödä niin paljon kuin sielu sietää.

norja ikea

norja ikea sis'

Asun Holmenkollenilla vanhan suomalais-norjalaisen pariskunnan alakerrassa parin muun tytön kanssa. Kotikukkulalle noustaan turistijunalla; päivittäistä luksusta. Keskustasta pääsen töihin Ikea-bussilla.

norja holmenkollen juna

Henkilökunnassa on 40:ä eri kansallisuutta, joten kyllähän sitä yhden kesän tässä joukossa tiskaa. Rientoja on riittävästi ja kavereita myös. Lopussa junailemme suomalaisen kämppäkaverin kanssa Bergeniin ja bongaamme yhden vuoden ainoista sateettomista päivistä. Minä olen kuvassa oikealla.

norja suomityttö ja minä

Oslon kämpässä ei ollut radiota, eikä silloin ollut vielä kännyköitä, joilla kuunnella musiikkia, joten ainut missä kuulin kesän hittejä oli baarit. Yksi joka paikassa soinut biisi oli Midnight Oilin Beds are Burning.

Norjan jälkeen aloin suunnitella paluuta espanjankieliseen ympäristöön, jonne ajattelin sujahtavani kielellisesti helpommin. Olihan takana vuosi Hondurasissa, vähäiset lisäopinnot lukiossa (roudasin nykyisestä Kotkan opistosta espanjaa opettavan sähkömiehen pitämään meille kolmelle Hondurasin kävijälle tunteja) ja espanjalaisen filologian appro.

Perillä Costa Ricassa huomaan supermarketissa, etten löydä haluamaani tuotetta, enkä myöskään osaa kysyä mistä se löytyisi. Yhtään ei auta, että osaan taivuttaa verbejä muinaisespanjaksi.

Asun 100 vuotta vanhassa adobe-tiilistä rakennetussa talossa (jonka päälle on nykyisin rakennettu huoltoasema). Piha on valtava, täynnä bougainvilleja ja valtavan korkeita palmuja. Puutarhoidosta ja kaikista muista huoltohommista vastaa Beto. Hän perehdyttää minut myös Keski-Amerikan keittiön perusjuttuihin ja tuo kasvimaalta yrttien yrtin: korianterin. Hän lähettää myös alle kymmenvuotiaan tyttärensä oppaakseni lauantaitorille.

Tässä poseeraan basaarimekko yllä oman hyönteisoveni edessä. Lienen lähdössä juhliin? Beto harvoi kuivia lehtiä.

costa rica beto ja min'

La UNA, Universidad Nacional de Costa Rica, yliopisto, jonne olen tullut opiskelemaan, on pääkaupungin lähellä Heredian pikkukaupungissa. Kaupunki on kuvassa vuoren (ovatko nämä kenties ne Tres Marías -kukkulat? Vai tulivuori Poas?) ja jaliskentän välissä. Herediassa syön maan parhaat papusandwichit mansikkapirtelön kera. Yliopistossa on paljon opiskelijoita maaseudulta ja varattomista olosuhteista. Moni tyttö luokassa odottaa enemmän naimisiinmenoa kuin valmistumista.

costa rica heredia

Kokeilen mustavalkoista kuvaamista ja tähän hetkeen osuu yliopiston lakko. Edessä kirjallisuuden laitoksen väki protestoi ja vasemmalla haastatellaan Teletican uutisiin yliopiston rehtoria. Kuvat on kehitetty pahvimaiselle A-5 paperille.

costa rica koulu lakko

Pääkaupungissa San Joséssa kuljen yleensä vähin koruin, lompakko visusti jemmassa ja ilman kameraa. Mutta kerran käyn nappaamassa pari yleisnäkymää. San José ei ole kaunis kaupunki, mutta elokuvat, iso ruokakauppa ja turistiputiikit vetävät sen kaduille aina silloin tällöin. Niin, ja dollareita saan nostettua vain San Josén pankista.

costa rica san jose

Playa Grandelle päädyn Suen ja Jimin kanssa, amerikkalaisen pariskunnan, joka asuu jouluun asti samassa talossa kuin minä. Jim on urheilulääketieteen vierailevana professorina La UNA:ssa. Lähdemme pitkänä viikonloppuna Tyynenmeren rannalle ja hikisen ajomatkan jälkeen ajamme melkeinpä kinttupolkua rantaan asti. Vasemmalla näkyvä Las Tortugas on ainut hotelli näillä main. Rannalle tulee öisin puolentoista metrin merikilpikonnia munimaan. Odottelemme niitä istuen rannalla lähes täydessä pimeydessä. Koskaan en ole nähnyt yhtä paljon tähtiä. Nyt sinne vie suuri päällystetty autotie, rannan tuntumassa on yksityisiä taloja ja hotelleja ja oikealla näkyvästä Tamarindon rannasta on kasvanut suuri turistikeskus. Merikilpikonnien määrä on vähentynyt muutamaan.

costa rica playa grande

Costa Ricassa -90 -luvulla soivat Gloria Trevin Pelo Suelto, Gloria Estefanin Mi buen amor ja Euroopasta kantautunut REMin Losing My Religion.

En resumen: 3 x casa en el extranjero, en Honduras en los -80´s, en Noruega y en Costa Rica en los -90´. En Honduras estuve en la Escuela Americana, en Noruega lavando platos en Ikea y en Costa Rica en La Una. Abajo de las fotos encontrás algunos hits musicales de cada epoca. Que nostalgia!

Kurzgesagt: 3 x zu Hause im Ausland. In Honduras war ich in Escuela Americana, in Norwegen habe ich teller in Ikea gewaschen und in Costa Rica literatur in der Universität studiert. Mit den Songs (schaue die Links im Text) fliege ich zurück in die Vergangenheit; ach, Nostalgie..

Kunto kunnolla kuntoon

Ahkerana ja tunnollisena, ehkä voisin sanoa pikkuisen fanaattisena liikkujana, kuntoilun esteet ottavat hermoon aika imakasti. Kuten se, että nilkka rusahti, eikä tule enää olemaan entisenlainen. Tai se, että talvella sairastin vatsataudin, angiinan ja tavallisen flunssan putkeen ja sen jälkeen jaksoin hädin tuskin kantaa lenkkarireppua selässä ja salilla tein liikkeitä laitteiden vieressä ilman vastusta ja väsyin. Uimalakin paloi. Eikä Suunto näytä pulssia.

17-05-17-08-24-03-737_deco
Täältä haetaan peruskuntoa. Teoriassa. Oikeastaan etsimme sisiliskoja ja putouksia.

Vuorilla vaeltelu on jäänyt nilkan myötä vähiin. Ortopedi povasi leikkausta turpoilun ja kipujen takia ja oli jo teroittelemassa veitsiään. Koska kolmesta nivelsiteestä yksi on pelkkää arpikudosta, toinen suhteellisen romuna ja kolmas venynyt, tarkoittaisi se uuden nivelsiteen rakennusta ja kolmea kuukautta vasempaan jalkaan varaten. Eli täysin kauhuskenaario. Kinkkaisin sauvojen kanssa, ylirasittaisin muutenkin yliliikkuvat vasemman puolen niveleni, enkä saisi nukuttua yöllä, sähisin kuin joutsen ja murjottaisin kotona. Reilun vuoden pohdinnan jälkeen totesin, ettei nilkka sittenkään turpoile enää. Tai turpoilee, mutta sen näki vain ortopedi. Sain hyväksynnän leikkauksen siirtämiselle jonnekin hamaan tulevaisuuteen ja rallattelin iloisena metsäpoluille.

erlenbach tobel2
Erlenbachissa Tobelin kaunein ja korkein putous
putous
Jano. Kauhea jano.

Talven sairastamisen jälkeen aloitin liikkumisen vähitellen, muutamalla kerralla, kevyesti, oppikirjojen ja neuvojen mukaisesti. Silti sain vanhan rasitusvamman hereille käsivarresta olkapään kautta niskaan. Vähensin taas liikkeitä, kävin lenkillä, unelmoin uinnista, mutta uimalassa oli vielä ovella muovi ja työmiehiä kulki ees taas kuin muurahaisia.

Pari kuukautta myöhemmin olen jälleen siinä jamassa, että pääsen pyörällä kylän vuoren laelle, vaikka pulssi varmaan huiteleekin huippulukemissa. Mutta sitäkään en tiedä, koska Suunto Ambit2:ssa on ollut koko kevään ongelmia. Vaihdoin vyön, lähetin kellon huoltoon, sain uuden laturin ja eikä pulssia näy vieläkään. Jos se mittaisi verenpaineen, luultavasti lukemat kohoaisivat tappiin joka kerta, kun tajuan, ettei kello toimi taaskaan. Nyt kello lähtee vöineen ja moduuleineen taas huoltoon. Jos Suunnolla ei olisi niin nopea, selkeäsanainen ja loistavasti toimiva asiakaspalvelu, olisin viskannut kellolla jo jotain sveitsiläistä vesilintua, jonka nimeä en tiedä. Kiristyneitä hermoja tyynnyttää sekin, että kello haetaan kotoa ja tuodaan myös kotiovelle takaisin.

suunto ambit2
Joko sydämeni ei pumppaa tai tämä laite ei toimi.

Päivä päivältä – liian hitaasti, mutta kuitenkin – tossut vievät vähän pitemmälle ja hapotus lientyy. Ja hei – aurinko paistaa, iltapäivällä paahdetta 27 asteen edestä ja uimalakin on auki, ulkoallasta myöten. Yksi solatiekin Alpeilla aurattiin eilen kulkukelpoiseksi, vaikka hankea on kuvien mukaan vielä reilusti ja jos siellä uskotaan tulevaisuuteen, niin eiköhän yksi epäkuntoinen ihminenkin saada toimimaan.

erlebachtobel3
Mikä maa, mikä valuutta?? Tropiikin eläimistö on saapunut Küsnachtin Schübelweiherille.

En resúmen: un tobillo roto, una fila de viruses, Suunto Ambit2 que no sirve y piscina que se quemó, han sido los retos del último año. Ahora por fin empieza ser el momento de poder moverse casi-como-antes, aunque sin pulso, ya que el Suunto sigue con problemas. Pero –  nos llegó el verano, así que montañas, ahorita voy subiendo!

Kurzgesagt: ein kaputtes Sprunggelänk, Viren und Angina, Suunto Ambit2, die nicht funktioniert und ein verbranntes Schwimmbad waren die Herausvorderungen in den letzten zwölf Monaten. Aber bald bin ich schon da, wie früher und kann fast-wie-immer mich bewegen, obwohl ohne Puls, weil meine Suunto immer noch Probleme hat. Aber – der Sommer ist da! Alpen, wartet nur, ich werde bald hinauf laufen!

„Being at home in the post-migratory society“

Koti vaikuttaa päivänselvältä asialta – sitä kuitenkaan olematta. Jäin miettimään omaa käsitystäni kodista sen jälkeen, kun Zürichissä pidetyssä paneelikeskustelussa käsiteltiin asiaa. Tai oikeastaan olen miettinyt sitä useasti ja varsinkin silloin, kun yritin tiivistää identiteettiäni itselleni Hausfrau – kotona Sveitsissä -kirjaa hahmotellessani. Olen nimittäin muuttanut muistikuvani mukaan 17 kertaa. Koillisesta itään, idästä länteen, lännestä kaakkoon, kaakosta Hondurasiin, Hondurasista takaisin Suomen kaakkoon, koillisesta Hämeeseen, piipahdus Norjassa, sen jälkeen Hämeestä Costa Ricaan, Costa Ricasta Hämeeseen, Hämeestä Kaakkoon, Kaakosta Helsinkiin ja sieltä Sveitsiin. Ja näissä eri asuinpaikoissa asunnoista toisiin.

17-05-07-20-27-07-054_deco
Koti.

Opiskelijana – ja siis kirjallisuuden opiskelijana – pidin oikeana todeta, että kotini on siellä missä kirjani. Nyt kypsemmällä iällä koti ei ole enää mikään jämähtänyt kohta tai yksi asia, vaan perusmuodoltaan se muistuttaa mehiläisparven aaltoilua itseni ja rakkaiden ihmisten ympärillä ja kulkee mukanani, vähän samantyyppisenä kokoonpanona kuin etana kotiloineen, kun siirrän itseäni kohdasta toiseen. Se on se paikka, jonne olen asettanut hammasharjani, josta löydän aamupalani, jossa on sänkyni. Se on myös se paikka, jossa tiedän tärkeimmät arkipäivän koordinaatit: ruokakaupan, postin, lenkkipolut ja kuntosalin.

17-05-07-20-30-48-646_deco
Koti.

Koti yhdistetään yleensä turvallisuudentunteeseen. Mutta monelle se on myös paikka josta on paettava. Meidän perheemme on etuoikeutettu, sillä olemme luksussiirtolaisia ja voimme sanoa, että koteja ei ole vain yksi, vaan peräti kolme. Mehiläisparvesta on syntynyt ja lähtenyt liikkeelle sisarparvia. Olemme kotona Sveitsissä, Suomessa ja Costa Ricassa. Jokaisesta näistä kolmesta maasta löytyy koti, jossa on tärkeitä ihmisiä ja kodikas olo. Vaikkemme ole aina läsnä.

17-05-07-20-25-06-081_deco
Koti

Koti nähdään myös mielentilana. Se missä voit olla oma itsesi ja tuntea olevasi perillä. Yhteiskunnassa sen pitäisi olla paikka, jossa oikeutesi tunnustetaan. Tässä kohtaa olen kodistani hieman epävarma. Olen virallisesti oman kyläni ja kantonini asukas, maksan veroja, mutta olen ilman äänioikeutta. En voi vaikuttaa siihen mihin veroni käytetään. Enkä ilmaista mielipidettäni, kun asioista päätetään. Mutta koska olen tässä yhdessä pisteessä viettänyt jo melkein kaksikymmentä vuotta (huh!), pidän sitkeästi kiinni oikeudestani sanoa että tämäkin on – koti.

17-05-07-20-25-43-086_deco
Koti.

 

“Being at home in the post-migratory society” -paneelikeskustelu, vetäjänä Laura Hirvi (Director, Finnland-Institut Berlin), keskustelijoina Katharina Morawek (Artistic director, Shedhalle Zürich) ja Ahmed Al-Nawas (Art Curator, Helsinki)

17-05-10-09-31-32-730_deco

 

En resúmen: En una discusión en Zürich hablaron del tema casa. Yo soy suertero, tengo tres. En Finlandia, en Costa Rica y en Suiza. En todos estos países tengo gente querida y me siento segura – o sea, en casa.

Kurzgesagt: En un Podiumsdiskussion in Zürich hat man über das Thema „das Zuhause“ gesprochen. Ich habe Glück, weil ich drei habe, in Finnland, in Costa Rica und in der Schweiz. In diesen Ländern habe ich für mich wichtige Leute und in denen fühle ich mich sicher – also, zu Hause.

Värikäs Sveitsi?

Valo, auringonvalo, on Sveitsissä keväällä punertavan keltaista. Se kirkastaa luonnon, talot, taivaan ja värit kuin ikkunanpesu. Eikä haalista entisestään talven jäljiltä kalvakoita ihmisiä, vaan pistää puhkeamaan kukkaan.

ug4

Kevät on usein lyhyt, toisinaan vain muutaman päivän ja lämpötilat sinkoavat samantein kesäisiin. Toisinaan sitä riittää pitempään, toisinaan ei, kesä käy kylässä, palaa odotushuoneeseen ja tulee taas houkuttelemaan. Saamme maistiaisia lämpimistä illoista. Nytkin istumme vielä yhdeksältä illalla  pihalla ja katselemme toisella puolen järveä syttyviä valoja. Syömme syntympäiväkakkua kynttilöiden liekit lepattaen, kun ensimmäiset lepakot ilmaantuvat tekemään syöksyjään nurmen ylle lentäviä makupaloja hakien.

Pääsiäistä kohden kevät tuppaa palaamaan taas paikoilleen, vedämme takkeja päälle, ensin villatakkia ja sen jälkeen ehkä nahkatakinkin.

zug1

Jos sveitsiläisiä pitäisi kuvailla, värikkyys tuskin olisi ensimmäinen tälle kansalle antamani epiteetti. Kevät, joka on salamannopeasti tulvillaan värejä, puhkeaa tumman kansan keskelle. Ainakin kaupunkikuvassa, siis pohjoisessa, Zürichissä, vietetään pimeä vuodenaika mustaan verhoiltuna. Hyvä pukeutuminen tarkoittaa täällä myös mustiin pukeutumista. Mutta keväällä sekin muuttuu. Beigejen, harmaiden ja mustien trenssien joukossa vilahtelee väriläisikiä, vaikka luulen ensin olevani ainut ja näkyvä kuin hälytysvalo, kun vedän jälleen hiukkasen arkaillen oranssin nahkatakkini päälle.

luzern3

Mutta ei, vastaan tulee useita punaisia biker-takkeja,  tummanvihreä astuu ulos raitiovaunusta, yhdistettynä punaisiin housuin, illalla keskustassa joen uoman rappusella istuu toinen, syvempi oranssi. Keskemmällä maata, Vierwaldstätterseen rantaravintolassa joudun pistävässä auringonpaisteessa kuoriutumaan takistani. Tunnen jonkun seuraavan tekemisiäni ja nostan katseeni. Se on terassille astuva sitruunankeltainen nahkatakki.

En resúmen: La luz de primavera en Suiza es amarilla. En el norte de Europa no, allá es palida y casi sin color y así se ve también la naturaleza. En el centro de Europa en vez es como una lavada de ventanas. De pronto los colores se ven brillantes y todo parece florecer. También la gente.

Kurzgesagt: Das Licht im Frühling ist gelb in der Schweiz. Im Norden Europas ist es eher blass, ohne Farbe und so sieht auch die Natur aus. Dagegen im Mitteleuropa wirkt es wie das Fensterputzen. Mit dem Sonnenschein sind die Farben plötzlich strahlende und alles blüht. Auch die Menschen.

Alkaisinko kasvattaa avokadoja Costa Ricassa?

Tässäkö on se tilaisuus, jota aina olen odottanut? Eurooppalaiset ovat yhtäkkiä avokadohuumassa ja minulla lanko, jolla maata Costa Ricassa. Sillä pläntillä on kasvatettu kahvia, pienen nyrkin kokoisia retiisejä, korianteria, salaattia, kurpitsoita ja possuja. Sikala oli viimeisin projekti, pari vuosikymmentä sitten. Pläntillä majaa pitäviä tilanhoitajia uhkailtiin, kyläläiset harrastivat jäyniä, kaikki mitä voi ryöstettiin, possuille tuli suu- ja sorkkatauti ja talo poltettiin.

avokadon siemen
Avain vaurauteen?

Costa Ricassa avokadoja syödään 15 000 tonnia vuodessa, mutta niistä tuotetaan itse vain 3000 tonnia. Loput on tuotu Meksikosta, sieltä missä nyt kai ”vihreää kultaa” on enemmän kuin tarpeeksi, kun virta rajan pohjoispuolelle on pysäytetty erilaisin muurein ja estein tai ainakin hankaloitettu. Ja Costa Rica päätti, että kaikkein halutuinta lajiketta ei maahan enää Meksikosta tuoda, koska sen mukana saattaa tulla laiton siirtolainen, virustauti nimeltä auringontäplä.

avokado ja siemen
Tätä kaikki haluavat: vihreää kultaa.

Siitä meksikolaiset eivät tietenkään pidä ja syyttävät Costa Ricaa protektionismista. Joka tapauksessa, Keski-Amerikan avokadokiistat, yhdysvaltalaisten Trump-ongelma ja eurooppalaisten vihersmoothie-avokadoleipä-raakakakku -muoti horjuttavat avokadolaivaa ja virtaukset vaihtavat suuntaa.

Costa Ricassa avokado on peruskauraa, sitä on aina pöydässä, aamiaisesta lähtien. Suoraan kuoresta, veitsellä tai lusikalla pyöräytettynä. Ei mitään hifistelyä, kauniisti aseteltuja viipaleita. Guacamolea ehkä, kun kokki innostuu. Avokadopastasta ei ole tietoakaan.

salaatti
Langon viljelykset tätä nykyä kotipihan perukoilla. Nämä melkein puut ovat salaattia, joka on puhjennut kukkaan. Epäilen, että kukkivaa salaattia on vain tropiikissa.
salaatin kukinnot
Saisiko tästä jo salaatin siemeniä? Onko sellaisia?

Nyt hinnat on pilvissä, avokadoja on tarjolla vähän ja nekin surkeita. Näkisin tässä markkinaraon. Sitä, miksi costaricalaiset eivät itse viljele tarvitsemiaan avokadotonneja, en tiedä. Ehkä syy on sama kuin aina. Muualta tuotettuja saa halvemmalla.

Jos kerran Kirsi Salo on ruvennut avokadofarmariksi Kolumbiassa, niin mikä etten minä. Eli jos kaikki menisi poskelleen, elämä kippaisi yllärinä kaiken nurinpäin, Sveitsi sulkisi minulta rajat ja Suomi hylkäisi, niin mitä olisi jäljellä? Ainakin hedelmällistä maaperää, aurinkoa ja riittävästi sadetta. Jos lanko suo.

orkidean kukkatyyppi
Langon pihalla kasvaa myös kansalliskukka orkidea, joka näyttää satuolennolta.

En resúmen: Europa está en una fiebre de aguacate. Hay pasta con aguacate, smoothies, pan, queque, todo. Y en Costa Rica no producen tanto como haga falta. Antes importaron de México, pero ticos ya no quieren „el oro verde“ mexicano, ya que temen que estén infectados con „mancha del sol“.  Mi solución personal es muy facil: voy a ser un productor de aguacates. Y cómo? Me voy a Costa Rica con la maleta llena de semillas y los siembro en la finca. En la finca de mi cuñado. Si me deja. (Nana: gracias por las fotos.)

Kurzgesagt: Europa hat ein Avocadofieber. Alle essen avocados. Und im Land der Avocados, in Costa Rica, können sie nicht mal genug Avokados für sich selbst produzieren. „Das grüne Gold“ von dem grossen Avocado Produzent Mexiko, wollen sie nicht mehr, weil die vielleicht mit einem Krankheit infiziert sind. Meine Lösung wäre, dass ich nach Costa Rica reisen würde, mit einem Koffer voll von den Samenkernen und die dort in einem Finca zu pflanzen. In dem Finca meines Schwagers. Wenn er mich lässt.

 

Miten päästä eroon kirjoista?

Kirjat eivät ole olleet minulle koskaan ongelma. Olen pinonnut niitä hyllyille, rivin taakse toisen, pöydille, välillä lattioillekin. Olen se, jolla on metreittäin kirjoja. Kuinka monta, sitä en muista, vaikka olen ne joskus mitannutkin.

En päässyt taaskaan lauantain suomenkielisten kirjojen pörssiin Zürichissä ja olin vaipua mustaan pilveen. En pääse ikinä roinasta eroon (huom: ajattelin kirjaa roinana), koska en pääse koskaan eroon viruksista ja ties mistä hybridibasilleista. Henkilökohtainen kolmen suora taudeissa on johtanut siihen, ettei meillä ole viikkoihin todellakaan järjestelty, eikä edes siivottu ja kohta pölymassan seassa viruvat siemenet ja jyvät puhkeavat jos nyt eivät heti vielä kukkaan, niin ainakin sirkkalehdet ovat ilmestymässä. Olen odottanut, että jotain tapahtuisi, joku pelastaisi meidät, jospa jollain siivousvimmainen konmarius heittäisi keväällä niin pahasti ylikierroksia, ettei omassa kodissa olisi enää mitään tekemistä. Mutta kukaan ei ilmottautunut.

alkusalaatti

Kaaosvision vallassa mietin sitä, miten hankala kirjoista on päästä eroon ulkomailla. Ensinnäkin rakastan kirjoja, en haluaisi luopua niistä. Se ei ole Sveitsin vika. Olenhan se, joka vuosikymmenet totesi, että kotini on siellä missä kirjani.

Ensimmäinen askel on yrittää myydä niitä sveitsinsuomalaisten fb-ryhmässä. Uudet ja tunnetut dekkarit tai viihdekirjallisuus ei ole mikään ongelma. Kaikki muu kirjallisuus taas on. Kun kauppaaminen useimmiten ei onnistu, jäävät kirjat lattialle, kaappiin, laatikkoon, pusseihin. Suomi-koulu on kyllä luvannut ottaa lasten- ja nuortenkirjoja. Jos vain raahautuisin kassien kera paikalle.

Meidän kunnassa poistokirjat kuuluvat paperinkeräykseen, mutta niistä pitää irrottaa kannet. Kuka siihen rupeaa? Kuulin myös huhuja, että joku yritti heittää kirjalastin roskiin, mutta talonmies kielsi sen. Roskalaatikosta tuli liian painava liikuteltava. Ja niinpä kirjat päätyivät Ranskan puolelle roskiin, ilman maksuja ja kapinointia.

pizza

Kirja roskiksessa on surullinen asia. Sitä ei kukaan enää lue. Kirjaa, jota olin vuosikymmenet katsonut hyllyssäni. En ehkä lukenut, mutta tottunut siihen, että siinä se on, tuossa noin. Nyt raivaamisesta on tullut luonnetta karaiseva harjoitus. Enhän ole ikinä aikeissa lukea Espanjassa kielikurssilla annettuja romaaneja, joita en jaksanut ensimmäisiä sivuja enempää alunperinkään. Pois vain ja heti! Kirjat, joista en muista mitään enkä edes halua? Pussiin ja ulos!

jälkkäri

Olen karaissut luonnettani kolmasti, eikä hyllyssä näy edes lovea, vaikka kirjoja on lähtenyt kilokaupalla. Siksi otin askeleen kohti sähköistä kirjaa. Olen lukenut ensimmäistäni, jonka sain ilmaiseksi vastattuani johonkin Elisa Kirjan kyselyyn. Ei siis mikään oma valinta. Kate Mortonin Hylätty puutarha on kielellisesti vaatimaton, mutta viihdyttävä. Lueskelen sitä puhelimesta silloin kun siihen liikenee hetki, bussimatkoilla, jonottaessa ja opettelen olemaan panikoimatta, kun hävitän kohdan. Onhan se kätevä. Varsinkin meille, jotka asumme suomalaisten kirjastojen vaikutusalueen ulkopuolella.

Ja miten tähän liittyy blogin kuvitus? Siivous- ja järjestyspalvelua ei kuulunut, vaikka kuinka yritin lähettää signaalia kaikille omistautuneille ystävilleni. Mutta onneksi yksi meistä oli pystyssä ja taikoi olohuoneeseen italialaisravintolan ja kolmen ruokalajin illallisen. Grazie figlia mia!

En resúmen: Yo siempre he tenido muchos libros, pero viene el momento, cuando hace falta sacar algunos. Y qué se hace en Suiza con los libros finlandeses? Poner en la basura sería triste y además cuesta. Vender? Nadie los quiere. Reciclar? Hay que quitar el empaste. – Y qué tienen que ver la fotos con los libros? No mucho. Estuve enferma y pensando en la limpieza y en lo de ordenar y esperaba que alguien hubiera venido a rescatarnos del caos. No vino, pero mi hija nos preparó una cena italiana de tres platos! Grazie figlia mia!

Kurzgesagt: Ich habe immer viele bücher gehabt, aber jetzt müssen einige weg. Aber was macht man mit finnischen Büchern in der Schweiz? In den Müllsack? Das wäre Traurig und es kostet. Verkaufen? Niemand will die haben. Recycling? Man muss den Buchumschlag wegnehmen. – Und was haben die Fotos mit den Büchern zu tun? Nicht vieles. Ich war krank und habe an den ordnen und putzen gedacht und gewartet, das jemand uns von dem Chaos retten würde. Ist nicht passiert, aber meine Tochter hat uns eine italiensiche 3 Gänge menü vorbereitet!. Grazie Figlia mia!