Aurinkoa, kurpitsoita ja kastanjapyrettä

Syyspäivät on ihan mahtavia, ajattelin ja hyppäsin junaan, ajoin Pfäffikoniin, kaupunkiin, jossa en koskaan ole käynyt. Kaupunki oli vain välietappi, koska siellä oli juna-asema. Halusin järvelle ja kiertää sen ympäri, tuntea auringon lämmön, mutta nähdä kellertävää luonnossa.

psee 1 pfaffikon
Löysin järven. Pfäffikersee.

Rantatiellä taivalsin syysmekon helmat heiluen. Lenkkivaatteisiin tai farkkuihin sonnustautuneiden kävelijöiden joukossa olin todellinen outolintu keltapohjaisessa vaatteessani. „Nätti mekko!“ totesi nainen toiselle takanani. „Erikoinen,“ kuului diplomaattinen vastaus. „Minä kyllä tykkään,“ vahvisti edellinen.

psee 2 haikaran pesä
Haikaran vino pesäpaikka.
psee 15 järvi
Kaisloissa on syksyä.

Sen sijaan kahvipaikassa katosin kuvaan anonyymiksi kulkijaksi. Kelta-oranssien, vihertävänharmaiden ja muiden kukertavien köynnöskasvien hedelmien joukossa olin vain yksi vähän suurempi kurpitsa.

psee 6 jucker farm

psee 8 marronileivos
Väittävät leivokseksi. Kastanjapyrettä taikinakupposessa kerman kera.

Istahdin aurinkoon tuplaespressolle ja kastanjaleivokselle, juuri sellaiselle, joita ennen inhosin. En voinut ymmärtää kastanjapyrettä ylipäätään ja vielä vähemmän, sitä, että sitä myytiin herkkuna. Ruskealta spagetilta näyttävä läjä ei mielestäni parantunut kermasta. Mauton ja outo, oli tuomioni. Kunnes muutama vuosi sitten huomasin kaipaavani kastanjoita leivoksen muodossa, sen ilahduttavaa, lempeää syksyn makua.

psee 10 hirvi ja pupu kurpisoista
Kurpitsojen inspiroimaa taidetta. Tai ainakin silmäniloa.
psee 4 raevaurioiset kurpitsat
Rakeiden aiheuttamia rupia.
psee 3 kurpitsoita
Monenmoista kurpitsaa.

Juckerfarmin pelloille iski kesällä kova raekuuro ja puolet sadosta menetettiin. Osa kurpitsoista selvisi jäisestä hyökkäyksestä rokonarvin ja kasvoi kunnioitettavaan kokoon ja myyntilaariin. Olisin ostanut jokusen mukaani, mutta nämä eivät mahtuneet käsilaukkuun.

Järven toisesta ääripäästä löysin suon, joka näytti erehdyttävän kotimaiselta.  Ja sen saunan, jonka lämmössä monet täällä asuvat suomalaiset tuntevat olevansa oikeassa paikassa.

psee 12 seegräben vastarannalta
Seegräben, kurpitsafarmin kotipaikka.
psee 11 suota
Suo.

Lenkin saldo oli vähintäänkin tyydyttävä: seitsemän harmaahaikaraa yhdellä pläntillä, polun vieressä syyskrookuksia, kuumailmapalloja ja liitokoneita taivaan täydeltä, arapapukaija miehen olkapäällä, kovasti aurinkoa, leivoskahvit ja lopuksi vielä roomalaisen linnakkeen rauniot.

psee 14 kyltit
Niin että mihinkäs sitä lähtisi?
psee 13 linna
Siinä se on, roomalainen linnake.
psee 14 meditoija linnan muurilla
Hän keskittyy.

Linnakkeen keskeltä nousi savun huitula. Tällä kukkulalla roomalaiset ehkä grillasivat aikanaan villisikoja tai kaurista iltapalaksi, hörppäsivät punaviiniä saviruukusta. Nyt 2017 isovanhemmat lapsenlapsineen olivat paistaneet retkensä päätteeksi makkaraa. Katselin hetken auringon vetäytymistä ilta-asentoon. Joku nainen meditoi muurilla. Mieleni teki jäädä tuijottelemaan Pfäffikerseen yli, mutta hämärän lähetystyminen muistutti, ettei tiellä ole lamppuja ja matkaa oli vielä jonkin verran.

En resumen: En un día de otoño hice un paseíto por Pfäffikersee, el lago de Pfäffikon, y encontré un pantano, calabazas, siete garcas reales en un campo, un guacamaya en el hombro de un señor, un espresso doble con un quequito de castaña, una fuerte romano, un montón de sol y tranquilidad.

Kurzgesagt: In einem Rundgang um den Pfäffikersee habe ich einen Sumpf, viele Kürbisse, sieben Graureiher auf einem Feld, einen Espresso doble mit Vermicellen, ein Römerkastell, viel Sonne und Ruhe gefunden.

Advertisements

Herra Herra ja hänen kirjansa

„Mitä teit ennenkuin sinusta tuli enkeli?“ „Toitko nuo silmät mukanasi vai ostitko ne täältä?“ „Ovatko ne lasuurikiveä?“ „Ja tuo hymy…Eikö olisi hyvä, että hymyjä markkinoitaisiin ja myytäisiin, niitä kun on niin vähän tässä maailmassa!“ Eräs kuubalainen kirjailija-toimittaja oli istahtanut viereeni ja suolsi kaunopuheisia flirttifraaseja kuin liukuhihnalta.

Sitä ennen hän kyseli samalla penkkirivillä istuvalta naiselta mikä hän oli. „Lihansyöjä? Uskovainen? Pidät muurahaisten syömisestä? Yöihminen?“ Luulin, että costaricalaiset olivat mestareita iskurepliikeissään, mutta ehkä se ei rajoittunutkaan yhteen kansaan, vaan liittyikin kieleen. Tai Latinalaiseen Amerikkaan.

ra herra 12

ra herra 4

 

Nämä puheenparret olin kirjoittanut päiväkirjaani silloin kauan sitten. Pudistelin kirjasta pölyt, sillä oikeastaan etsin kohtaa kohtaa, jossa tapasin costaricalaisen kirjailija-filosofin Rafael Angel Herran, mutta löysin sitä ennen monta unohtunutta anekdoottia. Halusin kirkastaa kuvaa menneestä, sillä sain postipaketin, jossa oli kolme Herran kirjaa. Ne pääsivät kirjahyllyyni kahden edellisen viereen, sinne lähelle Hermann Hesseä ja Liisa Helve-Sibajaa.

Olimme kirjallisuusseminaarissa Costa Ricassa San Joséssa; minä, Rafael Angel Herra ja se kuubalainen kaunopuheinen kirjailija. Päädyin tapahtumaan kuvittajana, mikä oli mielestäni hilpeää, sillä itse tiesin, etten osaa piirtää edes kissaa. Toinen kuubalainen kirjailija-toimittaja, Antonio Orlando Rodríquez, opetti silloin costaricalaisessa La Universidad Nacionalissa, jossa minä opiskelin ja piirustukseni huomattuaan halusi, että osallistuisin lastenkirjallisuusjulkaisun kuvitukseen. Hänen äitinsä oli lukenut lapsille Muumeja ja sympatiat Suomeen olivat melkoiset. Ja niin olin tapahtumassa keskellä kuvittajia ja kirjailijoita.

ra herra 2
Tämä ei ole Rafael Angel Herran tuotantoa, vaan päiväkirjani menneisyydestä.

ra herra 3

Rafael Angel Herran kanssa satuimme samaan pöytään. „Ai olet Suomesta. Frankfurtin kirjamessuilla näin suomalaisilla kirjoja, joissa luki herra ja kun kerroin sen olevan nimeni, heistä se oli niin hauskaa, että sain kirjan lahjaksi.“

Seminaarin jälkeen en tavannut Herraa enää, mutta sain myöhemmin Suomeen kaksi kirjaa. Ja Facebookin ihmeellisen maailmaa yhdistävän ominaisuuden vuoksi nyt, vuosikymmeniä myöhemmin muutaman lisää.

Yritin miettiä, mikä olisi ollut kirja, joka olisi ollut kirjamessuilla, luultavasti -80 ja -90 luvun taitteessa, ja otsikossa „herra“. Löysin vain Herra Hakkaraisen tarinoita, mutta ne on julkaistu paljon myöhemmin.

Señor Herran kaunokirjalliseen tuotantoon kuuluu novelleja, runoja ja tarinoita. Ajattelin lukea kaikki, muistin virkistykseksi, vanhimmasta uusimpaan. Mutta La divina chusma kuulosti hauskalta ja kansi kutsuvalta, että tartuinkin siihen. Ja huomasin, että espanjani kaipaa päivittämistä. Heti aluksi on myönnettävä, että vaikka se on toinen kotikieleni, kirjan nimi oli hauska vain sillä perusteella, miltä se kuulostaa; „chusma“ oli haettava sanakirjasta. Kuubalaista perää oleva sana tarkoittaa siis roskaväkeä. Ja kirjan nimi jumalaista roskaväkeä. (Se on myös ilmestynyt saksaksi, Das göttliche Lumpenpack.)

Kirjan kertoja on papukaija ja kertomukset eläintarinoita, jotkut vain yhden kappaleen, kahden lauseen mittaisia. En tiedä ovatko nykyajan eläintarinat aikuisyleisölle vain Latinalaisen Amerikan ilmiö, mutta suomalaisessa nykykirjallisuudessa ei tämäntyyppistä genreä mielestäni ole. Saatan olla kyllä väärässäkin. Herran kertomukset alkavat jonkun eläimen näkökulmasta ja lopussa on enemmän tai vähemmän brutaali kliimaksi. Kuten kolme hämähäkkiä, jotka saalistaessaan lopulta köyttäytyvät omiin verkkohinsa. Tai etana, joka nähdessään oman kuvansa peilistä liukuu kuvan yli kerta toisensa jälkeen yrittäessään peittää niin ällöttävän ilmestyksen.

Palaan jälleen seminaariin päiväkirjan sivuille. Näköjään eniten vaikutuksen teki se, että eräällä lounaalla tarjoiltiin perunamuussia. Tropiikissa! Siis Keski-Amerikassa!  Nuori minä oli siitä hyvin onnellinen.

Ja sitten se tapaaminen yhden Costa Rican kuuluisimmista kirjailijoista, Joaquín Gutiérrezin kanssa (1918-2000). Me olimme jo istuneet kahvilla aiemmin, sillä hän sattui olemaan vuokraemäntäni veli. Seminaariyleisö kiersi meitä kuin kissa kuumaa puuroa. Puhuimme vuokraemännän kissasta, Joaquín näytti minulle pilapiirroksiaan yleisöstä valitsemistaan ihmisistä, kerroin meidän saarista eteläisessä Suomessa, hän matkoistaan Tortugueron kanaaleissa. „Olen lukenut kaikki teidän kirjanne,“ joku fani yritti väliin. „Niin, ahaa. Mutta jos arvaatte, mistä maasta tämä tyttö on, saatte lahjaksi Cocorín.“ Nainen jäi ilman palkittua lastenkirjaa.

Seminaarista sain kolme ystävää ja muutaman tuttavuuden. Mietin olisiko päiväkirjat pitänyt tuikata jo aikaa sitten juhannuskokkoon. Mutta näitäkään päiviä en olisi muistanut yhtä kirkkaasti ilman epäselvällä käsialalla kirjoitettuja muistiinpanojani.

En resumen: Me llegó un sobre lleno de libros del escritor costarrisense Rafael Angel Herra. Y ya por la segunda vez. Los primeros recibí hace algunas decadas, después de un Coloquio Internacional de Promoción de Literatura. Yo no sabía exactamente que hacía yo allá, pero estaba entre los ilustradores, aunque para mi era claro que no hubiera podido dibujar ni un gato. Pero el escritor cubano Antonio Orlando Rodríguez pensaba que eran algo que publicar. En el seminario oí los mejores pirópos de mi vida (Qué hiciste antes de ser un anglel? Trajiste esos ojos contigo o los compraste aquí?), causé envidia entre los participantes conversando con el escritor famoso tico, Joaquín Gutierrez. (Y de que conversamos? De nuestras islas en Finlandia, del gato de la dueña de mi casa, que era la hermana de don Joaquín). Y hice varias amistades, como con Rafael Angel Herra.

Kurzgesagt: 5 Bücher von dem costaricanischer Schriftsteller Rafael Angel Herra habe ich jetzt in meinem Bücherregal. Ich habe ihn kennengelernt in einem Seminar von Literatur in Costa Rica, vor vielen, vielen Jahren. Er erzählte mir, dass er in Frankfurter Buchmesse Bücher mit einem Titel mit „Herra“ gesehen hatte. Die Finnen haben es lustig gefunden, das sein Name auf Finnisch „ein Herr“ bedeutet und haben ihn den Buch geschenkt. Nach dem Seminar hat er mir einige von seinen Büchern nach Finnland geschickt und jetzt – danke soziale Medien – haben wir schon wieder kontakt – und ich 3 neue Bücher zum lesen.

 

Jos olisin prinsessa ja asuisin linnassa…

…niin Lenzburg olisi yksi varteenotettava vaihtoehto. Paitsi että tajusin liian myöhään prinsessaelämän ongelmat. Kyllähän siitä varoitettiin kutsussa; linnaan olisi turha tulla stilettikoroilla ja sen ymmärsin. Lankkulattialla tulisi lento ja kupsahdus, jos korko jäisi väliin ja toisaalta, kenkäkaapistani ei piikkikorkoja edes löydy. Siksi varustauduin kengillä, joissa oli korkeutta, mutta myös tarttumapintaa.

linnanjuhl 2 linna (3)
Linna näyttää hämäävän pieneltä tältä suunnalta ja sitäpaitsi remonttityömaalta.

Linnaan piti kuitenkin kivuta, sillä tottahan se sijaitsee kukkulalla, josta näkee valtakunnan tai ainakin läänin. Vaelluskenkiin verrattuna taivaltaminen vaati varovaista askellusta ja kaiken tietämyksen pilateksesta, keskivartalon tuen ja kokonaisvaltaisen kontrollin.

linnanjuhl 3 kaariholvi (2)
Kauanko tätä tietä siis jatkuu?
linnanjuhlat 5 linna (3)
Ei enää mukulaa, vain soraa.

 

 

Ensimmäisellä kaariholvella huomasin, että autolla olisi saattanut päästä vähän pitemmällekin. Tie oli mukulakiveä ja kaikenlainen muhkura toisi haastetta pimeässä takaisin tullessa. Enkä edes osannut aavistaa, miltä tuntuu kävellä alamäkeä korkkareissa. Puhumattakaan seuraavan päivän hapotuksesta lihaksistossa. Pitäisi varmaan arkisin joskus pitää jalassa muitakin kuin lenkkareita.

linnanjuhl 8 sisäpiha
Juhlakansaa soljuu kohti ritarisalia.
linnanjuhlat 6myö
Myö. Äiti, joka ei vielä visajännitykseltään oikein kykene hymyyn, ja tytär. Oikean olkapääni takana valokuvaaja Sanna Heikintalo.

Mutta Suomi juhli tänään sataa vuottaan monta kertaa vanhemmassa linnassa. Ensin portaita ylös, laskusillan toiselle puolen, kauniille sisäpihalle ja ritarisaliin. Vahvojen seinien sisällä oli turvallinen olo; näille juhlille sopiva näyttämö. Sopivan karua, jämäkkää ja periksiantamatonta, vähän niinkuin me itsekin.

linnanjuhl 10 venlat
Venlat kansallispuvuissaan.
linnanjuhl 9 suurlähettiläs
Suurlähettiläs Timo Rajakangas
linnanjuhl 12 pepe
Matti Hussi (piano), Reeta Aho (viulu), Pepe Willberg (kaipaako selityksiä?), Joonas Pitkänen (sello), Sofia Ahjoniemi, (harmonikka)

Näissä linnanjuhlissa ei ollut kuningasta, mutta sentään aivan tuore suurlähettiläs, joka pääsi tapaamaan meitä maanmiehiään ja -naisiaan samantein ja tusinakaupalla.  Ja kuten kunnon pitoihin kuuluu, kannettiin pöytään villisikoja, ääh, siis vasikkaa, puronieriää tai ratatouillea preferenssien mukaan.

Trubaduurin rooli lankesi Pepe Willbergille ja Sofia Ahjoniemi Ensemblelle. Jossain niillä paikkein, Venlojen kansantanssien, „Aamun“ ja „Elämältä kaiken sain“ jälkimainingeissa vajosin jonnekin menneeseen Suomeen. Sinne missä keittiössä avattiin radio napista pyörittämällä ja kanavia oli kaksi, keittiössä räsymatto ja lehtenä Etelä-Suomi.

linnanjuhl 15 ohjelma

Paluu tähän hetkeen tapahtui sillä hetkellä, kun marssin yleisön eteen lukemaan Suomi-visan vastauksia. Jotenkin kummallisesti olin sotkeutunut juhlan ohjelmaan. Minä, joka luistan aina kaikista kilpailuista ja visoista. Onneksi työ oli tehty jo aiemmin, nyt oli aika vain julistaa voittajat ja keskittyä jälkiruokaan.

linnanjuhl 8 pöytäkoriste

 

 

linnanjuhl 14 jällkkäri

En resumen: Finlandia cumple 6.12 100 años y nosótros, los finlandeses en Suiza, lo celebramos ahora en el castillo de Lenzburg. Con mucha comida, música en vivo con los hits de mi niñes y bailes tipicos.

Kurzgesagt: Wie feiert man in einem Schloss? 100 Jahre Jubileum Finnlands im Schloss Lenzburg zumindest mit gutem Essen, Musikhits vom Kindheit und Volkstänzen.

Kuvakertomus Walenseen Rivieralta

Tänne jää auto. Murgiin. Pitää ottaa kuva siltä varalta, ettei väsymykseltä myöhemmin muistettaisi mikä järven kaikista kylistä olikaan se, jonne uskollinen ajokkimme jäi odottelemaan. Tässä paikassa ei kyllä ole mitään nähtävää. Paitsi sen edustalla oleva järvi ja sitä reunustava seinämä. Ikinä en uskoisi, että pystysuoralla olisi joku polku. Ainakaan paikassa, jonne pääsisi ilman hakkua ja turvaköyttä.

riviera murg 1

Murgista junaillaan Walendstadtiin ja huomaan paikallisten kulkevan toppatakeissa ja pipoissa. Lieneekö ihme, kun lämpötila on romahtanut 15 astetta parissa päivässä. Pilvet roikkuvat uhkaavina ja palelee. Walenstadt näyttää aika ankealta harmaassa säässä. Käynnistän Suuntoni reittinavigoinnin ja aloin seurata kellossa näkyvää matoa.

 

riviera walenstadt 2
Walenstadt

riviera kartta

Tässä vaiheessa ei enää palele. Ollaan laitettu vaelluskenkää toisen eteen rivakkaan tahtiin ja noustu puolisen kilometriä. Ja turha väittää vastaan, tämä on aivan selvästi sademetsää. Kosteaa ja rehevää.

walenstadtberg 3 sademetsä

Pysähdymme syömään nopeasti kotona kasatut sandwichit ja tomaatit. Ensin ihmettelen, miksi penkki on selkä opaalin vihreää järveä kohti. Sitten pilvien rakosista vilahtaa jylhä huippu. Olemme lähempänä lumirajaa kuin kuvittelinkaan.

riviera walenstadtberg 2

Yritän laittaa tauon ajaksi Suunnonkin paussille. Ei onnistu, koska en halua laittaa navigointia pois päältä. Lopussa huomaan, ettei vehje rekisteröinyt ollenkaan kuljetun matkan pituutta tai hulluna hakkaavan pulssin lukemia. Mutta tien se näytti hyvinkin luotettavasti.

riviera 8 suunto

Alun nousu on leveää tietä metsässä; huipulla maisemat muuttuvat. Tänne voisin tulla Heidiksi kesäisin. Ketään ei ole missään, vain runsas luomutila ja kyynisinä meitä tutkailevia vuohia ja kenestäkään piittaamattomia kanoja.

riviera 7 puutarha vuorella

riviera 5 puutarha vuorella

riviera 6 puutarha vuorella

Ensimmäinen putous tulee niin korkealta, ettei siitä näy kuin osa täällä metsässä. Olemme alkaneet laskeutua ja polku on muuttunut kiviseksi ja mutaiseksi. Monin paikoin satoi syyskuun koko sademäärä jo kuun ensimmäisinä päivinä. Ajattelen Bondoa, kylää, jonka päälle on romahtanut huipulta kahdesti tonneittain kivimurskaa ja muuta maa-ainesta.

riviera 9 putouksen ylitys

Onneksi on metallinen köysi johon tarttua, etten lipsahda veden mukana rotkoon. Veden voima on valtava, mutta se katoaa kuvassa jonnekin.

riviera 10 putouksen päällä

Alempana ohitamme kivan taukopaikan – taukoa pitämättä. Pitäisi päästä kallioisen niemen toiselle puolen. Niin että miten? ajattelen.

riviera 11 kallioniemi

Mutta tässä kohtaa ollaankin jo ihan sivilisaation parissa. Niemeä reunustaa asvalttitie.

riviera 12 kallioniemen tie

Kun olemme taivaltaneet kolmisen tuntia oppaan arvioimista 4, 5 tunnista, häämöttää määränpää, Quinten. Olemme tallanneet 10.22 km, nousseet noin 600 metriä ja laskeutuneet 560. Lähdimme kylmästä, lähes sateesta, ohitimme syksyvyöhykkeen, näimme keltaisia lehtiä. Ja täällä Quintenissä on kesä.

riviera 13 quinten
Quinten

Kylää mainostetaan itä-Sveitsin Rivierana, sillä täällä kasvavat viikunat, banaani ja palmut. Heti ensimmäisen puutarhan muurilta löydämme pienen kylmälaatikon, josta voi ostaa juustoa. Kopassa vieressä on hilloja. Maksamme 10 frangia ruusunlehtihillosta ja karhunvattuhillosta metalliseen laatikkoon. Toisessa paikassa on kellari täynnä herkkuja, viiniä omista köynnöksistä, sinappia, hunajaa, lisää hilloja.

riviera 15 nätti talo

riviera 14 palmu

riveira 19 talot

riviera 16 kurpitsat ja tyttö

Parin talon kylässä on kirkko ja kaksi ravintolaa. Kuljemme pergolan alta, siitä roikkuu sinisenmustia, vihreitä ja punaisia viinirypäleitä. Vuori nousee kylän takaa suojaavaksi seinäksi. Ellei sitten romahda. Mietin kuinka on talvella.

Kuvan annos on sveitsiläinen palautusruoka. Sisältää proteiinia ja reilusti hiilihydraattia ja saa auringossa paahtuneen, taivalluksella voipuneen patikoijan pystyyn kuin nuutuneen kukan.

riviera 17 jätski

Quinteniin on turha lähteä autolla. Sinne ei nimittäin vie yksikään autotie. Monet tulevat patikoiden, toiset laivalla tai veneellä. Me pääsimme Alvierin kyydillä takaisin toiselle puolelle Murgiin.

riviera 18 vene

riviera 20 laiva ja kylä

Äitinsä kanssa Quintenissä piipahtanut sveitsiläismies kyselee, että mistäs sitä ollaan, Espanjastako. Hän arvaa meidän kävelleen Quinteniin ja toteaa reitin olevan jyrkkä. Ehkä näytämme voipuneilta, sillä hän tarjoaa ystävällisesti kyytiä Walenstadtiin.

riviera 21 quinten kaukaa

Kaukaa katsottuna Quinten näyttää hädin tuskin kylältä, vain muutamalta talolta viiniviljelysten välissä. Pieni helmi.

En resumen: Caminamos la ruta que se ve en el mapa en la rivera de Walensee. Saliendo hacia frío, pareció otoño y llegando era verano puro. Quinten es un pueblo sin carros y lo llaman Riviera de este de Suiza. Allá crecen higos, banano y palmeras. 10,22 km, más o menos 3 horas , ascendiendo 600 m y descendiendo 560 m.

Kurzgesagt: Seit langem wollte ich von Walenstadt nach Quinten laufen und jetzt war das Wetter perfekt: kühl und dunkel beim Bergauf laufen, sonnig und warm in Quinten. Nach dem vielen Regen war der Weg herunter ein bisschen rutschig, aber sonst einfach zum laufen. 10,22 km, etwa 3 Std., asc. 600 m und desc. 560 m.