Yksi lämmin ilta elokuussa

Siirryin sekavan viikonlopun ja vielä sekavamman yön jälkeen pihatoimistoon. Kaadan lisää kahvia kuppiin ja toivon sen aktivoivan synapsit, sillä juuri nyt päässä on vain mytty matoja, sinne tänne luikertelevia ajatutusten lankoja.

Taivas on pilvetön, järvi kimmeltää vihertävänä ja lähes tyynenä, lämpötila kohdallaan, harmaahaikara narskahtelee ja etsii kaarrellen otsaansa, siis tarkoitan oksaansa johon istahtaa. Toivon puutarhapöydän olevan ekonomisempi, ekumeenisempi, äh, ergonomisempi kuin kirjoituspöytäni, joka on menneiltä ajoilta, jolloin ei tunnettu tietokoneita ja näyttöjä.

Sillä niskaa viilsi yöllä, ilman ja tyynyn kanssa. Saan saman aikaan treenaamatta kuten myös treenaamalla. Ehkä Wirbel on jumissa. Mikä Wirbel onkaan suomeksi? Niin juuri, nikama. Niillä paikkein kun olin mytännyt tyynyn seinän ja sängyn väliin, tyytynyt helteiseen yöhön ja makasin kuin Kleopatra sarkofagissa, alkoi laahaus. Ehkä naapuri jälkikasvuineen vetää patoja sisältä pihalle, koska ei saa unta kuumassa? Ehkä varas laahaa löytämiään aarteita säkissä pakoautoon? Ehkä murhaaja hinaa ruumiita puiden kätköön?

happening 8 winti
Näillä rokkasi. Winterthurilainen bändi, nimestä ei tietoa.

Ja sitten se nosturi. Piippausta ja kitinää, rakennusääniä. Kello oli kahden ja kolmen välillä, kaikkialla pilkkopimeää. Kymmenen jälkeen romuajien perään voisi usuttaa poliisin. Mutta mihin usutat, kun yhtäällä haukkuvat hermostuneet koirat, toisaalla (niin missä?) metelöi se nimetön joku ja tekemällä jotain, jolle ei sillekään ole nimeä.

happening winti mummeli ja muut
Winterthurilaisen bändin yleisöä. Kaikki sukupolvet edustettuina.

Viikonlopun epäjärjestys oli oikeastaan hallittua kaaosta. Piti varmistaa, että jälkikasvu lähtisi Berliiniin pensseleiden ja piirustusvihkojensa kera ynnä muiden kamppeiden kera, ja se vaati tiettyä suunnittelua. Ja sitten se kesän loppu. Elo-syyskuussa tamburiinin rytmi alkaa paukuttaa entistä nopeammin, tapahtumaa lykkää joka kulmalta, on festivaalia, kaupunkijuhlaa, korttelipirskeitä, kujajuhlia ja taidetapahtumaa.

happening 9 winti
Katufestivaalieväs:possuvarras.

Jos lähtisimme ajoissa, ennättäisimme kolmiin juhliin, pohdin silloin ja niistin nenää. Flunssa on siinä vaiheessa, että koti kyllästyttää ja ajatus tungoksesta 30 asteessa laittaa palaamaan viileiden lakanoiden väliin. Iltasella laskeskelen viikonloppuja, mietin elokuun lämpimiä, melkein trooppisia öitä ja niiden hiipumista. Päättäväisesti tuuppaan nenäliinat laatikkoon ja kipaisemme junalle. Jos ei muuta, niin Sannan Suomi-kuvat käyn katsomassa, sitten saan tulla kotiin, puhelen itselleni. Heikintalon Sanna on Sveitsiin asettunut valokuvaaja, se, joka otti myös minusta kuvat kirjaani varten.

happening 7 wc
Vessavuoro odotellessa voi ehkä taiteilla?

Huomaan olevani toista kertaa lyhyen ajan sisällä Winterthurissa. Korttelijuhlissa on kotoinen meininki, selvästi talojen asukkaita ja lähiporukkaa. Kaupungista puuttuu Zürichin cooliutta tavoitteleva ilmapiiri ja turistit. Winterthuriin ovat kerääntyneet kuvataiteilijat, muusikot ja valokuvaajat. Pirskeiden julkinen vessa onkin taideateljee. Myös se kertoo paikasta.

happening 13 zuri (2)
Zürichissä pirskeet olivat seuraavalla tasolla. Enemmän ääntä, juotavaa ja porukkaa.
happening 11 zuri
Niederdorf ja Dörflifest.

Junassa Zürichiin en todellakaan jaksa enää mennä muualle kuin kotiin. Mutta asemalla virkistyn, ehkä sittenkin käymme katsomassa Niederdorfin Dörflifestiä. Aukiolla pulloista kaadetaan juomia puolihuolimattomasti, melkein lasiin. Musiikki osuu tärykalvoon ja tungokseen ei mahdu. Rosenhofin sisäpihalla soittaa kolmen miehen bändi suoraan New Yorkista, laulajalla punaiset kiiltonahkaiset teräväkärkiset kengät, joista Leningrad Cowboyskin olisi ylpeä. Tyypeillä on musiikki ja eläytyminen hanskassa, mutta kuka olisi lainannut äänimiehen tai edes toimivat vahvistimet?

Kaduilla on enemmän ihmisiä kuin päivällä harvoin. Istahdimme tyveneen ja sivustan rauhaan katselemaan kaupungin profiilia. Kolmannet juhlat saivat jäädä. Tämäkin riitti, kaksi kaupunkia, kaksi erilaista tunnelmaa. Yksi lämmin ilta elokuussa.

happening 10 zuri
Kyllä. Tämä on Zürich.

En resumen: En agosto viene el momento de entender que ahorita se acaba. El verano. Y de pronto hay fiestas por todo lado. Cada barrio, ciudad, festival, hasta calles tienen sus fiestas. Tratámos de ir a tres de una vez. Logramos visitar uno en Winterthur, vimos las fotos de Finlandia de Heikintalon Sanna y tomámos el zarpe en Zürich, pero el tercero tuvimos que dejar para otro día. O para otro año.

Kurzgesagt: Im August kommt das Moment der Realität. Es sind die letzten Tagen des Sommers. Alle wollen noch feiern, es gibt Dörflifest hier, Gassenfest da, Chilbi und Festivales, überall ein Fest. Wir haben versucht 3 auf einem Tag zu besuchen. In Winterthur sind wir durch den Strassenfest gelaufen um die Fotos aus Finnland von Heikintalon Sanna zu sehen und dann noch in Zürich durch Dörflifest gewandert, aber das dritte mussten wir für einen anderen Tag lassen. Oder für nächstes Jahr.

Advertisements

Kotivuoren huiputus

Näen jo sieluni silmillä, kuinka Matille syntyy otsikosta ironisen lakoninen virnistys. Ne on ne toiset, jotka kiipeävät Elbrusille ja yrittävät huiputtaa Euroopan korkeimman vuoren. Ja ne muut nousevat pienemmille nyppylöille. Kuten Üetlibergille. Ja aina vain uudelleen. Mutta onhan kirjailijoitakin, joiden sanotaan kirjoittavan koko uransa samaa teosta aina uudelleen. Vain uusia versioita. Üetlibergillekin voi nousta varioiden, uudesta pisteestä ja uusin ambitioin.

screenshot uetliberg suunto2

Päivä oli oikeastaan täydellinen kunnon vuoristovaellukselle, jalat kuopsuttivat lähtökuopissa, selasin karttoja ja reittejä läppäri kuumana. Kaikelle oli vaihtoehto, oli lyhyttä, pitkää, korkeaa, kaunista, vuoria ja vähemmän korkeita vuoria. Mutta joukkue romahti. Yksi sairastui, toiselle pukkasi töitä. Pohdin riittäisivätkö reppu ja paperinen ohjeistus netistä kavereiksi. Mutta Aloisin kokemukset olivat tuoreena mielessä. Otti askeleen, iski pään kielekkeeseen, lensi taaksepäin, hajotti kyynärpäänsä ja päätyi selälleen rautatangon viereen, piirun verran rotkosta. Hänellä oli mukana paikkaaja ja auttaja.

uetliberg 4

Huokaisin ja suljin vaellussuunnitelmat tällä erää. Sama ikuinen reitti salille metsän poikki kuulosti kaikkein huonoimmalta idealta, halusin äristä, nousta vähintäänkin Elbrusin sveitsiläiselle vastineelle; onhan ympärilläni kilometreittäin rinteitä, oikeita vuoristoja. Loin katseeni ikkunasta järven toiselle puolen. Siellä se oli, lähin vastine alpille. Üetliberg, jolle muut sveitsiläiset nauravat, kun puhumme vuoresta.

Junassa päätin sivuuttaa vaellukset, vuorikiipeilyn ja piknikretket. Tänään olin matkassa lenkkiasenteella. Unohtakaa ne juoksut urheilukentän tasaista rataa ympäri, tämä vasta on kunnon treeniä, uhosin istuessani pehmeällä junan penkillä ja tankatessani vettä pullosta. Triemlin asemalta ensimmäisessä nousussa pulssi nousi reippaasti kohti toista sataa; ei tästä tule taas mitään, enhän voi hyytyä jo nyt, ajattelin. Metsä suojasi auringolta ja kyltissä ennustettiin 1 h 10 minuutin taivallusta. Pistin nelivedon mielessäni päälle ja jalka nousi kuten pitikin, reippaasti ja hyväntuulisesti.

maisema uetliberg 2
Tuolla alhaalla se on; järven alkupäätä reunustaa Zürich
maisema uetliberg1
Ja ne maisemat joita tulin katsomaan löytyvät toisesta suunnasta.

Üetlibergin huipulla, 869 m, seisoin 40 minuuttia myöhemmin. Maisemapisteessä oli muitakin maastopyöräilijöitä ja pari lenkkeilijää; turistilaumat tulisivat kuitenkin vähän myöhemmin. Täällä porotti ja tyhjensin vesipullon, etsin katseellani kotikylän vihreän kirkontornin ja yritin ottaa kuvaa lumihuippuisista vuorista. Lumet oli vähissä ja vuoret katosivat hellesumuun.

„Alamäkijuoksu ei paranna kuntoa“ luin suomalaisesta lehdestä. Jarrutin minkä kykenin ja olin eri mieltä. Pito väheni ja polvet notkuvat, kaarroin kuin ralliautoilija jokaisessa kurvissa ja vedin kaarteet ulkokautta, sillä muuhun en kyennyt. Tunsin olevani lapsi, joka kaartelee täysillä uudella pyörällään.

Kun taas seisoin junassa ja puskin hikeä, kelluin aurinkoisena tyytyväisyydessä. Olin noussut mäkeä, nähnyt maisemia ja kulkenut jonkun matkaa uutta polkuakin, täydellisissä olosuhteissa, upeana päivänä.

triemli uetliberg 6
Lähtö- ja paluupaikka.

venyttely uetliberg 5

screenshot uetliberg suunto

En resumen: Un día perfecto para subir en la montaña de casa, Uetliberg. Este no era ni muy duro, ni un viaje de picnic, sino que un paseito deportivo – sudando, con buena vista y felicidad.

Kurzgesagt: Naturlich wollte ich (schönes Wetter, viel Energie) auf einen Berg steigen. Und das ist Üetliberg auch. (Nicht lachen!!) Dieses Mal vom Bahnhof Triemli bis Utokulm. Und das Ziel wurde erreicht: die Beine waren zitterig, ich habe viel geschwitzt und die Bergen habe ich auch gesehen.

 

Pikajuna Milanoon

Aerodynaamisessa sukkulassa on kaikki kohdallaan, matkantekoa ja kuvia Sveitsin Alpeilta voi seurata ruudulta, istuimet ovat mukavat, on siistiä, tilaakin reilusti, paikkanumeroiden varaukset näkyvät digitaalisesti. Mutta palelee. „Eikö lämpötilalle voi siis oikeasti tehdä joitain, minä jo tärisen!“ vaahtoaa pöydän toisella puolen istunut mies, määränpäänään Rooma. Konnari saa aikaan pari astetta lämpöä, sen jälkeen kylmä puhaltaa taas paljaisiin kinttuihin. Me kaikki olemme pukeutuneet lämpöön.

1 milano katu ratikka
Milanolaista liikennettä. Ratikat vaikuttavat museovempeleiltä.

Milano on kuten ennenkin, luulen. Siis silloin kauan sitten, jolloin rullasin usein näitä katuja rattaiden kera ja lapsestani tuli kädenkäänteessä spagetinpalvoja. Käymme esittelemässä nykyiselle teinille leikkipuiston, siellä junan, tutut kadut. Häivähdyksen lailla hän muistaa spagettilautasen ison kirkon katveessa. Mutta Milano ei sittenkään ole kuten ennen. Meitä varoitetaan kahdesti, pyytämättä, lorvehtimasta aseman läheisyydessä. „Todella vaarallista,“ sanotaan vakavasti.

15 milano arco zeus iskee
Rauhankaari on iso. Puhuri pisti kääntämään sille selän hyvin nopeasti.

Olemme paossa Zürichin sadepäiviä, jotka muuttivat vaellussuunnitelmat yhden yön kaupunkilomailuksi. Milanon yllä roikkuvat tummaakin massiivisemmat vesipatjat, mutta kuulemme niiden tyhjentyneen vasta lähtömme jälkeen.

Kurkistamme Castello Sforzescon vallihautaan, ei ole vettä, vaan laskujen mukaan kolmisenkymmentä kissaa. Arco della Pace puistoalueen päässä vaikuttaa nimensä vastaisesti uhkaavalta. Kävelemme ripeästi takaisin päin, sillä hiekkatie nousee ilmaan tornadon lailla. Hampaissa narskuu. Epäilemme Zeuksen olevan huonolla tuulella ja räväyttävän ukkosella.

7 milano lehti hotelli
Tavailin Il Gazzettinoa.
19 milano leivos ja kahvi
Tykkään näistä pienistä leivonnaisista ja kahvista.
17 milano leivos
Mutta söin kuitenkin tämän. Pikkuruinen hiukopala ja taas jaksoi.

Retkestä tulee kulinaarisesti laiha. Kaikilla kolmella on oma mielikuvansa parhaasta italialaisesta ateriasta, yhdellä mielessä kaikenkattava pastavalikoima, toisella merenelävät, kolmannella spagetti aglio, olio e peperoncino. Mikään näistä ei toteudu.

Naviglin aluella on kaunista. Valitsemme ravintolan umpimähkää, emmekä mene sinne, jonka tarjoomukset tiedän maukkaiksi, mutta jossa kerran sain vain puolet tilatuista annoksista. Vieressämme ja takana istuukin suomalaisia, toiselle puolen tulee sveitsiläisiä. Ruoka on pettymys. Jälleen yritämme muistaa niiden entisten suosikkiravintoloiden nimiä tai ainakin sijaintia; mikään kello ei kilkata.

5 milano tyttö ja pulut
Tämä nuori nainen ei selvästikään ole pulujen ystävä, sen verran oli inhoa kavahduksessa, kun siipityyppi tuli liian lähelle.
3 milano arco duomo aukio
Turistikerääntymä Duomon edustalla. Yhtäältä kirkkoon, toisaalta ostoksille.
6 milano galleria vittorio emmanuelle
Hirveä surppu. Kaikki haluaa kuvia itsestään Galleria Vittorio Emanuele II:ssa. Ja jätskiä.

Toisella aterialla kävelykadun varrella pudotan paidalleni – tapani mukaan – jotain punaista. Ravintolan isäntä kiiruhtaa paikalle spray-pullon kera. Pantomiimilla hän näyttää kuinka läikästä päästään eroon, eikä selvästikään ensimmäistä kertaa.  „Älä koske siihen vielä“. „Anna kuivaa.“ „Ei servetillä“. Saan harjan, jolla huiskautan läiskän pölynä ilmaan. Olen vaikuttunut palvelualttiudesta, joka sisältää ensiavun asiakkaan turhamaiseen tuskaan astella kotiin paita likaisena.

12 milano navigli 5
Naviglin kanavalla värit olivat kuin renessanssimaalauksesta suoraan.
13 milano navigli 6
Täällä ei laineet lyö.

Kävelemme jalat tunnottomiksi. Elokuu ei sittenkään ole huono aika mennä Milanoon. Kaduilla on rauhallisempaa ja entistä useampi ravintola pitää ovensa lomaakuukautenakin auki.

18 milano koristeltu talo
Ne joilla ei ole maalauksia, on kasveja.
19 milano fasaadia
Massiivisia ja koristeellisia rakennuksia, jotka näin sveitsiläisnäkökulmasta kaipaisivat pientä puleerausta. Ensihätään vaikkapa vain pesua.

Omalla kylällä ihmettelemme kuinka kaikki on muuttunut, kasvit kasvaneet, paikat näyttävät jotenkin erilaisilta ja onpa kiva taas tulla pitkästä aikaa kotiin. Käsittämätöntä, että lähdimme matkaan vasta eilen.

En resumen: Sólo una noche en Milano – y parece como si hubieramos estado en unas vacaciones de semanas.

Kurzgesagt: Nur eine Nacht in Milano – und man hat das Gefühl, es waren Wochen, dass wir in Italien verbrachten.

Kultarannikon reitti 66

Viimeinen Luciferin sääkartalle pyyhkäisemä hellepäivä aiheutti paineita. Nyt kun vielä on kuuma, mitä kaikkea halusinkaan tehdä? Sen verran paiste lämmitti ajattelukykyä, ettei mieleen tullut enää mitään uusia ideoita. Ovet, luukut ja verhot kiinni ja kirja auki?

Aldo ehdotti pyöräilyä ja myönnyin omaksikin yllätyksekseni. Viikkojen helletreeni on tuottanut tulosta. Kolmessakymmenessäkin jaksaa ja voi.

meilen viiniviljelysten luota
Alhaalla siintää Zürichinjärvi

Rapperswilistä Badeniin kulkeva pyöräreitti numero 66 on kuulemma se, mitä pitkin jokaisen zürichiläisen pitäisi joskus ajaa, sanovat ne jotka tietävät. 60 kilometria jokivartta, Kultarannikon villojen välissä kumpuilevaa tietä, mahtavia näkymiä Zürichinjärvelle. Reilu 300 metriä nousuja.

meilen viiniviljelykset

meilen niittyä

meilen villa ja järvi
Hulppea arkkitehtuurin tuotos häiritsee maisemakuvaani.

Me sahaamme yleensä sitä yhtä ja samaa pätkää, kahdenkymmenen kilometrin reittiä, jossa on nousua sen verran riittävästi, että tuntee jotain tehneensä. Huviajelulla helteessä pituudella ei ole merkitystä, vaan kohteella. Uimapaikalla.

Tänään livahdimme varsinaiselta reitiltä hiekkatielle omenapuiden ja viiniviljelysten väliin. Tuoksui alpilta.

meilen laivalaituri
Meilenin laivalaituri. Kukkasin koristeltu.
meilen uimapaikka
Tästä pääsisi lautalla toiselle puolen. Ja uimaan ihan mihin suuntaan huvittaa.

Meilenin laivalaiturin ja lauttalaiturin välissä polskutteli lauma lapsia. Veden päälle rakennettu terassimainen lava toimi saunan lauteina. Puu poltti reisiä. Laineet roiskauttivat löylyä alakautta lankkujen välistä.

Pulahdus veteen ja hetki lauteilla. Kun iho oli kuiva, oli jatkettava matkaa. Helvetia-laiva teki välipysähdyksen ja hetken ajattelin pyörien taluttamista kannelle ja raikasta laivamatkaa, järvituulta hiuksissa. Mutta ei nyt sentään. Emme jääneet rantaan edes kahville. Täytimme vain vesipullot ja aloimme polkea mäkeä ylös kohti viiniviljelyksiä.

meilen laiva helvetia
Helvetia-laiva lähdössä kohti Zürichiä.

En resumen: El camino de bici número 66 entre Zürich y Baden es algo, que todos Züriquitos alguna vez deberían hacer, dijo alguien, quien sabe. Nósotros anduvimos sólo una vuelta de 20 km en la Costa de Oro, entre los viñedos, casas grandes y subiendo así que se podía ver hasta el final del lago. Los 30 grados no era un problema, cuando por todo lado hay la posibilidad bajar al lago y hecharse en el agua.

Kurzgesagt: Der Veloveg 66, Limmat-Goldküste, sollten alle Zürcher irgendwann kennenlernen, hat jemand, wer weiss, gesagt. 60 km, etwa 300 m Höhendifferenz und wunderbare aussicht auf dem Zürisee. Wir haben einen Teil zwischen den Weinreben und Apfelbäumen gefahren, eigentlich ausser 66, und dann eine Pause in Meilen zwischen den Schiffsteg und Fähresteg gegönnt und ins Wasser gesprungen. Es kann sein, dass Zürisee nicht eine von den grössten Seen ist, aber es wird enorm und überall genossen.

Zürichin kahvilat, osa 3

Aloin kyhätä itselleni puhelimeen listaa paikoista, jonne syöksyä, kun kaupungilla heikottaa. Edellisessä käytiin aamupalalla, joka ei kuulu improvisoituihin kahvilakeikkoihin, vaan sitä kyllä suunniteltiin pitkään ja hartaasti, sillä tyhjän mahan lähdöt eivät oikein istu omaan olooni ja seuralaisellekin piti löytyä sopiva hetki.

Nyt tajusin, että oikeastaan kyse ei ole kahviloista, vaan välipalapaikoista, joista luonnollisesti pitää saada hyvää kahvia, mutta myös jotain nakerrettavaa. Alkuaikoina Zürichistä tuntui olevan tosi vaikea löytää lämpimiä voileipiä tai muuta houkuttelevaa suolaista pientä haukattavaa tai yleensä mitään, mikä ei olisi ollut muoviin kääritty.

Gärtnerei The Burner

Gärtnerei the Burner lähis
The Burner on täyttä tavaraa.

Siinä vaiheessa, kun Helsingissä ollaan jo vuosia syöty raakakakkuja, chiavanukkaita ja ties mitä bowleja, on Zürichissä vasta herätty terveellisempien vaihtoehtojen maailmaan. Mutta vauhdilla. Joka kulmalle on pulpahtanut läheltä tuotujen raaka-aineiden, vihanneksia ja proteiinia tarjolle lykkäävien ja luonnollisuudella ratsastavien useiden kuppiloiden valikoima.

gärtnerei yleisilme
Pöydässä on tilaa. Vähän ruokalan oloinen paikka.
gärtnerei näkymä
Ikkunan edessä voi tarkkailla ratikkaliikennettä, sillä pysäkki on juuri kohdalla.

Gärtnerein Seefeldin ravintola on ulkopuolelta mitäänsanomaton, sisältä valoisa ja arkisena kesäpäivänä alkuiltapäivästä tyhjähkö. Tänne tuskin jäädään pitkäksi aikaa vihannesten ympärille turisemaan, vaan ideana on syödä ja mennä. Annos näyttää herkulliselta, salaatissa on tavaraa vaikka useampaankin ateriaan. Kanaa, kikherneitä, mangoa, seesaminsiemeniä, kurkkua, pinaattia, porkkanaa, avokadoa, granaattiomenan ja hampun siemeniä sekä salaattia. Hunaja-sinappikastike on ärjyä, jotenkin kitkerää ja koko juttu kaikista aineksistaan huolimatta mauton. Jään vähän ärtyisäksi, sillä odotukset olivat kovat. Vatsa sen sijaan on pullollaan.

Not Guilty
Not Guilty on todella keskeisellä paikalla. Raitiovaunut ja autot kulkevat edestä, takaa ja sivusta.

not guilty ulkokuva

Gärtnereista ei näkymät ole kovin kummoiset, mutta parin korttelin päässä Not Guiltyllä sitäkin paremmat ja se nostaa pisteitä, vaikkei tarjolla ole edes sisäpaikkoja. Tämä on siis terveyskioski, mutta lounaskäyttöön. Edustalla on pöytiä ja tuoleja keskellä liikennettä, mutta toiselta puolen katua löytyy järviympäristö, jonne kaikki muutkin ovat roudanneet syötävänsä ja kääntäneet selkänsä autoille ja raitiovaunuille.

not guilty pita
Siis pitahan on lämmin!

Kuten nimi sanoo, Not Guiltystä saa nopeaa sapuskaa, mutta vailla grilliruuan huonoa omaa tuntoa. Gärtnerein salaatin jälkeen tympii ja ostan kauan himoitun lämpöisen pitaleivän. Sisällä on vihanneksia ja savutofua, jotain aasialaistyyppistä kastiketta ja jotenkin on saavutettu se, mihin monet haluavat, mutta eivät tavoita: chilinen, hiukkasen makeaan vivahtava maukas snäkki. Ikkunalla on purkeissa valmiiksi koottuja juomien raaka-aineita vihanneksista ja hedelmistä ja valitsen vihreän Popeyn. Pinaattia, minttua, limeä ja muistaakseni omenaa. En vaikutu, mutta uskon sen terveellisyyteen ja raikkauteen. Not Guiltyn ainut ongelma on hinta. 21 frangia mehusta ja leivästä kirpaisee.

not guilty ynpäristö
Aidan toiseltapuolen löytyy jokivarsi ja istumapaikkoja.
not guilty lähiymp
Zürichin suosittu lounas- ja snäkkipaikka.

En resumen: los lugares de snack saludables aparecen en Zürich como hongos después de la lluvia. En Gärtnerei comí una ensalada enorme, que pareció tener todo posible – menos sabor. Not Guilty en vez me convenció: un pita relleno con vegetales y tofu ahumado era enchilosa, un poquitillo dulce, pero riquísimo. El único problema: el precio.

Kurzgesagt: etwas Natürliches und Gesundes zum Snack? No problem, das gibts überall, sogar in Zürich. In Gärtnerei Seefeld habe ich einen Salat gegessen, der fast zu vielen Zutaten hatte – aber wenig Geschmack. Dagegen Not Guilty beim Bellvue hat keine Innenräume und die Tische draussen sind zwischen den Strassenverkehr, aber mein Pita mit Gemüse und Tofu war Köstlich (von der Saft war ich nicht so begeistert und noch weniger von der Preis). Und wen die Tische nicht gefallen, kann die Strasse überqueren und beim See das Essen geniessen.