Vuorten toisella puolen on…ihanaa!

Etelään! Vuorta ylös ja läpi San Bernardinon läpi Alppien eteläpuolelle Tessiiniin! Korkeimmissa kohdissa ruoho oli vielä talven latistamaa, joen pientaretta koristivat lumiraidat. Mutta tunnelin toiselta puolen löytyi: tropiikki!

locarno palmut
Iltahetki Locarnossa

Olin kaivanut vintille menevistä pusseista lämmintä vaatetta, sillä kesä oli paennut ja tilalle ilmestyneet syksysäät. Pakkasin aamukylmässä päälleni hihattoman teepaidan, pitkähihaisen teepaidan, villatakin, nahkatakin ja kaulahuivin. Aurinko paistoi molemmin puolin vuoristoa, mutta mikä hämmästys iholla, kun Tessiinissä auton ovesta tulvahti kesä. +23, palmuja, pääskysiä, kukkivia kiinanruusuja, kaskaiden siritystä.

locarno kiinan ruusut
Palmun vartta nouseva köynnosruusu

Olin edellisellä viikolla vaihtanut pyöräni uuteen ja halusin päästä kokeilemaan levyjarruja, joiden pitäisi toimia sveitsiläisissä mäissä paremmin kuin vanhan pyörän vannejarrut. Päivä oli täydellinen pyöräilyyn, luvassa oli aurinkoa ja Lago Maggioren sivulla puhaltava vieno tuuli löyhytti juuri sopivasti. Mäkiä matkalle ei kuitenkaan osunut juuri lainkaan. Reitti oli yhtä suoraa lähellä nousevien vuorten seinämien välissä.

Italiankieliset tessiiniläiset olivat jo siirtyneet sandaalikauteen, varpaankynnet oli lakattu punaisiksi ja hellemekot otettu esille. Junista ja autoista Locarnon rantabulevardille ilmestyneiden pohjoissveitsiläisten ilmeet olivat hämmentyneen nautinnollisia. Päämääränä oli jäätelökioski ja gelato. Me nautimme illallisen ulkosalla ja katselimme valojen syttymistä vuorten rinteille. Aamupalakin tarjoiltiin terassilla auringossa. Kuumia sarvia ja espressoja.

locarno järvi palmut
Lago Maggiore. On sitä huonommissakin maisemissa pyöräilty.

Olin edellisellä viikolla vaihtanut pyöräni uuteen ja halusin päästä kokeilemaan levyjarruja, joiden pitäisi toimia sveitsiläisissä mäissä paremmin kuin vannejarrut. Päivä oli täydellinen pyöräilyyn, luvassa oli aurinkoa ja Lago Maggioren sivulla puhaltava vieno tuuli löyhytti juuri sopivasti. Mäkiä matkalle ei kuitenkaan osunut juuri lainkaan. Reitti oli yhtä suoraa lähellä nousevien vuorten seinämien välissä.

Täydellinen pyöräilypäivä oli pysähtyä alkuunsa, sillä yksi joukosta sai akuutiin vatsavaivan juuri ennen lähtöä. Matkaan lähdettiin kuitenkin, valmiina pyörtämään takaisin, jos kuvotus pahenisi.

ticino vanha rakennus
Varoitustaulu ei koske takana olevaa taloa, vaan kehottaa tielläliikkujia pysymään tiellä.
bellinzona linnan torn
Bellinzona on kolmen linnan kaupunki.
bellinzona linnan tornit
Muuri toisesta kulmasta

Heti alussa päätettiin lyhentää 50 km:n Locarno-Bellinzona-Locarno -reitti puoleen. Mutta alkuperäisen puolivälin puolivälissä vatsavaivainen totesi, että eiköhän tämä tästä, jos on pakko. Bellinzonasta takaisin kaartaessa alkoi pyörryttää ja vauhti hiipui niin hitaaksi, että juoksijat pyyhkivät ohi. (Tässä kohtaa vanhemmat saattoivat tuntea piston omassatunnossaan). Mutta lepo- ja juomataukojen kera päästiin perille – polkien.

bellinzona arkkitehtuuri

Kotona hädin tuskin enää muistin, milloin olimme lähteneet matkaan. Puolentoista päivän retki tuntui viikon aurinkolomalta ja palautti uskon kesään. Kesästä tosin tuli jälleen talvi, lumineen kaikkineen. Aprikoosit ja kirsikat paleltuivat, viiniköynnöksiä on lämmitelty lämpökynttilöin ja kun ne oli loppuunmyyty koko Euroopasta, pienillä nuotioilla. Meidän talon kiivin pehmeät ja turpeat lehdet muuttuivat haperon kuiviksi, sekin kylmästä. Suuret kosteat lumihiutaleet peittävät pinaatin taimet, petuniat, ruusut ja lilat kurjenmiekat. Rastas laulaa hämmentyneenä. Peipponen ei edes yritä.

En resúmen: En el otro lado de los alpes está el trópico: palmeras, vegetación abundante y grillos. Anduvimos en bici 50 km de Locarno a Bellinzona, apesar de los problemas de estomago de uno de nosótros. Y que dicha que pudimos hacer un viaje al verano, ya que al norte de Suiza regresó hoy el invierno con nieve.

Kurzgesagt: In Tessin herrscht die Tropen. Wenigstens im Vergleich zu Zürich, wo es jetzt schneit. Das Wetter in Locarno war einfach perfekt für das Velofahren. Die 50 km von Locarno nach Bellinzona und zurück war einen Genuss (für diejenige von uns, die keine Magenbeschwerden hatten. Für eine wahrscheinlich das Gegenteil.)

Mikä suomalainen ruoka olisit?

Aki Kaurismäen Toivon tuolla puolen zürichiläisessä teatterissa, ilmeisen sveitsiläisen yleisön joukossa, sekoitti hetkeksi todellisuustasot. Kun on parin tunnin ajan katsonut valkokankaalla siniasuisia, joilla lukee selässä ”POLIISI”, kuunnellut Tuomari Nurmiota ja nähnyt kavalkaadin vanhoja tuttuja suomalaisia näyttelijöitä, vaikuttaa oma kieli elokuvateatterin ovesta ulos astuttaessa hypänneen leffasta kadulle, väärän lavastuksen keskelle.

Niin ilmeisesti ympärillä seisovienkin mielestä, mutta jatkoimme silti keskustelua elokuvasta kotkaksi, välillä espanjaksi, kuten perheessä on tapana, luovia kielestä toiseen. Muistin Kaurismäen lausahduksen Hesarin taannoisessa haastattelussa, jossa hän kertoi suomen kielen olevan hänen isänmaansa ja olevansa Berliinissä kuin lenkkimakkara katukeittiössä. Alkuosa kommentista on selvä, mutta lopusta en saa tolkkua. Kaurismäki tuntee olevansa Saksassa kuin lenkkimakkara Brat- ja Currywurstien seurassa? Vähempiarvoinen, koska vähälihainen, kenties jauhoinen? Hyvin suomalainen? Retro? Kaurismäkeläinen?

17-04-18-20-31-59-419_deco

Ei siinä mitään, makkaralla on oma paikkansa keittiössä, eikä kukaan pakota olemaan gourmet-makkara, jos ei halua. Mietin sitä hetken. Suomalaisten on usein vaikea olla gourmeta. Mieluusti tukeudutaan perusruokaan. Mikä suomalainen ruoka minä itse sitten olisin? Tai miksi itseni tunnen Zürichissä? Tuskin olisin mikään tryffeli, pikemminkin jotain kotisapuskaa.

Lista pitämistäni ruuista ei toimi, sillä se mikä maistuu, ei kuvasta itseäni. Kuten pasha. Kermaisen maistuvaa, ravitsevaakin, sattumilla rikastettu, hapokkailla kuiva-aprikoosin paloilla ja rusinoilla, purutuntumaa taas manteleista. Ongelmana on se, etten ole makea – en siis missään tapauksessa, enkä ikinä. Sitä paitsi pasha on tuontituote idästä, joten aivan suomalaiseksi sitä on paha mennä väittämään. Vai onko? Missä vaiheessa ruuasta tulee jonkun maan oma? Kenelle kuuluvat lihapullat? Ikealle? Olenhan minäkin tuontituote idästä länteen, Kotkasta Sveitsiin.

17-04-18-20-31-31-486_deco

Kävin läpi laatikoita. Makaroni-, kaali- ja lohilaatikoita. Josko sieltä löytyisi suomalainen ruokaidentiteettini. Mutta ei. Makaronilaatikko on liian simppeli, ellei peräti kahtia jakautunut, lihaa ja pastaa. Liian tylsä makumaailma. Lohilaatikko kenties, sillä se on herkkuani. Mutta jotain siitäkin jää uupumaan. Osatekijä, jota en osa nimetä. Ehkä se kuvastaa sisäistä mutkikuuttani; en vain voi olla kahden pääraaka-aineen ruoka.

Kaalilaatikko sen sijaan kuulostaa yllättäin aika hyvältä. Ehkä kasviksen ja jauhelihan täydellinen yhteys, joka pitkään haudutettaessa vain paranee ja suolaisen makean kruunaa kirpeä puolukkahillo, on juuri se mitä olen etsinyt. Makukokemus joka kasvaa. Mutta ehkä sittenkin olen savulohi. Mehevä, suolainen, lohta parhaimmillaan, kalaruokien aatelia. Tai ainakin haluaisin olla.

Sitten huomaan, että ajatuksestani jäi uupumaan jotain. Ehkä Suomessa tunnen olevani savulohi, mutta entä Zürichissä? Savulohi sveitsiläisten rakastamien uppopaistettujen ahvenfileiden keskellä? No ei nyt aivan, pikemminkin paistettu silakka kaviaarin keskellä. – Siinä se onkin, se vastaus. Olen selvästikin pannulla voissa paistettu silakka. Ruskea ja rapea, sisältä maukas, mutta hiukkasen varottava, sillä se rouskutetaan ruotoineen.

En resúmen: El director de cine Aki Kaurismäki, dijo en una entrevista, que se siente en Berlin como un salchichón finlandés en una cocina de la calle. No tengo ni idea, que quería en total decir con eso, pero empezé a buscarme una identidad de comida. Y el resultado es, que si yo fuera comida finlandesa, sería un arenque del Báltico frito en la mantequilla. Crujiente y sabroso, pero hay que tener cuidado por las espinas.

Kurzgesagt: Der finnische Regisseur Aki Kaurismäki hat in einem Interview gesagt, er fühle sich wie ein finnischer Wurst in der Strassenküche. Was das bedeutet, keine Ahnung, aber dann habe ich angefangen für mich eine Gerichtidentität zu suchen. Wenn ich ein finnisches Gericht wäre, wäre ich ein Ostseehering, im Butter gebraten. Aber aufpassen, es hat gräten.

Värikäs Sveitsi?

Valo, auringonvalo, on Sveitsissä keväällä punertavan keltaista. Se kirkastaa luonnon, talot, taivaan ja värit kuin ikkunanpesu. Eikä haalista entisestään talven jäljiltä kalvakoita ihmisiä, vaan pistää puhkeamaan kukkaan.

ug4

Kevät on usein lyhyt, toisinaan vain muutaman päivän ja lämpötilat sinkoavat samantein kesäisiin. Toisinaan sitä riittää pitempään, toisinaan ei, kesä käy kylässä, palaa odotushuoneeseen ja tulee taas houkuttelemaan. Saamme maistiaisia lämpimistä illoista. Nytkin istumme vielä yhdeksältä illalla  pihalla ja katselemme toisella puolen järveä syttyviä valoja. Syömme syntympäiväkakkua kynttilöiden liekit lepattaen, kun ensimmäiset lepakot ilmaantuvat tekemään syöksyjään nurmen ylle lentäviä makupaloja hakien.

Pääsiäistä kohden kevät tuppaa palaamaan taas paikoilleen, vedämme takkeja päälle, ensin villatakkia ja sen jälkeen ehkä nahkatakinkin.

zug1

Jos sveitsiläisiä pitäisi kuvailla, värikkyys tuskin olisi ensimmäinen tälle kansalle antamani epiteetti. Kevät, joka on salamannopeasti tulvillaan värejä, puhkeaa tumman kansan keskelle. Ainakin kaupunkikuvassa, siis pohjoisessa, Zürichissä, vietetään pimeä vuodenaika mustaan verhoiltuna. Hyvä pukeutuminen tarkoittaa täällä myös mustiin pukeutumista. Mutta keväällä sekin muuttuu. Beigejen, harmaiden ja mustien trenssien joukossa vilahtelee väriläisikiä, vaikka luulen ensin olevani ainut ja näkyvä kuin hälytysvalo, kun vedän jälleen hiukkasen arkaillen oranssin nahkatakkini päälle.

luzern3

Mutta ei, vastaan tulee useita punaisia biker-takkeja,  tummanvihreä astuu ulos raitiovaunusta, yhdistettynä punaisiin housuin, illalla keskustassa joen uoman rappusella istuu toinen, syvempi oranssi. Keskemmällä maata, Vierwaldstätterseen rantaravintolassa joudun pistävässä auringonpaisteessa kuoriutumaan takistani. Tunnen jonkun seuraavan tekemisiäni ja nostan katseeni. Se on terassille astuva sitruunankeltainen nahkatakki.

En resúmen: La luz de primavera en Suiza es amarilla. En el norte de Europa no, allá es palida y casi sin color y así se ve también la naturaleza. En el centro de Europa en vez es como una lavada de ventanas. De pronto los colores se ven brillantes y todo parece florecer. También la gente.

Kurzgesagt: Das Licht im Frühling ist gelb in der Schweiz. Im Norden Europas ist es eher blass, ohne Farbe und so sieht auch die Natur aus. Dagegen im Mitteleuropa wirkt es wie das Fensterputzen. Mit dem Sonnenschein sind die Farben plötzlich strahlende und alles blüht. Auch die Menschen.

Alkaisinko kasvattaa avokadoja Costa Ricassa?

Tässäkö on se tilaisuus, jota aina olen odottanut? Eurooppalaiset ovat yhtäkkiä avokadohuumassa ja minulla lanko, jolla maata Costa Ricassa. Sillä pläntillä on kasvatettu kahvia, pienen nyrkin kokoisia retiisejä, korianteria, salaattia, kurpitsoita ja possuja. Sikala oli viimeisin projekti, pari vuosikymmentä sitten. Pläntillä majaa pitäviä tilanhoitajia uhkailtiin, kyläläiset harrastivat jäyniä, kaikki mitä voi ryöstettiin, possuille tuli suu- ja sorkkatauti ja talo poltettiin.

avokadon siemen
Avain vaurauteen?

Costa Ricassa avokadoja syödään 15 000 tonnia vuodessa, mutta niistä tuotetaan itse vain 3000 tonnia. Loput on tuotu Meksikosta, sieltä missä nyt kai ”vihreää kultaa” on enemmän kuin tarpeeksi, kun virta rajan pohjoispuolelle on pysäytetty erilaisin muurein ja estein tai ainakin hankaloitettu. Ja Costa Rica päätti, että kaikkein halutuinta lajiketta ei maahan enää Meksikosta tuoda, koska sen mukana saattaa tulla laiton siirtolainen, virustauti nimeltä auringontäplä.

avokado ja siemen
Tätä kaikki haluavat: vihreää kultaa.

Siitä meksikolaiset eivät tietenkään pidä ja syyttävät Costa Ricaa protektionismista. Joka tapauksessa, Keski-Amerikan avokadokiistat, yhdysvaltalaisten Trump-ongelma ja eurooppalaisten vihersmoothie-avokadoleipä-raakakakku -muoti horjuttavat avokadolaivaa ja virtaukset vaihtavat suuntaa.

Costa Ricassa avokado on peruskauraa, sitä on aina pöydässä, aamiaisesta lähtien. Suoraan kuoresta, veitsellä tai lusikalla pyöräytettynä. Ei mitään hifistelyä, kauniisti aseteltuja viipaleita. Guacamolea ehkä, kun kokki innostuu. Avokadopastasta ei ole tietoakaan.

salaatti
Langon viljelykset tätä nykyä kotipihan perukoilla. Nämä melkein puut ovat salaattia, joka on puhjennut kukkaan. Epäilen, että kukkivaa salaattia on vain tropiikissa.
salaatin kukinnot
Saisiko tästä jo salaatin siemeniä? Onko sellaisia?

Nyt hinnat on pilvissä, avokadoja on tarjolla vähän ja nekin surkeita. Näkisin tässä markkinaraon. Sitä, miksi costaricalaiset eivät itse viljele tarvitsemiaan avokadotonneja, en tiedä. Ehkä syy on sama kuin aina. Muualta tuotettuja saa halvemmalla.

Jos kerran Kirsi Salo on ruvennut avokadofarmariksi Kolumbiassa, niin mikä etten minä. Eli jos kaikki menisi poskelleen, elämä kippaisi yllärinä kaiken nurinpäin, Sveitsi sulkisi minulta rajat ja Suomi hylkäisi, niin mitä olisi jäljellä? Ainakin hedelmällistä maaperää, aurinkoa ja riittävästi sadetta. Jos lanko suo.

orkidean kukkatyyppi
Langon pihalla kasvaa myös kansalliskukka orkidea, joka näyttää satuolennolta.

En resúmen: Europa está en una fiebre de aguacate. Hay pasta con aguacate, smoothies, pan, queque, todo. Y en Costa Rica no producen tanto como haga falta. Antes importaron de México, pero ticos ya no quieren „el oro verde“ mexicano, ya que temen que estén infectados con „mancha del sol“.  Mi solución personal es muy facil: voy a ser un productor de aguacates. Y cómo? Me voy a Costa Rica con la maleta llena de semillas y los siembro en la finca. En la finca de mi cuñado. Si me deja. (Nana: gracias por las fotos.)

Kurzgesagt: Europa hat ein Avocadofieber. Alle essen avocados. Und im Land der Avocados, in Costa Rica, können sie nicht mal genug Avokados für sich selbst produzieren. „Das grüne Gold“ von dem grossen Avocado Produzent Mexiko, wollen sie nicht mehr, weil die vielleicht mit einem Krankheit infiziert sind. Meine Lösung wäre, dass ich nach Costa Rica reisen würde, mit einem Koffer voll von den Samenkernen und die dort in einem Finca zu pflanzen. In dem Finca meines Schwagers. Wenn er mich lässt.