Koti taiteilijoiden kylässä

Sitä luulisi, että melkein kahden vuosikymmenen jälkeen tuntee kotiseutunsa. Vaikka se toimisi toisella kielellä. Vaikka vain asuisi siellä. Vaikka kohteet eivät olisi cooleja ja vetoavia. Kaikki vain tulisi ilmi, jossain vaiheessa, jotenkin.

Kaivellessani aikanaan aiheita kolumneihin ynnä muihin kirjallisiin projekteihin, huomasin, että sadan metrin päässä on veistospuisto. Kävin kurkistamassa vähän pimeään puutarhaan, jonne pääsi jyrkkiä portaita pitkin. Olin yksin ja mietin, miten hyvin tänne voisi sijoittaa dekkarin. Ruumis metallisen veistoksen vieressä, hoidetun pensaiston kupeessa, uhkaavasti roikkuvien peikkomaisten puiden alla, katveessa, jonne aurinko ei yletä.

Sitten luin kunnan muista merkittävistä paikoista, kulttuurivaikuttajista, kirjailijoista. Mutta koskaan, missään, ei mainittu taiteilijoita. Ja paikkahan on kuhissut taideväkeä!

boscon pensselit
Fritz Boscovitsin pensselit paletilla.

Sata vuotta sitten Zollikon oli pieni kylä maalla, kaukana Zürichistä. Nyt se on iso kunta, kiinni Zürichissä ja parin minuutin junamatkan päässä. Silloin aikanaan zürichiläiset taiteilijat muuttivat Zollikoniin rauhoittumaan kaupungin humuista. Myös Fritz Boscovits pakkasi pensselinsä ja kankaansa ja siirtyi yksinkertaisiin, mutta ach, niin inspiroiviin maisemiin. Samoin tekivät Adolf Meyer, Paul Bodmer, Heini Waser ja Fanny Brügger. (Ai miten niin et tunne nimiä? Ei haittaa – en minäkään). Tämä porukka perusti pienen taiteilijoiden siirtokunnan nykyiselle kultarannikolle, missä nykyisin asuu taatusti enemmän pankkiireja kuin boheemeja taidemaalareita.

boscon kuva zollikonista
Näin metsäinen kylä oli Zollikon sata vuotta sitten. Paikan tunnistaa kirkon tornista.

Boscovits löysi kodin kylän keskustasta, jossa hän viihtyi perheineen 50 vuotta. Nyt rakennus on kunnan museo. Ikkunasta näkyvässä vastapäisessä suuressa talossa asui Boscovitzin veli, joka passitettiin opiskelemaan taloustieteitä ja tienaamaan rahaa, jotta joku perheessä toisi varmasti leivän pöytään.

bosco museo
Lieneekö tämä itse Bosco kotiovellaan?
boscon ikkuna
Siellä se näkyy, Boscon varakkaan veljen talo.
boscon veljen talo
Boscon veli eleli prameasti ja talokin seisoi tekstin mukaan herran kämmenellä.

Boscovits ei kuitenkaan ollut turhan ronkeli töiden suhteen ja tuli ilmeisen mukavasti toimeen. Kadun puoleisessa ateljeehuoneessa syntyi valoisana päivänä öljyvärimaalauksia ja varjoisalla säällä karikatuureja ja grafiikkaa.

bosco karikatyyri
„Chömezi mir jaa nid nhääch Frau Müller!“ Boscovitsin karikatyyri keväthatuista: „Älkääs rouva Müller tulko yhtään lähemmäksi!“

Kun aikanaan saavuin Zollikoniin, se ei ollut mikään rauhan ja maaseudun kehto, kuten Boscovitsin aikaan, vaan tuntui epäkylältä, Zürichin laajentumalta. Keskusta oli mitätön, kaupungin rajaa ei edes huomannut. Vähitellen aloin tunnistaa zollikonilaisen ajattelutavan, senkin, että kyläläisillä tuntuu olevan oma paikallisidentiteetti. – Ja pikkuhiljaa luulen päässeni kuntalaisuuden opinnoissa jo syventäviin asti.

boscon kuva rouva
Boscovitsin karikatyyri, kenties zollikonilaisesta rouvasta. „Ai kato, tuossa olen mie!“

En resúmen: Creí, que sé casi todo lo que hace falta saber de Zollikon. Pero no. Por ejemplo: no tenía ni idea, que Zollikon sea un pueblo de artistas. Pero hace 100 años los artistas pensaron que Zürich era demasiado agobiante y encontraron la tranquilidad en Zollikon, en el campo. Uno de los pintores era Fritz Boscovits, que por cierto vivía 50 años en el edificio, que hoy en día es el museo del pueblo. Eso no sabía tampoco.

Kurzgesagt: Ich dachte, ich weiss schon fast alles wissenswertes über Zollikon. Aber nein. Z.B: ich hatte keine Ahnung, dass Zollikon ein Künstler Dorf ist. Aber vor 100 Jahren haben die Künstler Zürich zu hektisch gefunden und das neue Heim in der zukünftige Goldküste gefunden. Auch Fritz Boscovits, der übrigens in dem Haus vom Ortsmuseum 50 Jahre lang wohnte. Das wusste ich auch nicht.

 

 

 

 

Lauantai Zürichissä: kirppareita, toreja ja demoja

aprikoosi1

Keväteuforia puhkesi viime viikolla täyteen kukkaan, suunniteltiin viikonlopulle piknikejä, perhosten ihailua ja hedelmäpuiden kukkien bongausta. Luonto oli kuitenkin toista mieltä. Taivas pimeni, lämpötila laski kymmenen astetta ja sade raidoitti siitepölyisiä katuja.

kirppari ylhäältä suora

Silti, oli sää mikä tahansa, lauantai on zürichiläisten kauppapäivä. Ja Zürich keväästä lähtien torien ja kirppareiden luvattu kaupunki. Kassit ja nyssäkät levitetään jo aamusta (tietenkin luvanvaraisille markkinapaikoille), joku saattaa lämmittää grillin makkaroita varten, toinen myy kahvia ja kakkuja. Sisälle, ulos, mihin vain.

Keskustassa parveilevia turisteja ei myöskään mikään estä kurkottelemasta Quaibrückeltä päätä kohti Alppeja siinä toivossa, että taivas repeäisi ja saisi kuvan lumihuipusta. Siihen päälle jokunen mielenosoitus pääkaduilla ja ollaan täysin vapaapäivätunnelmissa. Kaupungin lauantaitungoksessa.

kirppari lähempääSiinä missä tavallisesti on keskustan suurin lauantainen ulkokirppis, velloi vaaleanpunaisten pipojen ja sateenvarjojen jatkuvasti laajeneva joukko. Kolmen nuoren porukalla oli kyltti, joihin oli piirretty munasarjat: „Me olemme tulevaisuus!“ Liian myöhään ymmärrettiin, että sinnehän meidänkin olisi pitänyt mennä. Jonon jatkoksi 10 000 naisen ja jokusen miehen perään. En ole mieltä osoittavaa sorttia, mitä nyt privaatisti ja joskus kirjallisesti, enkä tiedä ulkomaalaisten oikeudesta marssia Zürichin kaduilla, mutta tällä kertaa olisi ollut aihetta. Banderolleja kannettiin tasa-arvon puolesta ja sukupuolierottelua vastaan. Sveitsi on kieroutuneesti moderni maa; tasa-arvoasioissa riittää työsarkaa.

kirppari sininen sali

kirppari bistro

Mutta koska demo oli jo loppuvaiheessa, jatkoimme matkaa raitiovaunulla kohti Kaufleutenia. Klubi-ravintola -kompleksissa, missä muuten myös Sofi Oksanen on lukenut kirjojaan, oli tänään kirpputori. Vaikka oltiin myöhään liikkeellä, tavaraa oli vielä kasapäin ja hinnat laskivat kellon lähestyessä sulkemisaikaa.

Tämä on niitä kirpputoreja, jonne kannattaa mennä ihan vain siksi, että raamit on mahtavat. Sokkeloisesta rakennuksesta viisi tilaa oli kirpputorin käytössä, baaria ja parvea myöten. Nälkäisille oli baaritiskin leveydeltä sandwichejä ja jalkoja voi lepuuttaa myös esiintymislavan tyylikkäässä bistrossa.

kirppari partsi

Piirakat ja kahvit jätettiin väliin, mutta olo oli ulos astuessa ravittu. Samanlainen kuin teatteriesityksen jälkeen, hiukan epätodellinen, ajasta vieraantunut ja iloisen pulputteleva. Ja sadekin vaikutti ystävällisemmpältä.

En resúmen: El sábado en Zürich es el día de compras, de ferias y de mercados de pulgas. Estas fotos son de Kaufleuten, un restaurant-club, donde también de vez en cuando organizan mercados de pulgas y nos rescató del clima frío y lluvioso.

Kurzgesagt: Samstags ist Zürich voll. Von Einkäufern, Verkäufern, Turisten, Demonstranten und es gibt über all Märkte und Flohmärkte. Eine Rettung vom schlechtem Wetter sind die Flohmärkte unter dem Dach, wie der im Kaufleuten. Und von der Ambience speziell schön.

Miten päästä eroon kirjoista?

Kirjat eivät ole olleet minulle koskaan ongelma. Olen pinonnut niitä hyllyille, rivin taakse toisen, pöydille, välillä lattioillekin. Olen se, jolla on metreittäin kirjoja. Kuinka monta, sitä en muista, vaikka olen ne joskus mitannutkin.

En päässyt taaskaan lauantain suomenkielisten kirjojen pörssiin Zürichissä ja olin vaipua mustaan pilveen. En pääse ikinä roinasta eroon (huom: ajattelin kirjaa roinana), koska en pääse koskaan eroon viruksista ja ties mistä hybridibasilleista. Henkilökohtainen kolmen suora taudeissa on johtanut siihen, ettei meillä ole viikkoihin todellakaan järjestelty, eikä edes siivottu ja kohta pölymassan seassa viruvat siemenet ja jyvät puhkeavat jos nyt eivät heti vielä kukkaan, niin ainakin sirkkalehdet ovat ilmestymässä. Olen odottanut, että jotain tapahtuisi, joku pelastaisi meidät, jospa jollain siivousvimmainen konmarius heittäisi keväällä niin pahasti ylikierroksia, ettei omassa kodissa olisi enää mitään tekemistä. Mutta kukaan ei ilmottautunut.

alkusalaatti

Kaaosvision vallassa mietin sitä, miten hankala kirjoista on päästä eroon ulkomailla. Ensinnäkin rakastan kirjoja, en haluaisi luopua niistä. Se ei ole Sveitsin vika. Olenhan se, joka vuosikymmenet totesi, että kotini on siellä missä kirjani.

Ensimmäinen askel on yrittää myydä niitä sveitsinsuomalaisten fb-ryhmässä. Uudet ja tunnetut dekkarit tai viihdekirjallisuus ei ole mikään ongelma. Kaikki muu kirjallisuus taas on. Kun kauppaaminen useimmiten ei onnistu, jäävät kirjat lattialle, kaappiin, laatikkoon, pusseihin. Suomi-koulu on kyllä luvannut ottaa lasten- ja nuortenkirjoja. Jos vain raahautuisin kassien kera paikalle.

Meidän kunnassa poistokirjat kuuluvat paperinkeräykseen, mutta niistä pitää irrottaa kannet. Kuka siihen rupeaa? Kuulin myös huhuja, että joku yritti heittää kirjalastin roskiin, mutta talonmies kielsi sen. Roskalaatikosta tuli liian painava liikuteltava. Ja niinpä kirjat päätyivät Ranskan puolelle roskiin, ilman maksuja ja kapinointia.

pizza

Kirja roskiksessa on surullinen asia. Sitä ei kukaan enää lue. Kirjaa, jota olin vuosikymmenet katsonut hyllyssäni. En ehkä lukenut, mutta tottunut siihen, että siinä se on, tuossa noin. Nyt raivaamisesta on tullut luonnetta karaiseva harjoitus. Enhän ole ikinä aikeissa lukea Espanjassa kielikurssilla annettuja romaaneja, joita en jaksanut ensimmäisiä sivuja enempää alunperinkään. Pois vain ja heti! Kirjat, joista en muista mitään enkä edes halua? Pussiin ja ulos!

jälkkäri

Olen karaissut luonnettani kolmasti, eikä hyllyssä näy edes lovea, vaikka kirjoja on lähtenyt kilokaupalla. Siksi otin askeleen kohti sähköistä kirjaa. Olen lukenut ensimmäistäni, jonka sain ilmaiseksi vastattuani johonkin Elisa Kirjan kyselyyn. Ei siis mikään oma valinta. Kate Mortonin Hylätty puutarha on kielellisesti vaatimaton, mutta viihdyttävä. Lueskelen sitä puhelimesta silloin kun siihen liikenee hetki, bussimatkoilla, jonottaessa ja opettelen olemaan panikoimatta, kun hävitän kohdan. Onhan se kätevä. Varsinkin meille, jotka asumme suomalaisten kirjastojen vaikutusalueen ulkopuolella.

Ja miten tähän liittyy blogin kuvitus? Siivous- ja järjestyspalvelua ei kuulunut, vaikka kuinka yritin lähettää signaalia kaikille omistautuneille ystävilleni. Mutta onneksi yksi meistä oli pystyssä ja taikoi olohuoneeseen italialaisravintolan ja kolmen ruokalajin illallisen. Grazie figlia mia!

En resúmen: Yo siempre he tenido muchos libros, pero viene el momento, cuando hace falta sacar algunos. Y qué se hace en Suiza con los libros finlandeses? Poner en la basura sería triste y además cuesta. Vender? Nadie los quiere. Reciclar? Hay que quitar el empaste. – Y qué tienen que ver la fotos con los libros? No mucho. Estuve enferma y pensando en la limpieza y en lo de ordenar y esperaba que alguien hubiera venido a rescatarnos del caos. No vino, pero mi hija nos preparó una cena italiana de tres platos! Grazie figlia mia!

Kurzgesagt: Ich habe immer viele bücher gehabt, aber jetzt müssen einige weg. Aber was macht man mit finnischen Büchern in der Schweiz? In den Müllsack? Das wäre Traurig und es kostet. Verkaufen? Niemand will die haben. Recycling? Man muss den Buchumschlag wegnehmen. – Und was haben die Fotos mit den Büchern zu tun? Nicht vieles. Ich war krank und habe an den ordnen und putzen gedacht und gewartet, das jemand uns von dem Chaos retten würde. Ist nicht passiert, aber meine Tochter hat uns eine italiensiche 3 Gänge menü vorbereitet!. Grazie Figlia mia!

 

 

Auta korulla!

Kun matkustin Afrikkaan sain reseptin malarianestolääkkeitä varten. Kärsin sivuoireista, pinna oli niin kireä, että pimahdin ja räjähdin pienimmästäkin ja kuvaajani naureskeli. Hän oli osannut pyytää yhtä toimivan vaihtoehdon, mutta ilman haittavaikutuksia. Perillä Norsunluurannikolla vertailimme ryhmässä oireita (ruotsalainen toimittaja oli tehnyt välilaskun Pariisiin ja kulkenut sen kaduilla haukahdellen kuin pieni koira) ja ne olivat onneksi kaikilla alkaneet lientyä suhteellisen nopeasti. Mietimme, minkälaista olisi, jos estolääkitystä pitäisi käyttää jatkuvasti.

no2malaria korulähetysMe saimme käyttää estolääkitystä. Meillä oli suojaavat vaatteet, hyönteissuhkeita, emmekä tunteneet kärsivämme hyttysistä missään vaiheessa matkaa. Eikä malaria ollut mielessämme enää varsinkaan sen jälkeen, kun puolet porukasta lakosi vatsaongelmien takia ja päätyi eristykseen tiputukseen.

Afrikassa malaria tappaa yhden lapsen joka minuutti. Köyhillä alueilla se on vain yksi ongelmista ja malarian vaaroista myös tiedetään – lääkkeisiin vain ei ole varaa tai lukutaidottomuuden takia ei ymmärretä ottaa kuuria loppuun asti.

no2malaria koru2Suomalainen Leeni Ojaniemi sairastui Ghanassa malariaan ja päätyi perustamaan yrityksen, joka tekee rannekoruja perinteisen ghanalaisen mallin mukaan ja lahjoittaa jokaisesta myydystä korusta hyttysverkon johonkin maaseudun köyhistä kylistä.

No2Malaria-korut tehdään kierrätyslasista, ilman sähköä ja helmet maalataan käsin. Ojaniemi suunnittelee itse korut ja hoitaa markkinoinnin ja vie myös malariaverkot kyliin.

No2Malaria-verkkokaupassa on käynyt kuhina, mutta toimitus on nopeaa, Keski-Eurooppaankin. Viikossa sain lähetyksen Tampereelta. Kuoresta löytyi Infinity Mandarin Bracelet, jossa on kolme kullattua amulettia. Yksi niistä on suojan symboli, joka muistuttaa malariaverkon yksityiskohtaa. no2malaria koru aamuaurinko

Ehkä siksi, että Ojaniemi sairastui malariaan ja perusti No2Malarian, josta kirjoitettiin Hesariin lehtijuttu, jonka äitini lähetti minulle Sveitsiin, jonka luin kuumeessa, tosin vain angiinassa, tilasin korun, maksoin siitä 39 euroa ja joku Ghanassa nukkuu nyt hyttysverkon alla. Ja välttää malarian.

En resúmen: En Africa malaria mata cada minuto un niño. La finlandesa Leeni Ojaniemi fundó No2Malaria para participar en la lucha contra malaria. Por cada pulcera, ella lleva un mosquitero a algún pueblo en el campo en Ghana. Con 39 euros te viene una pulsera hecha a mano, sin electricidad y de perlas de vidrio reciclado – y en Africa alguien duerme tranquilo, con menos peligro de enfermarse de malaria.

Kurzgesagt: Malaria tötet jede Minute ein Kind in Afrika. Eine Finnin, Leeni Ojaniemi hat No2Malaria gegründet und nimmt damit teil in den Kampf gegen Malaria. Gegen jedes Armband wird ein Malarianetz in einem Dorf in Ghana eingeliefert. Wenn du ein Armband, handegmacht, ohne Elektrizität und aus Altglas bestellst, wird jemand ruhiger schlafen und mit kleinerem Risiko an malaria zu erkranken.

 

 

Ylös ja ulos

Olen täysin makuuhuonettunut muhittuani 10 päivää tautivuoteella. Mutta alan tuntea vetoa sen ulkopuolelle. Maailma näyttää aivan uudelta, raikas ilmakin on raikkaampaa kuin koskaan ennen. Tai sitten vain on tullut tuuletettua viimeksi ne kymmenen päivää sitten.

jaateloannos
Onneksi teini tietää, miten angiinapotilasta hoidetaan.
laskiaispullaa
Siinä vaiheessa, kun jaksaa tehdä pullataikinan, on toivoa.

Kuumeettomana kaikki tuntuu mahtavalta. Selaan aiemmin ottamiani valokuvia ja valitsen sieltä ne, jotka ilahduttavat mieltäni entisestään. Ei ole mikään yllätys, että puolessa niistä on jotain syötävää.

Alan muistaa, kuinka ihanaa on kävellä kaupungilla ja kaikki on niin kaunista ja kevätkin tulee. Ainakin päivän ajaksi, kun mittari näyttää +18.8. Eilen vastapäätä olikin sitten lumiset kukkulat. Ja illasta on raivonnut syysmyrsky.

ulkokahvit
Pahaa aavistamattomat kahvit pihalla. Sen jälkeen kurkkuun muutti joku pistävä.

Mutta se kevät. Ulkokahvit pihalla odottavat jälleen, sillä kurkkukin toimii, enkä pelkää tukehtuvani jokaiseen nielaisuun, koska joku on jättänyt torveen haarukan. Tai ehkä merisiilin.

rosmariinia-ja-sitruunaa
Pihan rosmariini selvisi talvesta. Ja näillä aineksilla selvitään mistä vain.

Kaupunkikin oli muuttunut sillä aikaa. Lapset kävelevät ilman takkia, katukuvaan ovat ilmestyneet puoleen sääreen yltävät keveät vekkihameet ja nahkatakit. Minä sen sijaan olen yhä kääriytyneenä villakangastakkiin ja kaulaliinaan, jonka takaa ehkä pilkottavat silmät tai vain nutturasta irronneita hiuksia. Myrskyn noustessa illalla kietouduin yhä syvemmälle vällyihin. Kunnes tajusin, että hikoilen.

aamunsarastus
Tyyntä myrskyn edellä. Mutta nämä aamut!

Raivoisassa tuulessa jossain Niederdorfin kujilla kaikui sellon pehmeä laulu. Sellisti oli kiinnittänyt nuotit pyykkipojilla ja näytti nauttivan soitostaan. Katoksessa kivipenkillä, soittajan vieressä, istui pariskunta pipot päässä ja toisiinsa nojautuneina. Joku toinen seisoi seinän kulmauksessa, paeten viimaa, pimeää, sadetta ja myrskyvalojen varoitusta. Kevät on saapunut, katusoittajat ovat palanneet etelästä.

toppatakkisamikset
Toppasamikset. Nämä palttoot voi viedä vintille seuraavaa talvea odottelemaan.

En resúmen: Todo es más bonito después de estár enfermo. La primavera, los amaneceres. El aire es más fresco, la ciudad más interesante, los colores más brillantes, la comida más deliciosa. Y cuando haya hambre, hay esperanza. Busqué fotos que me agradan en este momento y supongo, que no es una sorpresa, que en la mitad haya algo que comer.

Kurzgesagt: Es gibt schon etwas gutes in krank sein. Nachher wirkt alles schöner. Der Frühling, die Sonnenaufgang. Der Luft ist frischer, die Stadt interesanter, die Farben farbiger, das Essen feiner. Und wenn es hunger gibt, gibt es Hoffnung. Ich habe Fotos ausgesucht, die ich nur jetzt estetisch finde und es sei keine Überraschung, dass in der Hälfte gibt es etwas zum essen.