Sarjakuvitettu Luzern

fumetto ulko

Istuin Zürichin Hauptbahnohfin laituri 8:lta lähtevässä junassa ja ärisin hetken. Hyvin hiljaa kylläkin, sillä en halunnut säikyttää lähellä olevia turisteja. Viereisellä raiteella oli nimittäin juna Milano Centraleen. Sillä sekunnilla, kun huomasin kyltin vaunun kyljessä, tajusin että Milano olisikin se paras matkakohde. Aurinkoa, pastaa ja gelatoa! Ja minulla oli kädessäni lippu sateiseen Luzerniin.

fumetto yl kuva1

fumetto kornchuttelle

Pureskelin pähkinöitä ja katselin junan ikkunasta niittyjä, pitkäkarvaisia lehmiä, kyliä, tunneleiden mustaa, Suojelusenkelin (Schutzengel) ja Punaisen ristin (Rotkreutz) asemia. Perillä kymmenet bussilliset aasialaisturisteja todistivat päätökseni oikeaksi. Tämä oli sittenkin se paikka, mihin tulla. Vaikka vuorista näkyi vain haamuja ja järvi näytti viluiselta.

fumetto hylly1
Max (Es)

Itse luzernilaiset olivat varmaan paenneet sinne aurinkoiseen Milanoon, sillä turistien lisäksi kaduilla harhaili vain puoliboheemeja vaihtoehtoharrastajia, luonnosvihkot kainaloissaan, ranteissa Fumetto-rannekkeet ja katseet hiukan harhailevina. Aamusta iltaan sarjakuvaa, viivoja, linjoja, ruutuja ja kuplia. Askeleita läpi kaupungin, näyttelystä sarjakuvafestivaalin satelliittiin ja sieltä seuraavaan. Kuvat vilisivät silmissä sarjana; jossain vaiheessa luovutin ja katsoin enää kokonaisuuksia, värejä, tyyliä ja kerronnan etenemistä.

 

fumetto selkäreppu2

fumetto selkäreppu
Condadin Wahl (CH)

Kornschütten festivaalikeskuksessa Kutikuti-sarjakuvayhdistyksen pöydällä kävi kuhina; siellä missä on sarjakuvia, on myös suomalaisia, eikä nyt puhuta Muumeista. Hipelöin kaikkea ja yritin pitää mielessä etten tavitse mitään, eikä seinille mahdu yhtäkään piirrosta. Samalla halusin kannattaa kaikkia eri puolilta Eurooppaa matkustaneita sarjakuvataiteilijoita ja viedä kotiin kassilliseen katseltavaa.

 

fumetto kornschutte2fumetto suomal

Koska maha murisi, päätinkin antaa tukeni tapahtumalle syömällä. Jonotin Food Pointilla vihreää kasviscurryannosta ja napsin siinä samalla kuvia sarjakuvaväestä. Mies edessäni totesi englanniksi, ranskan aksentilla, että onpa kiva nähdä jonkun käyttävän vanhoja kännyköitä. Ylistin luuriani vuolaasti, sen voi heittää liukuportaista alas ja vielä toimii, kamera on mahtava ja muutenkin näpsäkkä vehje. Otin ruoka-annokseni, kävelin pöytään, maistoin currya, näin kuvallisen tilanteen, nappasin kännyni, osoitin sillä kohdetta, katsoin ruutuun – ja järkytyin. Nokia N79 oli lopussa. Näyttö oli jakautunut kulmasta kulmaan kahtia ja yläosa siitä oli kuin musteen tahraama.

fumetto sarjis
Caroline Sury (Fr)

Räpsin silti kuvia, sokkona. Paluujunassa tajusin, että olin ilman tekemistä. Ei kännykkää, ei puheluita, ei tekstareita, ei kuvia. Eikä edes mitään paperista luettavaa tai syötävää. Mutta vihko oli ja kynä, jolla piirrellä. Kunnioituksesta näkemiäni loistokkaita sarjakuvia kohtaan pysyttelin tikku-ukkeleissa. Kännykän kamerakin alkoi huolestuttavasti takkuilla, mutta suostui lopulta ottamaan tuotoksestani kuvan, viimeistä kertaa.

 

oma fumettosarjis2

En resumen: En Fumetto, el festival de caricaturas en Lucerna, a mi celular de casi antiguedades, le apareció una mancha negra. Y solamente unos minutos después, de que un señor había hecho un comentario admirando el teléfono, tan viejo, pero funcionando, como si nada.(Los acontecimientos se puede ver en mi caricatura encima de este párrafo).

Kurzgesagt: Fumetto, internationals Comix-Festival, füllt den Kopf mit Bilder, Farben und Zeichnungen, aber trotzdem möchte man Fotos nehmen. Und genau dann ist es passiert, mein Handy, das quasi antik ist, hatte plötzlich eine diagonale schwarze Flecke. Im Zug nach Hause hatte ich also kein Spielzeug, konnte keine SMS schreiben oder die Fotos schauen. Aber Papier und einen Stift zum zeichnen schon. Das resultat ist oberhalb zu sehen.

Lumiukko roviolle

sechsel1Tietoisuus maanantaista yrittää herätellä. Sanon sille, ettei huvita.

Vasen silmä kurkistaa varovasti luomen alta ja sanoo sitten: ”Ei huvita.” Oikea ei ole niin vastentahtoinen ja avautuu sen verran, että suljettujen varhojen takaa kumottava valo pääsee häikäisemään – ja sekin toteaa, ettei huvita.

Laittaisinko villasukat jalkaan, jottei kylmä lattia tuntuisi ikävältä unilämpöiselle jalalle? Ei, ei huvita. Sen sijaan haluan pysytellä ihmistoukkana peiton sisällä.

Keittäisinkö kahvit? Eeii…tai kyllä, kahvin tuoksua huvittaisi kyllä haistella.

sechsel3

Huvittaisiko lähteä ulos? Eipä juuri. Tai ehkä sittenkin. Kaupungissa karkotetaan pahaa, pahaa talvea, melkein kyllä aiheettomasti, sillä paha, paha talvi kävi kyläilemässä tänä vuonna vain kahtena viikkona. Silti lumiukko, lumesta ja kylmästä vastuullinen, joutuu tänään roviolle. Sen ympärillä laukkaavat ratsut ja kansa hurraa kun piippusuisen ukon päästä räjähtää ilmoille ilotulitteita.

böög1
Lumiukolla, Bööggillä, on seuranaan vain turvamiehiä.

Huvittaisiko maistaa sadepisaroiden koristelemaa jäätelöä ja katsella kulkuetta? Tai lämmittää sormia Glühwein-kupillisella, kylmän tihkun maustamana? Ehkäpä.

Diese Diashow benötigt JavaScript.

Mutta sitä ennen mietin peiton alla kevätasioita. Puihin ilmestyi vastikään tuoreen vihreät lehdet. (Kevät toi samalla viikolla aivan uuden 50 Frangin setelin, sekin kirkkaan vihreä.) Puutarhoissa kukoistaa kaikkien vihreiden kirjo; lisänä paletillinen kevätkukkien värejä. Ilmakin tuoksuu keväälle, sateen jälkeen kostealle maalle ja hiukkasen kastemadolle.

uutta vihreää 3

Työnnan jalat peiton alta tunnustelemaan tilannetta. Ne ovat vielä hieman voimattomat, uniraukeat. Heiluttelen isovarpaita. Ne innostuvat ajatuksesta lähteä kevääseen.

 

 

 

 

Kristallipallo käsilaukussa

 

taide3

Videotaiteesta en osaa sanoa, onko teos valonvilahduksia huonosti kuvattuna, tekotaiteellisuutta, ihan vain laadukasta vai kansainvälisesti mullistavaa, estetiikan normit ilmaan heittävää riemullista roiskintaa.

Sveitsiläisen Pipilotti Ristin näyttelyssä mieltä ja aisteja pyöritellään, vaivataan, hierotaan. Ehkä tältä tuntuu aivosauna? Mielihyväkeskuksen kutittaminen höyhenellä? Sielun paijaus?

pipilotti2

Vaihdan painoa jalalta toiselle. Pitääkö videot katsoa alusta loppuun vai vain häivähdyksiä? Entä lopusta alkuun? Onko niillä ylipäätään alku? Tai loppu? Päädyin häivähdyksiin. Osa teoksista on heijastettu kankaille, alushousuista tehtyyn kristallikruunuun, parisängyn lakanalle, valtaville seinille. Pieniä videoita löytyy käsilaukuissa olevista kristallipalloista, ensiapukaapista ja simpukasta. On pyörivää liikettä, vettä, avaruudellisuutta, alkulimaa, pehmeää, ylikypsää hedelmää, värejä, elinvoimaisuutta.

Ihmiset kompastelivat hämärässä, jumittuivat kiinni kuulokkeiden johtoihin, mies kuristaa huomaamattaan viereistä naista yrittäessään laittaa kuulokkeet päähänsä, sillä osa johdosta on kietoutunut naisen kaulalle. Lapset kiljahtelivat pienet taskulamput käsissä. Minusta vasemmalla seisovan miehen sylissä on virkeäkatseinen vauva. Se raaputtaa kynsillä valkoisia viiruja käsivarteeni.

pipilotti5

Toisessa tilassa ollaan olohuoneessa, istuskellaan sohvilla ja nojatuoleissa; kristallimetsän takana loikoillaan kokolattiamatolla ja katsellaan. Tyydyn siihen etten ymmärrä yhtään mitään. Vastaanotan vain.

Pipilotti Rist: Your Saliva is my Diving Suit in the Ocean of Pain, Kunsthaus Zürich

En resumen: De videoarte no pretendo saber nada, pero esta exposición era un sauna para el cerebro. O acosiquilló mi hipocampo con una pluma. Y hizo cariñitos a mi alma.

Kurz:gesagt: Ich weiss eigentlich nichts über Videokunst. Aber diese Austellung war wie ein Sauna für das Gehirn. Oder wie das Gefühl, wenn eine Feder den Hippocampus berührt. Und es hat auch meine Seele gestreichelt.

Sapuskaa Zollikonin tapaan

Siis meidän kylällä on oma keittokirja! Todella hämmästyttävää, sillä ensinnäkään kylä ei oikeastaan ole mikään kylä. Kunta, jota kyläksi nimitän, jakautuu kahteen osaan, kylään (Dorf) ja vuori (Berg). Zürichin niemimäisestä puistosta katsottuna Zollikon on pieni alppikylä vihreätornisen kirkon ympärillä, takana kumottavat lumihuiput. Maastosta käsin se on yhtä urbaania levinnäisyyttä, josta kaupungin muuttumisen kyläksi huomaa vain nimikyltistä rajalla. Omaa identitettiä vaalitaan kyläkekkereillä ja harrastusyhdistyksillä, mutta jos kysyttäisiin, mikä on zollikonilaista, en todellakaan osaisi vastata siihen. Mutta kotikokkien reseptit on kerätty kansien sisään ja otsikkona on ”Zollliker Kochbuch (1970)”.

zolliker kochbuch1

”Mitenkäs se teidän keittokirjanne on myynyt?” kysyi yli yhdeksänkymppinen naapurin rouva. Selvitin, ettei se kyllä mikään keittokirja ollut (Hausfrau – kotona Sveitsissä, Atena, 2015), mutta kukaan ei kuunnellut. Talon väki oli pääsiäisbrunssilla alapihalla; tärkeämpää oli iskeä keitetyt kananmunat yhteen ja katsoa kenen muna säilyisi pisimpään ehjänä. Samainen rouva totesi saaneensa kivettyneen munan ja pisti sen takaisin laatikkoon, valitsi toisen ja pirskoitti puraistessaan pehmeää keltuaista mustalle takilleen. Toinen, melkein yhdeksänkymppinen rouva oli tuonut 18 värjättyä kananmunaa. Kuoria koristivat pihan kasvien jättämät kuviot. (Munan ympärille laitetaan varovasti kukkia ja lehtiä, ne kiedotaan tiukkaan kangasnyyttiin ts. sukkahousuun ja upotetaan värjäysliemeen.) Hän oli myös paistanut porkkanapiiraan. Kaikki kehuivat erityisesti sen pohjan maukkautta. Hän otti vastaan kehut ja kun kerran oltiin keittokirjateemassa, viittasi hyvänsuovasti vierssä istuvaan yli yhdeksänkymppiseen rouvaan todeten, että hänkin on oiva kokki. Reseptit ovat jopa päätynyt Zollikonin keittokirjaan. Se oli ensimmäinen kerta, kun kuulin, että sellainen on olemassa.

Melkein yhdeksänkymppinen kiikutti kirjan minulle tutkittavaksi, samoin toisen sveitsiläisen kulinaarisen katsauksen. Ja kyllä, Zollikonin keittokirjan ohjeista löytyy yli yhdeksänkymppisen rouvan reseptejä, Grapefruitschnizli kandiert, sokeroidut greipinkuoret, lisämaininnalla ”Eine exquisite Nascherei”, erinomaista naposteltavaa sekä Rum-Cornets, rommi-tötteröt. ”Poikiani hemmottelen Nescafella maustetuilla kermatötteröillä, raavaille miehille taas tarjoilen rommi-tötteröitä” kerrottiin ohjeen alussa.

290220162580
Wallisin piirakka Cholera ei ole kirjasta, mutta sitäkin Zollikonissa kokkaillaan. Pitää heikommankin tiellä, sillä sisällä on purjon lisäksi perunaa, juustoa, omenaa ja välillä pekoniakin.

Kirjasessa on zollikonilaisten perheiden omia reseptejä, eikä siis niinkään paikallisia perinneruokia. Lehteily kertoo, että naapureiden keittiöissä, kautta Zollikonin, on aikojen kuluessa tehty ainakin sunnuntaiperunoita, sipulipiirakkaa, lettipullaa, vasikanleikettä Irman tapaan, basilikaspagettia ja Isabellan salaattia. Siihen lisäisin, että tätä nykyä ilmassa tuoksuu myös suomalainen lohikeitto ja costaricalainen gallo pinto.

 

En resumen: No tenía ni idea, que existe un libro de cocina de Zollikon. Y parece, que hasta incluye unas recetas de nuestra vecina. Cuenta de las comidas, que se ha cocinado en las familias de este pueblo. Lo que falta, es que hoy en día de vez en cuando huele también a la sopa de salmon y en las mañanas a gallo pinto.

Kurzgesagt: Ich wusste nicht, das so was existiert: ein Zolliker Kochbuch.Es sind nicht unbedingt zolliker Gerichte, sondern Essen das man in den zolliker Familien kocht. Heuzutage kann man auch ab und zu finnische Lachssuppe in Zollikon riechen und manchmal auch costaricanische gallo pinto.