Yverdon-les-Bains

260320162671

Pitkäperjantaina kelasin paikkoja tutkanomaisesti, minne mennä, mennäkö jonnekin, vuorille ja lumeen? Muualle? Mihin? Pääsiäisenä olisi vain yksi kaunis päivä ja se olisi huomenna. Carpe diem leijui ilmassa kovaäänisenä ja vaativana ja jopa television metorologi ihan selvästi painosti liikkeelle, kun kerran nyt voisi ja seuraavasta poutapäivästä ei taaskaan olisi takuuta. Pitkän surffailun jälkeen totesin lopulta voipuneena, ettei tässä synny mitään päätöstä ja menin nukkumaan.

Lauantai-aamu valkeni harmaana ja märkänä. Istuttiin rauhassa ja juotiin kahvia luovutusmentaliteetilla. Ylipitkistä unista unista johtuvan pysähtyneisyyden syrjäytti kuitenkin äkillinen ja voimakas retkitarve ja tuntia myöhemmin istuttiin autossa, hiukset suittuina ja muutenkin suhteellisen ojennuksessa.

Vielä lähtömainingeissa, keskellä kaupunkia, kaksikaistaisella tiellä viereen ilmestyi auto, josta tapitti ihmisten lisäksi vuohi. Pidimme merkkiä hyvänä, sillä pääsiäisretki, joka alkaa kohtaamisella vuohen kanssa ei voi olla huono. Ja siis Zürichissä, Sveitsin wanna-be-metropolissa.

260320162695

Heti sen jälkeen mietittiin, onko tässä sittenkään mitään järkeä ja päädyttiin toteamaan, että ei. Kaunista päivää olisi pitänyt kunnioittaa reippailulla jollain rinteellä ja me istuimme autossa. Mutta muistimme joka kerta ihailla vuoria, kun valkoisia, auringossa uhmakkaana kohoavia, lähes liian täydellisiä tapettimaisia kuvia ilmestyi eteemme.

Päämäärä, Yverdon-les-Bains, nimi jota en yritä lausua, koska tiedän saavani jälkipolvelta huomautuksen todella suomalaisesta lausumisesta, löytyi 2,5 h ajomatkan jälkeen, Neuchatelinjärven eteläkärjestä. Lähellä, järven länsipuolella, on pari tuttua kylää, Bonvillar ja Champagne. Viinintuottaja-alueella taisteltiin aikanaan EU:ta vastaan, sillä Ranska piti kiinni yksinoikeudestaan sampanjaan, vaikka sveitsiläisen Champagnen tuottamaa champange oli valkoviiniä.

260320162694

Yverdon-les-Bainsin keskusta-aukio on lupaava. Reunassa kohoaa hiekkalinnan mallinen linna (neliö, joka kulmassa torni) ja toisella laidalla pari muuta sävähdyttävää historiallista rakennusta. Arkkitehtuurissa ja värityksessä on ranskalaista vivahdetta ja ravintoloiden ja kahvilan edustalla puheensorinaa, aurinkoa, syöminkejä. Tilaan lounaaksi pesuvadillisen salaattia ja aamun määrittämää teemaa seuraten vuohenjuuston kera. Kuulemma paikallista tuotantoa.

Keskusaukiolta lähtee säteiden lailla muutama kutsuvan näköinen katu, mutta niiden ulkopuolella on rönttöistä, aseman ympärillä epämääräistä ja epämääräisiä tyyppejä ja hankala pääsy kovasti odotettuun rantaan. Zürichiläiset rakastavat rantaviivaa, sitä on niukasti, se on kallista ja kansoitettua, mutta myös huolella hoidettua. Yverdonissa taas ei. Ehkä yverdonilaiset ovat suurpiirteisemipä. Tai rannalla ei viihdytä, koska iltapäivän aurinko on selän takana. Tai kenties sen vuoksi, että kaislaista rantaviivaa ja ulappaa riittää kilometritolkulla?

260320162690

Mutta kaupungista viis, matkan tarkoitus on täyttynyt, kun pääsen kauhomaan ilmassa leijuvia, kimmeltäviä pisteitä, tähtiä ja kirjaimia Euroopan ainoassa Science Fiction museossa. Maison d´ailleur:n Jules Verne –salissa mennään ajassa taaksepäin, siellä tuoksuu vanhoille nahkakantisille kirjoille, aikamatkoille ja historialle. Toisenlaiselle reissulle virtuaalitodellisuuteen pääsee ”oculus rift”-lasien kanssa. Näen selkeän yhteneväisyyden myös itseni ja avaruusolion välillä, kun heijastuin seinälle notkeana luikerona.

260320162688

En resumen: Yverdon-les-Bains en el lago de Neuchatel tiene un castillo, una plaza bonita y el único museo de ciencia ficción de Europa. Ahora tengo una mejor imagen de mi misma como un extraterrestre.

Kurzgesagt: Yverdon-les Bains hat meine Augen geöffnet. In Maison d´ailleur habe ich verstanden, das ich auch eine Ausserirdische bin. 

Alppiterapiaa

200320162658

Vasta silloin kun seisoin valkoisessa laaksossa, eivätkä edes aurinkolasit tuntuneet riittävän suojaamaan silmiä valtavalta säteilyltä, tajusin, miten epätavallisen harmaata alkuvuosi oli ollut. Hanget eivät kimmeltäneet timantteina, kuten kylmän yön jälkeen puuterilumi, vaan pinta oli sulanut edellispäivien alppiauringossa ja jäätynyt jälleen pimeällä ja sen poimut loistivat nyt auringossa kiiltävinä kuin marengit.

Zürichissä talvi oli suht´peruutettu, alkuvuodesta sitä kesti viikon ja toisella erää päivän.Talviloman taas peruutimme itse. Lokakuussa telottu nilkka (lenkki, kivi, rusahdus) ei ollut valmis lumiseen vuoristoon. Mutta nyt olin saanut luvan ulkoiluttaa kinttua vaativammissa olosuhteissa, viiden kuukauden fysioterapian jälkeen.

200320162645

Vetäisin jalkaan nilkkaa tukevat korkeavartiset vaelluskengät, sillä olin saanut tiukat ukaasit olla aiheuttamatta lisävahinkoa. (Yritin myös aktiivisesti unohtaa, että olisi pitänyt hankkia ehkä uudet, sillä nämä, vaikkakin nimeltään ”Himalaya”, ovat lumessa liukkaat.) Reitti oli myös valittu niin, että se vastaisi sunnuntaista normilenkkiäni, myös korkeuseroltaan, ja ettei se kulkisi rotkon reunalla, sillä askeleen vakaudesta ja kestävyydestä lumessa ei ollut aivan täyttä varmuutta.

200320162644
Kynttilä on hissi. Alla muurahaismaisia ihmisiä.

Winterwanderweg oli leveä kuin mikä, eikä lumipöperöstä tietoakaan. Nettitietojen mukaan taivalta piti kertyä 11 km yhteen suuntaan ja aikaa kehotettiin varaamaan 2,5. No ei. Kiertelimme tunnin päästä eteen osuneen ravintolan ympäri etsien polkua, joka veisi eteenpäin, mutta olimmekin jo lounaspaikan kohdalla. Olimme henkisesti varustautuneet loppumatkan tiukkaan nousuun, jonka kirkkaassa auringossa virheellisesti kartasta tulkitsimme, joten oli aikamoinen antikliimaksi huomata, että oltiin jo perillä.

200320162654

 

Siinä vaiheessa muistin, että retki oli tarkoitettu nautinnoksi, eikä urheiluksi. Istahdimme penkille ihoon porautuvaan aurinkoon lounaan kera. Pöytä oli vinossa, sillä sen metalliset jalat olivat uponneet hankeen. Keitto, vegetarische Gerstensuppe, joka on ehkä yksi epäesteettisimmistä herkullisista ruuista, muistuttaa harmaata kauravelliä, oli loiskahtaa kulhosta. Ei pilven lonkarettakaan, puhumattakaan alavampia seutuja vainovasta sumusta. Väkeä oli vähän, koiravaljakot ja murtomaahiihtäjät suihkasivat välillä ohitse. Oli käärittävä hihat ja paljastettava kalpeaa talvi-ihoa. Ja haettava kahvi; meditoitava vielä hetki ihan rauhassa, maisemaa katsellen.

 200320162647

Melchsee-Frutt: distance 7.9 km, ascent 179 m, descent 197 m, highest point 2020 m

En resúmen: La nieve en el sol de la primavera pareció un suspiro. Los rayos del sol trataron de perforar a mi cerebro y creo que lograron. Cuando me cierro los ojos, veo el sol todavía.

Kurzgesagt: Die Schneehügel im Frühling sind wie Meringue. (Ich glaube ich brauche jetzt eine Glace).

Miä pölisen tänää kotkaks

 

laituri odottaa
Tos tuolis miä sit istun kesäl ja ajattelen kaikki asioit kotkaks.

Ain välil tulee kauhee murreikävä. Yhtää en jaksas suhista ja kurkust kurauttaa näit sveitsin äänteit, iha vaa juttelisin mieluust omaks kiäleks. Mutku eihä nää sitä tietyst tajuis. Nytkii toi täti tos viäres kattoo tosi ouost, ku miä vähä virittelen kielt kotkaks mumisemal tääl kahvilas. Mutku ei se lähe muute käyntii. (Se kotka. Ei kahvila.) Ensimmiä aattelen, et oon niinku Kotkas toril ja sit siäl ne äijät, toriparlamentti, juttelee tälviisii: ”Ethä siä ottas viäl kupin kahvii?” ”Emmiänyttiiä, katoku tuuri lähtee koht saaree, varttii yli.” ”Ai silviisii, ai et tyä meette tuurin kaa saaree, no ei siinsitmitää, tehhää sillee; jonneehan täst täytyy lähtee.” Tai sit miä mutisen näit kaikkii termei, jotka vissii on Kotkast. Niiku posso, toi tuuri, suolamakkara ja mitä niitsitonkaa.

Sit miä mietin kans, et mitemmyö mun kaverin kaa ainpuhuttiin. Tai emmiä kyl ihan tiiä onks se aitokotkalaist, ku se mun kaveri on puoliks saksalainen ja ku miä opin puhumaa Pohjois-Karjalas. Ja sit miä kävin Länsi-Suomes vaihtaas määhä ja säähä. Mut sit Kotkas se ei kelvannu ja miä silt seisomalt vaihoin miähä. Sitä miä tääl Tsyyrihis on ainaatellu, et onks tää sveitsi kaventanu mun vokaalei vai oonks miä vaa ruvennu hianostelee. Et ku kaikki sanoo et Kotkas se on miä eikä mie, mut kyl mun suusta se tulee enempi mienä ku miänä ja työ ku tyä. Mutku se voi olla kans niiku semmone välimuoto,a:n ja ä:n välilt, ni siks, ettei noi aitokotkalaiset rupeis ryppyilee ja ettei posso menis nenää, ni siks miä sit translitteroin ton tohon ä:llä. Ku meiän murrehan on enempi semmost puhuttuu. Ei siit oikei saa kunnollist kuvaa, jos vaik yrittäs kirjottaa uutisen. Jotaa jäis kyl puuttuu. Ku on aina puhun tällee, ni kirjotetust tekstist puuttuu se meiän intonaatio. Et pitäs sit kai tehhä sillee, et se uutinen luettas, vaik telvisios. Ajatelkaas, Matti Rönkä vetäis puol yheksä uutisii kotkaks. Emmiä tiiä tulisko siit mitää, mut ei se varmaa ihan huano olis, ku se on kait sielt jostai itärajan seu´ult.

 

pihlis
Toho saaree ei mee tuuri.

No sit tyä tietyst ajattelette, et mitä se tekee siäl Tsyyrihis, ku iskee murreikävä? Meit on tääl vissiin kaks tai kolme, jotka puhuu meikäläist eli sit ku vahingos törmätää, ni käy kauhee pälätys. Ja sit myä mun tytön kaa puhutaa yhes kotkaa. Mut välil se on ihan pihal, kumiä oikee innostun, ku ei se oo ikinä Kotkas asunu. Ja välil iha vaa huviksee säikyttelen tääl Tsyyrihis näit muit suomalaisii tän mun murteen kaa. Niiku lukemattomil synonyymeil ja kummallisuuksil, joit kukaa ei tajuu, ainakaa iha heti. Mutmiäoon aina puhunu tällee: vöyvö on vöyvö ja käet pannaa taskuu. Ja sit välil, ku minuu oikee iskee kieli-ikävä, ni on vaa pakko soittaa puhelimel. Ku tuntuu, et nyt ois kiva kuulla jotaa kotost. Sillo, ku ois kiva, ku joku kysyis mult et ”Minnemennää?” Sit miä vastaisin, et ”Mennää jonnee” ja se toinen kysyis uuellee, et ”Minnejonnee?” Ja miä kai sit sanoisin, et vaik et ”Ansku miä näytän sulle mihi. – No tuutsiä munkaa vai et?!” Ja sit myä mentäis.

(Emmiä vanno et tää olis kaikki just sillee ku kotkalainen sanos, se johtuu katossiit, ku miä oon nykysi niin kauheen ulkomaalaine. Mut miä meen taas kesäl Kotkan torille possojonoo kiälikurssille.)

Sanasto: tälviisi=tällä tavalla, tuuri=vuoromoottori, silviisii=sillä tavalla, posso= munkkipossu, suolamakkara=metvursti, vöyvö=mössö, käet=kädet, jonnee=johonkin, ansku=annas kun

 

mussalon kalliot
Näil Mussalon kallioil ois hyvä syyä possoo, mut eihä se tietyst enää sit ois lämmin, ku matkaa on senkiverran.

En resúmen: A veces me hace falta mi dialecto de Kotka. Por eso escribo hoy en kotkeño. Y probablemente voy a perder todos los tres lectores de mi blog.

Kurzgesagt: Manchmal vermisse ich meinen Dialekt und deswegen schreibe ich heute auf Kotkafinnisch. Und werde wahrscheinlich alle meine 3 Lektoren verlieren.

Chez Andy, Zürichin herttaisin kahvila

 

chez andy ulkoa.jpg

Oliiviöljy roiskahti seinille, ruuat syliin, takahammas pureutui kieleen ja pyykit pyörivät koneessa ilman pesuainetta. En tiedä mitä olin tehnyt, mutta karma ei ollut parhaimmasta päästä tällä hetkellä. Heitin nopeasti takin niskaan, läppärin kassiin ja toivoin, että vauhdikkaat käänteeni jättäisivät kaiken pahan taakse.

Zürichin kaakkoispuolen asemalta, Stadelhofenilta, on vartin kävelymatka Chez Andyyn, kahvilaan, jonne olen pitkään suunnitellut meneväni. Lähellä on yliopisto ja lastensairaala, mutta kahvila on keskellä korttelia, jonne nyt ei vain yleensä ole asiaa tai tule helposti eksyttyä. Paitsi autolla, silloin kerran, kun navigaattori auttoi tietöiden ohitse ja käski ajaa tämän korttelin läpi. Jäin niska mutkalla katsomaan vanhaa maalaistaloa, jota koristivat iloisen väriset lamput.

chez andy ulko

Terassi on viehättävän epäjärjestyksessä. Joku istuu kahvinsa kanssa ulkona lukemassa lehteä. Ahtaudun ovesta sisään; pari askelta katusaoa alempana on täyttä, pari askelta ylempänä on toinen kerros tai pikemminkin parvi. Taaimmainen pöytä on vapaa. On pakko joko käydä polvilleen tai istuutua saman tein; pää ottaa kiinni kattoon. Toisessa pöydässä istuu nuori mies nutturoineen lukemassa kirjaa. Hän nostaa katseensa hetkeksi ja tervehtii. Myöhemmin lähtiessään toivottaa kauniisti hymyillen: ”Mukavaa päivää!”

Istuimme 500 vuotta vanhan talon entisessä pesutuvassa. Andyn kotitalossa. Kahvilaa Andy ehti kuulemma pitää pitkän aikaa ennen virallisia lupia. Paikka muistuttaa opiskeluajoista Costa Rican Herediassa ja edesmennyttä kasvisravintolaa. Sielläkin istuin ahtaasti parvella, söin kaupungin parasta ruokaa ja viihdyin.

chez andy kahvi nutturapoika

 

chez andy yläkulmasta

Tilaan kirsikkamurokakkua ja saan kokonaisen piiraan. Se ei ole kovinkaan makea, mutta juuri sopiva iltapäivän pieneen näläntunteeseen. Seinällä on päivän lista: vuohenjuustosalaatti, suolainen piiras salaatin kera, lämmin juustokinkkuleipä (Croque Monsieur) salaatin kera sekä palsternakkakeittoa. Hiukopalaksi on myös juustoa ja makkaroita lähiseuduilta.

chez andy kauppa

chez andy kauppa3

Kuppilan viereisessä ovessa lukee ”Lädeli”. Avaan narisevan oven ja sytytän valot. Kauppa on kuin toiselta vuosisadalta. Nurkassa loistaa flipperi ja kassakone on niin kaunis, että epäilen sen toimivuutta. Hyllyillä on kuitenkin ihan oikeaa ruokaa. Pastaa, hilloja, kastikkeita, juomia, hunajaa. Olen niin täynnä piirakasta, etten osaa tarttua mihinkään. Ulkona epäröin, saattaisihan olla, että tekisin huomenna pannukakkua. Ja saattaisihan olla, että kaipaisin hilloa sen päälle. Mutta en silti käänny ympäri, vaan uskon tulevani vielä toisenkin kerran.

avain kolmioikkunalla

En resumen: Mi cafetería favorita en Zürich: Chez Andy, la casa vieja del campo – pero en la ciudad.

Kurzgesagt: Hier fühle ich mich wie zu Hause: Chez Andy. Das herzigste Café Zürichs!